Pages

Netissä keskustelu on poikkeus, ei sääntö

Luultavasti kaikki, jotka ovat netissä kirjoitelleet foorumeille, ovat havainneet saman ilmiön: avoin nettikeskustelu on kaukana rakentavasta. Kaikki konventiot, jotka ovat voimassa normaalissa kanssakäynnissä ihmisten keskustellessa naamatusten, loistavat poissaolollaan netin ihmemaassa.

Internetissä keskustelun sijaan apinalauma kisaa siitä, kuka saa näytettyä fiksuimmalta, provosoiden, vääntäen toistensa sanomisia tai jättäen olennaista sanotusta huomiotta ja ruokkien egoaan miten parhaiten taitavat. Tällainen keskustelu ei koskaan kanna mitään hedelmää. Se tuhlaa kaikkien siihen osallistuvien aikaa ja resursseja eikä tarjoa yhtään mitään muuta kuin ajankulua niille, jotka ovat tarpeeksi typeriä kuvitellakseen, että heillä on sitä liikaa.

Millä tahansa foorumilla, joka julistaa minkääntasoista sananvapautta, eikä keskity jollekin kapealle aihepiirille ja kylmästi jyrää kaikkea aihepiirin ulkopuolista, valtaosa postatuista teksteistä on sellaisia, jotka olisi ollut syytä jättää kirjoittamatta, ja niissäkin postauksissa, missä on jotain merkityksellistä sisältöä, saavat jatkokseen ja kommenteikseen kahluukelvottoman suon aivotonta lumisadetta. Helmien etsiminen ja esiinkaivelu sikailun seasta on siinä määrin työlästä, että sitä ei käytännössä lainkaan tehdä*.

En siis pidä internetiä minkään arvoisena keskustelupaikkana, vaan näen sen arvon erityisesti uutisten, luulojen ja tiedon nopeana levittäjänä ja ajatelmien julkaisuvälineenä. Jos esimerkiksi viimeksimainituista haluaa keskustella, se onnistuu parhaiten jossain muualla kuin netissä - olen nähnyt siinä määrin tyhjyyttään kolisevia kommentteja, päätä ja häntää vailla olevia aivomyrskyjä, epäolennaisuuksiin takertumisia ja silkkaa kiukuttelua tekstin kirjoittanutta kohtaan, että uskoni rakentavaan nettikeskusteluun on erittäin heikko.

Olen edellisiä pohdiskellen kehittänyt muutaman maksiimin, joita noudattamalla nettikeskustelun laatu lähtisi jyrkkään nousuun:
  • Jos olet esittänyt ja selittänyt mielipiteen, se riittää. Jos vastaanottaja ei tajua ensimmäisellä kerralla, ei ole erityisen todennäköistä, että hän tajuaisi myöhemminkään.
  • Jos olet eri mieltä kuin tekstin kirjoittanut henkilö, mutta sinulla ei ole mitään rakentavaa tarjottavaa itse asian tiimoilta, on parempi, että jätät mielipiteesi sanomatta. Hänellä on omansa eikä häntä kiinnosta sinun mielipiteesi.
  • Jos kommentoit blogia, pidä mielessäsi, että seisot kirjoittajan olohuoneessa. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta lukea hänen kirjoituksiaan, mutta hän lukee myös ne kommentit, joita ei ole tilannut.
  • Vaikka alkuperäinen teksti olisi provosoiva, ei kannata "iskeä takaisin", vaan keskustella normaaliin, kohteliaaseen sävyyn. Ks. myös yllä. Tekstiä ei ole kirjoitettu sinua ajatellen, mutta vastauksesi on kirjoitettu suoraan kirjoituksen kirjoittajalle. Täten hän ei provollaan käy henkilökohtaiseksi, mutta sinä käyt.
  • Älä hukkaa omaasi saati muiden aikaa. Nettikeskustelu kysyy aikaa. Jos siitä ei seuraa mitään hedelmällistä, käytetty aika on tuhlattua, eikä keskustelua, joka ei etene mihinkään, ole järkevää jatkaa. Jos haluat vain tappaa aikaa, varmista, että muutkin osallistujat haluavat samaa.
Näiden asioiden pitäisi olla itsestäänselviä, mutta kuten tavallista, ne eivät ole.

