Pages

Toiselle avautuminen

Olen sanonut sen aikaisemminkin, mutta totean uudestaan: miehet ja naiset eivät ymmärrä toisiaan kovinkaan hyvin. Siksi heidän keskinäiset kanssakäyntinsä synnyttävät paljon konflikteja ja päänvaivaa asianosaisille.

Jokainen tyttö- ja poikalapsia koskaan nähnyt tietää tämän. Kyseisillä lapsilla ei edes ole aikuisten tärkeintä viettiä häiritsemässä keskinäistä ymmärrystään, eivätkä he silti tapaa ymmärtää toisiaan. Sietäminenkin on vähän siinä ja tässä.

Ylläolevan pitäisi olla sinänsä itsestäänselvää, mutta kuitenkin yhteiskuntamme ja mediat kannustavat ihmisiä avautumaan, kertomaan rehellisesti tunteistaan ja niin edespäin. Miksi? Väite on, että kaiken jakaminen lähentää ihmisiä toisiinsa ja tekee yhteiselosta auvoisempaa. Mihin ihmeeseen tämä kuvitelma perustuu? Kaiken sen perusteella, mitä olen ihmisistä oppinut, tämä on jokseenkin niin kaukana totuudesta kuin mahdollista.

Jos nainen kertoo rehellisesti ja kursailematta mitä tuntee, miestä alkaa sylettää pahemman kerran, ja rupeaa pitämään naista jonkinasteisena idioottina, koska ei ymmärrä miten tämä voi ajatella tavalla, jolla ajattelee. Jos äskeisestä lauseesta vaihtaa naisen paikalle miehen ja toisinpäin, sen totuusarvo pysyy samana. Ihminen kun on hirveän huono ymmärtämään, ettei ymmärrä jotain.

Tunteet ovat niitä juttuja, jotka miehessä ja naisessa toisistaan eroavat. Erityisesti negatiivisten (joskus kertojan mielestä positiivisiksikin tarkoitettujen) sellaisten ylenmääräinen jakaminen luo ylenmäärin eripuraa, koska mitä enemmän ihmiset joutuvat olemaan tekemisissä asioiden kanssa, joita eivät ymmärrä, sitä turhautuneemmaksi, epävarmemmaksi ja tyytymättömämmäksi he tulevat.

Kaikkea ei tarvitse eikä ole hyvä jakaa. Yleensä ottaen tunteistaan puhuminen on jumalattoman huono tapa yrittää ratkaista konflikteja, koska nimenomaan ne eri tavalla toimivat tunteet aikaansaavat ne konfliktit.

Parisuhde on symbioosi: kahden keskenään elävän erilaisen olennon molempia hyödyttävä yhteiselo. Se ei ole kahden samanlaisen olennon yhteiselo, eikä siitä sellaista tule.

Kannattaa hyväksyä, että se toinen ei ole samanlainen, että se kokee ja tuntee asiat eri tavalla kuin itse tuntee, eikä tule millään selittämisellä tuntemaan tai kokemaan niitä samalla tavalla kuin itse. Kannattaa keskittyä antamaan hyvää ja keskittymään hyvään, sen sijaan, että hukuttaa itsensä itsekeskeisyyteensä ja nykymedian syöttämiin valheisiin.

Kuinka tuhota sivilisaatio

Suoraan Roissyn kynästä:

How to change a monogamous culture into a polygamous retroparadise in three easy steps:

  1. Give single women the right to vote.
  2. Let simmer for a couple of generations while betas invent stuff that severs biological constraints from hypergamous impulse.
  3. Medicate sexless drones with Xbox and xHamster.

The cycle seems to go like this:

Enforced monogamy –> Emergent monogamy –> Civilization blossoms –> Emergent polygamy –> Enforced financial monogamy –> Decriminalization/Acceptance of polygamy –> Decivilization/Culling of excess betas –> Enforced monogamy (best case)/Reign of Chaos (worst case).

I believe this progression is unavoidable as long as human nature remains what it has been for millennia. Civilization has programmed self-destruction.

