Pages

Turpa kiinni.

Yksi asia minua on aina ihmetyttänyt. Ja se on se, että halutaan väkisin tietää, mikä toista vaivaa.

Esimerkkinä minua saattaa jokin joskus painaa, liittyi se toisen epätäydellisyyteen tai ei, mutta sitten toisen on saatava tietää mistä on kysymys. Ja tiedän, että jos kerron, se toinen suuttuu, saa jotain riittämättömyyskohtauksia tai muuta vastaavaa. Sanon, että ei mikään järkevä, ja että se ei puhumalla ainakaan parane, mutta se ei koskaan mene perille. Toinen janoaa aina totuutta.

No, sitten minä kerron mikä minua ottaa päähän, ja toinen ottaa itseensä. Vaikka mitään varsinaista syytä ei ole. En minä ole ylpeä siitä, että tunnen toisinaan tunteita, jotka eivät ole rakastavia tai positiivisia millään mittarilla saati järkeviä. Minä en voi sille mitään, että joskus tuntuu paskalta ja vituttaa, ja joskus samat asiat eivät tunnu yhtään miltään tai jopa niin pieniltä, että naurattaa. Miksi se ei voi mennä perille, että kun jostain ei halua puhua, siitä ei luultavasti silloin ole mitään hyötyä puhua? Kaikkea ei paranna puhumalla, mutta niitä voi kyllä pahentaa sillä.

Sitten minua vituttaakin jo kaksi asiaa: se, että toinen on katsonut pyhäksi tehtäväkseen ottaa selvää asioita, joita ei kestä kuulla suuttumatta ja joista minä olen liian jäärä valehdellakseni päästäkseni helpommalla, ja se, mikä minua on alunperinkin juilinut. Bonuksena saattaa vielä hävettää, että tunnen tunteita, joille en voi yhtään mitään ja joiden tiedän olevan ohimeneviä.

Ihan kaikkea ei tartte tietää. Oikeasti.

0 kommenttia: