Pages

Otin viinaa, osa seitsemänsataa

Vanha on toistettu. Kämppä haisee pahalta. Todistin itselleni jälleen kerran, että kykenen juomaan riittävästi viinaksia ollakseni ilmiselvän päissäni vielä neljän tunnin päästä aamulla herättyäni. Muistan lähettäneeni pari viisasta tekstiviestiä yöllä, mutta en muista niiden sisältöä. Ei huvita lukea niitä.

Minulle joskus joku viisas sanoi, että ota ihmeessä, kokemus on paras opettaja. Olen muuten samaa mieltä, mutta minua hämmentää se, montako oppituntia samasta aiheesta voi olla? Olen kerran toisensa jälkeen havainnut, että kun juo tarpeeksi, se nousee päähän. Ehkä oppitunnin idea on se, että kun on tarpeeksi otettu, enempää ei tarvitse.

Ja se on totta; tarvitsemisella on tämän huvin kanssa hyvin vähän tekemistä. Isäni on niitä omituisia ihmisiä, jotka tuntevat olonsa suhteellisen normaaliksi vain ollessaan humalassa eikä koskaan kärsi krapulaa. Itse en voi sanoa perineeni tätä geeniä, enkä oikein ymmärrä homman ideaa. Kaverini ottavat mielellään paljon keittoa, useammin kuin harvemmin, mutta mä mietin jokaisen kerran jälkeen, että minkä takia otan ylipäätään ollenkaan.

Syy lienee seura; nautin olostani kavereiden kanssa, ja nautin siitä hölmöydestä minkä heidän ja oluiden läsnäolo minussa provosoi. Toisaalta onnellisimmat pari vuotta elämästäni join äärimmäisen vähän; kahden vuoden aikana olin humalassa ehkä yhteensä kolme kertaa. Viisas vetäisi johtopäätöksen, että jos haluan olla onnellinen, tulisi minun jättää juominen sikseen.

Vaikuttaisi siltä, että en halua. Tai sitten tapani tappaa tylsyyttä ei ole se paras mahdollinen.

0 kommenttia: