Pages

Mitä tapahtui sukupuolille?

Tuli tässä mieleen, kun olen vuosien saatossa tutustunut naisihmiseen jos toiseenkin, ja näistä on valtaisa enemmistö lukenut itsensä jonkinasteiseksi "äijäksi" ja kokenut edustavansa sillä tavoin jonkinlaista "parempaa" naiskuvaa kuin naiseuttaan korostavat ja siitä paitsi ylpeät myös nauttivat naiset. Tarkemmin ajatellen sellaisia Oikeasti Ja Ylpeästi Naisellisia Naisia on vastaan tullut yksi - siitäkin huolimatta, että piti idolinaan peppi pitkätossua - ei vaan itse ollut poikatyttö sanan missään merkityksessä.

Kuka ja milloin päätti, että miehet haluavat olla naisten kanssa, jotka leikkivät rempseitä poikia? Luullakseni sama taho, joka päätti myös, että miesten täytyy ruveta herkemmiksi ja tunteellisemmiksi - vähentämään maskuliinisuuttaan (tsekatkaa muuten 50-luvulla tehtyjä telkkusarjoja ja nykyisin tehtyjä telkkusarjoja - miehet ja naiset ovat vaihtaneet osia).

Tuntemani uroudestaan riistetyt lammasmiehet ja äijänaiset ovat pääosin henkisesti pahoinvoivia, masennukseen taipuvaisia ihmisiä - kuin heidän ihmisyytensä palapelistä puuttuisi pala. Joku päätti, että sukupuolten on lakattava olemasta ja edustettava jotain käsiteabstraktia "ihminen", joka ei ole oikein kumpikaan.

Kenen etuja palvelee se, että tuodaan sukupuolet käyttäytymisen puolesta lähemmäs toisiaan?

Ei minun ainakaan - ja päätellen siitä, että nykyään yhä useampi järjestää itselleen vaimon/miehen ulkomailta, jossa sukupuoliroolit ovat vielä selkeitä, en liene yksin.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vähän jälkijättöisesti tämä kommentti tulee mutta halusin kuitenkin kommentoida.
Kuka alkoi aliarvioimaan naisellisten piirteiden tarpeellisuutta yhteiskunnan toiminnassa. Juontaa juurensa hyvin pitkälle menneisyyteen. Kuka itseänsä arvostava ihminen haluaa tunnustaa toimivansa mm. halveeratun naisten logiikan mukaisesti tai olla tunteellinen ja kannattaa naisellisia pehmeitä arvoja tässä kovia arvoja palvovassa yhteiskunnassa. Jokainen (lähes) haluaa tulla arvostetuksi myös yhteiskunnan taholta. Jos arvostusta ei saa naisellisena naisena, poimitaan sitten käyttöön niitä avuja joiden avulla ansaitsee paikkansa arvojärjestyksessä.
Vai ovatko kotiäidit samalla viivalla yhteiskunnan arvoasteikossa insinöörin kanssa?
Kaikin puolin loistavaa pohdintaa sitä vaativista asioista (siis koko blogissa).
Terveisin Tuittu

Tuplis kirjoitti...

Kiitos ajatuksistasi, Tuittu.

Ei meidän yhteiskuntamme näkemykseni mukaan juuri kovia arvoja tue. Hyysäilyä, yksilönvastuun huventamista, verojen korottamista ja humanitääristä politiikkaa harjoitetaan koko ajan. Jostain syystä hallinnollisella tasolla tunteet ovat tiputtaneet järjen kokonaan pois päätöksenteosta.

Talouselämä sinänsä on ollut kovien arvojen temmellyskenttää, mutta sielläkin nykyisin pärjää varsin hyvin silkalla bullshitillä: tunteista on tehty markkinoita vievä voima ja nykyisin tuotteen käytännön hyöty on alisteisessa asemassa sen takana olevalle tunneargumentteihin upotetulle tarinalle.

Kontrastina tähän kyllä on mielenkiintoista, että kiintymystä ihmisiin alennetaan jatkuvasti ja koetetaan esim. seksistä ja inhimillisistä suhteista depersonoida pelkästään jonkinlaisiksi välineiksi, joita käyttää ja heittää sitten pois. Ylipäätään yhteiskuntamme tuntuu tekevän kaikkensa, jotta ihmiset eivät haluaisi olla toistensa kanssa tekemisissä - rauhan, rakkauden ja yhteisöllisyyden nimissä.

