Pages

Asenteista

Otetaan tilanne, jossa on ainakin periaatteessa mahdollista suorittaa jokin teko, joka tekisi elämästä miellyttävämmän.

Pessimisti on ihminen, jonka mielestä mitään ei kannata tehdä, koska se menee kuitenkin vituilleen.

Realisti on ihminen, joka tekee, koska se ei välttämättä mene vituilleen.

Optimisti on ihminen, joka tekee, koska uskoo, että jos se menee vituilleen, siitä voi oppia jotain.

Näistä ainoastaan pessimistin suhtautuminen on yksiselitteisesti pimeä. Pessimisti ei tee koskaan juuri mitään muuta kuin vinkuu ja itkee kovaa kohtaloaan ja yrittää saada kaikki muut itkemään kanssaan. Pessimisti suuttuu niin maan pirusti jos joku tekee jotain ja vielä enemmän jos se joku menee ja onnistuu. Koska silloin sen onnistumisen hedelmät olisivat kuuluneet pessimistille. Onneksi nämä onnistumiset voi heti kuitata sanomalla "tohon nyt pystyy kuka tahansa" tai "vitun snobi" tai jotain muuta yhtä elähdyttävää. Tämän jälkeenkään pessimisti ei tee mitään muuta kuin itkee, koska on edelleen ihan satavarma, että kaikki menee vituilleen.

Lex Nikke T:n puolestapuhujana vihaan pessimismiä.

3 kommenttia:

Kami kirjoitti...

Mikä se sellainen ihminen sitten on joka tekee, menee vituilleen tai ei?

Dr. Doctor kirjoitti...

Vaarallisin tyyppi on sellainen joka tekee saman asian uudestaan ja uudestaan, haaveillen paremmasta lopputuloksesta...

Jukka kirjoitti...

Kamille, eiks se oo realisti tahi optimisti?

Joskus nuorempana mulla oli, opiskeluaikaan, aika synkkiä ja pahoja masennuskausia. Niihin kuului erottamattomasti tiukka pessimismi.
Tai no, ei ehkä ihan pessimismi, koska kantavana ajatuksena oli, että ei mitään kannata tehdä kun olen paska ja kaikki on paskaa kuitenkin, siihen nyt ei mikään auta.

Jälkeenpäin aatellen sitä oli myös varsin vihainen: siitä kun koki että on tuomittu paskaksi ja mikään ei auta.

Sekä siitä, että jotkut uskalsivat tehdä, eivät välittäneet siitä että "mikään ei auta" eivätkä siitä että asia voi mennä pieleen, mikä väistämättä on maailmanloppu ja lopullinen osoitus siitä, että oot just niin paska kuin pelkäsitkin...onnen päiviä.

Tästähän ihan herkee filosofoimaan: uskon että pessimisti mankuu myös siksi, että se haluais uskoa itteensä ja kykyihinsä, mutta ei uskalla, ei tajua että sen pitäis itse se tehdä, muut ei voi sen uskoa sen puolesta nostaa.

Ja kun se ei osaa usko ihteensä ja tekemistensä mielekkyyteen, niin se pyytää sitten sitä toisenlaista tukea muilta: eihän mun tartte tehdä kun pieleenhän se menee kuitenkin.
Ja kun vastoinkäymisiä ja omia mokiakin pitäis siinä kestää: tuskin menee kovin moni asia, minkä teet, satarosenttisen päheesti oikein, ainakaan ekalla kerralla.

Huh huh, noin paljon kirjoitin mutta en saanut sitä punaista lankaa esille :-)

Jätän silti aivotuhnuni tänne blogia kaunistamaan.