Pages

Rinnastus

Sillä, että katsoo tarpeelliseksi elvistellä panemattomuudellaan, ei ole mitään merkityksellistä eroa sille, että elvistelee panemisillaan.

6 kommenttia:

Aava kirjoitti...

No samapa tuo.

Paneminen on valinta siinä missä panemattomuuskin.

Toistan taas itseäni, mutta mua ainakaan kun ei ensisijaisesti kiinnosta valintojen nimet vaan niiden taustalla olevat syyt.

Jos ottaa homman haltuun ja tekee itsensänäköisen päätöksen - on se sitten paneskelemista tai siitä kieltäytymistä - se on kyllä mun mielestä varsin hyvä syy vähän elvistelläkin.

Mitä kukakin elvistelemiseksi sitten tulkitseekin.

Aava kirjoitti...

(Haa. Taidanpa sittenkin saastuttaa blogiasi hieman lisää.)

Samalla filosofialla ajatellen voisi kai muuten myös sanoa, että

Sillä, että katsoo tarpeelliseksi elvistellä alkoholittomuudellaan, ei ole mitään merkityksellistä eroa siihen, että elvistelee ryyppäämisellään.

Vai ajattelitko moisen rinnastuksen pätevän erityisesti panemiseen? Jos kyllä, miksi niin?

Minä kun näet taas ajattelin, että vakaumus kuin vakaumus on typerä, jos sen tekee ensisijaisesti sen vakaumuksen takia (eikä noudattaakseen raakaa haluaan).

Ja vaikkei kukaan kysynyt, niin selvennänpä vielä, että siis syy, miksi itsensänäköisillä päätöksillä sietää minusta brassaillakin (pl. rikokset), on se, että ihmisten toistensa miellyttämisvietti sosiaalisen hyväksynnän nimissä näyttää olevan ihan helvetin voimakasta.

Sillä, joka uskaltaa olla kumartelematta moiselle, ja hyväksyä asiaan kuuluvan riskin, on kyllä todellista luonteenlujuutta.

Siitäkin huolimatta, että ihminen on sosiaalinen eläin, minusta omien potentiaalien perässäjuokseminen on jotenkin vähemmän luonnotonta kuin suosion metsästys.

No jaa. Totuushan lopulta on se, että minähän en tiedä panemisesta enkä ryyppäämisestä varmaan paljon paskaakaan. Mukava pätkä tämä elämä on siitä huolimatta enimmäkseen ollut. Jotkut ihmiset jopa kehtaavat tervehtiä. Näin heikkolahjaiselta se on jo saavutus :)

Tuplis kirjoitti...

Hommahan on niin, että minä en elvistele juomattomuudellani. Minä elvistelen tahdonvoimallani, vaikka toteutan sitä tietyssä mielessä rankaisemalla itseäni.

Rinnastukseni on pätevä siksi, että tekemisellä tai tekemättä jättämisellä ei ole kummoistakaan väliä. Panee tai ei, laiffi etenee, kunhan huolehtii ehkäisystä. Se on pelkästään henkilökohtainen ratkaisu eikä sellaisenaan kummoinenkaan moraalisen hillumisen aihe.

Seksistä kieltäytyminen tarkoittaa vain sitä, että maailmassa on vähemmän ihmisiä, jotka sillä hetkellä saavat nauttia haluamastaan seksistä. Saavutettu voitto on puhtaasti subjektiivinen, eikä kestä objektiivista (olettaen, että halujen tyydyttäminen on hyvä) saati pragmaattista tarkastelua.

Jos taas vetää viinaa, on siinä selkeitä haittoja, joita toki taannoin postasitkin. Täten rinnastat esimerkkini selvästi tuhoavaan toimintaan, eikä kalikka osu.

Aava kirjoitti...

"--minä en elvistele juomattomuudellani. Minä elvistelen tahdonvoimallani--

Jälkimmäinen on syy ensimmäiseen. Syy ja seuraus ovat erottamattomat, varsinkin jos puhutaan tahdonvoimasta.

Panee tai ei-- Se on pelkästään henkilökohtainen ratkaisu eikä sellaisenaan kummoinenkaan moraalisen hillumisen aihe."

Se tahdonvoima, joka tuottaa moisen henk.koht. ratkaisun, sulla esim. juomattomuuden, kuitenkin on kummoinen moraalinen hillumisen aihe.

No, menee ehkä epätarkoituksenmukaiseksi pilkunnussinnaksi.

"Seksistä kieltäytyminen tarkoittaa vain sitä, että maailmassa on vähemmän ihmisiä, jotka sillä hetkellä saavat nauttia haluamastaan seksistä."

Seksistä kieltäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että raaka halu (=ei paneta) toteutuu.

Jos taas kieltäytyy seksistä vastoin haluaan, on idiootti. Ja minä en näe mielekkäänä pohtia idiotistisia vaihtoehtoja.

"Saavutettu voitto on puhtaasti subjektiivinen, eikä kestä objektiivista (olettaen, että halujen tyydyttäminen on hyvä) saati pragmaattista tarkastelua."

Eiköhän ainoa tarkoituksenmukainen voitto tapahdu silloin, kun raaka halu tyydyttyy, tarkoitti se sitten vähempää tai enempää seksiä.

Eikai seksi, eikä mikään muukaan, ole sinällään hyvä, vaan sitä vasta sitten, kun siihen on intoa. Pakko on yl.ottaen paska motiivi, kaikista vähiten mikään voitto.

Tai sitten en ymmärtänyt pointtiasi.

Tuplis kirjoitti...

Kyllä, myös seksistä kieltäytyjä elvistelee tahdonvoimallaan - seksistä kieltäytymisellä elvistelyssä on mitään mieltä ainoastaan silloin, jos se on tosiaan omasta valinnasta kiinni ja himoa löytyisi.

Ongelmana tuossa on se, että egoboostin saadakseen suorittaa yksilönrikkomuksen. Omaa yksilöään on sopivaa ja ok rangaista egoilun nimissä, mutta muiden rankaisu siinä ohella ei ole erityisen jees.

Jos on haluja, panemattomuudessa ei ole mitään positiivista - siitähän skenaariossa on kyse, sillä minunkin tekee mieleni viinaa.

Jos kieltää itseltään jotain mitä ei edes halua, ei ole saavuttanut mitään. Sillä ei voi elvistellä. Sama juttu kuin sokea menisi kummituslinnan läpi ilmeenkään värähtämättä. Ei mitään ideaa.

Enpä ihan äkkiseltään olisi odottanut yksittäisen lauseen herättävän tässä määrin keskustelua. :)

Aava kirjoitti...

"Omaa yksilöään on sopivaa ja ok rangaista egoilun nimissä, mutta muiden rankaisu siinä ohella ei ole erityisen jees."

Aaa, viittaat ilmeisesti seksiin parisuhteessa, josta olet postaillutkin taannoin.

Ehkä en tiedä panemisesta tarpeeksi, tai sitten olen muuten vaan jotenkin löyhämielinen, mutta asenne, ettei kiinnosta panna seurustelukumppaniaan, on kyllä perin outo. Miksi ihmeessä joku haluaa seurustella sellaisen kanssa, joka on vain hetkittäin haluttava?

Mitähän olen taas missannut. Tai sitten tuo on joku hesalaisten juttu :)

"Jos kieltää itseltään jotain mitä ei edes halua, ei ole saavuttanut mitään."

Siis tämäkö oli alkuperäisen postauksesi pointti?
Joo, no ei totta tosiaan ole :D

Jos on olemassa jo halun puute, eihän silloin ole enää mitään halua, jonka voisi vielä kieltää.

"Enpä ihan äkkiseltään olisi odottanut yksittäisen lauseen herättävän tässä määrin keskustelua. :)"

I'm afraid I'm a complicated woman :)