Pages

Kysymys maailmanparantajille

"Missä on sinun moraalisi, sinun joka autat velaksi, velaksi jonka lapsemme maksavat, niin, missä on sinun moraalisi?"

- nimimerkki hiljainen tukija Jussi Halla-ahon vieraskirjassa


Niinpä. Kulutatte rahaa, jota meillä ei ole. Heitätte lastenne tulevaisuutta kaivoon kaksin käsin.

Monikulturistin helmasynti

Although he is not uncritical of Sparta, the system Plato praises in The Republic is a lot closer to authoritarian Sparta than to Athens. In doing so, Plato conveniently forgot that there was no Socrates in Sparta, just like there was no Plato or Aristotle. While Plato was free to be in democratic Athens and praise the Spartan system, praising any state or system other than the Spartan one was quite literally a crime in Sparta.
via Fjordman

Kyseessä on tismalleen sama virhe, johon syyllistyy jokainen maailmanhalaaja, monikulturisti ja ksenofiili. He ihailevat sitä, mikä on heille itselleen vierasta, ja systeemiä, joka ei salli ihmisistä kasvavan heidänlaisiaan - totta on, että universalismi, maailmanhalaaminen, monikulturismi ja ksenofilia ovat ennen kaikkea länsimaisten demokraattisten oikeusvaltioiden hedelmiä. Kaikissa maailman muissa kulttuureissa sisä- ja ulkoryhmäjako on paitsi selkeä myös muotoutunut sellaiseksi, että se palvelee oman, ei vieraan, kulttuurin etuja.

Universalisti uskoo kaikkien ihmisten olevan pohjimmiltaan samanlaisia kuin hän itse on. Tämä usko on niin voimakas, että se sulkee havaintopiirin ulkopuolelle kaiken informaation, joka on tämän uskon kanssa ristiriidassa. Koska universalistiin sattuu joka kerta kun tälle osoitetaan hänen olevan väärässä (eli joku on edes eri mieltä), hänen on joko todettava, että universalismi ei ole ratkaisu, tai sitten (kuten hallitseva eliittimme on valinnut) ryhdyttävä toimenpiteisiin kivuliaan todellisuuden pitämiseksi havaintopiirin ulkopuolella.

Tämä lapsellinen ja järjenvastainen trauma synnyttää sen ilmapiirin, jossa valtion edustajat katsovat asiakseen hyökätä kansalaisten kimppuun näiden ilmoittaessa selkeästi havaittavia tosiasioita. Itse ongelmalle ei tehdä mitään. Sopiva vertaus on ylilihava ihminen, joka syö unohtaakseen mainostavansa ympäröivälle todellisuudelle elintapojensa kelvottomuutta, ja itkee välittömästi, jos joku toteaa tämän syövän itsensä hengiltä.

Monikulturisti on siis addikti, jonka muiden addiktien tavoin täytyy kieltää olemassaoleva todellisuus voidakseen jatkaa tuhoisan addiktionsa ruokkimista. Minun mielestäni olisi kyllä mukavaa, jos maamme sijoittaisi mielenterveyspalveluihin edes sen verran enemmän, ettei kaikkia todellisuuspakoisia latvakakkosia tarvitsisi pitää eduskunnassa ja hallituksessa.

Kirkko ja homot

Kirkko on joskus ollut hyvin konservatiivinen voima. Tätä nykyä se kuitenkin "etenee edistyksen aallonharjalla", jopa siunaillen homojen parisuhteita, vaikka näistä ei ole yhteisöä ajatellen minkään valtakunnan hyötyä. Minun nähdäkseni kirkon ei todellakaan kannattaisi tehdä näin.

Sisä- ja ulkoryhmäjakoa on tehtävä - ja tullaan tehneeksi usein silloinkin, kun sitä ei tehdä tietoisesti. Halutaanko hyväksyä homoparit, jotka eivät voi tehdä lapsia, vai homoja vierastavat änkyrät, jotka voivat tehdä lapsia? Vaihtoehdot ovat toisensa poissulkevia, ja näistä ryhmistä vain toisten kautta (uskonnollinen) yhteisö voi jatkua. Överiksi menevä avomielisyys vieraannuttaa konservatiivit ja toisaalta haalii yhteisöön jäseniksi matskua, jolla yhteisö ei tee mitään.

Toinen olennainen pointti on se, että haaliessaan mieluusti uutta verta vanhan kustannuksella, osoittaa kirkko olevansa epäluotettava. Se haluaa tehdä jatkuvasti yhä uusia sirkustemppuja haaliakseen uusia, ei pitääkseen vanhat. Koska kirkon vanhat jäsenet eivät voi luottaa siihen, että kirkko edustaa niitä asioita, joiden takia he ovat kirkkoon liittyneet, he eroavat kirkosta. Kirkko menettää instituutiona voimaansa ja uskovaiset ihmiset hakeutuvat muihin ryhmiin etsimään sitä, mitä taannoin kirkosta sai - pirstoutuen eri klikkeihin ja vailla yhteistä kattoa, joka heillä ennen valtiokirkossamme oli.

Lopputuloksena kirkkoa kansoittavat ihmiset, jotka kyllä kokevat olevansa hyviä ja suvaitsevaisia (ja voivat tätä mainiosti ollakin), mutta eivät ketkään muut. Tällöin yhteisö jää varsin pienen piirin selkääntaputtelukerhoksi, ja maassamme on 300 enemmän tai vähemmän toisilleen vierasta uskonnollista yhteisöä. Näyttämällä perinteilleen ja konservatiiviselle linjalle ovea kirkko sahaa omaa oksaansa.

Perversio tulonjaossa

Yhteiskunnat ryhtyivät jakamaan veroista tukia vähäosaisille ja niille, jotka hetkellisesti joutuivat elämään työttöminä, jotta yhä suurempi osa yhteiskunnan jäsenistä pysyisi työkykyisenä eikä alkaisi rahattomana, epätoivoissaan ja toimettomina, rötöksien polulle. Systeemi havaittiin hyväksi, ja aikaansai paremman yhteiskunnan siinä merkityksessä, että yhä useamman lahjat pääsivät oikeuksiinsa ja toivat menestystä niin lahjakkaille kuin yhteiskunnallekin.

Koska länsimaalaiset eivät koskaan tee yhtään mitään kohtuudella*, yhteiskunnan ryhdyttyä potinjakoruljanssiin jakamista vain ruokittiin, kunnes saavuttiin tilanteeseen, jossa terveen aikuisen ihmisen oli mahdollista elää koko elämänsä eläkkeelle asti tekemättä päivääkään töitä ja ilman säästöjä. Rahoista, jotka joku toinen tuotti. Tuottavat ihmiset saivat huomata päätyneensä tilanteeseen, jossa he elättivät loisia, ilman tulosvastuuta. Hyvin toiminut sosialidemokratia oli jossain välissä muuttunut irvikuvakseen.

Yhteiskunnallamme on valtava byrokratian ja tukien viidakko, ja sillä valtavan raskas, kankea ja kallis koneisto, ja joka tuottaa kasvavassa määrin kansalaisainesta, jota ei työnteko nappaa. Sikäli kun tulonjakopolitiikkaan ja vastikkeettoman rahan kylvämiseen mahoon maahan ei saada jotain rotia, ennen pitkää maan elättävältä kamelilta katkeaa joko pinna tai selkä. Yhä useampi draivia ja tietotaitoa omaava yksilö suuntaa ulkomaille: johonkin niistä maista, jossa yrittämisestä, työnteosta ja vastuun kantamisesta on enemmän hyötyä kuin täällä. Ja kiitos itäeurooppalaisen palkkatason, maailman kolmanneksi korkeimman verotuksen ja anteliaan sossuvaltion, se tarkoittaa lähestulkoon mitä hyvänsä maailman valtiota.

Maa hyötyy kirkkaimmista aivoistaan, tuotteliaimmista ja kekseliäimmistä yksilöistään. Tällä hetkellä Suomi toimii kaatopaikkana, jonne pyrkivät ilmaisen elannon haluajat ja johon jäävät ne, joilla ei ole rahaa muuttaa pois tai joiden isänmaanrakkaus ylittää vielä toistaiseksi härskin veroäyrin. Toisin sanoen talouspolitiikkamme haalii maahan ihmisiä, jotka ovat silkka kustannus, ja potkii tuottavia niin kovaa munille, että nämä jättävät uppoavan laivan rottien tapaan pelastaen edes oman nahkansa.

En lainkaan ihmettele, että vuotta 2009 lähestyttäessä yhä useampi hallitsevan eliitin jäsen on osoittanut totalitaristin elkeitä (esimerkkinä pääministeri) ja haluaa hiljentää väkisin yhä kovaäänisemmiksi nousevat vaatimukset ottaa järki käteen ja lopettaa paitsi kunnon kansalaisten rankaiseminen siitä, että he tekevät kaikkensa yhteiskuntansa eteen, myös lakata pummien ja rikollisten avokätinen ja kestämätön hyysäys (mukaanlukien tällä hetkelläkin kiihtyvä maahantuonti) näiden kustannuksella.

Työssäkäyvät lainkuuliaiset kansalaiset eivät ilmaise tyytymättömyyttään ja pidä meteliä siksi, että heistä on kiva olla tyytymättömiä ja pitää meteliä. Ne, joiden mielestä on kivaa olla tyytymättömiä ja pitää meteliä ovat työmarkkinatukivallankumouksellisia ja "nuorisoa". Työssäkäyviä lainkuuliaisia ihmisiä ei normaalisti kiinnosta paskan vertaa mitä poliitikot touhuavat. Siinä vaiheessa, kun heitä onnistutaan provosoimaan siinä määrin, että he ilmaisevat tyytymättömyytensä ääneen, saadaan olla jo vähintään polvia myöten suossa.

Tämä peli ei vetele. Sossuturvaverkkoa on purettava hyvin rankalla kädellä ja pakotettava ihmiset ottamaan vastuuta elämästään, kanssaihmisistään, jälkeläisistään ja yhteiskunnastaan.

*Länsimaiden helmasynti on mennä kaikessa äärimmäisyyksiin ja todistaa kerta toisensa jälkeen että there indeed is a too much of a good thing.

Ihmisrotujen olemassaolosta

Kaiken tiedon perusteella, mitä minulla on ollut mahdollisuuksia haalia, on itselleni täysin ilmiselvää, että voidaan perustellusti ja järkeenkäyvästi todeta erilaisia ihmisrotuja olevan.

Vastaan on kuitenkin tullut ihmisiä ja toteamuksia, joiden mukaan esimerkiksi keskivertosuomalaisella on todennäköisesti enemmän yhteisiä geenejä keskivertokenialaisen kuin toisen keskivertosuomalaisen kanssa. Mihin tämä väite perustuu? Miksi sitä esittävät toisinaan myös ihmiset, jotka ovat joskus nähneet kuvan sekä suhteellisen normaalista suomalaisesta ihmisestä että suhteellisen normaalista kenialaisesta ihmisestä?

Onko kyse siitä, että heidän mielestään ainoastaan ihmisen ulkonäössä ja muissa fyysisissä ominaisuuksissa on periytyviä ominaisuuksia, eikä esimerkiksi aivoissa ole keskenään minkäänlaisia eroja, vaan ne tulevat suoraan kloonikeskuksista? Minua hämmentää tässä väitteessä kaikkein eniten se, että se implikoi aivojen olevan jotain muuta kuin fyysinen klöntti soluja.

Oman hupinsa soppaan tuo sekin, että nämä samat ihmiset myös usein kannattavat afrikkalaisten maahanraijausta geenipoolin rikastamissyistä. Nähdäkseni tässä on varsin voimakas ristiriita: väite ryhmien geneettisestä samanlaisuudesta (eli rodunkielto) ja samaan aikaan geneettisestä erilaisuudesta (eli "geenipoolin tervehdyttäminen vieraalla aineksella").

En tajua mikä järki noissa on olevinaan, jeesatkaa joku.

Kohtaus tulevaisuudessa

Poika: "Iskä, minä kuulin, että Suomi on joskus ollut oikein menestynyt valtio."

Isä: "Pitää paikkansa, poikaseni."

P: "Ja että maasta tuli tällainen sekasorron pesä poliittisten päätösten takia? Jotka olisi voitu välttää?"

I: "Edelleen, juuri näin."

P: "Miksi te ette äänestäneet sellaisia ihmisiä päättämään asioista jotka eivät lähde moiseen hullun touhuun mukaan?"

I: "No, tuota... ne järkevämmät ihmiset olivat junttipuolueessa. Ei semmoista voinut äänestää."

P: "..."

