Pages

Häpeästä

"I don’t consider the term “coward” to be a pejorative. Usually “coward” is a code word for someone who refuses to take a stupid risk for someone else’s benefit."

-Danimal
Häpeä on tunne, jonka mahdollistaa sosiaalinen ympäristö ja ihmisen kokemus itsestään osana sitä. Se syntyy siitä, että ihminen rikkoo sosiaalisen ympäristönsä odotukset tai säännöt, ja saa olon tuntumaan harvinaisen nihkeältä. Moni on luonnehtinut sitä toiveella "kunpa maa minut nielaisisi" - häpeän tunne on äärimmäisen ahdistava ja siitä halutaan eroon melkeinpä millä keinoin hyvänsä.

Häpeälle on syntynyt kulttuurievolutiivinen tilaus siitä, että se toimii yhteisöllisenä liimana - yhteisö, joka saa jäsenensä tuntemaan häpeää normiensa rikkomisesta, säilyy todennäköisemmin, kuin yhteisö, joka ei näin tee. Yksilö, joka tuntee häpeää, selviää todennäköisemmin hengissä yhteisön jäsenenä, kuin yksilö, joka ei tunne.

Häpeä on voimakas motiivi pysyä ruodussa, ja moni tunteekin sosiaalisen ympäristön asettamiin odotuksiin ja sääntöihin sopeutumisestaan ylpeyttä. Tästä syntyvä takaisinkytkentä tekee yksilölle edulliseksi levittää yhteisön käsityksiä siitä, mistä tuntea häpeää ja mistä ylpeyttä. Toisin sanoen sekä yksilö että yhteisö pääsääntöisesti hyötyvät monokulttuurista.

Kuitenkin siksi, että häpeä on tunne, se ei aina ole järkevä. Ihminen tuntee usein häpeää myös asioista, joista ei ole aiheellista tuntea häpeää. Esimerkkinä moni tuntee nykyisin häpeää rehellisen mielipiteensä ääneen sanomisesta, koska se ei ole poliittisesti korrektin diskurssin mukaista. He mieluummin valehtelevat kuin asettavat itsensä kanssaihmistensä silmätikuksi. Mielenkiintoista on sekin, että kaikki muut voivat olla samaa mieltä mielipiteensä ilmaisijan kanssa, mutta silti sitä mieltä, että tabua ei saa rikkoa edes syystä. Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa yhteisöstä, jossa on täysin okei tappaa joku säilyttääkseen kasvonsa.

Tällainen häpeä on tuhoisaa henkistä öykkäröintiä. Se on tuhoisaa siksi, että se estää ihmisiä antamasta ja saamasta tietoa asioiden todellisista laidoista ja toimimasta niiden pohjalta itsensä ja muiden kannalta viisaimmalla tavalla. Yhteisön sisällä tämä ei (välttämättä) ole (joskin usein on) ongelma, mutta koska maailmassa on useita yhteisöjä, on tosiasioiden kieltäminen yksiselitteisesti oman jalkansa sahaamista.

Kun ihminen pyrkii aktiivisesti tilanteeseen, jossa suurin osa tuntisi häpeää, on hänellä yleensä siihen mielestään niin hyvä syy, että hän tuntee riittävästi ylpeyttä häpeän vastapainoksi kokeakseen teon kannattavaksi. Näin tekee esimerkiksi ihminen, jolle näkemystensä rehellisesti ääneen sanominen on tärkeämpää kuin pitää korrektiussyistä turpa kiinni tai valehdella. Hänen on helppo järkeillä olevansa oikeuden puolella, sillä rehellisyys on sosiaalinen hyve, valhe ei.

On myös ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti häpeä mitään. Heillä ei tästä johtuen ole samanlaisia estoja kuin muilla, mikä helpottaa merkittävästi yhteisön sääntöjen ja normien vastaisesti toimimista. Tämä tarkoittaa sitä, että he rikkovat yhteisön sääntöjä ja normeja niin hyvässä kuin pahassa ja pistävät itsensä likoon ottamalla riskejä, joita muut eivät ottaisi. Tällainen sankarointi on omalla tavallaan evolutiivinen valtti miehille, koska riskejä ottavat, häpeää tuntemattomat miehet pääsevät usein lisääntymään. Tämä johtuu siitä, että naiset hakevat mieheltä korkeaa sosiaalista statusta ja voimakas sosiaalinen nousu edellyttää tiettyä riskinottokykyä, mistä syystä mainitunlainen ihminen eli psykopaatti antaa helposti evolutiivisen signaalin korkeatasoisesta kumppanista. Tätähän he eivät ole, koska heitä eivät kiinnosta myöskään perheyhteisönsä normit saati säännöt, minkä lisäksi reikäpäinen riskien ottaminen tuppaa lyhentämään elinikää merkittävästi.

Alun lainaus liittyy antisosiaalisesti käyttäytyvän yksilön pyrkimykseen hyväksikäyttää häpeän käsitettä omaksi edukseen.

3 kommenttia:

Aava kirjoitti...

"Kuitenkin siksi, että häpeä on tunne, se ei aina ole järkevä. Ihminen tuntee usein häpeää myös asioista, joista ei ole aiheellista tuntea häpeää. Esimerkkinä moni tuntee nykyisin häpeää rehellisen mielipiteensä ääneen sanomisesta, koska se ei ole poliittisesti korrektin diskurssin mukaista."

Tässä kohtaa mahdollisuus, että häpeä ei ole tarkoituksenmukaista tai järkevää, ei johdu siitä, että häpeä on tunne; se johtuu poliittisen korrektiuden olemassaolosta ja sen potentiaalisesta järjettömyydestä.

"Kun ihminen pyrkii aktiivisesti tilanteeseen, jossa suurin osa tuntisi häpeää, on hänellä yleensä siihen mielestään niin hyvä syy, että hän tuntee riittävästi ylpeyttä häpeän vastapainoksi kokeakseen teon kannattavaksi."

Siis tarkoitatko, että ylpeydentunne, jolla puhuja levittää häpeää, oikeuttaa häpeän tuottamisen kuulijoissa ja tekee siitä tarkoituksenmukaista? Eli ratkaiseeko häpeän tarkoituksenmukaisuuden ja kannattavuuden se, mitä tuntemuksia sen lietsominen saa aikaiseksi puhujassa?

"Näin tekee esimerkiksi ihminen, jolle näkemystensä rehellisesti ääneen sanominen on tärkeämpää kuin pitää korrektiussyistä turpa kiinni tai valehdella."

Tulipa tässä mieleen, että uskontonäkökulmassa voisi kai puhua häpeän lietsomisesta, nimittäin ihmisen synnillisyyden häpeästä. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole valehtelusta sen enempää kuin totuudesta, vaan merkityksellisiksi koetuista mysteereistä ja niiden levittämisestä sekä siitä, että ihmisille niihin uskominen ja niiden avulla ongelmanratkaisu on helpompaa ja vaivattomampaa kuin niiden kumoaminen täysin perättömänä.

Ja sanomatta jättämisen ja valehtelun ero ei muuten välttämättä ole kuin kosmeettinen. Tai ainakin sillä voidaan siirtää totuusvastuu sille, kuka hoksaa/ymmärtää kysyä ja kuka ei.

"Hänen on helppo järkeillä olevansa oikeuden puolella, sillä rehellisyys on sosiaalinen hyve, valhe ei."

Häpeän ja oivalluksen erottamisessa voisi olla hyödyllistä erottaa se, kun puhuja tekee itse itsensä tarpeelliseksi siitä, kun kuulijat tekevät puhujan tarpeelliseksi. Tämä on tosin ongelmallista, jos/kun ihmisissä ilmenee häpeää kysyä tai ilmaista tarpeitaan.

Ihmiset kun enemmän tai vähemmän kilpailevat koko ajan keskenään, ja häpeän ilmaiseminen sosiaalisessa mielessä saadaan tuntumaan helposti siltä kuin tekisi maalin omiin. Lisäksi vaikuttaa usein siltä, että on myös olemassa kollektiivisesti sallittua ja kiellettyä häpeää.

Tuplis kirjoitti...

Tässä kohtaa mahdollisuus, että häpeä ei ole tarkoituksenmukaista tai järkevää, ei johdu siitä, että häpeä on tunne; se johtuu poliittisen korrektiuden olemassaolosta ja sen potentiaalisesta järjettömyydestä.

Sehän oli koko ilmaisun pointti. Tunteet ovat sen verran primitiivisiä vempeleitä, että niitä voi sopivilla atrapeilla uunottaa ja provosoida.

Siis tarkoitatko, että ylpeydentunne, jolla puhuja levittää häpeää, oikeuttaa häpeän tuottamisen kuulijoissa ja tekee siitä tarkoituksenmukaista? Eli ratkaiseeko häpeän tarkoituksenmukaisuuden ja kannattavuuden se, mitä tuntemuksia sen lietsominen saa aikaiseksi puhujassa?

En minä puhunut häpeän levittämisestä (en ole ihan varma miten se tapahtuu), vaan asettumisesta tilanteeseen, jossa itse kokee häpeää, koska asettuu ympäristön odotuksia ja normeja vastaan. Ihminen harvemmin tekee näin vain kokeakseen häpeää; se edellyttää melkoisen voimakasta vastakkaista motiivia.

Tulipa tässä mieleen, että uskontonäkökulmassa voisi kai puhua häpeän lietsomisesta, nimittäin ihmisen synnillisyyden häpeästä. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole valehtelusta sen enempää kuin totuudesta, vaan merkityksellisiksi koetuista mysteereistä ja niiden levittämisestä sekä siitä, että ihmisille niihin uskominen ja niiden avulla ongelmanratkaisu on helpompaa ja vaivattomampaa kuin niiden kumoaminen täysin perättömänä.

Kyse on vallankäytöstä, oman monokulttuurinsa levittämisestä. Pelatkaa minun tai ”jumalani” pelisäännöillä, ne ovat reilummat kuin muiden. Ja ehkä ovatkin.

Ja sanomatta jättämisen ja valehtelun ero ei muuten välttämättä ole kuin kosmeettinen. Tai ainakin sillä voidaan siirtää totuusvastuu sille, kuka hoksaa/ymmärtää kysyä ja kuka ei.

Vastuunsiirtoahan sillä haetaan.

Kommenttisi loppuosa on hieno.

Aava kirjoitti...

"En minä puhunut häpeän levittämisestä (en ole ihan varma miten se tapahtuu)--"

Hmm, joo, huono sanavalinta minulta. Tarkoitin häpeän pintaannousua ihmisissä, sillä jonkunhan sitä on täytynyt ihmisissä herätellä. Ja käsitin, että mielestäsi muiden häpeällä on jotain olennaista tekemistä häpeän aiheuttajan ylpeydentunteen kanssa.

"Kommenttisi loppuosa on hieno.
"

Vahinkoja sattuu :)