Probleemi asustaa siinä, että kun annetaan jonkun ihmisryhmän tehdä mitä huvittaa, kyseinen ihmisryhmä alkaa toimia individualistisesti omaa evolutiivista kelpoisuuttaan pönkittäen - vaistonvaraisesti. Evolutiivinen kelpoisuus ja kulttuurievolutiivinen kelpoisuus ovat keskenään suorassa ristiriidassa, ja jos jälkimmäistä ei aseteta tavoitteeksi, seuraa viettien takia sukupuolinen kaikkien sota kaikkia vastaan: desivilisaatio.

Ad hominem ja perisynti

Kuten moni tietää, Nietzsche tarkasteli filosofeja ja näiden filosofioita kyseisten ihmisten elämän kautta ja selitti ad hominemilla sitä filosofiaa, mitä nämä päätyivät tuottamaan. Hän vain oli sokea sille omalla kohdallaan.

Nietzschen sukupuolinen suuntautuminen ei ollut normaali, ja hän tiesi sen, mutta hän ei tajunnut, että nimenomaan se vaikutti hänen harhakäsitykseensä siitä, että perisynnin käsite on väärä. Tämä on myös nähdäkseni hänen elinvoimaisin perintönsä nykymaailmassa. Tapaa, jolla hän tarkasteli muita filosofeja, hän ei ymmärtänyt soveltaa itseensä, eikä täten havaita, että hän on väärässä.

Perisynnin ymmärtäminen seuraa sen faktan sisäistämisestä, että ihmisluonto, tarkemmin sanoen seksuaalivietti, ei ole sosiaalinen eli monogaaminen. Miehen seksuaalivietti on polygaminen ja naisen hypergaminen, ja molemmat vietit ovat antisosiaalisia. Heteroseksuaalisessa kanssakäynnissä viettiensä sokea seuraaminen tuottaa silkkaa kaaosta ja onnettomuutta. Jumalan auktoriteetti oli se, mikä velvoitti nekin, jotka eivät ylläolevaa ymmärtäneet, toimimaan sosiaalisesti ja alistumaan avioliiton sakramenttiin, voittamaan luontonsa.

Kyseinen sakramentti on helppo vasaroida nurin, koska se on luonnonvastainen, mutta sen hauraan kuoren rikkominen ei tuotakaan onnea: päinvastoin.

Nykyisin käsittämättömän moni ihminen, joka ei ymmärrä mitä varten moraali on kehitetty, luulee olevansa viisaampi ja että synnin käsite on turha ja syyllistää ihmisiä ilman syytä. Kun Jumalaa ei pelkää eikä rakasta, jäljelle jää halveksunta. He seuraavat viettejään ja etsivät perverssejä filosofioita tukemaan antisosiaalista käytöstään. He kuvittelevat olevansa evoluution huippu ja kaikkia edeltäjiään viisaampia.

Samat ihmiset ovat hankkineet suurimman osan näennäisestä sivistyksestään ja viisaudestaan telkkarista, duunipaikan viiden minuutin kahvipöytäkeskusteluista ja koulutusjärjestelmästä, jossa on osallistumispakko. Minä kutsun heidän määräävintä luonteenpiirrettään perusteettomaksi ylimielisyydeksi. He ovat täysin sokeita kaikelle muulle kuin erinomaisuuden tunteelleen.

Yhteiskunnallisen keskustelun seksuaalitabu

Häkellyttävää mutta totta: en ole lukenut yhdessäkään julkaistussa kirjassa halaistua sanaa seksuaalisuhteiden vaikutuksesta yhteiskunnalliseen kehitykseen. Aihe tavataan sivuuttaa täysin, itselleni epäselvästä syystä. Kyseessä on minun nähdäkseni voimakkain yksittäinen yhteiskunnan evolutiiviseen kelpoisuuteen vaikuttava tekijä. Tarkastelen tässä kirjoituksessa sukupuolirooleja, niiden esiintymistä ja asemaa eri yhteiskunnissa ja sitä, mitä ne aikaansaavat.

Ihminen ei ole luonnostaan monogaaminen eli yksiavioinen. Ihmismies on biologialtaan polygaaminen, kiitos sukusolujensa pienuuden ja suuren määrän, ja jos katsoo biologiansa olevan imperatiivi, kyntää joka vakoa jota voi, ja pyrkii estämään muita miehiä tekemästä samaa. Ihmisnainen puolestaan on biologisesti hypergaaminen, eli etsii vastaavassa tilanteessa mahdollisimman korkealla sosiaalisessa asteikossa olevan kumppanin - kuka tämä sattuu kulloinkin olemaan - ja tekee kaikkensa monopolisoidakseen tämän geenit ja resurssit itselleen.

Kuvaamani mallit ovat karkeita yleistyksiä, mutta ne kuvaavat mielestäni osuvasti trendejä, jotka ovat valloillaan kussakin yhteiskuntamallissa.

Alfamies kukkona tunkiolla

Alfamiesten yhteiskunta on polygaaminen ja epävakaa. Naiset ovat käytännöllisesti katsoen muutamien dominoivien miesten yksinoikeus, mikä tarkoittaa valtavaa miesten enemmistöä, joka jää ilman naisia. Tällainen yhteiskunta on epävakaa, koska ilman jääneillä miehillä on valtavan voimakas motivaatio keplotella keinoja kaihtamatta itsensä pääjehuksi ja viedä näiltä naiset.

Miesylijäämän takia alfamiesten yhteiskunnassa naisilla on kotiin suljetun synnytyskoneen rooli: kun valtaosa miehistä jää täysin vaille sosiaalisesti hyväksyttävää kanavaa saada pimppaa, he raiskaavat naisen tilaisuuden saatuaan, ja tätä pidetään yleensä naisen vikana - lihanpalan ei sovi asettua tarjolle kun kaupunki on täynnä kissoja.

Alfamiesten kulttuuri on kunniakulttuuri, ja kaikki yhteiskunnassa rakentuu tämän kyvyn saada ja pitää naisensa ympärille. Koska yhteiskunnan seksuaalijärjestys ei kysy naisilta eikä betamiehiltä, vaatii status quon ylläpito käytännössä kaiken alfamiesten huomion. Kulttuurin miehet ovat siis aggressiivisia ja vainoharhaisia, nähden hyökkäyksiä kaikkialla.

Alfamiesten yhteiskunta ei kehity. Sillä ei ole siihen resursseja eikä intressiä: naisilla ei ole mitään vaikutusvaltaa itsenään, alfamiehillä on kädet täynnä töitä siinä, että pitävät kiinni siitä mitä heillä on, ja betamiehillä ei ole mitään motiivia mihinkään muuhun kuin horjuttaa status quota. Luottamusta esiintyy korkeintaan suvun kesken.

Kehittyneempi versio alfamiesten yhteiskunnasta ei ole kunnia- vaan häpeäkulttuuri. Tällaisessa alfamiehet ovat saaneet väkivalloin ruoskittua betamiehet tilaan, jossa heillä ei ole resursseja juuri muuhun kuin pitämään itsensä juuri ja juuri hengissä. Häpeäkulttuurissa alfamies on kuningas ja voi tehdä betamiehille käytännössä mitä tahansa jokseenkin ilman rangaistuksia. Häpeäkulttuurissa betamiehen tulee hävetä pyrkimistä sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin ja yrityksistä seuraa poikkeuksetta brutaali rangaistus.

Häpeäkulttuurissa jonkinlaista yhteiskunnallista kehitystä tapahtuu, sillä alfamiesten resurssit eivät mene enää yksinomaan betamiesten ja naisten kyykyttämiseen, vaan he voivat keskittyä myös omintakeisuutensa kultivointiin tieteen, taiteen ja kulttuurin saralla. Kehitys on kuitenkin hidasta ja esimerkiksi keksintöjen hyödyt pyritään monopolisoimaan, jotta niitä voitaisiin hyödyntää kipuamiseen sosiaalisessa hierarkiassa ja suuremman resurssisaaliin haalimiseen. Tieto kulkee hitaasti ja sitä tulee lisää vähän.

Kunnia- ja häpeäkulttuurit ovat käytännöllisesti katsoen aina jonkinlaisia diktatuureja. Ensinmainitut ovat äärimmäisen aggressiivisia ja väkivaltaisia, jälkimmäiset puolestaan sotivat lähinnä silloin kun vastapuoli on selvästi heikompi. Tyypillinen kunniakulttuurin mies on soturi, joka näkee vihollisia kaikkialla, häpeäkulttuurin mies puolestaan öykkäri, joka polkee pienempiään jopa huvikseen. Tällaisissa yhteiskunnissa naisilla on vain välinearvo ja betamiehet ovat sananmukaisesti tykinruokaa.

Esimerkkejä kunniakulttuureista ovat viikinkikulttuuri, islam ja valtaosa afrikkalaisista kulttuureista. Häpeäkulttuureja puolestaan edustavat esimerkiksi mafian, Kiinan ja Japanin kulttuurit. Ensinmainitussa alfoja ovat ne, jotka naiset näkevät alfoina, ja jälkimmäisessä ne, jotka miehet näkevät alfoina.

Betamiesten rakentama - betamiehiä varten

Betamiesten kulttuuri on syntynyt, kun miesten enemmistö on kerännyt riittävästi motiivia rajoittaakseen alfamiesten ja naisten sukupuolisia kanssakäymisiä toistensa hyväksi. Betamiesten kulttuurissa miehet ja naiset jaetaan tasan: kenellekään ei enempää kuin yksi ja liitot ovat pysyviä. Betamiehet saavat naisen ja jälkikasvua, toisin sanoen perheen, mikä tuo heille motiivin tehdä töitä yhteiskunnan eteen sen tuhoamisen sijaan. Tällainen yhteiskunta on vaihtoehtoihinsa verrattuna hyvin vakaa.

Koska jokseenkin kaikilla on yhtä monta naista ja yhtä suuri potentiaali jälkikasvun määrään kuin muillakin, riippumatta resurssien määrästä, mahdollistaa tämä suuren luottamuksen yhteiskunnan jäsenten kesken - motiivia turmella toisten menestystä omaksi eduksi on vähemmän kuin missään muussa yhteiskunnassa. Koska epäluottamus ja (mustasukkaisuus)väkivalta on minimoitu, miesten resurssit valjastetaan yhteiskunnan hyödyksi. Tuloksena on nopea teknologinen kehitys, innovaatioiden leviäminen ja tasa-arvo miesten kesken.

Normien rikkomiseen on vähemmän motiiveja kuin muissa yhteiskunnissa ja rangaistukset niistä tapaavat myös olla lievempiä. Sen sijaan betamiesten yhteiskunnassa on lukuisia tapoja menestyä: työnteko, yrittäminen, kulttuurin tuottaminen ym., näin tarjoten mahdollisimman monipuolisen skaalan aloja ja tapoja, joista kukin voi etsiä itselleen sopivimman. Betamiesten yhteiskunta suo jäsenilleen kaikista yhteiskuntamuodoista kaikkein suurimman vapauden toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.

Koska mustasukkaisuus(väkivalta) yhteiskunnassa on minimoitu, betamiesten yhteiskunnassa naisilla on huomattavasti enemmän liikkumavaraa ja vapauksia kuin alfamiesten yhteiskunnassa. Naisia ja heidän panostaan kunnioitetaan - he myös tapaavat saada valita miehensä itse (vaikka toki painostusta suuntaan jos toiseenkin tulee moneltakin taholta, naisen valinnasta rangaistaan harvoin). Yhteiskunnan perusyksiköksi muodostuu menestyneen miehen sijaan perhe.

Betamiesten yhteiskunnassa miehestä tulee todella mies ja naisesta todella nainen vasta näiden perustaessa perheen monogaamisessa, loppuiän kestävässä liitossa. Se osoittaa miehen ja naisen tunnustavan kulttuurinsa olevan viisaampi kuin heidän atavistiset halunsa ja antaa heille statuksen tuottavina yhteiskunnan jäseninä. Mies on perheen pää, mutta samalla myös sen suojelija, elättäjä ja isä.

Betamiesten yhteiskunnat tapaavat olla enemmän kuin vähemmän demokraattisia ja erot parhaiten ja huonoiten menestyvien välillä ovat pienemmät kuin missään muussa yhteiskunnassa. Se on harvoin aggressiivinen yhteiskunnan sisällä, mutta käyttää tarvittavaa voimaa (harvoin enempää, vaikka sekin siltä löytyisi) hyökkääjien torjumiseen. Betamiesten yhteiskuntaa leimaa ritarillisuus: se on samaan aikaan hirveän vahva ja hirveän kiltti.

Feministien fantastinen utopia

Nykyään on olemassa myös historiallinen kuriositeetti: feministiyhteiskunta. Se on ainoa kulttuuri ihmisen historiassa, jossa naiset saavat tehdä mielensä mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että naiset kilpailevat kukoistuksensa aikana alfamiehistä toteuttaen hypergamista seksuaaliviettiään, pitäen varalla betamiehiä ja haalien heiltä kykyjensä mukaan resursseja samalla kun pyrkivät hedelmöittämään itsensä alfageeneillä.

Feministinen yhteiskunta tarvitsee valtavan byrokratiakoneiston toimiakseen, sillä se asettaa naisen etusijalle kaikissa asioissa. Naisia suosivia ja miehiä kyykyttäviä lakeja on paljon suojelemassa naisia paitsi hypergamisen viettinsä seurauksilta - alfamiehet eivät suo resurssejaan (jos heillä edes on niitä) - myös suojelemassa naisia betamiesten ahdistavalta seksuaaliselta huomiolta.

Feministinen yhteiskunta voi syntyä vain betamiesten yhteiskunnasta, sillä se vaatii valtavan määrän teknologisia innovaatioita ja resursseja mahdollistaakseen edes näennäistä tasa-arvoa sukupuolten välillä. Siinä itsessään ei innovoida, koska kaikki resurssit ja huomio valjastetaan feministisen tasa-arvon aikaansaantiin, sementoimiseen ja väkisin ylläpitoon. Mustasukkaisuusväkivalta nostaa taas päätään - sekä miesten että naisten kesken.

Feministisessä yhteiskunnassa naisilla on valtaa ja heidän edustuksensa palkkatyötä tekevässä väestössä on suurempi kuin missään muusssa yhteiskunnassa. Vastaavasti heistä on äitejä vähemmän kuin missään muussa yhteiskunnassa ja äidit elävät isien kanssa harvemmin kuin missään muussa yhteiskunnassa. Feministisen yhteiskunnan väestökäyrä on laskeva.

Alfamiehellä on feministisessä yhteiskunnassa hauskaa: hänen sosiaalinen dominanssinsa naisten yli riittää mainiosti heidän saamiseensa eikä hänen kiitos raskaan sosiaalisektorin ole tarvis tehdä edes töitä elääkseen jos ei satu haluamaan. Hän saa käytännössä seksuaaliviettinsä edellyttämän haaremin, koska monet naiset kilpailevat hänen huomiostaan (ja geeneistään).

Naisella ei ole feministisessä yhteiskunnassa erityisen hauskaa: hän joutuu jakamaan alfamiesten huomion muiden naisten kanssa silloinkin, kun on riittävän kaunis saadakseen sitä, ja tyytymään sitten joko kissojen tai betamiesten seuraan kun mahdollisuuksia saada alfamiestä ei enää ole.

Betamiestä feministinen yhteiskunta kohtelee brutaalisti: hänen keräämillään resursseilla ei enää kiitos varojen sosialisoinnin saa vaimoa, ja jos saakin, niin vaimon, talon ja lapset voi menettää milloin tahansa vaimon niin päättäessä - päälle mätkähtää elatusvelvollisuus. Koska betamiehen lahjakkuudet ovat muualla, hänellä ei ole sosiaalista dominanssia saada (tai pitää) naisia feministisessä yhteiskunnassa, vaan naiset toivoisivat betamiehen olevan homo. Korkea verotus, jota sosiaaliturvajärjestelmä edellyttää, myös vie betamieheltä suuren osan työnsä hedelmistä, joten se ja naisten halveksunta demotivoivat häntä osallistumasta yhteiskuntaan kuin marginaalisella panoksella jos silläkään.

Feministinen yhteiskunta siis tarvitsee paljon ruokkivia käsiä mahdollistaakseen naisten valinnanvapauden, mutta samalla puree samoja ruokkivia käsiä minkä ehtii. Sen suhtautuminen myös poliittisesti muistuttaa alfamiehen pahoinpitelemää, mutta rakastavaa naista: se vihaa patologisesti betamiesten yhteiskuntia, mutta ihailee kunniakulttuureja ja on täysin sokea sille konkreettiselle todellisuudelle, minkä toimintansa aikaansaa.

Lopuksi

Betamiesten yhteiskunta on objektiivisesti tarkasteltuna kaikkien osapuolien (alfamies, betamies, nainen, lapset) kannalta selvästi kaikkia vaihtoehtojaan parempi. Alfamiesten yhteiskunnassa on yleensä ottaen epämukavaa, ja sieltä kynnelle kykenevät pyrkivät aktiivisesti betamiesten yhteiskuntiin, ja jos mahdollista, vastikkeettoman elatuksen tarjoaviin feministisiin yhteiskuntiin. Feministinen yhteiskunta on kaikkein huonoin, sillä se aikaansaa yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen romahtamisen tuhoamalla miestenvälisen ja miesten ja naisten välisen luottamuksen ja kuormittamalla yli sosiaalisen sektorin rankaisten samalla niitä, jotka mahdollistavat sen olemassaolon. Se myös romahdettuaan muuttuu todennäköisesti alfamiesten yhteiskunnaksi, jos alfamiesten yhteiskunta ei ole jo liittänyt sitä itseensä.

Mitään, mitä tässä kirjoituksessa sanon, en voi järkevästi ajatellen epäillä, enkä usko kovinkaan monen muunkaan niin tekevän. Syy-seuraussuhteet ovat liian ilmeiset. Kuitenkin kaikissa yhteiskuntia ja politiikkaa käsittelevissä teoksissa, jotka vastaan ovat tulleet, parisuhdemallit ja niiden vaikutukset yhteiskuntiin jätetään täydellisesti huomiotta.

Pari lainausta

Nimimerkki ray kirjoitti Whiskeyn blogissa:

Monogamy is not natural. Christian marriage has traditionally been a sacremental covenant that requires a man and woman to overcome their sinful natures and conform to God's law instead. Solomon had numerous wives and desribed the ideal wife as a woman of valor. Today's ministers do not have the intellect of a Solomon or the Apostle Paul. Most of them have decided to teach watered down pop psych crap instead of ancient wisdom. We live in a very strange time when the writings of a self proclaimed atheist and hedonist like Roissy are closer to traditional Christian teaching than what most pastors teach. If the west is to survive the church must grow a backbone. Do'in what comes naturally will lead us back to the stone age.

Toinen olennainen huomio löytyi Ruukinmatruunalta:

Kulttuurirelativistinen ihminen on täysin vihjeetön - hän on kyvytön tai haluton näkemään suuria kokonaisuuksia ja niitä linjoja, joilla meemipleksit kulkevat ja ihmiset toimivat. Yksi hyvä esimerkki kulttuurirelativismista on suhtautuminen polygamiaan (moniavioisuuteen - siihen, että yksi mies pitää lukuisia vaimoja); nähdään vain ilmiö, mutta ei niitä seurauksia, mitä polygamia synnyttää ja miten se vaikuttaa yhteiskuntaan - polygamian väistämätön tulos on äärimmäisen räjähdysherkkä ja epästabiili yhteiskunta, joka on jatkuvasti sodassa, kun suuri osa miehistä jää väistämättä ilman. Juuri tämä vihjeettömyys - ei välttämättä piittaamattomuus tai välinpitämättömyys - on kulttuurirelativismin rumin hedelmä.

Alankomaiden tuho

Suosittelen lukaisemaan nimimerkki Mohammed Rasoelin kirjan Alankomaiden tuho, joka nyt löytyy suomennettuna uutiskynnyksen sivuilta, jos sitä ei ole vielä tullut plarattua.

Kirjaa tuntemattomille: kyseessä on maahanmuuttajan kirjoittama kirja hollantilaisen kulttuurin ja vapauksien alasajosta muslimimaahanmuuttajien hyväksi. Sitä ei kovinkaan helposti missään suostuttu julkaisemaan, koska se repi poliittisen korrektiuden verhot rikki ja kertoi suoraan missä mennään, kesken monikulturismin kovinta nousua. Tästä syystä se päätyi aikanaan internetiin ja sai ansaitsemaansa huomiota.

Ikuisuusharha

Keskusteltuani useita kertoja kaikenlaisten liberaalien kanssa, jotka pitävät näkemyksiäni jämähtäneinä, äärimmäisinä tai mustavalkoisina, olen havainnut erään mielenkiintoisen heitä yhdistävän tekijän.

Heillä on voimakas, suorastaan järkkymätön, usko läntisen sivilisaation koskemattomuuteen ja säilymiseen riippumatta siitä, miten olot muuttuvat ja mitä tehdään. On kuin he pitäisivät sitä jonain universaalina monumenttina, jota kohti kaikki tiet vääjäämättä vievät, ja että on vain ajan kysymys, milloin kaikki muut ryhtyvät samanlaisiksi.

Minä en usko edellisessä kappaleessa esitettyyn ajatukseen. Länsimainen sivilisaatio on ollut teknisesti ylivoimainen ja siellä on ollut paras asua ja elää hyvinvointistandardeilla mitattuna, mutta esimerkiksi Aasian jättiläiset ovat menossa siitä silkalla massalla ohi - eivätkä ole länsimaistuneet tippaakaan. He eivät ole omaksuneet länsimaista ihmisoikeuskäsitystä, oikeusvaltioperiaatetta, demokratiaa tai mitään muutakaan länsimaista teknologian ohella.

Länsimainen sivilisaatio on moneen kertaan ollut tuhon partaalla, ja tavalla tai toisella kyseinen sivilisaatio on tuhoutunutkin. Me emme ole Rooman jatke, eikä ole mitään syytä olettaa, että olisimme immuuneja sen kohtalolle. Liberaalit kuvittelevat, että olemme. Heidän mielestään länsimaat voivat perseillä miten paljon tahansa ja selvitä silti. Mikään ei uhkaa länsimaiden menestystä - ei talouden romahtaminen, ei kehitysmaalaisten kansainvaellus, ei seksuaalinen emansipaatio, ei avioliittoinstituution, syntyvyyden tai yhteiskunnallisen huoltosuhteen romahtaminen, eivät länsivihamielisten ideologioiden leviämiset, ei kristinuskon alasajo. Ikään kuin näillä asioilla ei olisi mitään vaikutusta mihinkään.

Länsimainen sivilisaatio on kokenut lyhyessä ajassa uskomattoman määrän valtavia muutoksia, joista käytännössä kaikista on seurannut merkittäviä negatiivisia seurauksia positiivisten ohella. Minä eroan liberaaleista siinä, että huolestun niistä negatiivisista seurauksista, niiden vaikutuksista ja kumuloitumisista, kun taas positiiviset seuraukset näyttäytyvät valitettavasti yksittäisinä, eristettyinä ja marginaalisina. Kokonaiskuvaksi nousee se, että länsimainen sivilisaatio on syöksykierteessä.

Casanova kuvitteli syntyneensä onnellisten tähtien alla ja ehkä niin olikin: hän teki aina mitä mieleen juolahti ja eli pitkään ja onnellisena ja aina jonkin onnenpotkun jälkeen ponkaisi jälleen nousuun. Historia ei muista niitä lukemattomia ihmisiä, jotka elivät Casanovan lailla ja saivat odottaa uutta nousuaan lopun ikäänsä, pohjalla. Heistä ei kirjoiteta kirjoja. Hiljainen todistusaineisto jää huomiotta. Ponnahduslauta uuteen nousuun ei ole sääntö vaan poikkeus.