Pages

Valistakaa tyhmää

Kun kerran jos toisenkin mm. Jyväskylän yliopiston monikulttuurinen ohjausklinikka on todennut, että kaikki negatiiviset asenteet johtuvat ennakkoluuloista riippumatta faktoista, ja nämä voidaan korvata Oikealla Tiedolla, niin mistä johtuu, että sitä Oikeaa Tietoa ei ole mistään saatavilla?

Kaikki, mitä yksikään monikulturismin puolestapuhuja on minulle kertonut, on ollut viime kädessä "ei minun kannata alentua puhumaan kanssasi, koska olet rasisti". Itse sitten jään tästä oikeudenmukaisesta tuomiosta lämpimästi kiittelemään - ja ihmettelemään, kun en ole keskustelijoista se, joka vaatii ihmisryhmille erioikeuksia.

Mitä se Oikea Tieto on ja millä tavoin se muuttaa kaikin puolin (kaikkialla missä sitä on harjoitettu) raa'asti epäonnistuneen mamu- ja pakolaispolitiikan suunnan sillä tavoin, että rikollisuus- ja työttömyystilastojamme rikastuttavat maahanmuuttajat alkaisivat elää ihmisten lailla?

Mikä on se Viisasten kivi, joka suomalaisella monikulttuuri-intelligentsialla on, jota kukaan muu ei ole löytänyt eikä oikein soveltanut ja miksi siitä ei voi asiasta kiinnostunutta kansalaista valistaa?

Ainoa syy, jonka onnistun keksimään, on se, että mitään viisasten kiveä ei ole, ja että helvettiä kohti tätäkin yhteiskuntaa ollaan kaikin voimin ajamassa. Samoilla hyvillä aikomuksilla, jotka ovat saman saaneet ennenkin aikaan: lupauksella utopiasta ilman keinoja lähestyä sitä.

1 kommenttia:

lot kirjoitti...

Se Wiisasten Kiwi lienee tämä: suvaitse, jotta sinua itseäsi suvaittaisiin.

Jotkut kokevat kaipaawansa tällaista kiweä, koska he tiedostavat, että maailmassa on ilkeitä, ikäwiä ihmisiä, jotka eiwät suwaitse a) wähemmistöjä tai b) heitä itseään. Se sattuu.

-- lot