Jollain kierolla tavalla kovat ja pehmeät arvot ja niiden edustajat on käännetty päälaelleen. Kenen hyväksi, en keksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys olikin lähinnä siitä mitä arvostetaan tässä yhteiskunnassa ja yhteiskunnalla näitä kanssaeläjiämme.
Tästä kyseisestä arvostuksen puutteesta voidaan nostaa Tupliksen kommentti "hyysäilyä" ;), joka ei järin paljon anna arvostusta sen taustalla olevalle huolelle heikkojen selviämisestä, osoittaa paljon sitä asennetta mikä tänä päivänä on vallitsevaa.
Tällä en tarkoita puolustella sitä hyysäilyä, jota yhteiskunta harrastaa, vaan sitä todellista syytä miksi ollaan hyysäilyä tarkoittaviin toimiin päädytty. Ehkä on menty pieleen siinä kun on lähdetty arvoimaan tuottavuutta numeroilla, joka kyllä sosiaalipuolella kääntää asiat nurinniskoin.
Talouselämä on muutakin kuin markkinointia. Kaupallinen tunteisiin vetoaminen ei ole sitä naiseuteen liitettävää empatiankykyä nähnytkään. Todellinen naiseus on aivan muuta kuin se pinnallinen mielikuvan luominen, raha ja numerot siinä silti ratkaisevat.
"Kontrastina tähän kyllä on mielenkiintoista, että kiintymystä ihmisiin alennetaan jatkuvasti ja koetetaan esim. seksistä ja inhimillisistä suhteista depersonoida pelkästään jonkinlaisiksi välineiksi, joita käyttää ja heittää sitten pois. Ylipäätään yhteiskuntamme tuntuu tekevän kaikkensa, jotta ihmiset eivät haluaisi olla toistensa kanssa tekemisissä - rauhan, rakkauden ja yhteisöllisyyden nimissä." Totta ja niin surullista.
Missä kohtaa nainen saisi naisena tällaisessa yhteiskunnassa sitä arvostusta?
Tehyläisiä parjataan ahneudesta, mutta kukaan ei huomaa mitään kun samaan aikaan monet muut lakkoilevat lisää euroja jo valmiiksi isompaan palkkaan. Olkoonkin että hoitajat eivät tappelevat yksityisen työnantajan rahoista vaan meidän verorahoistamme. Mikä on hinta ihmishengen pelastamisella, hoivalla ja välittämisellä? Hoitajien pitää olla ihan oikeasti välittäjiä, jotta tekevät työtään tuolla palkalla.
Tiedän viestissäni olevan ristiriidan. Jos naiseutta ei ole numerot eikä mittarit, niin miksi se raha arvottaisi heidät. Edelleen väitän meidän elävän kovassa maailmassa, jossa raha arvottaa meidät, jolloin soisin niille jotka vielä jaksavat edustaa tässä yhteiskunnassa pehmeitä arvoja, myös sen kovemman korvauksen.
Vielä mainitakseni olen nainen, etsin tasapainoa maskuliinisen "parempi kuin kukaan pojista" ja feminiinisen itseni välillä. En ole tehyläinen, olen insinööri ja teen miesten kanssa töitä. En silti koskaan haluaisi olla mies. Tosin olisi hienoa ymmärtää miehiä.
Tuittu taas

Tuplis kirjoitti...

Itse taas koen huolenpidon ja heikompien auttamisen olevan yhteisön tehtävä, ei sosiaalisen koneiston. Itse en osaa ottaa kantaa sairaanhoitajien tämänhetkiseen tilanteeseen - tietääkseni julkinen sektori kusee niiden silmään huomattavasti enemmän esim. työsopimuksia ja -ehtoja läpikäytäessä kuin palkassa.

Olen myös sitä mieltä, että sekä kovilla että pehmeillä arvoilla on paikkansa. En vain tiedä missä määrin jälkimmäisten tehtävä on olla osa hallintoa - etenkään kun se käytännössä erottaa avun tarpeessa olijat ja sen antajat konkreettisesti toisistaan. Ihmiset eivät kohtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Edelleenkin Tuittu puhui siitä että voiko tässä maassa olla nainen tulematta leimatuksi blondiksi, siivellä eläjäksi tai muuten vaan kakkosluokan kansalaiseksi muiden tämän maan asukkien puolelta. Onko sillä NAISEUDELLA arvoa. Tästä aiheesta halusin kuulla mielipiteitä.

