Pages

Partikulaarista rasismia

Aamu-tv:ssä toissapäivänä luemma herrat diakonit totesivat syyksi sille, että suomalaiset suhtautuvat nuivasti romanialaiskerjäläisiin, kuinka ollakaan, muukalaiskammon.

Olen tehnyt havainnon valtamediasta ja siellä käytävistä keskusteluista, jonka mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy partikulaarista rasismia. Se ilmenee siten, että yksiä tietyn sakin jäseniä nuivitaan, ja toisia ei. Tämähän suurelta osin johtuu siitä, että ihmiset yleistävät, ja kohtelevat ihmisiä yleistyksensä pohjalta, kunnes saavat tarkempaa informaatiota. Yksilöähän on väärin kohdella ensisijaisesti jonkin ryhmän jäsenenä*, mutta en tunnekaan ketään, joka näin tekisi saatuaan tarkempaa informaatiota kyseisestä yksilöstä**. Varmaan niitäkin hulluja pari löytyy. Valtionhallinnosta ainakin.

Partikulaarinen rasismi toimii seuraavasti: jos minkä hyvänsä ryhmän jäsen on tuottavassa työssä ja hyväksi yhteiskunnalle, käytännössä kukaan ei nuivi häntä. Sitten taas jos minkä hyvänsä ryhmän jäsen ei ole tuottavassa työssä, vaan nyhtää yhteiskunnalta rahaa, aika moni nuivii häntä.

Jostain syystä kuitenkin sekä media että Asioista Tietävät Tahot ovat sitä mieltä, että suomalaisten nuiva suhtautuminen ihmisryhmiin, jotka ovat pääosin pummeja, johtuu muukalaiskammosta, eikä siitä, että nämä ovat pääosin pummeja.

En ole ihan varma, rajoittuuko tämä yksistään etnisiin ryhmiin, vaiko ehkä myös prekariaattiin, puliukkoihin ja muihin vastaaviin vai saako valtaväestöön kuuluvia pummeja vielä nuivia.

Minä en diggaa pummeista. Kaikki aikuiset Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset, jotka elävät (käytännössä) vastikkeettomien tulonsiirtojen varassa, ovat pummeja. Syyni olla diggaamatta niistä ihmisistä ei ole se, että olen tietämätön tai kammoan heidän muukalaisuuttaan, koska heidän ei tarvitse olla muukalaisia täyttääkseen kriteerin ja tiedän heistä sen, että he ovat pummeja.

Tällä valikoivalla "muukalaiskammolla" ei siis ole mitään tekemistä muukalaisuuden saati kammon kanssa. Asioista Tietävät Tahot (eli valtamedia, kansanedustajisto ym. paskasakki) eivät siis tiedä esimerkiksi sitä, miksi tietyistä ihmisistä ei pidetä.

* paitsi jostain syystä joitakin (etnisiä ja/tai uskonnollisia)vähemmistöjä, jotka saavat jotain "kulttuurillisia erioikeuksia" eivätkä de facto saati de jure ole valtion silmissä yksilöitä. Mikä on väärin, jos joku kooho ei tajunnut.

** edustetusta ryhmästä saadun aiemman informaation mukaan kyseessä on ennakkokäsitys, ei ennakkoluulo. Luulo ei perustu kuin perstuntumaan. Tästäkin ATT puhuu säännönmukaisesti aina paskaa.

0 kommenttia: