Pages

Oikeastaan ihan sama asia

Mun mielestä on hulvatonta, että kun jengi käsittelee väitettä "islam ja kristinusko on pohjimmiltaan on ihan samanlaisia", väitteen esittäjät ovat poikkeuksetta kristinuskoa tekopyhänä pitäviä länsimaisia ateisteja, jotka harrastavat harvinaisen valikoivaa lukemista. Jostain kumman syystä väitettä ei koskaan esitä kristitty eikä muslimi.

Ylläolevaa väitettä perustellaan väitteellä "raamattu ja koraani ovat sisällöllisesti käytännössä sama kirja". Tämä väite on jokseenkin yhtä toimiva kuin se, että Jeesus ja Muhammed ovat käytännössä sama jätkä.

Väitteen "raamattu ja koraani ovat sisällöllisesti käytännössä sama kirja" esittäjä on sitä mieltä, että uutta testamenttia ei ole olemassakaan. Siihen vetoaminen aiheuttaa välittömän kohtauksen kuulijassa, joka estää häntä ymmärtämästä mitään sanottua ja tuottaa jatkuvaa "mutku vanhassa testamentissa" -höpötystä.

"Samaistajan" mielestä kristinusko on barbaarinen paha, täynnä alkukantaista ja brutaalia käyttäytymistä julmine jumalkäsityksineen ja alkukantaisine valitun kansan dogmeineen. Hän yleensä ottaen tunnistaa nämä samat piirteet islamissa, mutta pitää sitä parempana - liekö syy sitten koherentti jumalkäsitys tai jotain: onhan se kuolema vääräuskoisille siinä läsnä ihan alusta loppuun ilman kaiken maailman tekopyhiä armon ja pelastuksen oppeja.

Hyvän kristityn esikuvan voisi kaltaiseni sekulaariurpo kuvitella olevan vaikkapa Jeesus. Ymmärtävä, humaani kansankynttilä, sielunhoitaja ja toisista välittävä tapaus. Mielestäni ihan loogista: koko uskontokunta pyörii hänen sanomansa ympärillä, eikö totta?

Hyvän muslimin esikuvan voisi kaltaiseni sekulaariurpo kuvitella olevan vaikkapa Mohammed. Pedofiili sotaherra ja orjuuttaja. Mielestäni ihan loogista, koko uskontokunta pyörii hänen sanomansa ympärillä, eikö totta?

Ihan totta: läheskään kaikki uskovaiset eivät emuloi johtohahmoaan (ainakaan järin näkyvästi), mutta uskoonsa intohimoisesti suhtautuva ihminen (jollaisia molempiin mahtunee keskimäärin yhtä suuri osuus) voi mielestäni hyvinkin kunnioittaa uskon päähenkilön elämää: munkit, nunnat jne. ovat usein olleet esillä yhteisöstä välittävänä "pelastusarmeijana" pitämässä kristillisissä yhteiskunnissa Jeesuksen sanomaa elossa konkreettisestikin. Minkähänlaisen tavan keksisivät muslimit pitääkseen Täydellisen Muslimin sanoman elossa?

Keksiikö kukaan?

Ps. Käytän raamatullisesta jumalasta pientä alkukirjainta, sillä kielenkäytössäni Jumala merkitsee suomalaiskansallista taivaanjumalaa riippumatta nykykielen konventioista.

Epäonnistumisen gloria

Lukaisinpa muutaman viestin, joiden sisältö oli "olen ikisinkku, en tule koskaan löytämään mieleistäni kumppania ja hyvä niin, sillä muut ovat perseestä ja minä paras". Kyynistä ja tavattoman läpinäkyvä defenssimekanismi, joka suorastaan huutaa julki epätoivoaan? Minun silmilleni kyllä.

Hyvä parisuhde voittaa vaihtoehtonsa. Kyvyttömyys saada aikaan sellaista on osoitus omasta epäonnistumisesta tai huonosta onnesta. Mekanismi on sama kuin säälittävällä, pornolla "sukupuolielämänsä" korvaavalla runkkarilla: tehdään epäonnistumisesta ylpeydenaihe ja keksitään vaikkapa leikkisiä sloganeita kuten "huonot runkkaajat nussii" ja "pari suhdetta on parempi kuin parisuhde".

Vinkkinä näille ihmisille: kyseiset sloganit ovat hauskoja siksi, että ne ovat niin järjettömiä. Niille ei naurettaisi jos ne pitäisivät paikkansa.

Ihmisen ei ole hyvä yksin, vaikka niinkin pärjää ja se voittaa huonon parisuhteen. Status quo ei kuitenkaan sinkulla ole havittelemisen arvoinen, sillä geenit huutavat itselleen jatkoa. Vastuu sopivan kumppanin löytymisestä on kuitenkin nykyihmisen itsensä käsissä, sillä avioliitot eivät ole enää järkiavioliittoja hautaan asti, joita on pakko sietää.