*Mikko Ellilän Homma-foorumilta kaivelemat ja blogeihinsa postailemat kommentit ovat tähän miellyttävä poikkeus.

Älykkyys ei ole kaiken A ja O

Jokseenkin kaikki ihmiset, jotka ovat huolestuneita joko koti- tai ulkomaan köyhemmistä ja huonommin pärjäävistä kansanosista, on sitä mieltä, että ongelmat ratkaistaan parhaiten lisäämällä koulutusta. He ovat yksinkertaisesti sitä mieltä, että kun ihmisestä koulitaan niin älykäs kuin hänestä voi tulla, kaikki menee hyvin.

Kuten tavallista typerien utopiauskovaisten piirissä, he ovat väärässä.

Maailmanhistoria on täynnä totaalisia hirviöitä, joiden hirviömäisyys on päässyt oikeuksiinsa nimenomaan näiden ihmisten valtavan älykkyyden ja sen suomien keinojen ansiosta. Se, mitä kaikkien historiaa hetkeäkään lukeneiden ihmisten pitäisi siitä ymmärtää, on se, että älykkyys ei riitä tekemään ihmisestä hyvää.

Nyky-yhteiskunta painottaa älykkyyttä ja sen rajoittamatonta voittokulkua - tulipa vastaan sellainenkin kommentti kuin "ateismi korreloi älykkyyden kanssa", kun pohdittiin yhteiskuntien laatua suhteessa toisiinsa. Älykkyys korreloi kyllä ateismin kanssa, mutta se, minkä kanssa ateismi ei korreloi, on se, josko ihminen on hyvä.

Älykkäiden ihmisten yhteiskunnassa ei ole mitenkään välttämättä mukavaa asua eikä siellä välttämättä tapahdu kummoista kehitystäkään: katsokaa itä-Aasian älykkäiden ihmisten yhteiskuntia ja pohtikaa hetki missä määrin haluaisitte asua moisessa ja miksi edelleen - kuten valtaosa kaikesta maailman muuttoliikenteestä - valitsee mieluummin länsimaat.

Joku kysynee sitten, miten voi määritellä hyvän ihmisen - ja vastaus on, että hyvä ihminen on sellainen, joka huolehtii itsestään ja mahdollisuuksiensa mukaan muista.

Älykäs ihminen puolestaan ei ole välttämättä hyvä - ihminen voi olla miten älykäs hyvänsä, mutta silti motivoida itseään pelkästään itsekkäiden halujensa täyttämisen näkökulmasta. Nimenomaan näistä ihmisistä tulee niitä Hitlereitä, Stalineja ja muita hirviöitä, jotka kieltävät toisilta ihmisiltä näiden oikeudet ja velvollisuudet ja pitävät oikeutenaan päättää ensinnäkin kaiken itse ja järjestää itselle enemmän ja parempaa kuin kenellekään muulle.

Hyvä ihminen ei ole välttämättä älykäs, mutta tietää, että valtion tehtävä on suojata ihmisten oikeuksia - ei viedä niitä. Ihmisyksilö on oman onnensa seppä, ja jos valtio vie onnensa rakentaneelta työnsä hedelmät ja jakaa ne ihmisille, jotka eivät ole omaansa ansainneet, lakkaa hyvä ja tuottavakin ihminen tuottamasta. Sosialismi - jota nykyään kutsutaan "hyvinvointiyhteiskunnaksi" - on varma tie yhteiskunnan ja sitä kansoittavien ihmisten taloudelliseen ja laadulliseen konkurssiin, vaikka näiden keskimääräinen ÄO olisi mitä.

Jos haluat rakentaa yhteiskunnan, kannusta ihmistä olemaan ensin hyvä, vasta sitten älykäs.

Ps.  Lisää aiheesta.

Demokratian kompastuskiviä

Demokratia, yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva kansanvalta, joka suodaan kaikille täysi-ikäisille kansalaisille, ei ole kovin hyvä idea. Se ei ole kovin hyvä idea siksi, että silloin asioista eivät pääse päättämään parhaat vaan ne, jotka pitävät eniten meteliä.

Suurin vaikutus on niillä, joiden mielipiteiden näkyvyys ja kuuluvuus on valtakunnallisesti suurin. Tästä voisi oikeastaan ottaa sanan mielipiteet poiskin, koska poliitikon tunnistaa nykyään siitä, että se ei sano mitään, mitä ei voisi vetää samantien takaisinkin, eikä sano suoraan ja selvästi ikinä mitä ajaa.

Kansa pidetään siis pimennossa niistä asioista, mitä politiikkaa heidän äänestämänsä ihmiset ja puolueet ajavat, ja keskitytään sen sijaan informoimaan siitä, mitä heidän parisuhde-elämälleen kuuluu. Kyseessä on sumutus: keskitytään siihen, mitä suu puhuu, ja jätetään huomiotta se, mitä kädet tekevät.

No, nyt tulin kirjoittaneeksi siitä, miksi demokratia ei pääse toteutumaan, vaikka alkujaan piti kirjoittaa siitä, miksi demokratia ei ole kovin hyvä idea silloinkaan, kun se toteutuu. Ei muuta kuin pyyhkäistään vaahto suupielistä ja koetetaan uudelleen.

Kansa ei ole kovin viisasta. Kukin ihminen kuvittelee, että hän kavereineen edustaa kansaa, mutta kun kansaa edustavat aivan yhtä lailla kaiken sortin kriminaalit, byrokratiakoneiston jäsenet ja työmarkkinatukivallankumoukselliset, päästään tilanteeseen, jossa häkellyttävän monella on ihan muut intressit kuin Suomen talouden, turvallisuuden ja jatkon takaaminen. Oma suu on keskivertoäänestäjällä lähempänä kuin lähimmäisen suu, ja jos äänestämällä pystyy ajamaan omaa etuaan toisten etua vastaan, niin myös tehdään.

Tämä on demokratian ongelma: se keskittää ihmisten resurssit siihen, että tapellaan omien kanssa siitä, kuka vetää eniten kotiinpäin, eikä ketään ole valvomassa molempien yhteistä etua, kilpenä riitapukarien välissä niin, ettei kumpikaan tulisi kohdelluksi väärin. Demokratiassa oikeustajun korvaa häikäilemätön omanedutavoittelu, ja siinä missä se on järkevää toimintaa valtiotasolla, se on antisosiaalista ja uskomattoman tuhoisaa toimintaa valtion sisällä. Täten poliitikot, jotka eivät sano mitään loukatakseen ketään, ovat ainoita, joita kukaan suostuu äänestämään, vaikka tietääkin, että he ovat alusta loppuun korruptoituneita valehtelijoita. Heille ei ole vaihtoehtoja.

Demokratia on siis huono systeemi, mutta siitä voisi tehdä vähemmän huonon sillä, että vietäisiin yhteiskunnassa loisivalta roskasakilta äänioikeus pois: ken ei työtä tee, sen ei äänestämänkään pidä. Olen myös sitä mieltä, että ihmisten, jotka pääsevät asemaan, jossa he käyttävät muiden ihmisten tuottamia resursseja, ei tulisi saada äänestää päättäjistöstä, koska heillä on silloin oma lehmä ojassa byrokratiasektorin kasvattamiseksi.

Jos äänestää voisivat vain ne ihmiset, jotka de facto koko yhteiskunnan pyörittämisen rahoittavat, Arkadianmäellä kököttäisi melkoisesti pienempi määrä tuhoisia ideologioita ja fiilispolitiikkaa kannattavia haihattelijoita, jotka eivät ole tehneet eläessään päivääkään tuottavaa työtä. Se olisi myös reilumpaa kuin mikään vaihtoehtonsa.

Mitään tolkkua perustetta sille, miksi yhteiskunnan elätit saisivat päättää, ketkä yhteiskunnan asioista valitaan päättämään, ei ole.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, ja niin sen pitääkin olla.

Uskonnonvastaisuus on uskonto

Lähestulkoon kaikki asiasta mitään puhuvat libertaarit, ateistit, marxistit ja vapaa-ajattelijoiksi itseään kutsuvat ihmiset allekirjoittavat väitteen kaikki uskonnot ovat pahoja. He eivät ymmärrä lauseen olevan sisällöltään uskonnollinen, eivätkä siedä itselleen pyhän asian (antiuskonnollisuuden) pilkkaa.

Hekin allekirjoittavat toteamuksen, jonka mukaan kaheleimmat ihmiset eivät pidä itseään uskovaisina, vaan luulevat tietävänsä totuuden. He vain kuvittelevat tietävänsä totuuden, ja että toteamus ei päde heihin.

Uskonto ei ole välttämättä paha, vaan uskonnot vaihtelevat laadullisesti, eikä antiuskonnollisuus ole immuuni arvioinnille.

Asetetaanpa arviointiviivalle uskonnollisuus ja antiuskonnollisuus muutaman kysymyksen kera:
Antaako maailmankatsomus elämälle tarkoituksen? Uskonto tarjoaa, antiuskonto ei.

Kehottaako maailmankatsomus ottamaan toiset huomioon? Uskonto kehottaa, antiuskonto ei.

Pitääkö maailmankatsomus huolta yhteisön elinkelpoisuudesta? Uskonto pitää, antiuskonto ei.

Tarjoaako maailmankatsomus tukea ja turvaa jäsenilleen? Uskonto tarjoaa, antiuskonto ei.

Tuoko maailmankatsomus kaikille yhteiset pelisäännöt joiden puitteissa toimia? Uskonto tuo, antiuskonto ei.

Kas kummaa: havaitsemme, että antiuskonto ei tuo mitään uskontojen yleisistä hyvistä puolista harjoittajilleen (huonojen puolien välttäminen puolestaan on hyvin kyseenalaista - antiuskovaiset eivät ole tunnettuja sosiaalisesti rakentavasta käytöksestä). Uskonnot ovat lyhyesti ilmaistuna erilaisia järjestelmiä, jotka kehottavat jäsentensä väliseen sosiaaliseen käyttäytymiseen (jos vaikka eivät välttämättä tähän rajoitukaan).

Antiuskonto on silkka memeettisen lokeron täyttävä loinen, joka perustuu älykkään vaan ei viisaan yksilön vakaalle mutta perusteettomalle uskolle omaan erinomaisuuteensa ja kaikki aikaisemmat sukupolvet ylittävään viisauteensa. Näiltä ihmisiltä tuppaavat puuttumaan empatia, lapset, ystävyyssuhteet ja terve järki. Antiuskonto ei rohkaise ketään mihinkään rakentavaan, vaan on olemassa ainoastaan ruokkiakseen egoistin ylemmyydentuntoa.

Voimasta yhteiskunnallisesti

Taannoin Kansankokonaisuuden kommenttipuolella nimimerkki Tiedemies meni möläyttämään seuraavaa: "Oikeastaan voidaan väittää, että yhteiskunta, jonka kohdalla voimankäytön problematiikkaa ei voi sivuuttaa, ei ole kovin toimiva."

Suora johtopäätös on, että mikään olemassaoleva saati koskaan olemassa ollut yhteiskunta ei ole kovin toimiva. Tämä on minusta ongelma uskomattoman monessa yhteiskuntafilosofisessa tekstissä. Ne eivät ota tosiasioita huomioon, vaan sivuuttavat ne epäolennaisina.

Miehen ominaisuuksiin kuuluu suojeluvaisto, ja suojelun tehtävän voi ulkoistaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Maailman turvallisimmassakaan maassa ihmiset eivät ole turvassa henkilöön ja omaisuuteen kohdistuvilta rikoksilta. Jos ihminen kuvittelee, että henkilöön tai omaisuuteen kohdistuva rikos ei voi kohdistua häneen tahi läheisiinsä, hän kuvittelee liikoja.

Lukemattomat vastaavalla tavalla maskuliinisuutensa velvollisuuksia laiminlyövät ihmiset ovat tulleet tapetuiksi, ryöstetyiksi, raiskatuiksi ja pahoinpidellyiksi. He kuvittelevat, että yhteiskunnan lait riittävät suojelemaan heitä. He ovat oikeassa tasan siihen pisteeseen asti, että joku rikkoo lakia. Skenaario, jota ei pitäisi "toimivassa" yhteiskunnassa tapahtua, ilmenee. Sikäli kun poliisi saadaan paikalle ja yhteiskunnan väkivaltakoneisto hommiin, se tapahtuu rikoksen jälkeen.

Nykyistä marxistis-lellististä yhteiskuntaa ei kiinnosta tippaakaan yksilö. Yksilö on se juttu, mikä katoaa tilastoissa massaan ja mikä sopii huonosti hienoihin sääntöihin, jotka joku ansiotyötä päivääkään tekemätön ja armeijaa käymätön tyhjäpää keksii. Yksilö ei tarvitse mitään, koska massa on se mikä painaa. Nämä yhteiskuntapolitiikan donquijotet näkevät mörköjä lainkuuliaisissa ja täysipäisissä ihmisissä ja rajoittavat näiden mahdollisuuksia puolustaa itseään ja lähimpiään, samalla huolehtien siitä, että yhteiskunnan antisosiaalisen aineksen määrä maksimoidaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla sekä haalien lisää yhteiskunnan ulkopuolelta että pitäen huolta siitä, että pahantekijät viettävät vankilassa aikaa mahdollisimman vähän.

Euroopan länsimaat ovat maailmansodista oppineet, että väkivalta on yksiselitteisesti paha asia ja sota väärä ratkaisu. He oppivat Hitleristä, että eurooppalaisen miehen käsiin aseita ei yksinkertaisesti saa antaa, koska myös puolustautuminen on väärin. He oppivat myös, että äitiys ei kelpaa naisen rooliksi, koska kolmannessa valtakunnassa äitiyttä arvostettiin kovasti. He siis oppivat vihaamaan miehen miehisyyttä ja naisen naisellisuutta perinpohjaisesti.

Lopputuloksena he eivät pistä missään tilanteessa kovaa kovaa vastaan, vaan heittäytyvät rähmälleen pahimpien mahdollisten öykkärien eteen. Se on väistämätön tulos siitä, että lakataan puolustamasta sitä, mikä on hyvää ja oikein.

Yhteiskunta, joka vihaa miesten aseistusta, vihaa miehisyyttä, eikä voi selvitä hengissä. Se häviää mille tahansa vaihtoehdolle, joka on valmis käyttämään väkivaltaa. Gandhi ei voittanut, eikä olisi voittanut, Hitleriä, saati torjunut Stalinin joukkoja. Suojeluvaiston demonisointi (esimerkiksi rasismiksi nimittämällä) on kulttuurievolutiivinen itsemurha.

Yhteiskunta, joka vihaa äidin roolia, vihaa naisellisuutta, eikä voi selvitä hengissä. Se käytännössä kuolee sukupuuttoon väestökäyränsä alkupään hiipuessa. Naisista syntyy tulevaisuus - paitsi jos he ryhtyvät miehen rooliin, hankkimaan uraa ja statusta.

Länsimaalainen yhteiskunta on tiensä päässä. Jokainen sen omaksuma arvo ainakin viimeiseltä viideltäkymmeneltä vuodelta on osoittautunut kelvottomaksi kaikin tavoin. Me tarvitsemme järkevät arvot ja niiden myötä uutta elinvoimaa, ja se tarkoittaa uuden suunnan ottamista: marxismin, edistyksellisyyden, poliittisen korrektiuden, monikulturismin, hyvinvointiyhteiskunnan ja feminismin nimillä kulkeneiden yhteiskunnallisten rappioilmiöiden murskaamista.

Voidakseen ottaa askeleen oikeaan suuntaan, on se virsta väärään ensin käveltävä takaisin.