Pages

Rasismin patologia

Kotvan jos toisenkin olen kuluttanut aprikoiden rasismia, jota pidetään eurooppalaisperäisten ihmisten suurimpana syntinä ja häkellyttävän monissa tapauksissa myös yksinoikeutena. Rasismi sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa rotuvihaa ja tavan mukaan myös oman rodun nostamista muiden rotujen yläpuolelle. Parempi termi on kuitenkin vierasviha, koska sen pohja ei ole yksinomaan geneettinen (se vihakin kun tuppaa olemaan meemipohjaista).

Minä en jaksa ruveta käsittelemään rasismin moraalista merkitystä saati sen oikeellisuutta tai vääryyttä, vaan kiinnostavampaa ja hedelmällisempää on tarkastella sitä evolutiivisesta näkökulmasta. Koska rasismia esiintyy (joillekin ehkä yllätyksenä) kaikissa kulttuureissa, jotka ovat minkäänasteisessa kontaktissa ulkopuolisiin kulttuureihin, sille on ilmiselvä evolutiivinen - myös kulttuurievolutiivinen - tilaus.

Rasismin geneettinen pohja

Rasismin geneettinen pohja löytyy siitä, että me ihmiset olemme geeninsäilytyskoneita. Normaalisti haluamme laittaa geenimme jatkoon, koska jatkoon ovat päässeet sellaiset geenit, joiden tuloksena syntynyt keho tuottaa mielihyvää jatkon tuottavan toiminnan tekemisestä ja rankaisee siitä, että niin ei toimita. Olemme evoluution tulos, ja viettimme ovat muotoutuneet sellaisiksi, että ne suosivat jatkoon pääsyn kannalta suotuisaa toimintaa ja suitsivat sille tuhoisaa toimintaa.

Koska yhdessä lapsessa geeneistämme pääsee jatkoon vain 50%, emme voi olla varmoja siitä, että kaikki geenimme pääsisivät jatkoon. Kaikki geenimme kuitenkin haluavat jatkoon, joten haluamme tehdä lisää lapsia. Toisaalta meillä voi olla siskoja ja veljiä, jotka jakavat myös keskimäärin puolet geeneistämme, jolloin geenit voivat saada jatkon heidänkin kauttaan - jos he siis tekevät lapsia, meidän ei tarvitse tehdä yhtä monta antaaksemme geeneillemme hyvät lähtökohdat jatkoon.

Geenimme siis tunnistavat sukua jossain määrin, samoin kuin ihmisiä, jotka jakavat jonkin verran samoja geenejä kanssamme. Tietyllä maantieteellisellä alueella muodostuu geneettinen klusteri, verkosto, jossa lähes kaikki jakavat ainakin joitain geenejä toistensa kanssa. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Tämä mahdollistaa sen, että tunnemme tiettyä veljeyttä kanssakansalaistemme kanssa - tunnistamme samoja geenejä enemmän tai vähemmän alitajuisesti, mikä helpottaa altruismin syntyä.

Vastaavasti jos klusteriin päätyy täysin vieraita geenejä ja ihmisiä, joihin emme tunne minkäänlaista alitajuista (geneettistä) yhteyttä, on heihin vaikeampi suhtautua altruistisesti. He eivät jaa kanssamme samoja geenejä, mutta kilpailevat silti jatkosta tismalleen samalla tavalla kuin omatkin geenimme. Heidän geneettinen jatkonsa ei tue omien geeniemme geneettistä jatkoa, vaan he ovat kilpailijoita omien geeniemme kanssa. Jos heidän geeninsäilytyskoneensa ei saa jatkoa, geenipooli, josta omatkin geenimme ovat peräisin, säilyy ns. puhtaana - sinne ei pääse vierasta geneettistä materiaalia viemään tilaa niiltä geeneiltä, joille olemme enemmän tai vähemmän sukua.

Rasismi siis tukee omien geenien säilymistä vastustamalla kilpailevien vierasgeenien pääsyä geenipooliin. Se on geeneille evolutiivinen etu - tästä syystä me olemme geneettisistä syistä rasisteja. Jos geenimme eivät suosisi omiaan, ne eivät olisi päässeet jatkoon.

Rasismin kulttuuriset syyt

Rasismi kulttuurisena ilmiönä on helppo ymmärtää siinä vaiheessa, kun tajuaa kulttuurin olevan hyvin pitkälle samanlainen ilmiö kuin geenikin: Dawkins kutsui sitä kulttuurin säilymiskelpoista yksikköä meemiksi, joten katson asiakseni käyttää sitä itsekin. Samalla tavalla kuin geeni, haluaa meemikin pyrkii jatkoon - muussa tapauksessa se haipuu historian hämärään. Se eroaa geenistä siinä merkittävässä mielessä, että meemit ovat opittuja, eivät synnynnäisiä.

Memeettinen kerääntymä, joka muodostaa kulttuurimme, on kulttuurievolutiivinen sopeutuma täkäläisiin oloihin. Kasvamme kulttuuriimme omaksuen meemejä, jotka edesauttavat selviämistämme sen oloissa ja sitä kansoittavien ihmisten kanssa. Jos emme tee näin, olemme enemmän kuin vähemmän eksyneitä sosiaalisessa ympäristössä emmekä tule toimeen toisten ihmisten kanssa - emme ymmärrä heitä saati saa itseämme ymmärretyiksi heille.

Täten jos meemien sekaan tulee uusia meemejä ja meemikertymiä, jotka eroavat voimakkaasti niistä, jotka olemme omaksuneet, tulemme huonommin ihmisten kanssa toimeen, kuin tilanteessa, jossa muilla ihmisillä on suurin piirtein samat meemit kuin itsellämme. Mitä huonommin meemimme sopivat ympäröivään yhteiskuntaan, sitä huonommin meillä tapaa mennä. Jos vastustamme itsellemme vieraiden meemien (kuten kielen, oikeuskäsityksen tmv) saapumista yhteiskuntaan tai niiden kehittymistä, voimme pärjätä niillä meemeillä, jotka meillä jo on, sen sijaan, että joutuisimme kuluttamaan valtavasti aikaa ja resursseja uusien oppimiseen.

Kulttuurinen "rasismi" siis tukee itselle tuttujen meemien säilymistä ja parantaa yksilön mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa, jossa asuu. Siitä seuraa selvä kulttuurievolutiivinen etu. Tästä syystä kaikki maailman kulttuurit, joilla on mitään kontaktia muihin kulttuureihin, ovat joko kuolemassa pois tai rasistisia.

Termi "rasismi" meeminä

Kun 1950-luvun jälkeen poliittinen korrektius eli hienotunteisuussyistä valehteleminen rupesi saamaan kulttuurissamme jalansijaa, tuli sanasta rasismi tehokas lyömäase kaikkia vastaan, jotka kulloinkin vastustivat mitä tahansa hyväntahtoista mutta itsetuhoista poliittista päätöstä. Se tehoaa ainoastaan memeettisen ryhmän sisällä eikä paranna kulttuurin kilpailumahdollisuuksia. Se, kuten poliittinen korrektiuskin, on letaalimeemi. Niiden käytännön vaikutus on kulttuurinsa yksiselitteinen heikentäminen kilpailijoitaan vastaan, ja jos niitä ei saada kitkettyä, ne ennen pitkää tappavat sen ja tekevät tilaa vierasmeemipoolille.

Rasismikirveen kanssa öykkäröinti aiheuttaa myötähäpeää: ihmiset tunnistavat rasismikirveen heiluttajan edustavan pitkälti samaa memeettistä ryhmää kuin he itsekin edustavat, ja häpeävät silmät päästään tämän itseriittoista ja antisosiaalista kulttuurinsa rienausta. Tämä saa heidät miettimään sitä, että jos heidän kulttuuri voi luoda omia suu vaahdossa vihaavan viruksen, ehkä se ei sittenkään ole niin hyvä kulttuuri. Se heikentää kulttuurin elinhalua ja -voimaa.

Länsimaiset ihmiset ovat syntyneet ja kasvaneet länsimaisiin kulttuureihin todella kauan. He ovat sopeutuneet elämään länsimaalaisessa yhteiskunnassa. He kaikki (myös ne antisosiaaliset länsimaita patologisesti vihaavat tapaukset) haluavat elää länsimaalaisittain, ja ehkä luoda siitä vielä piirun verran enemmän itsensä näköisen. Länsimaalaiset ihmiset eivät halua elää esimerkiksi afrikkalaisessa tai islamilaisessa yhteiskunnassa - he eivät ole sopeutuneet kumpaankaan kulttuurisesti saati geneettisesti. Tästä syystä he tuntevat luonnostaan vastenmielisyyttä näitä heille kaikin tavoin vieraita asioita kohtaan ja tuntevat luonnostaan vetoa tuttuihin asioihin.