Epäonnistujan on siis nykyisin kannettava häpeänsä itse. Ja ihmiset ovat herkkiä eivätkä pidä epäonnistumisesta. Mitä useammin päänsä lyö päin seinää, sitä helpommin kokee konkreettisesti kelpaamattomuutensa universaalina totuutena. Moni näistä väittää, että voisi saada suhteen, muttei vain löydä ketään, jonka tahtoisi. Tämä ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa. On helppoakin helpompaa löytää ihmisiä, joita tahtoisi. Eri asia on saada heidät haluamaan itseä.

Epäonnistuja peilaa oman epäonnistumisensa muihin ja nostaa itsensä jalustalle: kyse ei olekaan siitä, etteikö itse kelpaisi, vaan siitä, että muut eivät kelpaa. Epäonnistujia on sen verran, että he alkavat uskoa coping-keinonsa tehoon. Eihän se heistä onnellisia tee, mutta antaapahan kävelykepin omaa heikkoutta tukemaan.

Toistuvan, itseen kohdistuneen petoksen, jättämisen tms. hylkäyseleen kärsinyt osapuoli kyynistyy myös helposti: vain keppiä saanut koira oppii itsekin kommunikoimaan vain väkivallalla, eikä sitä ole vaikea ymmärtää; samaan tapaan voimme ymmärtää ihmisiä, jotka ovat toistuvan hylkäyksen kokeneina kovettaneet itsensä ja rakentaneet kovuudestaan suojamuurin psyykensä suojaksi. Ymmärryksemme ja sympatiamme keskellä unohdamme yhden perin tärkeän seikan.

Vain keppiä saanut koira ei ole hyvä koira. Se ei ole elämässään onnistuja. Eikä sitä ole myöskään kyyninen, ihmissuhteet pelkäksi nussimiseksi mieltävä ihmisraunio.

Tupliksen jumaluussuhde

Joskus oon täysin vilpittömin mielin ootellut ja toivonut, että josko minullekin sitä jumalaista armoa lankeaisi, kun se tuntuu niin suuren täyttymyksen eloon tuovan.

Eipä ole armoja löytynyt, joskaan vähänpä se mua haittaakaan. Jostain syystä kun pidän kunnioitettavampana ihmistä, joka on pystyssä omillaan, ilman yli-inhimillistä kävelykeppiä kantamassa yli jokaisen sudenkuopan. Uskovainen on kuin kakara, joka on syntynyt kultalusikka perseessä: sillä on helpompaa ansiotta.

Minä luotan siihen voimaan, joka mun sisällä asuu. Siihen voimaan, minkä mä olen rakentanut itse ymmärrettyäni, että kukaan ei sitä mun puolesta tee. Ansiota siitä ei ole kenelläkään tahi millään muulla. Täten on viime kädessä yhdentekevää onko jumalia vai ei: kävelykeppiä tarvitsee vain rampa.

Kunnia yksillä...

Iranin suurlähettiläs kieltäytyi kättelemästä presidenttiämme Linnan juhlissa, koska viimeksimainittu on nainen. Onneksi lehdistötiedottaja Romanitschuk otti presidenttimme puolesta vakavasti kantaa asiaan siihen, että jos Linnan juhliin tullaan, niin niissä ollaan sitten asiaankuuluvalla tavalla.

Romanitschuk tosin puhui Lordista. Valtionjohtomme ei välittänyt tuon taivaallista itseensä ja kansaamme kohdistuneesta halveksunnan eleestä, vaan asiaankuuluvasti kuittasi asian olankohautuksella kuten kunnon dhimmin tulee. Antoi kävellä ylitseen tuosta vain - eihän sitä nyt sovi kaiken maailman beduiinien käyttäytyvän ihmisten lailla ihmisten(kään) mailla.

Säännöt eivät näköjään ole ihan samat kaikille. Ja vittu joidenkin mielestä minä olen rasisti.

Saatana kun sapettaa. Kurkkukin on kipeä.

Ps. Lainataanpa vielä kansankokonaisuus-blogia aiheesta:

Tärkeimmät ihmissuhteemme kuten avioliitto ja ystävyys perustuvat kahden ihmisen väliseen toistensa kunnioittamiseen:

1. Ellet kykene kunnioittamaan toista, et voi onnistua avioliitossa tai ystävyyssuhteessa
2. Jos annat nöyryyttää itseäsi, kukaan ei sinua kunnioita

Iranin suurlähettiläs ei kätellyt Suomen presidenttiä Suomen tasavallan itsenäisyyspäivänä, koska Suomen presidentti on nainen. Suomen presidentti antoi sovinistisian nöyryyttää itseään ja koko maatamme.