Pages

Tielläolijoista

Tänään minä ihmettelen ihmisiä, joilla on hirmuinen kyky ja tarve olla koko ajan kaikkien tiellä. Niitä, joiden on pakko tunkea sisään junan / metron / ratikan ovista ennen ulos aikovien astumista ulos, niitä, joiden on pakko kököttää portaiden päässä (yleensä rullaportaiden saapumispäädyssä) pohtimassa minne menee seuraavaksi tai vaihtaa kuulumisensa muiden yhtä huomaavaisten ystäviensä kanssa.

Mikä vittu siinä oikeasti on niin vaikeaa ottaa huomioon muut ihmiset? Se ei yleensä ottaen vie kolmea askelta kauemmas siirtää olematon tai ylitse pursuava perseensä johonkin, missä se ei ole tiellä, ja voi olla liikkumattomana tai kulkea pöytäännaulatun etanan vauhtia minne sitten ikinä kulkeekaan - olettaen, että haahuilija itsekään tietää.

Kaikkein eniten tuossa kuviossa kyrpii se, että nämä meidän kaikkien elämän lutuiset sankarit katsovat asiakseen ruveta paheksumaan - vähintäänkin ilmeillään, usein myös verbaalisti - niitä, joilla on määränpää ja ovat kulkemassa sitä kohti, ja joiden tientukkeena nämä ihmispadot kököttävät. Ikään kuin se ihminen, joka vain haluaa päästä eteenpäin, olisi mulkku, kaikkien muiden tiellä olevan itsekeskeisen tanopään sijaan.

Tiedoksi teille, jotka kasvatatte arjen pikku kapinallanne kyrpää kanssaihmistenne otsaan: kukaan ei kävele teitä päin sen takia, että heillä olisi erityinen hinku kävellä teitä päin. Ihmiset noin yleensä eivät halua ottaa tuntemattomiin ja todnäk erittäin luotaantyöntäviin ihmisiin mitään kontaktia. Se, että tallaamme teidät nurin, johtuu tasan siitä, että ette anna vaihtoehtoa.

Ottakaa huomioon, että ette ole ainoita ihmisiä, jotka kansoittavat tätä maata. Ensi kerralla kun kökötätte persiillänne maassa estettyänne ensin 50 ihmisen sujuvan etenemisen, kannattaa vilkaista peiliin kun etsitte sitä kusipäätä, jonka syytä kaikki on.

0 kommenttia: