Pages

Hyvä journalistinen tapa tarkoittaa pirun raamatunlukua

Käykää itse lukemassa sekä kantelu että "ratkaisu".

Kansalaiset joutuvat siis maksamaan verorahoja siksi, että YLE voi esittää ihmisen mielipiteenä hänen käyttämänsä esimerkin mauttomasta toteamuksesta. Kansalaiset maksavat verorahoja myös siksi, että Julkisen Sanan Neuvosto, joka siis on perustettu valvomaan hyvän journalistisen tavan toteutumista, valvoisi, että tiedotus tapahtuu puolueettomasti ja rehellisesti.

Nyt on siis virallista, että hyvä journalistinen tapa tarkoittaa tarkoitushakuista valehtelemista ja asioiden esittämistä tarkoituksella väärässä valossa. JSN ei edes vaivaudu esittämään puolueetonta saati objektiivista. Julkisen Sanan Neuvosto on siis samanmielisten selkääntaputtelukerho, jonka mielestä on oikein ja kohtuullista valehdella aina kun tosiasiat eivät satu miellyttämään.

Ilmeisesti sananvapaus on journalisteilla absoluuttinen, sisältäen sanojen panemisen ihmisten suuhun, valehtelun ja vääristelyn, yksityishenkilöillä sitä ei ole lainkaan.

Ps. Lukaiskaa huviksenne Maija Vilkkumaan Satumaa-tangon sanoitukset. On hankala välttyä käsitykseltä, että tietyt tahot ovat ottaneet ne tosissaan.

Pps. Nimimerkki Mulukku havaitsi JSN:n esittävän rasistista propagandaa virallisissa päätöksissään.

3 kommenttia:

Aaron kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, mielenkiintoisia ajatuksia.

Matias kirjoitti...

Aika hämmentävä päätös kyllä. Jos kirjoitan notta "minusta on väärin sanoa, että kaikki siiselit pitää hävittää" niin tuota voi sitten vissiin lainata muodossa "kaikki siiselit pitää hävittää."

Jos nyt oikein tuon päätöksen järkeilyn tajusin, niin tuossa on jotenkin tulkittu, että vaikka tuo nimenomainen lainattu kohta onkin irrotettu asiayhteydestään, niin se silti antaa yleiskuvaa sivuston antimista. Joka tietenkin on vähintäänkin arvelluttava järkeily usealtakin kantilta (kuka tulkitsee, suorien lainojen irrottaminen asiayhteydestä on kuitenkin väärin ja jos noin on, niin lainatkoon sitten jotain aitoa sieltä, eikä vääristeltyä).

Mikko Ellilä kirjoitti...

Onko tietoa, mitä kuuluu Kerosen tapaukselle? MTV3:n vaaliväittelyn juontajahan siteerasi Kerosta samalla tavalla kuin Ylen Sisu-keskustelun juontaja Halla-ahoa.