"Itse taas koen huolenpidon ja heikompien auttamisen olevan yhteisön tehtävä, ei sosiaalisen koneiston." No enhän minä varsinaisesti puoltanut sosiaalista koneistoa enkä sitä tapaa millä tämä hoidetaan vaan ainoastaan sitä perimmäistä ajatusta. En myöskään ole halunnut sivuta lainkaan hallinnollisia asioita vaan tämän massan mielipteitä ja arvonantoa eri asioille, jota suomalaisiksi kutsutaan.
Onko pehmeät arvot oikeasti osa hallintoa? Taitavat olla vain niitä koneiston muokkaamia "pehmeitä arvoja", joilla ei ole mitään tekemistä oikeinden vähemmän kovien arvojen kanssa.
Jos hyvät miehet ja naisetkin haluatte Naisia keskuuteenne, olkaa hyvät, tänä sananvapauden ja ihmisoikeuden aikana, ARVOSTAKAA niitä kaipaamianne naisellisia piirteitä ja avuja sekä antakaa sen arvostuksen näkyä.

Tarkoitukseni ei ole puhella kauniita kaukaisista asioista (niistä joissa yhteiskunta käsitetään erilaisina byrokraattisina eliminä), vaan ihan ruohonjuuritason elämästä, siitä oikeasta jokapäiväisestä tekemisestä, mitä elämiseksi kutsutaan.
Ikävää jos Tuplis haluaa pysyä jossain teoreettisella yhteiskuntatasolla keskustelussa, eikä uskaltaudu kuin ihmettelemään ilmiöitä, pohtimatta sitä mikä ajaa ne kaikki pienet ihmiset toteuttamaan ilmiöitä.

Toivon että edellinen kritiikki olennaiseen keskittymisestä on sallittua.
T Tuittu

Tuplis kirjoitti...

Edelleenkin Tuittu puhui siitä että voiko tässä maassa olla nainen tulematta leimatuksi blondiksi, siivellä eläjäksi tai muuten vaan kakkosluokan kansalaiseksi muiden tämän maan asukkien puolelta. Onko sillä NAISEUDELLA arvoa. Tästä aiheesta halusin kuulla mielipiteitä.

Ahaa, ookoo, ehkä. Puhumme vähän eri kieltä, huomaan. Kyse oli ihan puhtaasti siitä, että en oikein sisäistänyt mitä halusit kuulla tai mitä kommentoitavan. Katsotaan, josko nyt onnistun paremmin.

Sanottakoon, että en oikein sisäistä, mitä arvoa sinänsä NAISEUDELLA ylipäätään pitäisi olla. Tai MIEHUUDELLA. Kuten jo yllä sanoin, molempia tarvitaan. Ihan joka ihmisessä - emmehän ole pelkkiä sukupuoltemme perikuvia.

Ehkä olen väärä henkilö keskustelemaan tästä asiasta toivomallasi tavalla; ystäväpiiriini kuuluu lähinnä miehiä ja tulen toimeen miessukupuolen kanssa huomattavasti paremmin - yhteisiä intressejä on helpompi löytää. Jäsennän maailmaa enimmäkseen omien kiinnostuksen kohteideni läpi enkä oikeastaan suuremmin edes tule ajatelleeksi ihmisiä sukupuolisesti jos se ei ole olennainen asia kanssakäynnissäni toisen kanssa (mitä se kyllä naisten suhteen tapaa olla; en kohtele miehiä ja naisia samalla tavoin).

Saa nähdä vastasiko tämä yhtään siihen mitä tulit kysyneeksi. Minun silmissäni naiselliset naiset ovat mieluisimpia sukupuolensa edustajia enkä näe heidän naisellisuutensa olevan heille minkäänlainen rasite. Joillain tuntuu olevan käsitys, jonka mukaan naisellisuus (ylipäätään naisellisuutensa häpeilemättömyys) tarkoittaa krissesalmista tai naaman hautaamista pakkeliin, mutta en jaa sitä - samalla tavalla miehisyytensä häpeämättömyys mielletään sen karikatyyriksi.

Länsieurooppalainen mieli harvoin haluaa tunnustaa muiden kuin ääripäiden olemassaolon, mikä aiheuttaa ihmisten perin kummallista lokerointia. Joskus sille oli herkkä, nykyään vähemmän.

Kuulen mieluusti lisääkin Tuittuilua jos koet sen aiheelliseksi.