Pages

Rassenasset ja demokratia

Minua on taas mietityttänyt (kiitos J. Mäen sensuuria kohdanneen puheenvuoron), ja tällä kertaa se miettimisen kohde on ollut kaikkien maailman länsimaalaisten voimakas irtisanoutuminen kaikesta rasismista ja natsismista. Onpa menty niinkin pitkälle, että edes juuri mihinkään nettiyhteisöön ole asiaa, jos tulee leimatuksi rasistiksi tmv. - aiheesta tai ei.

Okei, minä ymmärrän hiton hyvin, että jengi on rasistien tai natsien kanssa eri mieltä. Olenhan minäkin - ainakin yhdestä hyvin olennaisesta asiasta. Sen sijaan sitä minä en ymmärrä, että esimerkiksi Jussi Halla-ahosta puhuttaessa todetaan "natsit äänestää sitä", ikään kuin jo se olisi syy olla äänestämättä häntä. Mieleen tulee myös megalomaani ja surullisen hahmon pääministeri Matti Vanhanen, jonka mielestä äänestäjillä ei ole oikeutta ilmaista rasismiaan (äänestämällä).

Siinä, että sanoo ääneen haluavansa tappaa natsit, ei ole mitään väärää. Sanopa sama käytännössä mistä hyvänsä muusta ihmisryhmästä ja saat osaksesi kanssaihmistesi halveksunnan. Mikään muu ihmisryhmä ei kohtaa yhtä voimakasta sosiaalista torjuntaa, eikä kyseisellä ryhmällä ole käytännössä mitään lainsuojaa kiihotukselta kansanryhmää vastaan. Koko hommassa on se punainen lanka, että kaikki muut maailman ihmiset saavat kyllä sanoa mitä mieltä ovat asioista ja noin edelleen, paitsi rasistit. Rasistien kanssa ei saa olla tekemisissä, heidän kanssaan ei saa keskustella, eikä heitä saa muutenkaan kohdella ihmisinä.

Miksi ei?

Jos tällaiseen pahisryhmään mielletty ihminen esittää jonkin oleellisen näkökannan, näkökanta on oleellinen riippumatta siitä, kannattaako henkilö mämminsyömistä tai juutalaisvihaa. Ja ei, en pyri rinnastamaan mämminsyömistä juutalaisvihaan, vaikka molemmat ovatkin mielestäni omalla persoonallisella tavallaan inhottavia asioita.

Minä peräänkuulutan avointa keskustelua. Sitä keskustelua, johon saavat halutessaan ottaa osaa niin natsit, muslimit, kommunistit, miehet, valkoiset, naiset, aasialaiset, fasistit, antifasistit, ateistit kuin kristitytkin. Asiasta keskusteltaessa keskustelijoiden henkilökohtaiset mieltymykset ovat irrelevantteja. Keskustelija tulee poistaa vasta osoitettuaan, ettei kykene asialliseen keskusteluun.

Tämä ei ole vain idealismia, tämä on myös muistutus: Se, että kaikesta (yhteiskunnallisesta) keskustelusta suljetaan aktiivisesti jokin ihmisryhmä pois, on tämän ihmisryhmän syrjintää. Ja jos ihminen ei saa sanoa, se alkaa ennen pitkää tehdä. Kumpi sinusta on mieluisampaa: se, että natsi sanoo, vapaasti, vai se, että natsi tekee, epätoivoisena?

Hallinnollisia muutoksia

Meinasin kirjoittaa jälleen yhden kiroiluntäyteisen tekstin "rajat auki"-ulkomaalaislain läpimenoa juhlistaakseni, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että voisi olla rakentavampaa tarkastella millä keinoin tällä hetkellä kestämätöntä politiikkaa voitaisiin nostaa kestävämmälle pohjalle.

Tässä muutamia mieleen tulleita asioita ilman kummempaa saatesanahelinää:

- Tulkkipalvelujen kunnallinen/valtiollinen tarjoilu ulkomaalaisille lopetettava. Hoitakoon ko. maan lähetystö tmv tarpeelliseksi katsoessaan kansalaiselleen tulkin tai auttakoon kaveri, joka osaa kieltä.

- Kielen opiskelua tuettava (myös itsenäisesti, ei vain kursseina). Halvin ja mielestäni fiksuin tapa olisi laittaa ilmaiseksi p2p-jakeluun kattava kielenopiskelupaketti, jollaisen kuka hyvänsä voi halutessaan itselleen käryttää kiekolle jos tahtoo.

- Kansalaisuuden myöntämisen edellytyksenä maassa syntyminen tai vähintään viiden vuoden työkokemus maassa ja hyvä kielitaito. Perhesiteet tmv. eivät ole syy poiketa säännöstä.

- Tilanne, jossa 238:n oppilaan ja 24:n opettajan koulussa opetetaan 22:a äidinkieltä, on täysin mahdoton ylläpitää julkisella rahalla. Äidinkielen opetukset tulisi tarjota kunnallisilla kouluilla ainoastaan kotimaisilla (näissäkin tapauksissa tullee tehokkaammaksi pitää erikseen suomen- ja ruotsinkielisiä kouluja), yksityiset opinahjot taaplatkoon tyylillään.

- Tukijärjestelmien yhdistäminen toisilleen sokeiden sossun ja Kelan sijaan, hommaa organisoimaan tulosorientoituneita kavereita ihan oikean työelämän puolelta, ei mitään suojatyöpaikkahumanisteja.

- Sosiaaliturva vastikkeelliseksi. 8 tuntia duunia (vaikka marjojen/sienien keruuta, työtä pelloilla tmv) päivittäin kaikille, jotka eivät kykene itseään ilman valtion apua elättämään. Työn suhde elantoon tulee tehdä selväksi. Kenenkään terveen työkykyisen aikuisen oikeuksiin ei kuulu vetää lonkkaa muiden rahoilla. Pääsääntöisesti valtion leipä olkoon siinä määrin ohut, ettei se rohkaise pummina pysymiseen, vaan mieluummin omaehtoiseen työllistymiseen.

- Asumistuet ymv. markkinoita vääristävät tulonsiirtojärjestelmät lakkautettava.

- Vankeinhoitolaitoksista tehtävä omavaraiset ja siinä määrin laajennetut, että niissä on varaa pitää antisosiaalista ainesta pidempäänkin.

- Kuntien rahankäyttö ja budjetointi läpinäkyväksi ja selkokieliseksi. Asukkailla on oikeus tietää, mihin heidän rahojaan käytetään.

- Eduskunta ja hallitus vastuuseen kansalle: vuosittainen äänestys kansan luottamuksesta, alle 50% äänestäneiden tuki kaataa sekä eduskunnan että hallituksen ja seuraavalle vuodelle on järjestettävä uudet vaalit. Demokraattinen yhteiskunta rakentuu alhaalta ylöspäin, ei päinvastoin. Kansan edustajilla on edustamalleen kansalle vastuu ja sama koskee hallitusta.

- Oikeusvaltioperiaate voimaan: samat säännöt kaikille maassa asuville vapaille täysivaltaisille ihmisille. Äänioikeus ei ymmärrettävistä syistä kuulu ulkomaalaisille.

- Äänioikeus ehdolliseksi myös kansalaisille.

- Kestävä ympäristöpolitiikka käyttöön.

- Valtion tuki evankelisluterilaiselle kirkolle lakkautettava. Maksakoot jäsenet jäsenmaksua sen mitä lystäävät.

Tällaisia ehdotelmia päässäni äkkiä miettimällä pyöri. Todettakoon, että kyseessä on pelkkää työstämätöntä rautalankaa nuppini sisältä, joten se on paitsi avoin keskustelulle myös muutosehdotuksille. Mieluusti kuulisin muidenkin näkemyksiä.

Käsite: maahanmuuttokritiikki

Toivoisin, että jengiltä löytyisi edes sen verran tolkkua, ettei tätäkin asiaa tarvitsisi erikseen selventää, mutta turha toivo. Kaikkialla medioissa ja julkisessa keskustelussa häkellyttävän monet ihmiset luulevat, että maahanmuuttokriittisyys tarkoittaa kategorista maahanmuuttajien vastustamista.

Kritiikki tarkoittaa arvostelua, eikä ota kantaa siihen, ovatko arvostelun tulokset positiivisia vai negatiivisia.

Maahanmuuttokritiikki tarkoittaa siis sitä, että tarkastellaan maahanmuuttoa ilmiönä ja otetaan selvää sen hyvistä ja huonoista puolista ja päätetään sen pohjalta, mitä tehdään. Tämä on viisas ja järkevä lähtökohta.

Maahanmuuttokritiikittömyys tarkoittaa sitä, että ei tarkastella maahanmuuttoa ilmiönä, oteta selvää sen hyvistä ja huonoista puolista, vaan päätetään itse lopputulos ja uskotaan siihen hamaan loppuun asti riippumatta siitä, mitä todellisuus asiasta sanoo. Tämä on järjetön, uskonnollinen lähtökohta, ja sisältää niin ennakkoluulot "maahanmuutto on ihanaa, luonnollista, väistämätöntä" kuin "maahanmuutto on saatanasta, helvetillistä vihattavaa".

Jos joku siis sanoo olevansa maahanmuuttokriittinen, hän ei ilmoita vastustavansa maahanmuuttajia. Sen sijaan hän kertoo, että kykenee keskustelemaan asiasta. Kukaan muu kuin maahanmuuttokriittinen ei kykene.

Olen nationalisti

Olen moneen kertaan hyökännyt kirjoituksissani niitä asioita vastaan, jotka uhkaavat tai tuhoavat minulle tärkeitä asioita. En kuitenkaan muista olenko kirjoittanut niistä minulle tärkeistä asioista kuin ohimennen, ikään kuin vihaisempien kirjoitusteni sivutuotteena. Koska maailmassa saattaa olla ihmisiä, jotka kyllä tulevat lukeneeksi ajatuksiani* mutta eivät ymmärrä kantojeni vaikuttimia ja motiiveja, ajattelin koettaa niistä yhtä tässä valaista (toinen vastaava pyhä ja itseisarvoinen asia on sananvapaus).

Ensimmäinen todettava asia on se, että olen nationalisti. Minun mielestäni ideaalitila on se, jossa omaksi kansakseen sopiva sakki saa päättää omista asioistaan ja elää mahdollisimman mukavasti haluamallaan tavalla. Täten esimerkiksi veikkaan japanilaisten viihtyvän pääosin Japanissa, joka on heidän maansa, ja intialaisten Intiassa, joka on heidän maansa, ja suomalaisten Suomessa, joka on heidän maansa. Jokainen yhteiskunta on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä. Jos on kansa, muttei maata, on maa koetettava jollain konstilla järkätä, mielellään mahdollisimman likeltä aluetta, jolla kansa on elänyt, olettaen, että kansa on historiallisesti sijoitettavissa johonkin.

Tästä seuraa se, että suomalaisuudella on minulle itseisarvo. Minä määrittelen sen ominaisuuksien klusteriksi, joka sisältää esimerkiksi kulttuurin, kielen ja geenit, jotka ovat siinä määrin yhteneväiset muiden suomalaisten kanssa, että elely yhteiskunnassa, jonka he ja kyseinen yksilö muodostavat, palvelee kaikkien asianosaisten etuja mahdollisimman hyvin. Kaikkien suomalaisiksi mieltämieni ominaisuuksien ei tarvitse täyttyä kokeakseni jonkun suomalaiseksi, mutta suurimman osan kyllä. Oikeastaan ainoa kriteeri, josta ei mitenkään mielekkäästi voi neuvotella (mutta joka ei yksinään silti riitä), on se, kokeeko ihminen olevansa suomalainen.

Koska suomalaisuudella on minulle itseisarvo, eli se on arvokasta jo silkan olemassaolonsa takia, pidän välttämättömänä sitä, että suomalaisten valtio, Suomi, varmistaa tälle itseisarvolle jatkon. Toisin sanoen sen, että lapseni ja lapsenlapseni pääsevät nauttimaan elämästä sentyyppisen sosiokulturaalisen kontekstin parissa, josta on itselleni tullut niin rakas ja jollaista ei muualla maailmassa missään ole.

Pahaksi onneksi tämä visio on suorassa ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, jonka mukaan saman valtion alueella olisi hyvä olla useita merkittäviä keskenään erilaisia kulttuurisia ryhmiä. Merkittävät erilaiset kulttuuriset ryhmät tarkoittavat merkittävästi muutoksia siihen, mikä koetaan yhteiskunnalliseksi normiksi, Suomessa siihen, mikä koetaan suomalaiseksi tavaksi toimia. Jos tämä muutos tarkoittaa muutosta suuntaan, joka tekee Suomesta vertailussa muihin maihin kelpoisemman paikan olla ja elää, en todennäköisesti vastusta muutosta, mutta mitä tulee muutokseen sen itsensä takia tai negatiivisempaan suuntaan, ei ehjää kannata ruveta ehdoin tahdoin rikkomaan.

Maa, joka yrittää olla kaikkien maa, ei onnistu olemaan kenenkään maa.

Koska monikulttuurinen maahanmuuttopolitiikka, joka tuo yhteiskuntaan merkittäviä uusia etnisiä ryhmiä merkittävine uusine etnisine tarpeineen, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mihin maassamme on totuttu, tekee maasta askel kerrallaan vähemmän suomalaisen ja enemmän niiden muiden ihmisten näköisen, on minun silmissäni kyseessä tragedia. Kun maailmassa on vain yksi Suomi eikä siinäkään mitään kovin valtavaa väestöä, en soisi sen kaatuvan kulttuurievoluution taistelussa - enkä varsinkaan soisi sen hallintokoneiston toteuttavan saati nopeuttavan moista kehitystä vaikka siihen mahdollisuus olisikin.

