Pages

Jotain on mätää Suomen maalla

Yhteiskunnallisissa uutisissa selvisi minulle tänään, että Vihreät kannattavat poikalasten rituaalisilpomista. Eivät toki kaikki, mutta otsikon ja Vihreiden harjoittaman politiikan kannalta asia on yhdentekevää: suomalaisessa demlakratiassa puolueiden sisällä (ja eduskunnassa) enemmistö päättää ja vähemmistö vikisee, riippumatta siitä, kumpi on oikeassa.

Asioista päättämään valituilla hulluilla ei ole mitään pidäkkeitä. Perustuslaki, ihmisoikeudet, minkäänlaiset perusoikeudet, yhdenvertaisuusperiaate, tasa-arvo lain edessä saati terve järki ei merkitse populaarivaaleissa, joissa ainoat olennaiset pelaajat ovat valtion valtapuolueille suomat rahat ja valtion tukema ja tästä syystä sitä kyseenalaistamatta mielistelevä media. Median kutsuminen "vallan vahtikoiraksi" on tätä nykyä huono vitsi, ellei sitten tarkoita sillä vahtikoiraa, jonka isäntä on valtaapitävät tahot.

Vallassa olevat siis päättävät kaikkien kaikista asioista, ja suovat toisilleen veronmaksajilta ryöstämäänsä rahaa vaalityöhön varmistaakseen, että pysyvät vallassa. Media peesaa ja demonisoi jokaisen, joka erehtyy olemaan omalla nimellään eri mieltä. Tätä luonnollisesti helpottaa läpikorruptoitunut oikeusjärjestelmä blankopykälineen, jotka ovat olemassa vain toisinajattelijoiden vaientamiseksi. Muutama päivä takaperin samaan blankopykäläkelkkaan astuivat Timpan oma Perussuomalaiset, ja karkottivat siinä sivussa viimeisenkin hingun äänestää heitä edes vähiten huonona vaihtoehtona.

Kaikki valtaapitävät tahot ovat siis totaalisen korruptoituneita ja pitävät politiikallaan huolta lähinnä siitä, ettei heidän ja eturyhmiensä (eli siitä riippuvaisiin virkamiehiin, "oikeus"laitokseen ja mediaan) etuihin päästä vaikuttamaan rikollisorganisaationsa ulkopuolelta millään tavoin. Se tuo maahan kansalle ja sen arvoille vihamielistä ja hyödytöntä ainesta kiihtyvää tahtia, säätää lakeja, joista nämä hyötyvät ja kantaväestö ei, tuhoaa totaalisesti maan talouden ja mahdollisuudet yrittää.

Suomen valtiokoneisto käy täysin suoraa ja peittelemätöntä sotaa maansa kansaa vastaan. Se käy sitä kasvattamalla jatkuvasti byrokratiaa, luomalla rajoituksia lainkuuliaisille ihmisille, heikentämällä kansalaisten oikeusturvaa, tuhoamalla yhdenvertaisuusperiaatteen, poistamalla sananvapauden, tekaisemalla poliittisia syytteitä, kaatamalla kahmalokaupalla paskaa (ja syytteitä) lainkuuliaisten kansalaisten niskaan, tekemällä kaikkien normaalien ja kunnollisten elämästä mahdollisuuksiensa mukaan helvettiä - mukaanlukien lasten.

Edes kymmenen vuotta sitten en olisi voinut kuvitella, että maamme tila tulisi olemaan se mikä se nyt on. Jos jotain hyvin odottamatonta ja/tai väkivaltaista muutosta tapahdu, pidän erittäin todennäköisenä, että kymmenen vuoden päästä maatamme ei erota Neuvostoliitosta kuin korkeintaan nimi.

Jos edes se.

19 kommenttia:

Matias kirjoitti...

Olipa villiä tekstiä. Oletan, että kyseessä oli ainakin osin satiirinen "tunnevuodatus" joihin viittasit kommenteissa aiemmin.

Anysay, oletko löytänyt luotettavaa tutkimustietoa siitä, miten poikien ympärileikkauksesta aiheutuisi aitoa, merkittävää haittaa? Jenkkilässä kun tuo (varsin järjetön) tapa on eri tyypillinen ja aiheesta silloin tällöin väännettäessä olisi kiva omata päteviä ammuksia. Yleisesti ottaen kun en itse oikein ole löytänyt lobbarijärjestöjen epämääräisyyksien lisäksi mitään erityisen napakkaa ja luotettavaa tutkimustulosta.

Jotain syöpää se saattaa ehkä edistää ja jotain toista harventaa ja erektiohäiriöitä voi harvoin aiheuttaa mutta toisaalta ennenaikaista ejakulaatiota vähentää. Yleisesti ottaen suht yhdentekevää liirumlaarumia.

(Naisten ympärileikkaus on erittäin paljon selkeämpi juttu.)

Tuplis kirjoitti...

Anysay, oletko löytänyt luotettavaa tutkimustietoa siitä, miten poikien ympärileikkauksesta aiheutuisi aitoa, merkittävää haittaa?

En ole katsonut tarpeelliseksi etsiä. Kaikki aiheesta koskaan lukemani tukee näkökantaa enkä myöskään kykene keksimään mitään perustetta epäillä sitä.

Jos en kykene järkevästi ajatellen kyseenalaistamaan jotain, en tee niin. Jos sinä kykenet, voit varmaan selittää miksi. Toisin sanoen: jos haluat minun kyseenalaistavan näkemykseni, saat tarjota siihen syyn.

(Naisten ympärileikkaus on erittäin paljon selkeämpi juttu.)

Niinno, samaa kudosta siinä poistetaan ja tulokset ovat melko tarkkaan samat.

Matias kirjoitti...

Öh. Olen siis samaa mieltä kanssasi, että miesten ympärileikkaukset ovat turhia ja jokseenkin epäilyttäviä. En siis ole aikeissa kyseenalaistaa mielipidettäsi asian suhteen.

Mutta kun ympärileikattu mies sanoo, että häntä ei asia harmita tipan tippaa, vaikka ei uskonnolliselta kannaltaan olekaan missään muotoa kiinnostunut esinahkansa vaikutuksesta taivaspaikkaansa, niin olisi kiva näyttää jotain oikeaa tutkimustietoa pelkän mutuilun lisäksi.

Mitä tulee naisten ja miesten ympärileikkauksen välisiin eroihin, niin uskaltaisin väittää, että jos sanot operaatioita ja niiden lopputulemia samanlaisiksi, et ole ollenkaan perillä siitä mistä puhut. Tai ainakaan ikinä en ole kuullut, että ympärileikatuille miehille tulisi sormenpään kokoisia (hyvänlaatuisia) kasvaimia tai merkittäviä riskejä synnytykseen tms. toimenpiteen suorana vaikutuksena. Voin linkittää artikkeleihin, jos haluat.

Naisten ympärileikkaus on selkeä terveysriski josta on paljon tutkimustietoa. Miesten kohdalla homma on epämääräinen.

Tuplis kirjoitti...

Mutta kun ympärileikattu mies sanoo, että häntä ei asia harmita tipan tippaa, vaikka ei uskonnolliselta kannaltaan olekaan missään muotoa kiinnostunut esinahkansa vaikutuksesta taivaspaikkaansa, niin olisi kiva näyttää jotain oikeaa tutkimustietoa pelkän mutuilun lisäksi.

Onhan noita naisiakin, jotka sanovat voivansa nauttia seksistä ympärileikkauksen jälkeenkin. Kummankaan ”todistajanlausunto” ei pidä vettä kun kummallakaan ei ole mitään tietoa paremmasta. On päivänselvää, että arpeutunut (eli ympärileikattu) terska on paljon vähemmän herkkä kosketukselle ja sen kautta on vaikeampi tuottaa nautintoa kuin terve. Voit simuloida sitä vaikutusta vaikkapa viettämällä pari viikkoa esinahka takana. Toki sinulla on tuolloinkin ehjä ja tuntoherkkä esinahka, mutta saat jotain käsitystä siitä, miltä tuntuu kun hepin tuntoherkkyys vähenee murto-osaan siitä, mitä se voi olla.

Tämä nimimerkillä on kokeiltu ja ruksi kohtaan ei kiitos.

Mitä tulee naisten ja miesten ympärileikkauksen välisiin eroihin, niin uskaltaisin väittää, että jos sanot operaatioita ja niiden lopputulemia samanlaisiksi, et ole ollenkaan perillä siitä mistä puhut.

Ditto.

Tai ainakaan ikinä en ole kuullut, että ympärileikatuille miehille tulisi sormenpään kokoisia (hyvänlaatuisia) kasvaimia tai merkittäviä riskejä synnytykseen tms. toimenpiteen suorana vaikutuksena. Voin linkittää artikkeleihin, jos haluat.

Vieraile vaikkapa wikipedian ”circumcision” -artikkelissa ja tsekkaa ”complications”.

Naisten ympärileikkaus on selkeä terveysriski josta on paljon tutkimustietoa. Miesten kohdalla homma on epämääräinen.

Miten niin epämääräinen?

Tuplis kirjoitti...

Kannattaa tsekata http://takkirauta.blogspot.com/2008/10/takaisku-ihmisoikeuksille-suomessa.html linkkeineen jos sitä tutkimustietoa kaipaa.

Matias kirjoitti...

Tuo 'ditto' oli hieman erikoinen kommentti. Kun miehillä ongelmia on tyyliin vajaalla prosentilla, nostaa kolmostyypin naisten ympärileikkaus lapsikuolleisuutta 55 prosentilla. Että hieman eri tason jutuista on kyse. Jos tämä on edelleen epäselvää voin alkaa linkittämään artikkeleihin.

Wikipedia on muuten huono lähde tähän aiheeseen (vähän kuin aborttiin, skientologiaan ja kreationismiin). Katsohan huviksesi sen muutoshistoria, niin huomannet ongelman.

Matias kirjoitti...

Heh, ajattelinkin, että tämä pohjaa jonkun muun blogitekstiin.

Tuplis kirjoitti...

Tuo 'ditto' oli hieman erikoinen kommentti. Kun miehillä ongelmia on tyyliin vajaalla prosentilla, nostaa kolmostyypin naisten ympärileikkaus lapsikuolleisuutta 55 prosentilla. Että hieman eri tason jutuista on kyse. Jos tämä on edelleen epäselvää voin alkaa linkittämään artikkeleihin.

Kun puhutaan naisten ympärileikkauksesta yleensä, on mielestäni aavistuksen harhaanjohtavaa puhua ainoastaan faraonisista ympärileikkauksista, jotka edustavat muutamaa hassua prosenttia kyseisestä perinteestä. Ongelmia on siis "tyyliin vajaalla prosentilla". Se ei myöskään antaisi mitään perustetta kieltää mitään muuta kuin ne faraoniset rituaalisilpomiset.

Wikipedia on muuten huono lähde tähän aiheeseen (vähän kuin aborttiin, skientologiaan ja kreationismiin). Katsohan huviksesi sen muutoshistoria, niin huomannet ongelman.

Kappas. Entäpä noi takkiraudasta löytyneet?

Matias kirjoitti...

Ykköstyypin ympärileikkauskin muistaakseni kohotti lapsikuolleisuuden riskiä jollain 15%:lla, eli yhä mennään aika eri lukemissa kuin miesten tapauksessa.

Jos saan vielä tähdentää: en kannata tarpeettomia leikkauksia kellekään. En myöskään kannata niitä silloin kun ne tehdään ilman potilaan mahdollisuutta ilmoittaa oma, valistunut kantansa toimenpiteeseen. Enkä myöskään kannata niitä silloin kun niistä voi hyvinkin olla haittaa.

Mutta miesten ja naisten ympärileikkauksen sanominen "käytännössä samaksi" on harhaanjohtavaa ja vie pontta ihan oikealta pointilta.

Ja mitä Takkirautaan tulee, niin se viittasi kahteen käsittämättömään saittiin (en oikeasti tajunnut mistä niissä oli kyse - jotain ihme lainauksia jostain ja niitä oli about miljoona) sekä sivustoon, jonka kaikki lähteet olivat jotakuinkin 60-luvulta. Tuorein taisi olla vuodelta 1989. Luulisi nyt jotain kehitystä tapahtuneen tuollakin rintamalla.

Sivuhuomiona, suoraan sanoen minua hämää järjettömästi tämä blogikulttuurin tapa linkittää satunnaisia sanoja satunnaisiin saitteihin siten, että joskus ne ovat relevantteja, joskus pyrkivät olemaan hauskoja ja useimmiten ne ovat vain käsittämättömiä. Tyypillisesti myös järkyttävän isoja. Se tuntuu kuitenkin olevan päivän sana, joten mikä minä olen tuulimyllyjä vastaan taistelemaan.

Tuplis kirjoitti...

Heh, ajattelinkin, että tämä pohjaa jonkun muun blogitekstiin.

Näemmä siis et käynyt lukemassa.

Jos siis minä kävisin kaivamassa ne linkit sieltä, ne varmaan kelpaisivat, mutta nyt kun ne ovat osana blogitekstiä, ne ovat "perusteetonta mielipidepotaskaa" tmv?

Jepjep, näillä mennään.

Tuplis kirjoitti...

Ykköstyypin ympärileikkauskin muistaakseni kohotti lapsikuolleisuuden riskiä jollain 15%:lla, eli yhä mennään aika eri lukemissa kuin miesten tapauksessa.

Niitäpä ei tehdäkään samoissa oloissa kuin miesten ympärileikkauksia, joita tekevät usein jopa ihan ehdat lääkärit optimaalisissa olosuhteissa ja välineistöllä. Institutionalisoi naisten ympärileikkaus sairaalaolosuhteissa tehtäväksi ja riski pienenee olennaisesti. Koska sitä ei (virallisesti) sallita just missään, se tehdään oloissa, joilla aikaansaadaan muutakin kuin genitaalialueen desensitisaatio.

Mutta miesten ja naisten ympärileikkauksen sanominen "käytännössä samaksi" on harhaanjohtavaa ja vie pontta ihan oikealta pointilta.

Ei ole eikä vie. Ihan oikea pointti on, että lasten silpominen on melko pitkälle niin helvetin väärin kuin mahdollista - sukupuoleen katsomatta.

Ja mitä Takkirautaan tulee, niin se viittasi kahteen käsittämättömään saittiin (en oikeasti tajunnut mistä niissä oli kyse - jotain ihme lainauksia jostain ja niitä oli about miljoona) sekä sivustoon, jonka kaikki lähteet olivat jotakuinkin 60-luvulta. Tuorein taisi olla vuodelta 1989. Luulisi nyt jotain kehitystä tapahtuneen tuollakin rintamalla.

Fathermag.comin artikkeli oli julkaistu ymmärtääkseni 1995 ja sisälsi äkkiä vilkaisemalla vain 90-lukulaista matskua. Siinä linkissä, joka aukeaa sanoista ”sama operaatio” nähdäkseni seuraa myös pääasiallinen argumenttisi, eli se, että naisten ympärileikkauksesta seuraa useammin vakavampia vaurioita kuin miesten.

Kun tämän suhteuttaa siihen, missä oloissa mikäkin ympärileikkaus keskimäärin tehdään, selittää se kyseisen epäsuhdan minun nähdäkseni käytännössä kokonaan. Mitään syytä olettaa, että miesten ja naisten ympärileikkaus ei olisi tismalleen yhtä väärin - niin moraalisesti kuin medikaalisesti - ei ole.

Matias kirjoitti...

Kylläpäs luin blogiviitteen. Ikävää panettelua. Ja vieläpä merkillinen suuhuntunku tuo "perusteetonta mielipidepotaskaa" - mielestäni en moista ole käyttänyt.

Lapsikuolleisuudella viittasin siis ympärileikattujen naisten synnytyksiin. Tämä jo minusta tekee naisten ympärileikkaamisesta tuomittavamman siirtämällä sen haitat vieläpä seuraavaan sukupolveen.

Ja tuo "sama operaatio"-linkki näyttää, hämmentävää kyllä, tukevan väitettäni siitä, että noiden kahden toimenpiteen kategorisoiminen lääketieteellisesti (ei siis ihmisoikeudellisesti, jota jo painotinkin tuossa edellä) samaksi on väärin. Lueppa siis se sivu =)

Tuplis kirjoitti...

Kylläpäs luin blogiviitteen. Ikävää panettelua. Ja vieläpä merkillinen suuhuntunku tuo "perusteetonta mielipidepotaskaa" - mielestäni en moista ole käyttänyt.

Olen saanut kirjoituksistasi sellaisen kuvan, että et pidä blogeja juuri missään arvossa.

Jostain syystä kommentointisi on myös hyvin konfliktihakuista – ainakin verrattuna kaikkiin muihin lukijoihini. Niihinkin, jotka ovat eri mieltä kanssani.

Lapsikuolleisuudella viittasin siis ympärileikattujen naisten synnytyksiin. Tämä jo minusta tekee naisten ympärileikkaamisesta tuomittavamman siirtämällä sen haitat vieläpä seuraavaan sukupolveen.

Okei, samalla vaivalla voisi sitten ruveta valittamaan siitä, että jotkut ympärileikatut miehet eivät kykene lainkaan orgasmiin seksissä (tunnen yhden tällaisen ihan henkilökohtaisesti jopa), sekin tekee lisääntymisestä aavistuksen vaikeampaa. Tikusta asian vääntäminen vaan ei ole mun suosikkeja, etenkään kun kumpikaan ei ole kumpaakaan silpomista puoltamassa.

Minusta vääryys on sama riippumatta uhrin sukupuolesta ja siitä, seurasiko silpomisesta ekstrakivabonuksia vai ei. Se on huutava, törkeä, barbaarinen ja brutaali vääryys, että poikalasten sukuelimiä saa jopa länsimaissa rangaistuksetta silpoa. Se oli pointti lauseessa, jonka pohjalta kommentointisi aloitit.

Ja tuo "sama operaatio"-linkki näyttää, hämmentävää kyllä, tukevan väitettäni siitä, että noiden kahden toimenpiteen kategorisoiminen lääketieteellisesti (ei siis ihmisoikeudellisesti, jota jo painotinkin tuossa edellä) samaksi on väärin. Lueppa siis se sivu =)

Jep, näkyy olevan.

Matias kirjoitti...

Blogeissa minua rassaa se, että niitä lukevat lähinnä vain ihmiset jotka ovat samaa mieltä blogin kirjoittajan kanssa. Tämä ei aina pidä paikkaansa, mutta kokemusteni mukaan valtaosassa tapauksia. Ja tällöin lukijakunta luo vain kaikupohjan samanmielisyydelle ja itse olen sen verta änkyrä ja vanhanaikainen, että kaikupohjat aina epäilyttävät mitä tulee yhteiskuntakeskusteluun.

Mitä tulee puolestaan konfliktihakuisuuteen, pyydän anteeksi jos sellainen vaikutelma on sinulle syntynyt. Tämän keskustelun ajan olen tietoisesti yrittänyt olla kohtelias jo ihan siitäkin syystä, että tyypillisesti tunnun väittävän vastaan tässä blogissa. En kuitenkaan missään nimessä ole yrittämässä suututtaa tai muutenkaan ärsyttää sinua. Eli ihan vilpitön anteeksipyyntöni.

Ja siis tämä vääntömme aihe - minua ei yhtään haittaa sanoa, että miesten ja naisten ympärileikkaus on väärin, mutta että naisten kohdalla toimenpiteen terveysriskit ovat vieläkin korkeammat. Tämä ei siis yhtään vähennä noita seikkoja, mitä aiemmin käsittelin kohdassa "tähdennys". Se ei ole millään muotoa oikeutus miesten ympärileikkaukselle, ihan niin kuin murhat eivät oikeuta pahoinpitelyihin, vaikka sinällään uhrin terveyden kannalta vakavampia ovatkin.

Olen siis vain sitä mieltä, että miesten ja naisten ympärileikkauksen terveysvaikutusten kutsuminen lähes samaksi vie pontta tärkeältä viestiltä.

Kami kirjoitti...

"Onhan noita naisiakin, jotka sanovat voivansa nauttia seksistä ympärileikkauksen jälkeenkin. Kummankaan ”todistajanlausunto” ei pidä vettä kun kummallakaan ei ole mitään tietoa paremmasta."

Seksi ja seksuaalinen suorituskyky ovat vieläpä aika herkkiä asioita ja jos joku tulee sanomaan sinulle, että sinun seksielämääsi tavalla tai toisella vaikuttavista tekijöistä päätettiin jonkun muun toimesta kun olit vielä lapsi, niin kyllähän se aikamoinen pala on purtavaksi. Mieluummin sitä vähättelee.

Seksi on varmasti yksi niistä osa-alueista elämässä joissa ihmiset todennäköisimmin itseään pettävät. Se on juuri niin merkityksellinen asia.

Tuplis kirjoitti...

Ja siis tämä vääntömme aihe - minua ei yhtään haittaa sanoa, että miesten ja naisten ympärileikkaus on väärin, mutta että naisten kohdalla toimenpiteen terveysriskit ovat vieläkin korkeammat.

Minun nähdäkseni tämä johtuu pääasiassa siitä, että naisten ympärileikkauksia tekevät normaalisti puoskarit lasinsiruilla, miesten ympärileikkauksia osaavat lääkärit sairaalaolosuhteissa ja -välineistöllä.

Voin olla väärässä.

Se minua niissä konflikteissa hämää, että en useinkaan tajua, mihin ne perustuvat. Veikkaan, että ymmärrystä helpottaisi, jos tarjoaisit oman näkemyksesi asiasta josta olet puhumassa tai esittämässä kysymyksiä, niin minun on helpompi asettua oikeaan diskurssiin.

Matias kirjoitti...

Niin, tuo puoskarointijuttu voi toki vaikuttaa, koska kliiniset testit moisen suhteen lienevät hieman epäeettisiä, eli niitä tuskin on tehty. Ken tietää.

Ja mitä omiin näkemyksiini tulee, kuvittelin tässä esittäneeni kantani ihan suht koht selkeästi (eli että olen vastaan molempia juttuja, mutta että ne eivät ole samantasoisia lääketieteellisten seuraamusten suhteen). Samoin kuin homoavioliittokeskustelussa (eli että homoavioliitot ovat minusta ihan jees, koska näen avioliiton ensisijaisesti kahden ihmisen välisenä enkä niinkään lapsia edellyttävänä instituutiona).

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista tässä vuodatuksessa oli ainoastaan luotettavien lähteiden ja tiedon puute. Blogeja voivat kirjoittaa ketkä tahansa, eivätkä ne näin ollen palvele lähdetekstinä kuin ehkä kahvipöytäkeskustelussa korkeintaan. Hanki jostain vaikka vähän jotain pätevää TIETOA mielipiteiden sijaan ja jatka vasta sitten tarinoittesi kirjoittamista.

Tuplis kirjoitti...

Totisesti, anonyymi todistaa väkevästi.

Valaistuin niin että oksat pois, kun tuli niin rautaista tietoa oikomaan vääriä käsityksiäni.