Pages

Sun tilaisuus meni jo eli pikkusieluisuuden autuus

Montako kertaa sulla on ollut tilanne, jossa olet halunnut tutustua mielenkiintoiseen, upean oloiseen ihmiseen, mutta onkin selvinnyt, että hän tutustuu paraikaa toiseen ihmiseen etkä saa huomiota jonka mielestäsi ansaitsisit? Mulle näin on käynyt monesti. Myöhemmin, kun ihminen on ollut vapaa ja mahdollisesti halukas tutustumaan minuunkin lähemmin, olen ollut ylpeä ja vastannut: "Et ollut valmis tutustumaan minuun silloin kun minä halusin tutustua sinuun, joten oikeuteni on rangaista sinua sillä, ettet saa minua enää. Olet tilaisuutesi käyttänyt."

Jälkikäteen ajatellen tuottaa hankaluuksia keksiä tyhmempää tapaa sietää tilanne. Onhan se perseestä, että mielenkiintoisen oloinen ihminen ei anna itselle tilaisuutta näyttää oma lumihiutaleisuutensa, mutta sen kanssa on elettävä. Aina ei ajankohta ole otollinen, ja se ei ole itsen eikä sen toisen vika. Saatat törmätä elämäsi kumppaniin ensimmäisen kerran kun tämä on elämänsä viimeiseksi jäävän ryyppyputken jälkeisessä totaalikrapulassa ja vähemmän viehkeä kuin puolitonninen vompatti. Voi olla, että elämäsi ihminen on suhteessa toisen kanssa, tai voi olla, että hän on tutustumassa toiseen, ja koska ei tiedä millainen ihminen olet - saati sitä, millainen olisit hänelle - ei hän tuolloin ymmärrä tarttua tilaisuuteen, vaikka tarjoaisit sellaista hänelle suoraan.

Tällaisessa tilanteessa se perustoiminto on ruveta mustasukkaiseksi toisen huomiosta ja olettaa, että toinen tietää miten ihana ja sopiva tälle olisit. Koska toinen mielestäsi tietää sen jo, ja silti on sen toisen kanssa tai kehtaa haista viinalle kun ensi kertaa näette, on oikein rangaista heitä kyseisestä tilanteesta sillä, että ette suo näille tilaisuutta silloin, kun he olisivat sille valmiita ja avoimia. Vuoronumerotouhua ei suvaita; kaikki on saatava heti tai ei koskaan. Täydellinen yhteensopivuus pitää hoksata heti eikä hetken päästä.

Sillä taas ei ole mitään väliä, että kumpikaan ei hyödy kyseisestä rangaistuksesta mitään ja ainoat, jotka kärsivät, olisivat ne, joiden olisi hyvä olla toistensa kanssa. Turha ylpeys ei palvele ketään. Jos teillä on hyvä jonkun kanssa, vaikka olette treffailleet muita, nähneet toisenne karmaisevassa jamassa ja kaiken kaikkiaan yleensä ottaen törmäilleet toisiinne vääriin aikoihin ja väärissä paikoissa, niin olkaa sen jonkun kanssa. Se ei ole teiltä mitenkään pois, että ette ole samantien tienneet kaikkea olennaista toisistanne. Kun teiden on aika yhtyä, ne niin tekevät luonnostaan.

Voi olla, että aikaisemmin oli vielä opittava useitakin sisäisiä läksyjä ennen sitä, että kehittyi toiselle Sopivaksi. Kaikki ei ole aina heti valmista, ja vaikeuksia onnelliseen yhteiseloon pyrkivillä (eli meillä kaikilla?) tulee olemaan riittämiin aina. Ylimääräisiä, hyödyttömiä ja keinotekoisia esteitä suhteelle ei kannata rakentaa eikä ylläpitää.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on totta, olen kokenut sen itse. Uskon edelleen, että vaikka neljän vuoden epämääräisen tutustumisen aikakauteen ei sisältynyt parisuhteelle suotuisaa elämäntilannetta, niin Sopiva on olemassa ja tilaisuus tulee vielä. Odotan sitä kärsivällisesti.

Aava kirjoitti...

Kaikista teksteistäsi, joita olen lukenut, tämä jotenkin erottuu joukosta. Tässä olet onnistunut taltioimaan jotain sellaista yhdessäoloon liittyvää, jonka ymmärtämiseen pääsin vasta luettuani tämän. Ja se, etten ole pystynyt, onkin minulle henk.koht. tämän tekstisi tuntuvin jälki.

Tämä havahtumiseni ei kuitenkaan ole tämän kommentin pääpointti. Siitä tuonnempana.

Tämä, mitä kirjoitat ylpeydestä, oli varsin tarttuva.

Turha ylpeys ei palvele ketään.

Yhdessäolossa on alusta asti kaksi keskeistä vaikuttavaa voimaa: tarve saada ja halu antaa. Mainitsemasi luonteenpiirre, ylpeys, liittyy näihin hyvin olennaisesti ja salakavalasti. Jos ihminen ei saa joltakulta jotain, mitä haluaisi silloin kun sitä pyytää, tai jos se toinen ei halua sitä, mitä ihminen haluaisi hänelle antaa, ylpeys astuu kuvaan hyvin hallitsevana. Halu antaa ja tarve saada ovat tiloja, joissa ihminen riisuu itseään ja pistää itsensä alttiiksi tarjoamalla itsestään ja pyytämällä jotain.

Halu (antaa ja saada) on pakenematon ja vaistomainen tunne. Vaistossa ei ensisijaisesti ole kyse vaistojen syistä vaan objektista, johon vaistonohjaama halu kohdistuu.

Halu on siinä mielessä hankala, että se on monessa kontekstissa vain tilapäisesti tyydytettävissä. Lisäksi, mikäli jää tyydyttymättä, siitä jää muistijälki. Halua ei voi luoda eikä käskeä; se ilmenee itsenäisenä ajanhetkenä.

Kun teiden on aika yhtyä, ne niin tekevät luonnostaan.

Josta pääsenkin mutkan kautta tämän kommenttini tärkeimpään kohtaan.

Se, mikä kuluneen reilun vuoden päivinä oli minulle arkipäivinä hyvin keskeistä, ei nykyisin enää siinä ilmiasussa ilmene. Se on lähes täysin reformoitunut uuteen muotoon.

Reilu vuosi sitten aloin kommunikoida ihmisten kanssa netin keskustelupalstoilla ja parissa blogissa. Määrää, mitä tuo episodi elämääni todella sisältöä kantoi korvaamaan kokemaani menetettyä, on hankala kuvailla ja mitata vakioarvoksi. Jos kuitenkin mittaan sen tänään, niinkin piristävää kuin väitteleminen parhaimmillaan voi olla, nykyisin olen hiljennetty nainen. En rehellisesti sanottuna ole sinunkaan blogiasi lukenut enää moneen kuukauteen kuin harvakseltaan ja satunnaisesti. Ja silloinkaan en ole keksinyt juuri enää sanottavaa. En siksi, että olisin samaa mieltä. Vaan siksi, että nykyinen mielenmaisemani tuntuu niin hallitsevalta ja yksityiseltä, etten yllä sieltä syventymään käsittelemiisi isoihin asiakokonaisuuksiin.

...

Aava kirjoitti...

(jatkoa)

...

Se, mitä minulla aiemmin oli sanottavaa yhteiskunnallisista asioista, on muuttunut hiljaiseksi soolopohdiskeluksi siitä, minkälaisia pintoja liittyy yksin- ja yhdessäolemiseen elämässä. Olemukseni on vaihtunut julkisesta yksityiseksi, äänekkäästä hiljaiseksi. Tunne siitä, että minulla on sanottavaa ja tarve ajatella kirjoitettuina sanoina, ei ole hävinnyt, vain muuttanut muotoaan hyvin toisenlaiseksi, jotenkin pysähtyneemmäksi. Siksipä en voi enää kehua itseäni blogisi lukijaksi tuntematta, että jollain tapaa rikon lupauksen.

Lempisitaattini "the only thing you have to decide, is what to do with the time that is given to you" ja elämäni viimeaikaiset tapahtumat ovat kääntäneet veneeni suunnan poispäin nettiväittelyistä kohti yksittäisten elämänhetkien ja ajatuskehien oivaltamista sekä niihin liittyvää jäsentelyä ja tiedonkeruuta. Tämä toisaalta saa minut tuntemaan itseni jotenkin erityisen vanhanaikaiseksi, koska se yksinkertaistaa ja rauhoittaa elämää, ja kummallista kyllä, tuntuu kuitenkin energisoivalta. Se tuntuu vetovoimana hyvältä, mutta täysin päinvastaiselta kun ajattelee kulttuurievoluutiota, jossa tietyllä tapaa epäjärjestys ja erilaisten kombinaatioiden määrä kasvaa ajan funktiona sekoittaen kokonaisuutta.

Tämä tekstisi ei ole sinulle enää ajankohtainen, onhan se jo yli 2 vuotta vanhakin. Sellainen suuri etsintä, joka parisuhde-elämään liittyy, on sinulla päättynyt voittoon. Olet päässyt viimeinkin kotiin.

On hyvin hankala keksiä mitään mielestään fiksua sanottavaa miehelle, joka on kihloissa ja menossa naimisiin elämänsä rakkauden kanssa. On hyvin hankala kuvitella ihmisen elämään tyydyttävämpää, kylläisempää ja täyteläisempää olotilaa. Siispä haluan vielä täälläkin toivottaa koko sydämestäni teille molemmille kaikkea kaunista, hyvää ja ihanaa yhteisellä tiellänne.

Tämän onnittelun olisi toki voinut liittää tuoreimpaan oivallukseesi, johon se välittömästi liittyy. Mutta valitsin kuitenkin tämän kohdan blogiasi, koska tästä tekstistä, sen lisäksi, että koin sen itse hyvin tarttuvana, on nähtävissä sitä matkaasi, jota olet kulkenut kohti nykyistä lopullista kotiasi, ja joka heijastuu blogiisi.

"A loving heart is the beginning of all knowledge."
- Thomas Carlyle

-Aava