Rasisminvastainen taistelu, johon on uponnut (ja tulee uppoamaan) käsittämätön määrä rahaa, ei tee rasismin syntysyille yhtään mitään, enkä asiaa pohdittuani tule toivomaankaan, että tekisi. Tästä syystä se ei voi koskaan tuottaa mitään. Se on pelkkä menoerä, niin resurssien kuin kulttuurinkin saralla.

4 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Suunnilleen noin se taitaisi mennä, jos asiaa lähdetään tutkimaan puhtaan materialistisesti ja jätetään tarkastelusta pois sisäänlämpiävyyden mukanaantuomat ongelmat niin biologisen kuin kulttuurievoluutionkin puolella. Aina on kuitenkin hyvä muistaa se Humen giljotiini, ettei toisteta niitä samoja tragedioita kuin 1930-luvulla tapahtui.

Jaska Brown kirjoitti...

Kuvion iso linja on kuten Tuplis rustasi, suosimme geenien monistamisessa 1) itseämme 2) sisaruksiamme 3) serkkujamme 4) heimoamme 5) kansaamme. Toisaalta soppa tarvitsee ripauksen suolaa maistuakseen, siksi geenipooliin on saatava vähän piristystä ulkopuolelta, kuten IM huomautti. Serkusavioliittojen suosiminen levittää geenejä tehokkaasti, mutta pitkällä tähtäimellä on luvassa ongelmia, kuten Britannian pakistanilaisista tiedetään.

Luomalla katsaus historiaan voidaan todeta, että jokainen kansa on aina periaatteessa suosinut omiaan, mutta toisaalta ulkopuolelta on otettu vastaan mieluisia (rikkaita, vaikutusvaltaisia, älykkäitä, kauniita) puolisoja. Tämä on tuonut riittävästi vaihtelua geenipooliin ja samalla parantanut kansan perimää eli ollut se suola, joka antaa soppaan sopivasti makua. Hallitsemattomassa maahanmuutossa soppa menee liian suolaiseksi eikä suolakaan ole mitään sormisuolaa, vaan enimmäkseen tiesuolaa.

Matias kirjoitti...

Onko muuten tuosta "geenit tunnistavat samoja geenejä ja suosivat altruismia keskenään"-jutusta olemassa tieteellistä näyttöä? Sisarustasolla mielikuva on, että joskus tuollaista olisi havaittu, mutta kiinnostaisi nähdä (ja etenkin jollain serkkutasolla, jolla tutkimuksen luulisi olevan helpompaakin).

Kulttuuriselta kannalta tuo sukulaisten suosiminen luonnollisesti pitää paikkansa, mutta jos oletetaan vaikkapa toisessa maassa kasvanut serkku, jonka sukulaisuudesta ei olla tietoista, tulee työkaveriksi, niin onko sitä jotenkin automaattisesti geneettisesti innoissaan?

Tuplis kirjoitti...

Matias, en tiedä onko siitä tehty tutkimuksia. Kirjoitus ja siinä tehdyt päätelmät perustuvat melko lailla alusta loppuun Richard Dawkinsin opukseen The Selfish Gene.

Geneettisestä innosta lienee aiheellista puhua siinä vaiheessa kun havaitaan niitä yhteisiä geenejä. Jos otetaan serkku, jolla on yhteisiä geenejä (tai sellaisilta vaikuttavia samasta geenipoolista), ja serkku, jolla sellaisia ei ole (ja jonka geenit vaikuttaisivat olevan jostain toisesta poolista), uskaltaisin pistää rahani sen puolesta, että all else being equal ensinmainitun kanssa pärjätään paremmin.

Memeettisesti sama tilanne olisi nähdäkseni se, että saman kielen eri murretta puhuvan kaverin kanssa tullaan helpommin toimeen kuin kaverin, joka puhuu tyystin eri kieltä. En voi lykätä sinulle tutkimusta, jossa asia todetaan, mutten voi sitä myöskään järkevästi ajatellen epäillä.