Maahanmuuttopolitiikka, kansan etu ja eliitti

Onnistuakseen politiikan on oltava sekä kansan että eliitin hyväksymiä. Jos eliitti ei hyväksy, politiikkaa ei ajeta, ja jos kansa ei hyväksy, ajettu politiikka ei toimi käytännössä vaan aiheuttaa sopimattoman politiikan soveltamisesta aiheutuvien konfliktien lisäksi eripuraa kansan ja eliitin välille - tämä voi pahimmillaan kärjistyä sisällissodaksi asti.

Täten kansan valitessa eliitin on kansan syytä valita eliitti, joka ajaa heidän etujaan ja tahtoaan. Eliitin puolestaan on syytä ajaa vain sellaisia poliittisia ratkaisuja, joilla on kansan hyväksyntä. Jos poliittisella ratkaisulla ei ole kansan hyväksyntää, sen toimeenpano ei paranna yhteiskunnan laatua vaan heikentää sitä.

Hyvässä valtiossa eliitti toteuttaa kansan tahtoa. Tämä luo harmoniaa ja luottamusta kansan ja eliitin välille, ja saa aikaan yleensä parhaat tulokset. Keskitasoisessa valtiossa eliitti saattaa päättää kansan tahtoa vasten, jos se kykenee perustelemaan toimintansa hyvin. Tällaisessa skenaariossa kansan luottamus ja sopeutuminen päätöksiin voidaan ennustaa sillä, minkälaisia tuloksia politiikka on tuottanut. Huonossa valtiossa eliitti halveksuu kansaa. Kansa ei luota eliittiin ja poliittiset päätökset ovat kautta linjan kansan tahdon vastaisia, eivätkä toimi käytännössä.

Tarkastellaanpa, miten eliitin ja kansan suhteet voivat Suomessa.

Maamme eliitti on sitoutunut monikulttuurisuuteen, mutta kansa ei. Suomalaiset eivät halua Suomen muuttuvan sellaiseksi, jota he eivät enää omakseen koe. Suomalaiset eivät hyväksy massamaahanmuuttoa, koska se väistämättä muuttaa maata merkittävällä tavalla. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään änkyröinnistä ja muutosvastarinnasta, koska muutosta voi tapahtua sekä positiivisessa, neutraalissa, että kielteisessä mielessä, ja kielteistä muutosta on yksiselitteisen järkevää vastustaa.

Massamaahanmuutto on kielteistä seuraavista syistä:
1) Suomeen haluavat muuttaa massoittain lähinnä ne ihmiset, jotka ovat kotoisin maista, joilla menee paljon huonommin kuin Suomella.
2) Koska Suomeen muutettaisiin maista, joilla menee huonommin kuin Suomella, muuttuisi Suomi siis enemmän niiden maiden kaltaisiksi, joilla menee huonommin kuin Suomella. Tästä seuraa väistämättä, että
3) Suomella menisi huonommin.

Tämä on jo käytännössä osoitettu toteen kaikissa niissä maissa, jotka ovat sallineet massamaahanmuuttoa maista, joilla menee merkittävästi huonommin kuin mailla, joihin massamaahanmuutto tapahtuu. Tämä pointti on täysin irrallaan kulttuurisista ja rasistisista (toisin sanoen erilaisuudesta itsestään johtuvista) konflikteista, joilla myös on suuri ja peruuttamaton vaikutus valtioon, jossa politiikkaa toteutetaan (geneettisen koostumuksen muutos ei ole suoraan todistettavissa yksiselitteisen kielteiseksi vaikutteeksi, mutta sen väitetyt positiiviset vaikutukset eivät ole erityisen vankasti perusteltuja. Oma mielipiteeni on lika barn leka bäst - erilaisuus erilaisuuden itsensä takia ei ole tavoittelemisen arvoista ja sillä on valitettavan korkea hinta). Maahanmuuttajien maassaolo ei ole mikään itseisarvo.

Jos maahanmuuttopolitiikka on toimiakseen ja aikaansaa mahdollisimman vähän ongelmia ja mahdollisimman suurta hyötyä, on maahan päästettävässä aineksessa syytä suosia kulttuureja, jotka eivät eroa suuresti kotimaisesta kulttuurista, ja toisaalta tulevat maista ja yhteiskunnista, joilla voidaan perustellusti sanoa menevän määriteltävissä olevalla tavalla paremmin kuin meillä (tai koostuu yksilöistä, joilla on esimerkiksi korkea koulutustaso tai muu vastaava etu puolellaan, joka vastaa maassamme olemassaolevaan kysyntään). Tällä en tarkoita neutraalin maahanmuuton kieltämistä saati massamaahanmuuton sallimista edes kulttuureista, joilla menisi omaamme paremmin - tämä johtuu paitsi kansallismielisyydestäni myös pyrkimyksestä rasististen ja kulttuuristen konfliktien minimointiin: jos kohta yhteiskunnastamme löytyykin ainesta, joka kokee ksenofobiaa ja aikaansaa konflikteja vieraan aineksen kanssa jälkimmäisen laadusta riippumatta, on tämä tosiasia, jonka kanssa on elettävä. Me emme voi kitkeä kyseistä ainesta pois enempää kuin voimme kitkeä rikollisuutta ilmiönä, joten maallamme olisi painava motiivi löytää maahanmuuttopoliittinen funktio, joka minimoisi (koti- tai ulkomaisen) haitallisen aineksen aiheuttaman haitan ja maksimoisi vieraan aineksen tuoman hyödyn.

Myös turvapaikan myöntäminen ja pakolaisten vastaanotto tulee hoitaa edellämainitut asiat huomioon ottaen, muussa tapauksessa yhteiskunta on pulassa edellämainituista syistä. Meidän ei siis kannata ottaa pakolaisia esimerkiksi afrikkalais- ja muslimimaista, koska sen yhteiskunnallinen hinta niin turvallisuuden, yhteiskuntarauhan kuin kilpailukyvynkin suhteen on liian korkea. Suomi on tällä hetkellä turvallisuudeltaan, yksilönvapauksiltaan, yhteiskuntarauhaltaan ja kilpailukyvyltään varsin selvästi globaalin keskiarvon yläpuolella. Jos maahan päästää ainesta, joka suoraan laskee suomalaista turvallisuutta, yksilönvapauksia, yhteiskuntarauhaa ja kilpailukykyä, Suomesta tulee yksiselitteisesti huonompi maa.

Suomalaisen eliitin politiikka, joka paitsi toimii kansan tahdon vastaisesti myös maan edun vastaisesti, tekee Suomesta huonomman maan ja lapsillemme ja lastenlapsillemme huonomman paikan kasvaa, elää ja menestyä*.

Sinulla on äänestäjänä valta päättää haluatko sitä todella.

* Mikään väite "kansallisesta vastuusta" tai "moraalisesta velvoitteesta" ei muuta tätä tosiasiaa miksikään.

Uskontopuheenvuoro

Oli keskustelua uskonnoista ja siitä, mistä usko syntyy. Vastaan tuli seuraavanlainen kysymys:

"Ja eikös siinä ole ihmisellä itselläänkin jotain sananvaltaa?"
Ja se loihe minut vastaamaan seuraavasti:

Ei. Uskominen ei ole ihmisen itsensä päätettävissä. On yksinkertaisesti mahdotonta olla itselleen rehellinen ja vain päättää, että rupeanpa nyt uskomaan.

Tästä syystä on todella älytön oletus, että olisi olemassa kaikkivoipa jumaluus joka tahtoisi kaikille hyvää, koska ei ole mitään perustetta suoda joillekin usko ja luoda loput yksinkertaisesti täysin kykenemättöminä uskomaan.

Ergo mahdollinen jumaluus ei ole kaikkivoipa tai sitten mahdollinen jumaluus ei välitä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ei kultissa ole mitään mieltä, joten ainoa uskontoa palveleva käsitys on se, että jumaluus ei sittenkään kykene kaikkeen ja omnipotenssi on vain ilmaus, jolla on kuvattu itseä kyvykkäämmän olennon vaikutusmahdollisuuksia. Vertauksena muurahainen voisi pitää minua kaikkivoipaisena jos ymmärtäisi käsitteen, mutta tämä luulo ei tekisi minusta sellaista.

Minun on hankala suhtautua jumalhahmoihin tmv. alistuneesti saati palvelevasti, koska en kykene mitenkään kuvittelemaan mielekkäästi jumaluutta, joka sellaista kaipaisi saati ansaitsisi.

