Pages

Uskontopuheenvuoro

Oli keskustelua uskonnoista ja siitä, mistä usko syntyy. Vastaan tuli seuraavanlainen kysymys:

"Ja eikös siinä ole ihmisellä itselläänkin jotain sananvaltaa?"
Ja se loihe minut vastaamaan seuraavasti:

Ei. Uskominen ei ole ihmisen itsensä päätettävissä. On yksinkertaisesti mahdotonta olla itselleen rehellinen ja vain päättää, että rupeanpa nyt uskomaan.

Tästä syystä on todella älytön oletus, että olisi olemassa kaikkivoipa jumaluus joka tahtoisi kaikille hyvää, koska ei ole mitään perustetta suoda joillekin usko ja luoda loput yksinkertaisesti täysin kykenemättöminä uskomaan.

Ergo mahdollinen jumaluus ei ole kaikkivoipa tai sitten mahdollinen jumaluus ei välitä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ei kultissa ole mitään mieltä, joten ainoa uskontoa palveleva käsitys on se, että jumaluus ei sittenkään kykene kaikkeen ja omnipotenssi on vain ilmaus, jolla on kuvattu itseä kyvykkäämmän olennon vaikutusmahdollisuuksia. Vertauksena muurahainen voisi pitää minua kaikkivoipaisena jos ymmärtäisi käsitteen, mutta tämä luulo ei tekisi minusta sellaista.

Minun on hankala suhtautua jumalhahmoihin tmv. alistuneesti saati palvelevasti, koska en kykene mitenkään kuvittelemaan mielekkäästi jumaluutta, joka sellaista kaipaisi saati ansaitsisi.

Minua eivät sinänsä kiinnosta institutionalisoidun uskonnon loogiset aukot - se ei pyri olemaan looginen kyhäelmä eikä sen sellaiseksi tarvitse ryhtyä. Uskonto vastaa atavistisempiin tarpeisiin eikä pyri kilpailemaan tieteen kanssa saati tieteen ehdoin. Mitä hyötyä uskonnosta siis on?

Uskonto on yleensä ottaen konservatiivinen voima, koska se nojaa traditioon (kaiken muun ymmärrettävän kulttuurin lailla). Se toimii tunnustajiensa yhteenliimaavana voimana ja saa nämä puskemaan yhteen hiileen kovempaa kuin nämä tekisivät ilman uskontoa. Tämä saa aikaan altruistista toimintaa - mukaanlukien jopa henkensä uhraamista omien puolesta (mihin individualisti ei koskaan missään tilanteessa pysty) - ja tekee uskonnollisesta yhteisöstä poikkeuksetta vahvemman kuin uskonnottomasta.

Sivumennen sanoen uskonnoton yhteisö on kaoottinen tyhjiö, joka vain odottaa täyttymistään. Kun osa yhteisöstä kääntyy (ja ennen pitkää niin väistämättä käy) johonkin uskontoon, uskonnon jäsenet muodostavat oman yhteisön ja hyvävelihierarkian ja rullaavat resurssit uskonnottomilta, joilla ei ole kuin järkisyitä pelata yhteen ja toimivat siksi lyhytnäköisesti vain omaa etuaan silmälläpitäen.

Uskonto on omasta mielestäni hyvä silloin, kun se ei estä ihmisiä tekemästä voitavaansa yhteisönsä hyväksi. Parempi uskonto jopa kannustaa siihen. Paras uskonto kykenee pitämään kaksi edellistä vakaasti voimassa. Huono uskonto puolestaan on melko lailla edellisten kääntöpuoli.

Kriisin synnyttää se, että sekulaarikristillisvasemmistolainen länsi-Eurooppa omaa huonomman uskonnon kuin kilpailijansa. Siltä puuttuu itsesuojeluvaisto ja terve järki - halu auttaa on levitetty koko maailmaan, jopa omien kustannuksella, ja sisäryhmä on päätynyt kärsijän rooliin. Uskovat antavat (kyseenalaisesti riittäviä) resurssejaan kilpailevien ryhmien voitoksi. Länsimaiden poliittinen ja uskonnollinen eliitti haluaa auttaa kaikkia paitsi omiaan - juuri niiden omien kustannuksella.

Hyvillä aikomuksilla, kumbaijaalla ja lempeillä uskomuksilla kivetään tietä; jengi tietää minne.

11 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Usko opettaa nöyryyttä...
ja se voi johtaa johonkin muuhun.

Sitäpaitsi Jumala on olemassa.

Juho kirjoitti...

"Sivumennen sanoen uskonnoton yhteisö on kaoottinen tyhjiö, joka vain odottaa täyttymistään."

Päämäärä se on, joka poistaa yhteisöstä kaoottisuuden. Päämäärään ei tarvita uskontoa, vaikka se onkin ollut helpoin tapa sellaisen asettamiseksi.

Nykyään tiedetään maailmasta yhtä sun toista, mikä (toivottavasti) joskus poistaa tarpeen mystiikalta. Suuren luokan päätöksiä voi tehdä jo ihan havaintojenkin pohjalta. Vain päätöksentekokyky puuttuu (kiitos uskonnollisen historian).

Jiri Keronen kirjoitti...

Hyvää tekstiä.

Tosin olet väärässä, kun sanot, että ihminen ei voi päättää uskoaan. Ihminen itse asiassa voi aivopestä itsensä uskomaan mitä tahansa, vaikka se kuulostaakin omituiselta ja onkin käytännössä hankalaa. Aiheesta on kirjoittanut tohtori Juha Räikkä kirjassa Itsepetoksen filosofia, johon kannattaa tutustua.

Dr.Doctor: Jos tietokoneesi toimii, Jumalaa ei ole olemassa.

Nykyisissä tietokoneissa on paljon kvanttimekaniikan sovelluksiin perustuvia keksintöjä. Eli käytännössä jokainen kerta, kun käytät tietokonettasi, teet fysiikan kokeen, jossa testaat kvanttimekaniikkaa ja todistat sen oikeaksi.

Maailma alkoi alkuräjähdyksestä, jota ei aloittanut Jumala, vaan jolle löytyy noista oikeaksi todistamistasi kvanttimekaniikan ilmiöistä selitys.

Kvanttimekaniikka on merkityksellistä vain pienien asioiden mittakaavalla, kuten esimerkiksi elektroneihin ja kvarkkeihin. Maailmankaikkeuden ollessa singulariteetti, eli ennen alkuräjähdystä, kaikki maailmankaikkeuden materia oli pakkaantunut yhteen pisteeseen, joka oli niin pieni, että kvanttimekaniikka oli sen kannalta merkityksellinen. Kvanttimekaniikan perusteella oli noin 95% todennäköisyys, että alkuräjähdyksen on tapahduttava.

Jos Jumala on olemassa, hän joko ei ole kaikkivoipa, eli hän ei pystynyt luomaan maailmankaikkeutta varmuudella, tai sitten häntä ei kiinnostanut luoda maailmankaikkeutta varmuudella, eli hän ei välitä maailmankaikkeudesta sitä vertaa, että hän näkisi sen eteen maailmaa.

Tuplis kirjoitti...

Tosin olet väärässä, kun sanot, että ihminen ei voi päättää uskoaan. Ihminen itse asiassa voi aivopestä itsensä uskomaan mitä tahansa, vaikka se kuulostaakin omituiselta ja onkin käytännössä hankalaa. Aiheesta on kirjoittanut tohtori Juha Räikkä kirjassa Itsepetoksen filosofia, johon kannattaa tutustua.

Kuulostaa ensikädeltä siinä määrin paksulta, että pitääpä tosiaan tutustua opukseen. Sen kyllä tiedän, että ihminen pystyy itseään pettämään, mutta tiedän senkin, että helvetin vaikeaa siitä tulee siinä vaiheessa kun se on tietoista.

Kami kirjoitti...

Minä tuossa vähän aikaa sitten mietiskelin, että zen-buddhalaisuus - buddhalaisuus ylipäätään - on lopulta aika käytännöllinen uskonto. Sen päälle voi rakennella erilaisia uskomuksia ja maailmankatsomuksia jotka ovat hirmuisen tehokkaita oikein valjastettuina.

Kokoajan enemmän olen varmempi että hyvä uskonto toimii psykologisena motivaattorina. Itse olen edelleen sitä mieltä, että on olemassa jokin tai jotain mikä täyttää jumalan kriteerit, mutta että se ei todennäköisesti välitä minusta tai meistä.

Mitäpä minä muuta pyytämäänkään kuin sen mitä minulla on, sillä mennään.

Minä olen jumalan luoma ja toteutan jumalan tahtoa toimimalla kuten oikeaksi katson. Jos se mitä näen oikeaksi on häviävä strategia, niin sitten se on siinä.

Olisi se huono luoja sellainen joka loisi olentoja joita pitää paimentaa. Ennemmin sitä loisi sellaisia itseään korjaavia systeemeitä ja olentoja, joissa kaikissa toteutuu se, minkä "sinä" näet hyvänä. Noin tolleen rankasti yksinkertaistaen. En edelleenkään edellytä jumalalta tietoisuutta, saatika edes motiivia millekään, sillä se nyt on ainakin varma, että jokin mikä on minuun suhteessa jumalallinen, ei oikein ole minun määriteltävissäni, ja vaikka määrittelenkin, olen silti melko vähän erilainen määritelmineni kuin ne jotka pitivät esim. aurinkoa jumalana.

Jos sanon että näen ja ymmärrän hirveän vähän hirveän paljosta, niin matka neitsyitä auringolle uhraavista intiaaneista tietokonetta näpyttelevään minuun on aika pieni. Erona on lähinnä kasautunut tieto ja paremmat välineet.

Juho kirjoitti...

"Minä tuossa vähän aikaa sitten mietiskelin, että zen-buddhalaisuus - buddhalaisuus ylipäätään - on lopulta aika käytännöllinen uskonto."

Olen viime aikoina miettinyt ihan samaa; zen sisältää hyviä oivalluksia siitä, miten kannattaa olla.

Mutta käsittääkseni se ei ole uskonto. Joku zen-mestari on sanonut, että "Zenillä ei ole mitään tekemistä aatteiden kanssa".

Lopputekstisi kanssa olenkin ihan eri linjoilla.

Kami kirjoitti...

Mjoo, se nyt on lähinnä tuollaista skifistelyä. Jonkin olemassaolo on kiinni siitä miten se määritellään. Ollakseen ateisti ja kieltääkseen kaikkien jumalmääritysten (uskonnon ollessa määrittäjä) olemassaolon, täytyy tietää tarkasti mitä on kieltämässä. Jumalan yksinkertaisin muoto on se, jonka olemassaolon todisteena me olemme.

Ironmistress kirjoitti...

Ruukinmatruuna on tarkastellut asiaa omassa blogissaan, ja päätynyt pitkälti täsmälleen samoihin johtopäätöksiin. Olennaista on, että uskonto ei ole yksilöä varten; uskonto on yhteisöä varten.

Buddhalaisuudesta on paljon muitakin variantteja kuin zen; japanissa suosituin on shinshu, mutta myös nichirenillä on kannattajansa. Ruukinmatruuna vain on lähinnä yleismahayanalainen.

Juho kirjoitti...

"Mjoo, se nyt on lähinnä tuollaista skifistelyä."

En ymmärrä mitä tarkoitat skifistelyllä. Uskonto on uskomista johonkin, eli jonkun tiedon luulemista todeksi ihan tuosta vaan.

Zen puolestaan ei sisällä mitään uskomuksia siitä, mitä maailma tai ihminen on. Se on vain tapa olla.

"Ollakseen ateisti ja kieltääkseen kaikkien jumalmääritysten (uskonnon ollessa määrittäjä) olemassaolon, täytyy tietää tarkasti mitä on kieltämässä."

Höpöhöpö. Olen ateisti ja ajatuksellisesti se ilmenee näin: Minusta on huono idea kuvitella maailman ulkopuolelle asioita kuten sielu, kohtalo tai jumala, vaikka niiden taakse olisikin houkuttelevaa paeta vastuuta omista päätöksistään sekä helliä egoaan ajatuksella ikuisuudesta.

Siksi minulta kysyttäessä kiellän niiden olemassaolon. Jos uskovaisia ei olisi, kieltäminenkin olisi tietysti tarpeetonta, koska asia ei tulisi missään esiin. Mutta nykyään se välillä tulee, joten joudun näennäisen ristiriitaisesti kieltämään olemattoman olemassaolon. (Jostain syystä tämä on joidenkin mielestä osoitus sen olemattoman olemassaolosta.)

Kami kirjoitti...

"En ymmärrä mitä tarkoitat skifistelyllä. Uskonto on uskomista johonkin, eli jonkun tiedon luulemista todeksi ihan tuosta vaan."

Tarkoitin skifistelyllä tuota minun spekulointia siitä mitä jokin jumalankaltainen olento voisi olla.

"Minusta on huono idea kuvitella maailman ulkopuolelle asioita kuten sielu, kohtalo tai jumala, vaikka niiden taakse olisikin houkuttelevaa paeta vastuuta omista päätöksistään sekä helliä egoaan ajatuksella ikuisuudesta."

Minusta ne ovat vaan huonosti määriteltyjä. Sielu nyt on vähän niin ja näin, sitä tuskin on olemassa, tosin kai sillekin jokin läheinen vastine on olemassa, sitä voi käy. Minusta houkuttelevampaa nykyään on helliä egoaan niiden kieltämisellä.

Kohtalo taas, mikään meissä tai niissä asioissa joita teemme ei ole kovin satunnaista. Kuten myöskään se ei ole satunnaista että uskontoja on.

Kuten sanoin, että voimme keskustella jonkin käsitteen suhteesta johonkin sitä vastaavaan olemassoloon, täytyy tietää mitä tarkoitetaan. Sinä puhut sielusta, kohtalosta ja ikuisesta elämästä jne. Niistä minä voin päätellä minkälaista jumalkuvaa olet kieltämässä.

Voimme varmasti olla samaa mieltä että valkopartainen ukko pilven reunalla ja hänen vastapainonsa maan alla joista toisen luokse pääsemme / joudumme kuoleman jälkeen ovat pelkkää höpinää ajalta jolloin kukaan ei ollut käynyt maan alla, eikä pilvien yläpuolella. Kuva on tarkentunut, mutta uskontojen jumalkuva ei. Se on mielestäni typerää.

Se ei edelleenkään poista sitä että ihmisenä tässä maailmankaikkeudessa minulle on yksi tai useita asioita / olentoja jotka ovat suhteessa minuun jumalallisia.

Minusta asioiden kieltäminen ihan vaan siksi että uskoo ymmärtävänsä jostakin jotakin ja sitä kautta voivansa määritellä mitä on ja mitä ei, haiskahtaa minun nenääni kummalliselta. Ateismia ja sen ilmenemistä voisi tarkastella myös . Minusta se näyttäisi liittyvän ensisijaisesti kristinuskoon, tarkemmin protestanttiseen? Tämä on nyt mutuilua, mutta voisi olla mielenkiintoista pohtia ateismia siltä kantilta, että mikä protestanttisessa uskonnossa on vikana, kun se synnyttää noin voimakkaan vastenmielisyyden itseään kohtaan.

Leikki leikkinä.

Ateismi silti on selkeästi elitistinen näkökulma. Ja jotenkin siinä haiskahtaa sellainen objektiivisen tieteilyn ja ihmisen subjektiivisen todellisuuden ristiriita. Että tarkastellaan yksilönä ja joukkona maailmaa perspektiivistä, joka on tarpeellinen väline lähinnä tieteelliseen todisteluun, ja sekoitetaan kys. todistelu todellisuuden kanssa.

Näytä minulle ateisti, niin minä näytän sinulle ihmisen joka ei selviä jatkoon. Ei ole koskaan selvinnyt. Jos uskonnot tai taipumus uskoa olisivat huono strategia, niitä ei olisi olemassakaan. Siltä kantilta "jumalan suojelus" ei välttämättä ole kovin kaukaa haettu ajatus.

Minusta paljon järkevämpää olisi miettiä mikä jumala oikeastaan on eri konteksteissa, kuin miettiä onko se vai ei. Se on kuitenkin vielä nykyäänkin ihan hyvä käsite jonka alle voi niputtaa asioita ja joka on toiminut ja tulee toimimaan syntaksina eri ajatustavoille.

Juho kirjoitti...

"Minusta ne ovat vaan huonosti määriteltyjä. Sielu nyt on vähän niin ja näin, sitä tuskin on olemassa, tosin kai sillekin jokin läheinen vastine on olemassa, sitä voi käy. Minusta houkuttelevampaa nykyään on helliä egoaan niiden kieltämisellä."

Kuinka se sinusta hellii ihmisen egoa, jos hän luopuu oman ikuisuuden ajatuksesta?

Kuolema on ihmisen tietoisuudelle kova pala, ja siksi mytologia hellii kuolemaa pakenevaa egoa. Vaikka nykyhavainnot kuinka sotisivat tarinoita vastaan, niin silmät ja korvat kiinni vaan ja uutta virttä veisaamaan.

"Kuten myöskään se ei ole satunnaista että uskontoja on."

Ei tietenkään. Uskontojen syntyminen on ihan mahdottoman luontevaa. Kirjoitin tästä blogissani.

"Niistä minä voin päätellä minkälaista jumalkuvaa olet kieltämässä."

Olen kieltämässä kaikki jumalkuvat. Tuo blogitekstini vastannee myös muihin kummasteluihisi.