Pages

Mullekaikkiheti, lapset

Ensi töikseni sanon, että minulla ei ole lapsia, koska en ole kyennyt löytämään kumppania, jonka kanssa niitä voisin tehdä. Täten näkökulmani voi olla aavistuksen vääristynyt, mutta veikkaan, että ollakseen sitä pahasti, minun täytyisi olla tästä asiasta eri mieltä.

Olen perhekeskeinen ihminen, ja pidän yksilötason ihmisen olennaisimpana tehtävänä antaa geeneilleen jatkopaikka jälkikasvun muodossa. Jotta geenien jatko olisi mahdollisimman hyvä, on itsen ja kumppanin syytä olla mahdollisimman hyviä ihmisiä.

Hyvä ihminen on terveellä tavalla epäitsekäs, ja tämän määrittelen siten, että oma etu ja onni jäävät taka-alalle lapsen edun ja onnen hyväksi. Käytännössä tämä usein tarkoittaa elintapojen siistimistä, tulojen ja menojen kirjaamista ja ylipäätään suurempaa vastuunottoa itsestä ja omasta perheestä.

Koska suurin osa näistä omaa elämää muokkaavista tapahtumista on pitkäjänteisyyttä vaativia, tahtoo mullekaikkiheti-ihminen niistä lipsua. Kun akka/ukko on vittumainen, on oikeus vähän käydä vieraissa tai ottamassa häppää, minkä jälkeen sitten vähän setvitään kotoisia asioita ja unohdetaan ihan pikkuisen, että siellä kotona on lapsia, joille sen kodin pitäisi olla se oikea turvapaikka pahalta maailmalta ja sen konflikteilta. Lapselta jää turvapaikka saamatta ja hän oppii ja sisäistää ne tismalleen väärät tavat ratkoa erimielisyyksiä.

Mullekaikkiheti-ihminen ajatteleen ensisijaisesti itseään, ei lastaan. Tämä on väärä tapa toimia. Siinä vaiheessa, kun muksu on pyöräytetty maailmaan, oikeus toimia itsekkäästi on menetetty. Siinä vaiheessa tehdään töitä sen eteen, että suhde ja perhe toimii, vaikka vastassa olisi mikä. Tämä opettaa sinnikkyyttä ja työnteon merkitystä lapselle. Se myös osoittaa, että myötä- ja vastamäessä tosiaan tarkoittaa myös sitä vastamäkeä.

Jos toinen osapuoli suhteessa on totaalisen kyvytön sisäistämään näitä asioita, hänen ei olisi pitänyt ruveta kakaraa tekemään. Tämä aletaan pikkuhiljaa sisäistämään. Seurauksena on demografinen syntyvyyden lasku. Nykyihmiselle itse on perhettä tärkeämpi, joten lapsia ei tehdä. Tämä ei ole tervettä. Geenit eivät saa jatkoa, koska ihmiset ovat liian itsekeskeisiä tehdäkseen asiaankuuluvan prioriteettien uudelleenmäärittelyn. Itsekkyyttä puolustellaan sitten kestämättömillä "en minä halua lasta tällaiseen maailmaan*" -argumenteilla.

Jotain tarttis tehrä. Väestökäyrämme on saatava nousuun tai edes säilyttävään summaan. Missään tapauksessa tätä ei kannata suorittaa väestönvaihdolla muslimimaan kanssa, koska muslimit eivät kykene (kestävään) kehitykseen ja se merkitsisi myös tasa-arvoihanteen ja tasavallan luhistumista islamistidiktatuurin alle. Jostain syystä valtaosa poliitikoistamme on sitä mieltä, että nimenomaan tässä on ratkaisu. Jos heille esittää sen faktan, että se hyvinvointivaltio, joka heidänlaisensa ihmiset on kasvattanut, lakkaa tosiasiallisesti olemassa ja tilalla on samanlainen todellisuuteen vihamielisesti suhtautuva valtion irvikuva kuin esimerkiksi arabiemiraatit, vastauksena on valitettavan usein "Mitä sitten?"

Mullekaikkiheti-ihminen ei ajattele lapsia. Mullekaikkiheti-ihminen ei joudu kärsimään kestämättömistä ratkaisuista, joita tekee. Mullekaikkiheti-ihminen elää halujensa välittömälle tyydytykselle, rakentamilleen utopioille, ihastelee kaikkea vierasta ja on sisältä tyhjä. Mullekaikkiheti-ihminen on viime kädessä fatalisti, joka vain odottaa kuolemaa siihen asti toteuttaen jokaista päähänsä pälkähtävää älliä.

*Näillä ihmisillä ei tunnu olevan mitään hankaluuksia elää ja toteuttaa itseään tällaisessa maailmassa. Se usko, että lapset eivät aikanaan pystyisi samaan kuin vanhempansa, on törkeää ylimielisyyttä.

1 kommenttia:

Kami kirjoitti...

Ilman jonkinasteisia mullekaikkiheti-ihmisiä syntyvyys ei olisi sitäkään mitä se on nyt.

Ihmiset joilla on tarve saada kaikki kontrolliin, pyrkiä täydellisyyteen ja varmistella, eivät lopulta tee penskoja ollenkaan.

Onkohan asiasta jotain syntyvyystilastoja?

Kun katsoo yh-äitiä jolla on kolme penskaa joilla on kaikilla eri isä joista yksi on taposta vankilassa, tuntuu että tulevaisuus on hänenkaltaistensa käsissään. Ei korkeasti koulutetut uraihmiset joilla on aikaa miettiä kaikennäköistä, tiedostaa ja ajatella loppupeleissä pyöräytä kuin yhden penskan korkeintaan jonka sitten sysäävät muiden kasvatettaviksi, päiväkoteihin, kouluihin jne. Myöhemmin ihmettelevät kun eivät oikein tunne jälkikasvuaan.

Hmm. mullekaikkiheti-ihmisiä kaiketi sijaitsee kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Toiset täydentävät lapsilla minuuttaan, toiset sosiaalista statustaan. Ja toiset ovat vaan tyhmiä. Tyhmyys sikiää nopeiten.

Jännä piirre evoluutiossa, jos ylipäätään on. Kahtiajaossa sivistyneet, korkeasti koulutetut ihmiset ovat tuomittuja häviämään? Hyvinvointi ei kannusta sikiämään.

Vaihtoehdot jos kuulut ylhäällä kuvattuun ryhmään: Nussi paljaalla kaikkea mikä liikkuu ja väistele vastuuta tai rekisteröidy spermapankkiin! :P