Pages

Parisuhdekonflikti

Miehet ja naiset ovat erilaisia. Kuitenkin sukupuolet ovat keskenään suureksi osaksi hyvin samanlaisia: biologiasta johtuvat psyykkiset erot rajoittuvat käytännössä niihin asioihin, joiden kohdalla miehet ja naiset ovat kokeneet evoluution aikana erilaisia sopeutumisongelmia. Vain miesten kohtaamat sopeutumisongelmat ovat rajoittuneet pitkälti naisten hankkimiseen ja geneettisen jatkonsa varmistamiseen, kun taas naisille omat sopeutumisongelmat ovat rajoittuneet pääosin sellaisen miehen hankkimiseen, jolla on resurssit ja status varmistaa naisen synnyttämien jälkeläisten selviäminen lisääntymisikään ratkomaan omia sopeutumisongelmiaan.

Koska ihmissukupuolet ovat muilta osin psyykkisesti hyvinkin samanlaisia, ne ymmärtävät suuressa osassa asioita toisiaan mainiosti. Sitten taas, kun kohdataan tilanne, jota jompikumpi heteroparisuhteen osapuoli ei ymmärrä, päädytään konfliktiin, eikä konfliktia välttämättä pysty ratkaisemaan mikään määrä yrityksiä ymmärtää luontoa, joka eroaa kyseisessä asiassa omasta kuin yö päivästä.

Tästä kuitenkin seuraa se, että hyvin suuri osa parisuhteen konflikteista syntyy suoraan siitä, että oletetaan, että kumppani on samanlainen kuin itse on ja kokee asiat samalla tavalla kuin ne itse kokisi. Ajatusketju on ymmärrettävä, opimmehan empatiakykymme lapsina ja aikana, jolloin meitä vetävät puoleensa lähinnä ne asiat, jotka ovat leikkikumppaniemme kanssa yhteisiä. Olemme siis totuttaneet itsemme siihen, että ihmiset, joiden kanssa viihdymme, käsittelevät ja kokevat asioita samalla tavalla kuin me.

Ongelma syntyy siitä, että kumppaneissa viehätymme tämän erilaisuudesta suhteessa itseemme: mitä haluttavampi kumppani on, sitä voimakkaammin tämän sukupuoliset ominaisuudet tulevat tässä esiin - ja sitä polaarisemmin erilainen tämän tapa käsitellä asioita useissa asioissa suhteessa omiimme on. Vastakohtaisuus vetää meitä puoleensa.

Tämä on havaittavissa erityisesti teini-iän parisuhteissa, joissa mitään rutiinia tai ihmeempää itsekontrollia ei ole ehtinyt muodostua, vaan nuoret heittelehtivät atavististen tunteidensa vallassa ja ilmaisevat viehtyvänsä joko "pahoihin poikiin" tai "isoihin tisseihin" (samalla paljastaen, miten erilaisin kriteerein pelkän biologian pohjalta kumppanivalinta tapahtuu).

Sittemmin, ihmisen kartuttaessa jonkinlaista kokemusta parisuhteista tavalla tai toisella, halutun kumppanin sukupuolinen äärimmäisyys ei tunnukaan enää yhtä houkuttavalta kuin se teini-ikäisenä vielä oli. Tämä johtuu siitä, että ymmärretään ensinnäkin, ettei itse olla sukupuolisesti äärimmäisiä, ja siitä, että voimakkaasti toisin ajattelevan kumppanin kanssa oleminen on työlästä, koska erilaisuus itsessään synnyttää konflikteja.

Vaihtoehtona mennään sitten etsimään se "kiva" kumppani, eli vaihtoehto, jonka sukupuolelleen tunnusomaisimmat piirteet ovat vaatimattomat. Tällaisen ihmisen kanssa on helppo olla, koska hän käsittelee ja kokee asiat pitkälle samoin kuin itse ne kokee. Kyseinen suhde vähentää sukupuolten välistä polariteettia ja siinä on helppo ja hyvä olla. Suhteessa on vain yksi miinus: siitä puuttuu intohimo - se on enemmän kavereiden kuin rakastavaisten suhde. Sukupuolisten tunnusmerkkiensä hautaaminen maton alle tuottaa tilanteen, josta jotain hyvin olennaista puuttuu. Ja sitten kiinnostaisi taas se intohimoa herättävä polaarinen ääripää.

Lähes kaikissa pitkissä suhteissa siinä vaiheessa, kun lapset on tehty, sukupuolisen polaarisuuden määrä vähenee valtavasti: yhteistyö lasten kasvattamiseksi vie siinä määrin resursseja, että erilaisuudesta syntyvien konfliktien määrä halutaan minimoida. Samalla hukataan helposti intohimo ja seksi ja päädytään tilanteeseen, jossa ollaan taas suhteessa kaverin kanssa. Ja jos libidoa vielä löytyy, alkaa taas kiinnostaa vilkuilla suuntaan, jossa sitä polariteettia esiintyy.

Näistä voidaan vetää johtopäätöksiä.

Kannattaa varoa, jos toivoo suhteensa arjesta tulevan helpompaa: se edellyttää suhteen osapuolien muuttumista enemmän toistensa kaltaisiksi ja vähentää intohimoa. Jos seksi on tärkeää (kummallekaan osapuolelle), polaarisuuden vähentämiselle on vissi raja ja kun se ylittyy, senhetkinen parisuhde alkaa kuolla ja sen vaihtoehdot kiinnostaa. Kumppaninsa muuttamisessa asuu se vaara, että se lakkaa olemasta se ihminen, johon alunperin rakastuttiin ja ihastuttiin. Kumppani myös voi tulla onnettomaksi muuttaessaan itseään toisen mieliksi, vastaanottamalla rajoituksia, joita ei muuten omaksuisi, vain osoittaakseen, miten tärkeä toinen tälle on.

Hanki kumppani ja saa tämä häpeämään sukupuoltaan, ja tulokset ovat sen mukaiset.

Täten suosittelen kaikille - niin vaikeaa kuin se varmasti onkin - vaalikaa kumppaninne erilaisuutta, syleilkää tämän miehuutta tai naisellisuutta, antakaa sen virrata vapaasti ja ihailkaa sitä. Muistakaa, että ne asiat, jotka kumppanissanne eniten ottavat päähän, tuppaavat olemaan erottamattomia niistä, joiden takia heistä eniten välitätte. Intohimoinen ja antoisa parisuhde ei ole helppo, vaan siinä on konflikteja.

Konfliktien määrä ja vaikeustaso kuitenkin vähenee olennaisesti - siedettävälle tasolle tappamatta intohimoa - kun muistaa, että se toinen ei ihan oikeasti puhu aina samaa kieltä kuin itse puhuisi sanoessaan tai tehdessään jotain. Hyvin harvoin kumpikaan osapuoli ryhtyy parisuhteessa ehdoin tahdoin tekemään asioita, jotka tekevät toisen elämästä hankalampaa.

Rakastakaa, vaalikaa ja kunnioittakaa parisuhteitanne ja eroavaisuuksia itsenne ja kumppaninne välillä. Antakaa polaarisuutenne loistaa estämättä sitä kumppaniltanne. Antakaa kaikki.

10 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Aamen! Tuohon ei ole oikeastaan mitään lisättävää.

Juho kirjoitti...

Kas, mietinpä juuri tässä samoja juttuja. Hyvin kirjoitettu.

Jukka kirjoitti...

Hyvä tarina. Samoin kuin tuo seuraavakin.

Kosketti monellakin tapaa.

Chi kirjoitti...

Ihan samaa mieltä. =)

Matias kirjoitti...

Minusta tässä yksinkertaistetaan ja polarisoidaan asioita liikaa.

Kyllä kumppanissa voi harmittaa/ihastuttaa asiat, jotka eivät millään muotoa liity tämän naiseuteen/miehuuteen.

Yleensäkin asioiden sijoittaminen noille urille on jokseenkin hankalaa. Esmes hoivavietti mielletään tyypillisesit naiselliseksi ominaisuudeksi, mutta mies jolta moinen kokonaan puuttuu on jokseenkin psyko, ei supermies. Ja sitten on sellaisia ominaisuuksia kuin vaikka älykkyys tai laiskuus, jotka nyt kerta kaikkiaan eivät asetu millekään sukupuoliskaalalle, mutta voivat silti olla hyvinkin oleellisia parisuhteen onnelle.

Ehkäpä en vain ymmärrä tekstiä tai ajattelen sen jotenkin väärin. Mitä siis tarkoitat "sukupuolelle tunnusomaisilla piirteillä"?

Tuplis kirjoitti...

Rehellisesti sanoen ei tullut edes mieleen, että joku voi kelata esimerkiksi polaarisesti erilaisten musiikkimakujen luovan sukupuolista intohimoa. Minä kun tossa puhun nimenomaan siitä sukupuolisesta polariteetista.

Yleensäkin asioiden sijoittaminen noille urille on jokseenkin hankalaa.Ei minusta, eikä näköjään sinustakaan:

Esmes hoivavietti mielletään tyypillisesit naiselliseksi ominaisuudeksi, mutta mies jolta moinen kokonaan puuttuu on jokseenkin psyko, ei supermies.Lukaise kirjoitukseni kuudes kappale ajatuksella uudelleen. Sanon käytännössä saman asian.

Matias kirjoitti...

No jos musiikkimaku ei luo sukupuolista intohimoa, niin en ole yhtään vakuuttunut, että hoivavietti sitä loisi yhtään enempää/vähempää. Tai vaikka moottoriurheilun tuijottaminen, joka yleisesti mielletään miehiseksi harrasteeksi.

Ehkä tarvitsisin valaisevia esimerkkejä, että ymmärtäisin mitä tässä haettiin takaa. Eli siis mitkä ovat sellaisia sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia, jotka luovat sukupuolista intohimoa ja joita pyritään virheellisesti kitkemään pois? Ja jos ne ovat sukupuolisidonnaisia, niin mitä jos niitä jollakulla ei sattumalta olekaan? Onko tämä tuomittu intohimottomaan elämään?

Ainoat esimerkit mitä löysin olivat "pahat pojat" ja "isot tissit", mutta se ei tainnut olla se juttu kuitenkaan (ja nämä sitten kappaleessa kuusi tosiaan teilattiinkin huonoiksi innostusominaisuuksiksi).

Tuplis kirjoitti...

Eli siis mitkä ovat sellaisia sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia, jotka luovat sukupuolista intohimoa ja joita pyritään virheellisesti kitkemään pois?Lukaise David Bussin Halun evoluutio ja David Deidan The Way of the Superior Man, niin minun ei tarvitse koettaa kirjoittaa tähän molempia.

Se, mistä sukupuoltenväliset erot ovat syntyneet ja vahvistuneet, käy ilmi parista ensimmäisestä kirjoittamastani kappaleesta, vaikka esimerkkejä en tarjoilekaan.

Tuplis kirjoitti...

Miksi tää bloggeri ei nykyään hyväksy kursivoidun tekstin jälkeen ollenkaan noita rivinvaihdoksia? Ärsyttävää.

Aava kirjoitti...

Olin aikeissa kommentoida tänne, mutta tekstistä tuli niin pitkä, että julkaisinkin sen blogissani. Jos sattumoisin kiinnostaa lukea.