Minua eivät sinänsä kiinnosta institutionalisoidun uskonnon loogiset aukot - se ei pyri olemaan looginen kyhäelmä eikä sen sellaiseksi tarvitse ryhtyä. Uskonto vastaa atavistisempiin tarpeisiin eikä pyri kilpailemaan tieteen kanssa saati tieteen ehdoin. Mitä hyötyä uskonnosta siis on?

Uskonto on yleensä ottaen konservatiivinen voima, koska se nojaa traditioon (kaiken muun ymmärrettävän kulttuurin lailla). Se toimii tunnustajiensa yhteenliimaavana voimana ja saa nämä puskemaan yhteen hiileen kovempaa kuin nämä tekisivät ilman uskontoa. Tämä saa aikaan altruistista toimintaa - mukaanlukien jopa henkensä uhraamista omien puolesta (mihin individualisti ei koskaan missään tilanteessa pysty) - ja tekee uskonnollisesta yhteisöstä poikkeuksetta vahvemman kuin uskonnottomasta.

Sivumennen sanoen uskonnoton yhteisö on kaoottinen tyhjiö, joka vain odottaa täyttymistään. Kun osa yhteisöstä kääntyy (ja ennen pitkää niin väistämättä käy) johonkin uskontoon, uskonnon jäsenet muodostavat oman yhteisön ja hyvävelihierarkian ja rullaavat resurssit uskonnottomilta, joilla ei ole kuin järkisyitä pelata yhteen ja toimivat siksi lyhytnäköisesti vain omaa etuaan silmälläpitäen.

Uskonto on omasta mielestäni hyvä silloin, kun se ei estä ihmisiä tekemästä voitavaansa yhteisönsä hyväksi. Parempi uskonto jopa kannustaa siihen. Paras uskonto kykenee pitämään kaksi edellistä vakaasti voimassa. Huono uskonto puolestaan on melko lailla edellisten kääntöpuoli.

Kriisin synnyttää se, että sekulaarikristillisvasemmistolainen länsi-Eurooppa omaa huonomman uskonnon kuin kilpailijansa. Siltä puuttuu itsesuojeluvaisto ja terve järki - halu auttaa on levitetty koko maailmaan, jopa omien kustannuksella, ja sisäryhmä on päätynyt kärsijän rooliin. Uskovat antavat (kyseenalaisesti riittäviä) resurssejaan kilpailevien ryhmien voitoksi. Länsimaiden poliittinen ja uskonnollinen eliitti haluaa auttaa kaikkia paitsi omiaan - juuri niiden omien kustannuksella.

Hyvillä aikomuksilla, kumbaijaalla ja lempeillä uskomuksilla kivetään tietä; jengi tietää minne.

Ihmisviha pähkinänkuoressa

Misantropia on tila, johon ihminen päätyy ollessaan akateemisesti älykäs ja samaan aikaan pragmaattisesti kelvoton. He eivät mitenkään kykene ymmärtämään sitä, että tieteen ja akateemisen älykkyyden ulkopuolella on jotain. Ja koska he eivät kykene ymmärtämään sitä, he kieltävät sen olemassaolon ja vihaavat sitä. Suhtautuminen on sama kaikkeen mitä he eivät voi akateemisella älykkyydellään ymmärtää, oli kyseessä sitten ihmissuhteiden hoitaminen tai uskonto.

Nämä vihatut asiat ovatkin sitten prioriteetti numero uno ns. tappolistalla, ja akateeminen älykkyys valjastetaan etsimään loogisia aukkoja asioista, joilla ei ole mitään tekemistä logiikan kanssa. Tätä sitten ihmetellään eikä ikinä ymmärretä lopettaa oman nupin hakkaamista samaan kiveen. Loput ajasta meneekin sitten sen ihmettelemiseen, miksi muut eivät ymmärrä ihailla heidän säkenöivää älyään ja antaa heille siitä tunnustusta, jonka he uskovat kivenkovaa itselleen kuuluvan.

Jokaiselle pikku misantroopille tekisi pahuksen hyvää ymmärtää, että inhimillisten tarpeiden tyydyttäminen ei edellytä akateemista älykkyyttä, minkä lisäksi akateemisen älykkyyden omaaminen ei tarkoita sitä, etteikö inhimillisiä tarpeita olisi.

Vihaamisessa on sellainen paska puoli, että se poislukee mahdollisuuden oppia ja ymmärtää.