Pages

Suvaitsevaisuudesta

Minä en tällä kertaa puhu suvaitsemattomuuden ylistystä. Sen sijaan mietin, mitä itse tarkoitan sanoessani olevani ihan oikeasti suvaitsevainen.

Minulle suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että pyrin kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti ja kunnioituksella. Tämä siis riippumatta siitä, onko henkilö missään asioissa samaa mieltä kanssani. Kohtelen siis muita sivistyneesti ja keskustelen mieluusti ihmisten kanssa asioista silloinkin kun he ovat mielestäni perustavanlaatuisesti väärässä - saanpahan syyn punnita näkemyksiäni ja testata, kuulenko uusia perusteluita, joiden pohjalta olisi syytä tarkistaa kantaani.

Tämä siis pätee, niin kauan kuin touhu pysyy sivistyneenä. Sen sijaan siinä vaiheessa, kun ihmisen käsitys keskustelusta on sanojen suuhuni laittaminen, haukkuminen ja persoonani kimppuun hyökkääminen sen sijaan, että sanoisi mitään itse asian kannalta relevanttia, kunnioitukseni hiipuu kovaa kyytiä. Tätä olen valitettavan usein päässyt todistamaan ajatusmaailmani aiheutettua jonkinlaisen oikosulun ihmisen päässä, joka mieltää itsensä suvaitsevaiseksi.

Sikäli kun olen sanan merkityksen oikein ymmärtänyt, ei mielestäni vaadi kummoistakaan suvaitsemista suvaita samoja mielipiteitä kuin itsellä. Suvaitsemista on hyväksyä se, että kaikki eivät ole samaa mieltä.

En ole sitä mieltä, etteivätkö mielestäni väärässä olevat saa ilmaista mielipidettään siitä, miten asioiden tulisi olla. Itse asiassa olen valmis pistämään itseni ja henkeni alttiiksi puolustaessani heidän oikeuttaan olla julkisesti väärässä. Tästä syystä minulla on valtavia hankaluuksia suvaita ihmisiä, jotka yrittävät tappaa joko kommunikaation tai mielestään väärässä olevat ihmiset. Ensinmainitusta käy esimerkiksi Maija Aalto, joka sananvapauden päivänä sitä ylistävässä blogimerkinnässään katsoi asiakseen ruveta sensuroimaan kirjoituksia, joiden sisällöstä ei pitänyt. Jälkimmäisestä puolestaan passelin esimerkin antaa itsemurhapommittaja.

Kommunikaatio, dialogi, ymmärrys ja niiden hedelmät ovat mahdottomia saavuttaa, jos keskustelun osanottajat eivät suostu keskustelemaan keskenään.

0 kommenttia: