Pages

Monikulturismin patologia

Minä olen kuluttanut yhden jos toisenkin tovin mietiskellen nykyisenlaista maahanmuuttoa seurauksineen: miksi se on ylipäätään päässyt syntymään, miksi se ei toimi, miksi se aiheuttaa suuria, peruuttamattomia muutoksia, miksi muutokset tarkoittavat konflikteja ja minkä takia kyseistä, monikulturistista maahanmuuttoa silti yhä propagoidaan ja jatketaan.

Miksi nykyisenlainen maahanmuutto on päässyt syntymään

Puhun tästä länsimaalaisesta, en niinkään suomalaisesta näkökulmasta - tämä siksi, että Suomeen se rantautui valmiina meeminä itse kehittymisen sijaan. Nykyisenlainen maahanmuutto, toisin sanoen monikulturistinen maahanmuutto, syntyi altruistiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki vetävät yhtä köyttä, luottavat toisiinsa ja omaavat korkean sosiaalisen pääoman ja pitävät kaikkia näitä asioita itsestäänselvyytenä - jonkinlaisena ihmislajin biologisena imperatiivina, ylempää asetettuna evoluution päätepisteenä.

Yhteiskunnassa oli työvoimapula (kiitos maailmansotien jälkeisen työikäisen väestön pienen koon), joten järkeiltiin, että työvoima kuin työvoima, tuodaan tänne muualta ihmisiä menestymään kanssamme - työvoiman tarve edellytti vähän tai ei lainkaan koulutusta. Kysyntään vastasi tarjonta. Siispä kelattiin, että maahanmuutto on ykskert tosi hieno asia ja että tulijat luovat vaurautta ja tuovat mukanaan parhaat puolensa. Koska homma toimi, tultiin lopputulokseen, että kaikki haluavat elää näin.

Yksittäisten vierastyöläisten saapuminen yhteiskuntaan, jossa heidän elintasonsa nousi työnteon ansiosta kosolti, antoi heille motiivin sopeutua yhteiskuntaan. Sittemmin töiden vähetessä ihmiset jäivät työttömiksi ja päätyivät elämään ennen pitkää jonkinlaisten avustusten varaan, mikä paitsi hämärsi työnteon ja vaurauden suhdetta (työttöminäkin maahanmuuttajilla oli paremmat olot kuin kotimaissaan) myös poisti tarpeen sopeutua. Tämä antoi maahanmuuttajaryhmille mahdollisuuden elää kuten kotimaissaan, tavoilla, jotka kotoisiksi kokivat.

Miksi se ei toimi

Yhteiskunta oli menestynyt ja kehittynyt sellaiseksi kuin se oli, yhteen hiileen puhaltamalla, tekemällä paljon töitä elättääkseen itsensä ja jäsenensä. Korkea teknologinen kehitystaso ja altruismi tarkoittivat vähäistä kuolevuutta, joten syntyvyys tasoittui aikanaan kohtalaisen alhaiselle tasolle. Yhteiskunnasta tuli varsin vakaa.

Maahanmuuttajien kotimaissa olot olivat hyvin toisenlaiset: altruismia esiintyi korkeintaan lähisuvun ja uskotuimpien ystävien kesken, resursseja oli vähän ja niistä kilpailu siinä määrin ankaraa, että pitkän tähtäimen rakentavia suunnitelmia ei kannattanut ottaa - olot olivat niin epävakaat, että vaurautta luova ihminen ei päässyt useinkaan nauttimaan työnsä hedelmistä, vaan ne häneltä vei joku väkivalloin. Strategia, joka tuotti geeneille todennäköisimmän jatkon, oli häikäilemätön kilpailu kaikkia vastaan, lasten holtiton siittäminen siinä toivossa, että edes joku eläisi siihen asti, että pääsee tekemään omia ja hetkessä eläminen. Lyhyen tähtäimen etu oli kaikki kaikessa, koska pitkään tähtäimeen ei kannattanut luottaa - tämä tarkoitti sitä, että koulutusta, sivistystä, teknistä osaamista tmv. ei ollut käytännössä lainkaan. Yhteiskuntaa ei yhteiskunnaksi juuri voinut sanoa ja epävakaus oli sen ainoa vakio.