Vastustan siis nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa nationalistisista kuin yhteiskunnan kilpailukyvyllisistäkin syistä. Jos mielipiteenne eroavat omastani, olisin kiinnostunut kuulemaan niistä. Jos kohta tapaankin muuttaa mielipiteitäni löytäessäni perustellusti omiani käyttökelpoisemmat, on suomalaisuus minulle pyhä. Ei kuitenkaan siinä mielessä, ettenkö suosisi myös kärkevän kriittistä aiheen käsittelyä.

*en tarkoita telepatiaa vaan bloginlukua.

Uushellenismistä

Hellasta, antiikin Kreikkaa, pidetään usein modernin sivistyksen, demokratian ja tasa-arvon kehtona. Ihmisillä on siitä keskimäärin yksipuolisen positiivisia mielikuvia sen arvon ja niiden kirjoitusten ansiosta, jotka ovat jättäneet läntisessä maailmassa edelleen tuntuvan perinnön. Kulttuuripiirimme on uushellenistynyt monessa mielessä viimeisten vuosikymmenten aikana, ja tässä kirjoituksessa käsittelen sitä, miksi en pidä asiantilaa toivottavana.

Se, mitä ihmiset eivät ymmärrä tai osaa selittää mielikuvissaan antiikin Kreikasta, on se, miksi se osoittautui kulttuurievolutiivisesti huonommaksi vaihtoehdoksi kuin Rooma, josta puolestaan ihmisillä on pääosin dekadentteja mielikuvia. Voidaan toki perustellusti väittää, että ajan mittaan Roomakin hellenistyi, mutta on myös helppo nähdä minkä takia tämä myötävaikutti Rooman rappioon ja tuhoon.

Käsittelen siis helleenisen kulttuuripiirin rappiota ja tuhon syitä. Kukin voi vetää haluamiaan paralleeleja nykyisiin länsimaihin - aihetta on.

Tuhon syistä ensimmäinen on elitismi, mutta kun on kyse helleeneistä, on passelimpi ilmaus hybris. Kreikkalaiset pitivät itseään maailman kansoista parhaina (kuten lähestulkoon kaikki muutkin kansat), eivätkä siksi pitäneet muita kansoja arvossa. Kreikkalaisen näkemyksen mukaan heidän tapansa olivat parhaat, eikä muilta ollut mitään opittavaa. Edes kreikkalaiset eivät saaneet olla eri mieltä toisten kreikkalaisten kanssa, koska kotikaupungin tavat olivat kaikkein parhaat.

Tästä pääsemme toiseen syyhyn, joka oli jatkuva sotiminen enimmäkseen omien kesken ilman kummoistakaan syytä. Monta niin sotaisaa kansaa kuin antiikin kreikkalaiset ei historia tunne. Kirjallisten lähteiden mukaan on arvioitu esim. Ateenan kohdalla tilanteen olleen se, että vuosittain noin kolme prosenttia väestöstä kuoli sotimalla. Satoja vuosia. Mikä sitten sai helleenit sotimaan jatkuvasti keskenään?

Helleenit sotivat keskenään, koska ulkoisia uhkia ei juuri ollut - kreikkalaiset kävivät äärimmäisen sotaisan historiansa aikana sotaa aniharvoin ulkoisia vihollisia (persialaisia ja roomalaisia) vastaan. Heillä ei ollut mitään tarvetta kehittää tilannetta, jossa olisi ollut syytä vetää yhtä köyttä, vaan individualistisesti kukin veti köyttä omaan suuntaansa ja koetti samalla kampittaa kaikkia niin omalla kuin vastapuolellakin. Jatkuvan keskinäisen nahistelun tuloksena oli poliittisesti epävakaa hornankattila, jonka väestömäärä pysyi alhaisena ja oli erittäin haavoittuvainen ulkoista uhkaa vastaan.

Kolmas - joka on huonosti erotettavissa kahdesta edeltävästä syystä - oli radikaali opportunismi. Koska mihinkään muuhun kuin siihen, ettei kenenkään voinut luottaa, ollut luottamista, vaurautta, vakautta ja tietyn rajan jälkeen kehitystäkään ei ollut enää mahdollista saavuttaa. Mitä hellenistisemmäksi touhu meni, sitä enemmän helleeninen kulttuuripiiri alkoi muistuttaa sisältä ja ulkoa anarkiaa.

Uushellenismi sisältää nämä kaikki viat: sinänsä älykäs ja luova individualistinen eliitti tekee politiikkaa tunneargumenteilla, täysin sokeina omille virheilleen, rakentaen viholliskuvia oman väestön keskuuteen ja kyvyttömänä ylittämään pikkumaisuuttaan yhteiseksi hyväksi.

Kaikki roomalaiset hyveet loistavat poissaolollaan.