Pages

Homoliitoista lisää

Minä se en kaappihomona malta päästää homppeleista ollenkaan irti, näköjään. Tuli mieleeni vain homojen adoptio-oikeudesta eräs varsin kammottava ajatus:

Laki on sama kaikille. Yleensä tämä on kiva juttu, mutta ei nyt.

Minä demonstroin tämän mauttoman satiirin kautta:

Kuvitellaanpa pari inhaa valkoista rasistiheteromiestä, jotka ovat kaiken lisäksi pedofiilejä. Ei luulisi olevan vaikeaa kun ensin vähän hesaria inspiraatioksi lukee. He harrastavat ammuntaa. Annetaan heille nimeksi vaikkapa Joose ja Nisse.

Joose ja Nisse kelaavat ensin, että onpas törkeää, kun homoavioliitot (ja sitä myötä adoptiot) tulivat laillisiksi, eikä heidän henkilökohtainen perversionsa saa mitään julkista arvostusta. Kostoksi yhteiskunnalle he vetävät perskännit ja menevät sitten potkimaan kahdeksanvuotiaita somalityttöjä junasta.

Rasistinen poliisi ei suostu ottamaan pahuuden perikuvia kiinni, joten heidän iltapäivänsä päättyy katuojaan sammumiseen, josta ulkomaailmalle välittyy kaksikosta vain pystyyn jäänyt keskisormi ja roikkuvista housuista paistava sisäsiittoisen kalpea hanuri.

Jumalat lähettävät ankaran jysärin rankaisemaan sekä Joosea että Nisseä, jotka aikansa öristyään saavat itsensä ylös ojasta. He kulkevat Nissen kämpille rangaisten matkalla kaikkia viiden metrin säteelle joutuneita hajullaan, ulkonäöllään ja kielenkäytöllään. Perillä he pelaavat väkivaltaisia tietokonepelejä, kunnes Joosella käväisee päässä ajatus. Hän röyhtäisee signaaliksi siitä, että aikoo puhua, ja aloittaa:

"Kuule Nisse."

"No."

"Tuli siitä laista mieleen."

"Jaa että mitä."

"No että me voitas mennä naimisiin."

"Mitä helvettiä oletko sä homo!!!!"

Seuraa lyhyt nujakka Nissen hyökätessä Joosen kimppuun, joka kuitenkin päättyy lyhyeen Joosen hapettaessa Nisseä peliohjaimen johdolla. Nissen toettua Joose jatkaa:

"Niin siksi minä meinasin, että me saatais sitten adoptio-oikeus."

"No mutta olisit heti sanonut, minä jo ehdin luulla..."

"Saatais tänne liuta mukuloita jotka sitten voisi lukita tuonne maakellariin ja sitten hyväksikäyttää parhaaksi katsomallamme tavalla."

"Joo, helppohan se on nassikoita kouluttaa, se jooseffritslikin osasi vaikka sillä oli vaimo ja kaikki."

"Niin. Meille koittaa kelpo oltavat, mutta ensin pitää olla uskottavasti homo."

Niin Joose ja Nisse tämän diabolisen suunnitelman kehiteltyään menivät töihin, ostivat alle 20 vuotta vanhoja vaatteita, käyttivät elämänsä ensimmäistä kertaa dödöä, kampasivat tukkansa ja solmivat kengännauhansa. Ennen pitkää oli lautakunnalle selvää, että tässä oli sateenkaaripariskunta, joka tarjoaisi piltille kuin piltille hellää huomaa.

Joose ja Nisse pääsivät naimisiin mentyään adoptiojonon ohi - olihan virkamiesten osoitettava, etteivät ole ennakkoluuloisia ja anna erityisasiakkaiden odottaa - ja saivat tuota pikaa liudan muksuja. Näitä he sitten hyväksikäyttivät, kunnes pikku Abu, lapsinero kaltoin kohtelusta huolimatta, pääsi pakoon.

Pikku Abu oli kuitenkin kokemuksistaan niin traumatisoitunut, että kyhäsi pommin, joka räjäytti maapallon.

Mitä tästä opimme? No sen, että MAAILMA TUHOUTUU jos homoavioliitot ja -adoptio sallitaan. Eikä se ole homojen syy, koska homous on rikkaus koska se on Erilaista. Syynä ovat valkoiset lihaasyövät rasistiheteropedofiilit*, jotka saavat tilaisuuden toteuttaa perversioitaan synkeissä murjuissa, joihin ei valppaankaan feministin kiikari näe.

*he eivät ole rikkaus, koska kaikki valkoiset lihaasyövät heteromiehet ovat oikeasti kaappipedofiileja ja rutiininomaisesti hakkaavat ja tappavat vaimojaan, eikä heissä siten ole yhtään mitään Erilaista.

2 kommenttia:

Veikko Suvanto kirjoitti...

Mielestäni ensimmäinen versio tästä tekstistä oli parempi.

Tuplis kirjoitti...

Olen eri mieltä. Se oli huonosti jäsennelty ja mielikuvitukseton. Ei tämäkään ihan nerouden kliimaksi pääse olemaan, mutta tuo kuitenkin esille sen, että lakimuutos toisi mukanaan vähemmän toivottavia porsaanreikiä, enkä minä usko edes keksineeni niitä kaikkia.