Miksi se aiheuttaa suuria, peruuttamattomia muutoksia

Yhteiskunnan alkuperäinen väestö ei lisäänny kummoistakaan tahtia - se on sopeutunut oloihinsa ja sisäistänyt kulttuurinsa säännöt, moraalin ja arvot. Niiden mukaan lasten hankkimista ei pidetä itseisarvona - joidenkin mukaan ei edes välttämättömänä - vaan muut arvot, kuten elämisen mukavuus ja vauraus ovat tärkeämpiä asioita. Yhteistyön luoma vauraus aikaansai itseään ruokkivan kehän, joka loi lisää vaurautta ja altruismia.

Vierasväestön kulttuurin moraali arvoineen on puhtaan geneettinen - omille geeneille niin paljon jatkoa kuin mahdollista. Koska vierasväestön kotimaassa epävakaat olot aikaansaivat jatkuvan pelon omien geenien jatkosta, varsinaista kulttuuria, joka olisi keskittynyt mihinkään muuhun kuin tämän jatkon epätoivoisiin varmistuspyrkimyksiin, ei päässyt syntymään. Toisten muroihin kuseminen tarkoitti aina sitä, että itselle ja omien geenien jatkolle jäi enemmän resursseja. Alueella, jolla oli liian vähän resursseja suhteessa väestömäärään, kilpailu oli jo yksilötasolla äärimmäistä, ja aikaansai itseään ruokkivan epävakauden, resurssikilpailun, epäluottamuksen ja liikakansoituksen kehän.

Kun ensinmainittuun päästetään ihmisiä, joilla ei ole enää imperatiivia sopeutua, eli jotka pysyvät mainiosti hengissä ja toteuttavat itseään tavalla, jolla ovat toimineet kotimaissaankin, he toimivat samalla tavalla kuin kotimaissaan. Resursseista ei tule puutetta, mutta lyhytjänteinen ja nopeasti lisääntyvä, tiukasti omien puolta pitävä ja ulkopuolisten resursseja hyväksikäyttämään pyrkivä elämäntyyli jatkuu. Sopeutuvia ja uuden yhteiskunnan arvot omaksuvaa vähemmistöä lukuunottamatta maahan päästetystä vierasväestöstä syntyy loisryhmä, joka kasvaa valtavaa tahtia ja keskittyy kuluttamaan vaurautta sen luomisen sijaan.

Miksi muutokset tarkoittavat konflikteja

Ihmiset eivät ole tyhmiä. He huomaavat, jos joku helposti eriteltävissä oleva porukka on pikemminkin taakka kuin etu, ja he alkavat nuivistua tätä ryhmää kohtaan. He ryhtyvät suhtautumaan kyseistä ryhmää kohtaan hyvin epäluuloisesti ja vähemmällä altruismilla kuin muita ryhmiä kohtaan.

Samalla tavalla taakkaryhmä huomaa, että muut ryhmät pärjäävät heitä paremmin, ja kokevat, että heidän kuuluu pärjätä yhtä hyvin. Koska vastikkeeton elatusapu ei tuota yhtä korkeaa elintasoa kuin työnteko, he katkeroituvat ryhmille, jotka pääasiallisesti luovat vaurautta ja pääsevät nauttimaan suuremmasta osasta sitä kuin he. Loisryhmä kokee joutuneensa huiputetuksi ja pitäytyy entistä kovemmin kotoisissa arvoissaan ja toimintatavoissaan, joiden ansiosta kokevat saaneensa edes sen (liian) vähän, mitä heillä nyt on. He siis kusevat aktiivisesti muiden ryhmien muroihin ja tämä näkyy segregaationa, työttömyytenä, yliedustuksena rikostilastoissa jne.

Länsimaisten vastaanottajayhteiskuntien oikeusjärjestelmään on kuitenkin kodifioitu yhdenvertaisuusperiaate, joten valtio ei saa suhtautua eri tavoin eri jäseniinsä etnisin perustein. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yhteiskunnassa on esimerkiksi laissa vastikkeettoman elatuksen suova porsaanreikä, ja yksi ryhmä hyväksikäyttää sitä merkittävästi enemmän kuin muut ryhmät, ei laillista keinoa puuttua asiaan ole.

Koska ongelma on olemassa riippumatta siitä, onko sen ratkaisuun laillisia keinoja, se synnyttää kasvavaa eripuraa yhteiskunnallisen epäkohdan saaja/maksaja -ryhmien välille. Mitä pidempään ongelma saa olla ja kasvaa ilman, että kukaan tekee sille mitään, sitä suuremmaksi ryhmien välinen epäluottamus ja kyräily kasvaa. Jossain vaiheessa paska osuu tuulettimeen ja konflikti kärjistyy lain ulkopuoliseksi toiminnaksi. Tämä aikaansaa leireihin jakautumista myös aikaisemmin altruistisen yhteiskunnan riveissä: yhdet tuomitsevat laittomuudet yksiselitteisinä vääryyksinä, toiset kokevat, että loisryhmä saa mitä tilaa, kolmannet tunnustavat ongelman olemassaolon mutta pitävät konfliktia vääränä ratkaisuna ja niin edelleen.

Tuloksena yhteiskunnan altruistisiin riveihin syntyy ryhmiä, joilla on motiivi kusta toistensa muroihin ja eripuran määrä yhteiskunnassa kasvaa. Sosiaalinen pääoma laskee ja kulttuurin arvot menettävät ihmisten silmissä merkitystään. Eri kuppikunnat arvostavat eri asioita ja alkavat vetää yhteistä kelkkaa eri suuntiin ja alkavat toimia niitä vastaan, jotka vastustavat kelkan vetoa juuri heidän suuntaansa. Intressikilpailu vaatii yhä enemmän resursseja, ja koska niitä pyritään saamaan pois vastapuolelta, vaurauden luomisen arvo laskee ja sen pimittämisen muilta arvo nousee.

Yhteiskunta siis murenee ja alkaa muistuttaa kiihtyvällä tahdilla aluetta, josta vierasperäinen väestö alunperin oli lähtöisin.

Minkä takia sitä edelleen propagoidaan ja jatketaan

Politiikan sääntö numero uno: älä koskaan myönnä olevasi väärässä. Suunta, jota propagoitiin, ja jota puffattiin kuin Jeesuksen uutta tulemista, muotoutui ideologiaksi ja kun maahanmuutosta alkoi aiheutua haittaa, ideologia irtautui käytännöstä. Ideologian kannattaja ei voinut myöntää, että oli ollut väärässä, joten hän rupesi järkeilemään tapoja, joilla piilottelisi ideologian seuraamisesta aiheutuvia haittoja.

Koska ideologian kannattajat olivat alkujaan olleet (ja ovat yhä) päättäviä tahoja, heillä oli käytettävissään yhteisesti kerätyt resurssit, jotka mahdollistivat ongelmien lakaisemisen maton alle, edes hetken tuonnemmaksi, että he voisivat yhä nauttia asemansa etuoikeuksista. Ongelmia lakaistiin maton alle perustamalla yhä uusia virkoja, jotka kuluttivat vaurautta sen luomisen sijaan, ja jotka eivät tehneet ongelmille yhtään mitään, mutta jotka tukkivat aina yhden turvan kerrallaan, koska heidän virkansa olivat olemassa ongelman luoneiden tahojen ansiosta. Nämä virkamiehet sitten kehittelivät tilastoja ja propagandaa, joilla tukea ideologiaa ja sen jatkamista ja pyrkivät demonisoimaan ongelmat havaitsevia ja niistä suuttuvia tahoja varsinaisina epäkohtina.

Touhua jatketaan yksinkertaisesti sen takia, että liian monella päättäjällä ja virkamiehellä on elanto ja edut kiinni ideologiassa ja sen puffaamisessa. Näin on ollut mahdollisesti koko heidän työikänsä ajan - heistä ei ole vaurautta luovaan työhön ja he tietävät sen. Siispä ongelmia vähätellään, piilotellaan ja valehdellaan sen syistä ja seurauksista niin pitkään kuin mahdollista, jotta korttitalo ei sortuisi ennen heidän pääsemistään eläkkeelle.

Kyseinen ideologia on yhteiskunnallemme, kulttuurillemme, arvoillemme ja elintavoillemme syöpä, jonka pois kitkemisestä tulee pitkä, väkivaltainen ja karvas prosessi. Siihen ryhtymiseen on valtava kynnys ja se sotii altruistista moraalikäsitystämme vastaan. Kuitenkaan, siinä vaiheessa, kun ongelmaa ruvetaan tavalla tai toisella ratkaisemaan, minä en syytä heitä, jotka siihen epäkiitolliseen tehtävään joutuvat.

3 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Ei lisättävää.

Veikko Suvanto kirjoitti...

Bravo!

Jaska Brown kirjoitti...

Ylivoimaisesti paras teksti, mitä olen koskaan aiheesta lukenut. Yritä saada tämä julki jossakin painetussa sanassa!