Pages

Jussista, islamista ja monikulturismista

Kirjoituksessaan Jussi K. Niemelä käsittelee monikulturistien kaksinaismoralismia ja sitä, että vaatimus erilaisuuden suvaitsemisesta ja peiliin katsomisesta on yksipuolinen ja näyttäisi koskevan vain länsimaalaisia.

Olen tähän useaan otteeseen törmännyt, muistaakseni itse asiassa Niemeläkin on hyökkäillyt verbaalisti taannoin kansallismielisten tahojen kimppuun ilmeisesti olettaen, että hän taistelee jotain pahaa vastaan. Dogmastaan ilmeisesti irti päässeenä hän ymmärtänee nykyisin, ettei Suomessa juuri sellaisia kansallismielisiä ole, jotka eivät jakaisi hänen näkemyksiään pääpiirteittäin yllä linkkaamassani kirjoituksessa.

Itse en tosin ole universalisti. Minulle ei sillä ole suuremmin merkitystä, miten jossain muualla asiat hoidetaan. Tärkeämpää on se, että täkäläisessä kulttuuripiirissä ihmisiä kohdeltaisiin yhtäläisesti ansioidensa mukaan sen sijaan, että heittäydytään nuolemaan saappaita heti kun joltakulta löytyy erilaisuutta.

Erilaisuus toimii molempiin suuntiin: joukkoraiskaukset, hunnuttomien huorittelu ja selvin päin suoritetut väkivaltarikokset ovat omaan kulttuuriimme suhteessa erilaisia - niitä ei olennaisemmin täällä ole ollut ennen afrikkalaisten ja muslimien mukanaan tuomia vaikutteita. Hyvien vaikutteiden omaksuminen ei vaadi valtavaa maahanmuuttajalaumaa - esimerkiksi Japani ja Kiina ovat onnistuneet omaksumaan kosolti länsimaalaisten yhteiskuntien hyviä puolia varsin vähäisellä maahanmuutolla ja kotoisin konstein. Lisäbonuksena he ovat voineet valikoida mitä vaikutteita ottavat - maahanmuuttajavyöry tuo vaikutteet niiden laadullisesta vaihtelusta riippumatta. Japani on tehnyt kaiken omilla ehdoillaan ja siksi menestyy.

Jussi K. Niemelä uskoo, että islamin ja länsimaiden välillä voi olla onnistunut rauhanomainen rinnakkaiselo. Itse en tähän usko, sillä uskonto, jonka saatana asuu toisten ihmisten eikä yksilön itsensä sisällä, on valtava aikapommi. Niemeläkin peräänkuuluttaa parin naisihmisen reformoitua versiota islamista ilmeisesti ymmärtämättä, että muutosta ei ulkoa käsin aikaansaada.

Islam on uskonto, jolla on kivijalka, johon on kirjoitettu "tämä ei muutu". Aiheesta on kirjoittanut Ruukinmatruuna tekstissään Hesperofobia. Sen reformointi on tavattoman vaikeaa, koska se on dogmaattinen ja dogmin on asettanut jumala, jonka sanaa ei ihmisen sovi retusoida.

Tämä tarkoittaa suoraan sitä, että Irshad Manjin ja muiden muslimimaailman soraäänien toiminta uskon reformoinniksi vaatii sen verran valtavan määrän itsepetosta ja pyhiksi luettujen tekstien tulkintaa tarkoitushakuisesti päin persettä, että en laskisi sen varaan. Itse en siis näe realistista mahdollisuutta islamin kastrointiin tai sekularisointiin ja sen kaikkia muita kohtaan kohdistuvan äärimmäisen vihamielisen asenteen takia pidän sitä erittäin vaarallisena.

Uskonto, joka opettaa toimimaan toisia ihmisiä vastaan sen sijaan, että opettaisi toimimaan heidän kanssaan, on minun silmissäni paha.

Niin sitä pitää, iltis.

Ilta-sanomat tekee parhaansa vääristelläkseen Will Smithin puhetta tämän todetessa sen itsestäänselvyyden, että kukaan ihminen ei pyri olemaan itsetarkoituksellisesti paha, vaikka sitä saisikin aikaan.

Miten häkellyttävän tyhmä saa ihminen olla, että tuollaisen lausunnon saa päässään muotoon "Hitler oli hyvä ihminen"?

Työväen asialla

Työtä tekevänä ihmisenä mä olen jo pidempään ehtinyt ihmetellä, että mikä oikeus vasemmistolaisilla on työväen asian ajamiseen. Kaikki vasemmistolaiset jotka mieleen tulevat eivät ole koskaan tehneet päivääkään tuottavaa työtä - eivät he edes edusta työväestöä. He ovat tästä myös ylpeitä - pitävät itseään älymystönä ja kaiken kuulemani perusteella halveksuvat työväestöä ja näiden mielipiteitä ja kokevat olevansa jotain parempaa.

Minua on kummeksuttanut vasemmistolaisuus ihan käsitteenäkin - se ei haasta oikeistolaisuutta ja osoita paremmuuttaan millään tavoin. Vasemmistolainen argumentointi on yksipuolisesti vastapuolen demonisointia, uhkakuvien rakentelua ja vääristelyä. Käsitykseni ovat vahvistaneet lukuisat vasemmistolaiset, joiden kanssa olen koettanut keskustella vain havaitakseni, että he eivät alennu sellaiseen (ikään kuin olisi lähtökohtaisestikin ylevämpää tehdä vastapuolesta peikkoa kuin keskustella sen kanssa). Asiakeskustelun sijaan olen saanut vastaani hyökkäyksiä henkilöäni kohtaan, tunneargumentteja ja "miten sä voit sanoa noin" -katseita.

Esimerkkinä tuntuu paljon paremmalta kun sanoo olevansa työväen asialla elitistisen oligarkkilauman sijaan.

Tästä on seurannut se, että olen alkanut suhtautua vasemmistolaisiin lähtökohtaisesti varsin vasemmistolaisesti - ylemmyydentuntoisesti ja halveksien. Ja olen havainnut, että fiilis kylläpä nuo ovat urpoja, onneksi minä en tuntuu aika hyvältä. Siinä se homman ydin taitaa ollakin: vasemmistolaisuus vaikuttaa poliittiselta suuntautumiselta, joka ei pyri ottamaan selvää siitä mikä olisi järkevä tapa toimia, vaan manipuloi pelikenttää puhtaasti sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.

Se ei haasta vastapuolta esittämällä paremman vaihtoehdon, vaan esittämällä vaihtoehdon, joka tuntuu paremmalta, vaikka sillä ei olisi mitään vaikutusta mihinkään.

Vasemmistolaisuus on levinnyt kulovalkean tavoin jälkiuskonnolliseen maailmaan. Koska ihmiset eivät saa uskonnollista, hurmahenkistä hyvänolontunnetta enää kirkosta hakea (sillä vasemmistolaiset ovat demonisoineet sen paskaksi laitokseksi), saman tunteen tarjoaa poliittinen suuntaus. Joka kertoo samaa hyvää sanomaa: me olemme hyviä, me olemme oikeassa ja meidän hyvät tekomme johdattavat meidät paratiisiin.

En usko hetkeäkään, etteivätkö vasemmistolaiset olisi kirkon tunnepohjaista toimintaa vastustaessaan pyrkineet nimenomaan ottamaan sen paikan. Se heillä nyt on. Työväen asiaksi itseään kutsuva uskonto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Huomiotaloudessa ei pärjää se, joka tekee hyvin, vaan se, joka puhuu paskaa hyvin. Vasemmistolaisäänestäjä ostaa tarinan, ei asiaa.

Asia on kuivaa ja tylsää. Kuka sellaista enää nykypäivänä jaksaa?

Sama laki kaikille

Mies yrittää tappaa viisi perheenjäsentään polttamalla nämä kotiinsa. Tuomioksi tulee 2,5 vuotta tapon yrityksistä.

Mies ampui viittä pesäpallomailoin aseistautunutta hyökkääjää kohti. Tuomioksi tapon yrityksistä 9,5 vuotta.

Okei, ensimmäisessä tapauksessa tekijä oli alentuneesti syyntakeinen - en tosin tiedä miksi - mikä mahdollisesti alensi tuomiota.

Jälkimmäisessä puolestaan ihminen puolustautuu viittä aseistautunutta päällekarkaajaa vastaan, jotka ovat oma-aloitteisesti lähteneet etsimään skinejä hakattavaksi. Luulisi senkin jotain merkitsevän.

Kenen oikeustajuun mahtuu se, että hengenvaarallisessa tilanteessa itseään päällekäyvältä hyökkääjälaumalta puolustava ihminen saa tuomion, joka on rankempi kuin keskimääräisestä taposta?

Mitä saa suomalainen tehdä oikeuslaitoksen mukaan tilanteessa, jossa viisi aseistautunutta kusipäätä käy päälle? Miksi laki on aina paskiaisten puolella?

Ps. Samat asiat kiinnostavat myös Jussi Halla-ahoa: Kuulapääkovennus ja jatko-osa.

Mind over matter

Transkendenssi.

Tila, jossa sielu on vääntänyt voiton lihasta. Jotain, mitä en kuvitellut saamattoman mieleni kykenevän aikaansaada.

Olin treenannut viime viikon laiskasti, ja viikon viimeinen treeni jäi väliin, mistä syystä tein sen maanantaina. Keskiviikkona tämän viikon ensimmäinen treeni ja sitten jämähdys tietokoneen eteen haisemaan ja egorunkkaamaan netissä ilman salia lainkaan.

Kunnes sitten tänään. Ehdin jo kelailla ja selitellä itselleni päässäni, kuinka voisin aivan hyvin jatkaa reeniohjelmaani ja "unohtaa" tämän viikon kaksi puuttuvaa treeniä ja olla kuin en olisikaan - samanlaisena velttona nahjuksena kuin olen usein tähänkin asti ollut.

Ja sitten minussa heräsi piru.

Päätin, että nyt vedetään ne molemmat rästissä olevat treenit kerralla, sillä teholla kuin ne tehtäisiin erikseenkin. Ja minähän tein. Vähän puolenvälin jälkeen oli pää samentunut sen verran, että ei jaksanut enää edes ihmetellä millä niitä liikkeitä teki kun lihaksissa ei enää voinut olla mitään jäljellä.

Mutta loppuun asti vietiin ja hiki valui silmiin. Treenin jälkeen peilistä katsoivat minua silmät, jotka eivät nähneet kohdettaan enkä varmaan olisi tiedostanut, vaikka minua olisi lyöty pesäpallomailalla. Kroppani on niin rusikoitu, että olen avuton kuin pikkulapsi.

Mutta siihen vaadittiin 40 sarjaa. Minä päätin murjoa kehoani yli sen kestokyvyn.

Pikkulapsen voimat. Miehen sielu.

Viimeinkin.

Reilu peli uutisissa ja Ruotsissa

Iltaoksennus päätti leimata tällä kertaa uusnatseiksi kaikki Daniel Wretströmin muistomarssille osallistuneet ihmiset. Jos englanti tai toinen kotimainen on hallussa, voitte käydä katsomassa Salemfondenin kotisivuilla miten hävyttömästä natseilusta on kyse. Kumma kyllä, em. "natseista" ei yksikään päätynyt poliisin hoteisiin, sen sijaan paikallinen nuoriso ja antifa-liikkeiden jäsenet kylläkin.

Lyhyesti: ruotsalaiset järjestivät mielenosoitusmarssin muistaakseen poikaa, jonka mamuaktivistit päättivät hakata hengiltä koska tulkitsivat tämän natsiksi. Päätekijä tuomittiin syyntakeettomana psykiatriseen hoitoon (ja on ymmärtääkseni nykyisin vapaalla) ja muille kuudelle syytetylle vain kolmelle tuli tuomio, 40 tuntia yhdyskuntapalvelusta ja noin 200 euron sakot.

Näin siis Ruotsissa. Näkyy olevan kansalaisen henki kallis.

Ja nyt niitä ihmisiä, jotka osoittavat mieltään muistaakseen ja kunnioittaakseen viatonta 17-vuotiaana tapetuksi piestyä poikaa, jonka kuolemalle julkinen valta viittasi kintaalla, kutsutaan natseiksi.

Herää kysymys: mikä olisi tuomio ollut, jos Daniel Wretströmin sijaan hengiltä olisi hakattu Abdelkadir N'byelelelelele? Olisivatko samaan rikokseen syyllistyneet saaneet myös parkkisakkoon verrattavat tuomiot? Olisiko Ruotsin valtio ollut hipihiljaa tapahtuneesta?

Vai olisiko sittenkin ollut niin, että medioissa koko Ruotsalainen alkuperäisväestö olisi suomittu rasismin käsikassaraksi, tekijät (ja pari sivustakatsojaa) saaneet rangaistukset ankarimman mukaan ja täysin syyntakeisina? Voi olla, että kärjistän, mutta veikkaukseni menee likemmäs tätä vaihtoehtoa kuin toteutunutta.

Lisähuomiona voimme päätellä, että "natsit" eivät olleet niitä, jotka sytyttivät alueella kaksi koulua tuleen, sillä artikkelin mukaan marssia protestoinut vasemmisto ainakin kivitti sammutustöissä olleita palomiehiä.

Kansankodin olohuoneessa on sarvikuono. Milloin joku kehtaa sanoa sen ääneen?

Keskustelua

Tulinpa taannoin päätyneeksi vihreän ihmisen kanssa pöydän ääreen ja keskustelun suunta lähti politiikkaan. Tulin siinä maininneeksi olevani maamme keskijakaumaan verrattuna oikeistoa, mistä syystä myös selvensin varmuuden vuoksi mitä sanalla tarkoitetaan.

Ok, selvin päin ei ollut kumpikaan, mutta mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että vihreä ei sanonut asiasta mitään muuta kuin että se ei voi olla noin. Minä siitä loihe ihmettelemään, että miten sitten, eikä vastausta silloinkaan tullut.

Ymmärsin, että tilanne tuskin siitä miksikään muuttuu, joten koetimme jossain määrin välttää politiikan puhumista loppuillan ajan. Vaihtelevalla menestyksellä, sillä vihreämme tuli myös huomauttaneeksi, että eläimiltä ym. primitiiviolennoilta olisi ihmisellä paljon opittavaa.

Hän oli mm. sitä mieltä, että luonnossa esiintyvät systeemit ovat parhaita koskaan, koskeivät muuten esiintyisi luonnossa. Ensimmäinen mieleeni kohonnut kysymys olisi ollut "missäs me sitten esiinnymme jos emme luonnossa?", mutta jätin sen todennäköisenä ampiaispesän sohaisuna esittämättä. Itse vain en kykene kokemaan ihmistä mitenkään yliluonnolliseksi olennoksi.

Tämän lisäksi on mielestäni todettava, että luonnossa esiintyvät systeemit toimivat parhaiten vain kyseiselle lajille ja vain kyseisissä olosuhteissa. Luonnossa kun esiintyy myös sukupuuttoa, kun olosuhteet aikaansaavat lajin muuttumisen epäkelvoksi suhteessa ympäristöönsä.

Koska en tiedä ainuttakaan eläinlajia, joka olisi kyvykkäämpi sopeutumaan ja muokkaamaan ympäristöään itselleen sopivaksi kuin homo sapiens, en ole ihan varma siitäkään, mistä eläinlajista olisi aiheellista ottaa oppia ja missä mielessä. Samalla tavalla kun apina kirjoituskoneen edessä ei saa mitään järkevää aikaan, vaikkapa leijonaa tai muurahaista matkiva ihminenkään ei kykene parhaimmillaankaan kuin apinointiin. Meiltä puuttuvat sekä biologiset että sosiaaliset valmiudet toimia kyseisten eläinten tavoin.

Yhteiskuntapolitiikkaa rakennettaessa ja käsiteltäessä olisi omasta mielestäni järkevintä ottaa oppia pikemminkin inhimillisistä yhteiskunnista ja sellaisten menestystarinoista - ja jos eivät niitä enää ole - myös niistä syistä jotka johtivat niiden romahdukseen.

Puhuimme pari sanaa myös ilmastonmuutoksesta, mutta "keskustelu" juuttui akselille "kyllä on konsensus siitä, että ihminen on päätekijä ilmastonmuutoksessa"-"lukemani perusteella ei ole". Aika väsynyttä.

Keskustelusta selvisi itselleni, että yhteistä kieltä ja halua puhua asioista neutraalisti on vaikea löytää. Itseäni häiritsi vastapuolen haluttomuus perustella kantojaan ja vastapuolta taas se, että olin hänen ideologiansa mukaan väärässä. Seuraavat merkintäni käsittelevät todennäköisesti yhteisen diskurssin etsimistä ja optimaalisen inhimillisen yhteiskunnan tuntomerkkejä.

Ps. Sain myös kuulla, että Erkki Tuomioja on viisas mies. Millä perusteella, se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Nonni.

Syylliset on selvitetty.

Sananvapaus

Jokaisen kansalaisen oikeuksiin tulisi kuulua sananvapaus, toisin sanoen oikeus ilmaista verbaalisti mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Tämä mahdollistaa keskustelun, jossa tarkastellaan asioita eri kanteilta ja viisastutaan oikein porukalla. Tämä on toistaiseksi ainoa demokratian tunnettu muoto, sillä sanallinen kommunikaatio on selkein tunnettu tapa tulla ymmärretyksi. Pahimmillaankin puhe on vain puhetta, sillä on paha ketään vahingoittaa tavalla, joka aiheuttaisi fyysistä tuskaa.

Vasta siinä vaiheessa, kun sanoista ryhdytään tekoihin, esimerkiksi puuhataan kylpy vääräuskoisten verestä, ollaan jo muiden oikeuksien ja niiden rikkomisten piirissä. Sen sijaan ihmisen tulisi voida vaikkapa ääneen sanoa kannattavansa kommunismia, vaikka se onkin jokaiselle järkevälle ihmiselle kuvottava ajatus.

Ongelma sananvapaudesta tulee siinä vaiheessa, kun löydetään taho, joka tahtoo sitä rajoittaa. Ja niitähän löytyy. Sananvapautta rajoittavat tahot ovat sitä mieltä, että sananvapaus kuuluu heille ja samanmielisille, muttei kenellekään muulle. Näiltä ihmisiltä löytyy niin vähän itsetuntoa ja niin paljon herkkyyttä, että heidän ainutlaatuisen lumihiutaleiset psyykensä traumatisoituvat kuin ruoskitun heidän kohdatessaan lauseita, joiden sisällön tai sanamuodon kanssa he eivät ole yhtä mieltä.

Tämä asettaa ikävään tilanteeseen jokaisen yhteiskunnan, joka pitää itseään demokraattisena: ihmisillä tulisi olla yhteinen oikeus ilmaista itseään, mutta toiset kokevat oikeuksiensa loukkauksena toisten yhtäläisen oikeuden ilmaista itseään. Sananvapauden rajoittamista kannattavat tahot tekevät siis kaikkensa tehdäkseen yhteiskunnasta paitsi epädemokraattisen myös epätasa-arvoisen.

Sananvapaus sisältää oikeuden loukata. Sananvapaudella on merkitystä nimenomaan silloin, kun sanotaan asioita, joita muut eivät halua kuulla.

Stallari-sakke voi olla sitä mieltä, että maahamme tarvitaan Leninin patsas hänen aikaansaamiensa joukkomurhien kunniaksi ja natsi-jouni voi puolestaan olla sitä mieltä, että hänen täytyy saada Hitler-patsas ja tatuoida otsaansa hakaristi ja SS-tunnus. Preka-eetu voi olla sitä mieltä, että valtion tulisi elättää hänet ilmaiseksi, vaikka hän ei tee koskaan mitään hyödyllistä, rasisti-rauno voi olla sitä mieltä, että kaikki neekerit tulee kaasuttaa ja mullah krekar voi olla sitä mieltä, että vääräuskoiset on tuhottava. Leevi lapsenrakastaja voi olla sitä mieltä, että aikuisten ja lasten väliset seksisuhteet olisi laillistettava.

Tiedättekö mitä? Maassa, jossa on sananvapaus, tulisi näiden kaikkien saada sanoa mielipiteensä. Niin kauan, kuin he eivät tee mitään toisten oikeuksia rikkovaa, ei tulisi yhteiskunnan ruveta heistä ketään rankaisemaan.

Maassa, jossa on sananvapaus, ihmisellä ei ole oikeutta loukkaantua puheista. Siitäkin huolimatta, että ahkerasti sitä kerjätessään saattaa onnistua pääsemään tilanteeseen, jossa päätyy keräilemään hampaitaan lattialta.

Suomessa ei ole sananvapautta. Sitä ei myöskään koskaan saavuteta sitä vaatimatta. Täten sanon, että kaikki sananvapauden vastustajat tulee teloittaa aamunkoitteessa.

Tilanteessa, jossa ihminen ei saa sanoa, ihminen ennen pitkää tekee. Miettikää tätä tarkoin.

Jk. Juha Mäki-Ketelä näkyisi olevan omista syistään samaa mieltä.

Jako ja arvostus

Tuli puhetta, kun erästä naista korpesi kovasti se, että hän sai horottelua jos antoi ja piti omituisena sitä, että arvostusta saa vain pihtaamalla. Hänestä sellainen on luonnonvastaista eikä voinut ymmärtää mistä tämä johtui.

Koska olen kuullut saman valituksen vähän eri sanoin lukemattomia kertoja, väännän rautalangasta:

Joillekin seksi on sellainen asia, että sellaiseen kannattaa heidän mielestään ryhtyä vain ihmisen kanssa, jonka kanssa tulee muutenkin juttuun. Jos joku on valmis seksiin käytännössä tuntemattoman (eli jonkun vaikkapa samana iltana tapaamansa) kanssa, antaa tämä toiselle osapuolelle sellaisen kuvan, että tilanne ei ole mitenkään ainutlaatuinen.

Tässä vaiheessa ihminen tekee seuraavanlaisen päätelmän: okei, toi haluaa seksiä jo nyt, eikä se tiedä musta oikeastaan yhtään mitään, joten se ei juurikaan valikoi panokumppaneitaan. Tuo siis toimii lyhytjänteisesti ja on sellaisena lähtökohtaisesti häilyväinen ja epäluotettava. Tällaisia ihmisiä on joidenkin vaikea arvostaa, joten ääneen lausuttu tuomio kevytkenkäiseksi lipsahtaa oraalikaviteetista.

Se on yksinkertaisesti looginen johtopäätös annetusta informaatiosta.