Pages

Epäonnistumisen gloria

Lukaisinpa muutaman viestin, joiden sisältö oli "olen ikisinkku, en tule koskaan löytämään mieleistäni kumppania ja hyvä niin, sillä muut ovat perseestä ja minä paras". Kyynistä ja tavattoman läpinäkyvä defenssimekanismi, joka suorastaan huutaa julki epätoivoaan? Minun silmilleni kyllä.

Hyvä parisuhde voittaa vaihtoehtonsa. Kyvyttömyys saada aikaan sellaista on osoitus omasta epäonnistumisesta tai huonosta onnesta. Mekanismi on sama kuin säälittävällä, pornolla "sukupuolielämänsä" korvaavalla runkkarilla: tehdään epäonnistumisesta ylpeydenaihe ja keksitään vaikkapa leikkisiä sloganeita kuten "huonot runkkaajat nussii" ja "pari suhdetta on parempi kuin parisuhde".

Vinkkinä näille ihmisille: kyseiset sloganit ovat hauskoja siksi, että ne ovat niin järjettömiä. Niille ei naurettaisi jos ne pitäisivät paikkansa.

Ihmisen ei ole hyvä yksin, vaikka niinkin pärjää ja se voittaa huonon parisuhteen. Status quo ei kuitenkaan sinkulla ole havittelemisen arvoinen, sillä geenit huutavat itselleen jatkoa. Vastuu sopivan kumppanin löytymisestä on kuitenkin nykyihmisen itsensä käsissä, sillä avioliitot eivät ole enää järkiavioliittoja hautaan asti, joita on pakko sietää.

Epäonnistujan on siis nykyisin kannettava häpeänsä itse. Ja ihmiset ovat herkkiä eivätkä pidä epäonnistumisesta. Mitä useammin päänsä lyö päin seinää, sitä helpommin kokee konkreettisesti kelpaamattomuutensa universaalina totuutena. Moni näistä väittää, että voisi saada suhteen, muttei vain löydä ketään, jonka tahtoisi. Tämä ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa. On helppoakin helpompaa löytää ihmisiä, joita tahtoisi. Eri asia on saada heidät haluamaan itseä.

Epäonnistuja peilaa oman epäonnistumisensa muihin ja nostaa itsensä jalustalle: kyse ei olekaan siitä, etteikö itse kelpaisi, vaan siitä, että muut eivät kelpaa. Epäonnistujia on sen verran, että he alkavat uskoa coping-keinonsa tehoon. Eihän se heistä onnellisia tee, mutta antaapahan kävelykepin omaa heikkoutta tukemaan.

Toistuvan, itseen kohdistuneen petoksen, jättämisen tms. hylkäyseleen kärsinyt osapuoli kyynistyy myös helposti: vain keppiä saanut koira oppii itsekin kommunikoimaan vain väkivallalla, eikä sitä ole vaikea ymmärtää; samaan tapaan voimme ymmärtää ihmisiä, jotka ovat toistuvan hylkäyksen kokeneina kovettaneet itsensä ja rakentaneet kovuudestaan suojamuurin psyykensä suojaksi. Ymmärryksemme ja sympatiamme keskellä unohdamme yhden perin tärkeän seikan.

Vain keppiä saanut koira ei ole hyvä koira. Se ei ole elämässään onnistuja. Eikä sitä ole myöskään kyyninen, ihmissuhteet pelkäksi nussimiseksi mieltävä ihmisraunio.

0 kommenttia: