Pages

Jussista, islamista ja monikulturismista

Kirjoituksessaan Jussi K. Niemelä käsittelee monikulturistien kaksinaismoralismia ja sitä, että vaatimus erilaisuuden suvaitsemisesta ja peiliin katsomisesta on yksipuolinen ja näyttäisi koskevan vain länsimaalaisia.

Olen tähän useaan otteeseen törmännyt, muistaakseni itse asiassa Niemeläkin on hyökkäillyt verbaalisti taannoin kansallismielisten tahojen kimppuun ilmeisesti olettaen, että hän taistelee jotain pahaa vastaan. Dogmastaan ilmeisesti irti päässeenä hän ymmärtänee nykyisin, ettei Suomessa juuri sellaisia kansallismielisiä ole, jotka eivät jakaisi hänen näkemyksiään pääpiirteittäin yllä linkkaamassani kirjoituksessa.

Itse en tosin ole universalisti. Minulle ei sillä ole suuremmin merkitystä, miten jossain muualla asiat hoidetaan. Tärkeämpää on se, että täkäläisessä kulttuuripiirissä ihmisiä kohdeltaisiin yhtäläisesti ansioidensa mukaan sen sijaan, että heittäydytään nuolemaan saappaita heti kun joltakulta löytyy erilaisuutta.

Erilaisuus toimii molempiin suuntiin: joukkoraiskaukset, hunnuttomien huorittelu ja selvin päin suoritetut väkivaltarikokset ovat omaan kulttuuriimme suhteessa erilaisia - niitä ei olennaisemmin täällä ole ollut ennen afrikkalaisten ja muslimien mukanaan tuomia vaikutteita. Hyvien vaikutteiden omaksuminen ei vaadi valtavaa maahanmuuttajalaumaa - esimerkiksi Japani ja Kiina ovat onnistuneet omaksumaan kosolti länsimaalaisten yhteiskuntien hyviä puolia varsin vähäisellä maahanmuutolla ja kotoisin konstein. Lisäbonuksena he ovat voineet valikoida mitä vaikutteita ottavat - maahanmuuttajavyöry tuo vaikutteet niiden laadullisesta vaihtelusta riippumatta. Japani on tehnyt kaiken omilla ehdoillaan ja siksi menestyy.

Jussi K. Niemelä uskoo, että islamin ja länsimaiden välillä voi olla onnistunut rauhanomainen rinnakkaiselo. Itse en tähän usko, sillä uskonto, jonka saatana asuu toisten ihmisten eikä yksilön itsensä sisällä, on valtava aikapommi. Niemeläkin peräänkuuluttaa parin naisihmisen reformoitua versiota islamista ilmeisesti ymmärtämättä, että muutosta ei ulkoa käsin aikaansaada.

Islam on uskonto, jolla on kivijalka, johon on kirjoitettu "tämä ei muutu". Aiheesta on kirjoittanut Ruukinmatruuna tekstissään Hesperofobia. Sen reformointi on tavattoman vaikeaa, koska se on dogmaattinen ja dogmin on asettanut jumala, jonka sanaa ei ihmisen sovi retusoida.

Tämä tarkoittaa suoraan sitä, että Irshad Manjin ja muiden muslimimaailman soraäänien toiminta uskon reformoinniksi vaatii sen verran valtavan määrän itsepetosta ja pyhiksi luettujen tekstien tulkintaa tarkoitushakuisesti päin persettä, että en laskisi sen varaan. Itse en siis näe realistista mahdollisuutta islamin kastrointiin tai sekularisointiin ja sen kaikkia muita kohtaan kohdistuvan äärimmäisen vihamielisen asenteen takia pidän sitä erittäin vaarallisena.

Uskonto, joka opettaa toimimaan toisia ihmisiä vastaan sen sijaan, että opettaisi toimimaan heidän kanssaan, on minun silmissäni paha.

Niin sitä pitää, iltis.

Ilta-sanomat tekee parhaansa vääristelläkseen Will Smithin puhetta tämän todetessa sen itsestäänselvyyden, että kukaan ihminen ei pyri olemaan itsetarkoituksellisesti paha, vaikka sitä saisikin aikaan.

Miten häkellyttävän tyhmä saa ihminen olla, että tuollaisen lausunnon saa päässään muotoon "Hitler oli hyvä ihminen"?

Työväen asialla

Työtä tekevänä ihmisenä mä olen jo pidempään ehtinyt ihmetellä, että mikä oikeus vasemmistolaisilla on työväen asian ajamiseen. Kaikki vasemmistolaiset jotka mieleen tulevat eivät ole koskaan tehneet päivääkään tuottavaa työtä - eivät he edes edusta työväestöä. He ovat tästä myös ylpeitä - pitävät itseään älymystönä ja kaiken kuulemani perusteella halveksuvat työväestöä ja näiden mielipiteitä ja kokevat olevansa jotain parempaa.

Minua on kummeksuttanut vasemmistolaisuus ihan käsitteenäkin - se ei haasta oikeistolaisuutta ja osoita paremmuuttaan millään tavoin. Vasemmistolainen argumentointi on yksipuolisesti vastapuolen demonisointia, uhkakuvien rakentelua ja vääristelyä. Käsitykseni ovat vahvistaneet lukuisat vasemmistolaiset, joiden kanssa olen koettanut keskustella vain havaitakseni, että he eivät alennu sellaiseen (ikään kuin olisi lähtökohtaisestikin ylevämpää tehdä vastapuolesta peikkoa kuin keskustella sen kanssa). Asiakeskustelun sijaan olen saanut vastaani hyökkäyksiä henkilöäni kohtaan, tunneargumentteja ja "miten sä voit sanoa noin" -katseita.

Esimerkkinä tuntuu paljon paremmalta kun sanoo olevansa työväen asialla elitistisen oligarkkilauman sijaan.

Tästä on seurannut se, että olen alkanut suhtautua vasemmistolaisiin lähtökohtaisesti varsin vasemmistolaisesti - ylemmyydentuntoisesti ja halveksien. Ja olen havainnut, että fiilis kylläpä nuo ovat urpoja, onneksi minä en tuntuu aika hyvältä. Siinä se homman ydin taitaa ollakin: vasemmistolaisuus vaikuttaa poliittiselta suuntautumiselta, joka ei pyri ottamaan selvää siitä mikä olisi järkevä tapa toimia, vaan manipuloi pelikenttää puhtaasti sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.

Se ei haasta vastapuolta esittämällä paremman vaihtoehdon, vaan esittämällä vaihtoehdon, joka tuntuu paremmalta, vaikka sillä ei olisi mitään vaikutusta mihinkään.

Vasemmistolaisuus on levinnyt kulovalkean tavoin jälkiuskonnolliseen maailmaan. Koska ihmiset eivät saa uskonnollista, hurmahenkistä hyvänolontunnetta enää kirkosta hakea (sillä vasemmistolaiset ovat demonisoineet sen paskaksi laitokseksi), saman tunteen tarjoaa poliittinen suuntaus. Joka kertoo samaa hyvää sanomaa: me olemme hyviä, me olemme oikeassa ja meidän hyvät tekomme johdattavat meidät paratiisiin.

En usko hetkeäkään, etteivätkö vasemmistolaiset olisi kirkon tunnepohjaista toimintaa vastustaessaan pyrkineet nimenomaan ottamaan sen paikan. Se heillä nyt on. Työväen asiaksi itseään kutsuva uskonto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Huomiotaloudessa ei pärjää se, joka tekee hyvin, vaan se, joka puhuu paskaa hyvin. Vasemmistolaisäänestäjä ostaa tarinan, ei asiaa.

Asia on kuivaa ja tylsää. Kuka sellaista enää nykypäivänä jaksaa?

Sama laki kaikille

Mies yrittää tappaa viisi perheenjäsentään polttamalla nämä kotiinsa. Tuomioksi tulee 2,5 vuotta tapon yrityksistä.

Mies ampui viittä pesäpallomailoin aseistautunutta hyökkääjää kohti. Tuomioksi tapon yrityksistä 9,5 vuotta.

Okei, ensimmäisessä tapauksessa tekijä oli alentuneesti syyntakeinen - en tosin tiedä miksi - mikä mahdollisesti alensi tuomiota.

Jälkimmäisessä puolestaan ihminen puolustautuu viittä aseistautunutta päällekarkaajaa vastaan, jotka ovat oma-aloitteisesti lähteneet etsimään skinejä hakattavaksi. Luulisi senkin jotain merkitsevän.

Kenen oikeustajuun mahtuu se, että hengenvaarallisessa tilanteessa itseään päällekäyvältä hyökkääjälaumalta puolustava ihminen saa tuomion, joka on rankempi kuin keskimääräisestä taposta?

Mitä saa suomalainen tehdä oikeuslaitoksen mukaan tilanteessa, jossa viisi aseistautunutta kusipäätä käy päälle? Miksi laki on aina paskiaisten puolella?

Ps. Samat asiat kiinnostavat myös Jussi Halla-ahoa: Kuulapääkovennus ja jatko-osa.

Mind over matter

Transkendenssi.

Tila, jossa sielu on vääntänyt voiton lihasta. Jotain, mitä en kuvitellut saamattoman mieleni kykenevän aikaansaada.

Olin treenannut viime viikon laiskasti, ja viikon viimeinen treeni jäi väliin, mistä syystä tein sen maanantaina. Keskiviikkona tämän viikon ensimmäinen treeni ja sitten jämähdys tietokoneen eteen haisemaan ja egorunkkaamaan netissä ilman salia lainkaan.

Kunnes sitten tänään. Ehdin jo kelailla ja selitellä itselleni päässäni, kuinka voisin aivan hyvin jatkaa reeniohjelmaani ja "unohtaa" tämän viikon kaksi puuttuvaa treeniä ja olla kuin en olisikaan - samanlaisena velttona nahjuksena kuin olen usein tähänkin asti ollut.

Ja sitten minussa heräsi piru.

Päätin, että nyt vedetään ne molemmat rästissä olevat treenit kerralla, sillä teholla kuin ne tehtäisiin erikseenkin. Ja minähän tein. Vähän puolenvälin jälkeen oli pää samentunut sen verran, että ei jaksanut enää edes ihmetellä millä niitä liikkeitä teki kun lihaksissa ei enää voinut olla mitään jäljellä.

Mutta loppuun asti vietiin ja hiki valui silmiin. Treenin jälkeen peilistä katsoivat minua silmät, jotka eivät nähneet kohdettaan enkä varmaan olisi tiedostanut, vaikka minua olisi lyöty pesäpallomailalla. Kroppani on niin rusikoitu, että olen avuton kuin pikkulapsi.

Mutta siihen vaadittiin 40 sarjaa. Minä päätin murjoa kehoani yli sen kestokyvyn.

Pikkulapsen voimat. Miehen sielu.

Viimeinkin.

Reilu peli uutisissa ja Ruotsissa

Iltaoksennus päätti leimata tällä kertaa uusnatseiksi kaikki Daniel Wretströmin muistomarssille osallistuneet ihmiset. Jos englanti tai toinen kotimainen on hallussa, voitte käydä katsomassa Salemfondenin kotisivuilla miten hävyttömästä natseilusta on kyse. Kumma kyllä, em. "natseista" ei yksikään päätynyt poliisin hoteisiin, sen sijaan paikallinen nuoriso ja antifa-liikkeiden jäsenet kylläkin.

Lyhyesti: ruotsalaiset järjestivät mielenosoitusmarssin muistaakseen poikaa, jonka mamuaktivistit päättivät hakata hengiltä koska tulkitsivat tämän natsiksi. Päätekijä tuomittiin syyntakeettomana psykiatriseen hoitoon (ja on ymmärtääkseni nykyisin vapaalla) ja muille kuudelle syytetylle vain kolmelle tuli tuomio, 40 tuntia yhdyskuntapalvelusta ja noin 200 euron sakot.

Näin siis Ruotsissa. Näkyy olevan kansalaisen henki kallis.

Ja nyt niitä ihmisiä, jotka osoittavat mieltään muistaakseen ja kunnioittaakseen viatonta 17-vuotiaana tapetuksi piestyä poikaa, jonka kuolemalle julkinen valta viittasi kintaalla, kutsutaan natseiksi.

Herää kysymys: mikä olisi tuomio ollut, jos Daniel Wretströmin sijaan hengiltä olisi hakattu Abdelkadir N'byelelelelele? Olisivatko samaan rikokseen syyllistyneet saaneet myös parkkisakkoon verrattavat tuomiot? Olisiko Ruotsin valtio ollut hipihiljaa tapahtuneesta?

Vai olisiko sittenkin ollut niin, että medioissa koko Ruotsalainen alkuperäisväestö olisi suomittu rasismin käsikassaraksi, tekijät (ja pari sivustakatsojaa) saaneet rangaistukset ankarimman mukaan ja täysin syyntakeisina? Voi olla, että kärjistän, mutta veikkaukseni menee likemmäs tätä vaihtoehtoa kuin toteutunutta.

Lisähuomiona voimme päätellä, että "natsit" eivät olleet niitä, jotka sytyttivät alueella kaksi koulua tuleen, sillä artikkelin mukaan marssia protestoinut vasemmisto ainakin kivitti sammutustöissä olleita palomiehiä.

Kansankodin olohuoneessa on sarvikuono. Milloin joku kehtaa sanoa sen ääneen?

Keskustelua

Tulinpa taannoin päätyneeksi vihreän ihmisen kanssa pöydän ääreen ja keskustelun suunta lähti politiikkaan. Tulin siinä maininneeksi olevani maamme keskijakaumaan verrattuna oikeistoa, mistä syystä myös selvensin varmuuden vuoksi mitä sanalla tarkoitetaan.

Ok, selvin päin ei ollut kumpikaan, mutta mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että vihreä ei sanonut asiasta mitään muuta kuin että se ei voi olla noin. Minä siitä loihe ihmettelemään, että miten sitten, eikä vastausta silloinkaan tullut.

Ymmärsin, että tilanne tuskin siitä miksikään muuttuu, joten koetimme jossain määrin välttää politiikan puhumista loppuillan ajan. Vaihtelevalla menestyksellä, sillä vihreämme tuli myös huomauttaneeksi, että eläimiltä ym. primitiiviolennoilta olisi ihmisellä paljon opittavaa.

Hän oli mm. sitä mieltä, että luonnossa esiintyvät systeemit ovat parhaita koskaan, koskeivät muuten esiintyisi luonnossa. Ensimmäinen mieleeni kohonnut kysymys olisi ollut "missäs me sitten esiinnymme jos emme luonnossa?", mutta jätin sen todennäköisenä ampiaispesän sohaisuna esittämättä. Itse vain en kykene kokemaan ihmistä mitenkään yliluonnolliseksi olennoksi.

Tämän lisäksi on mielestäni todettava, että luonnossa esiintyvät systeemit toimivat parhaiten vain kyseiselle lajille ja vain kyseisissä olosuhteissa. Luonnossa kun esiintyy myös sukupuuttoa, kun olosuhteet aikaansaavat lajin muuttumisen epäkelvoksi suhteessa ympäristöönsä.

Koska en tiedä ainuttakaan eläinlajia, joka olisi kyvykkäämpi sopeutumaan ja muokkaamaan ympäristöään itselleen sopivaksi kuin homo sapiens, en ole ihan varma siitäkään, mistä eläinlajista olisi aiheellista ottaa oppia ja missä mielessä. Samalla tavalla kun apina kirjoituskoneen edessä ei saa mitään järkevää aikaan, vaikkapa leijonaa tai muurahaista matkiva ihminenkään ei kykene parhaimmillaankaan kuin apinointiin. Meiltä puuttuvat sekä biologiset että sosiaaliset valmiudet toimia kyseisten eläinten tavoin.

Yhteiskuntapolitiikkaa rakennettaessa ja käsiteltäessä olisi omasta mielestäni järkevintä ottaa oppia pikemminkin inhimillisistä yhteiskunnista ja sellaisten menestystarinoista - ja jos eivät niitä enää ole - myös niistä syistä jotka johtivat niiden romahdukseen.

Puhuimme pari sanaa myös ilmastonmuutoksesta, mutta "keskustelu" juuttui akselille "kyllä on konsensus siitä, että ihminen on päätekijä ilmastonmuutoksessa"-"lukemani perusteella ei ole". Aika väsynyttä.

Keskustelusta selvisi itselleni, että yhteistä kieltä ja halua puhua asioista neutraalisti on vaikea löytää. Itseäni häiritsi vastapuolen haluttomuus perustella kantojaan ja vastapuolta taas se, että olin hänen ideologiansa mukaan väärässä. Seuraavat merkintäni käsittelevät todennäköisesti yhteisen diskurssin etsimistä ja optimaalisen inhimillisen yhteiskunnan tuntomerkkejä.

Ps. Sain myös kuulla, että Erkki Tuomioja on viisas mies. Millä perusteella, se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Nonni.

Syylliset on selvitetty.

Sananvapaus

Jokaisen kansalaisen oikeuksiin tulisi kuulua sananvapaus, toisin sanoen oikeus ilmaista verbaalisti mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Tämä mahdollistaa keskustelun, jossa tarkastellaan asioita eri kanteilta ja viisastutaan oikein porukalla. Tämä on toistaiseksi ainoa demokratian tunnettu muoto, sillä sanallinen kommunikaatio on selkein tunnettu tapa tulla ymmärretyksi. Pahimmillaankin puhe on vain puhetta, sillä on paha ketään vahingoittaa tavalla, joka aiheuttaisi fyysistä tuskaa.

Vasta siinä vaiheessa, kun sanoista ryhdytään tekoihin, esimerkiksi puuhataan kylpy vääräuskoisten verestä, ollaan jo muiden oikeuksien ja niiden rikkomisten piirissä. Sen sijaan ihmisen tulisi voida vaikkapa ääneen sanoa kannattavansa kommunismia, vaikka se onkin jokaiselle järkevälle ihmiselle kuvottava ajatus.

Ongelma sananvapaudesta tulee siinä vaiheessa, kun löydetään taho, joka tahtoo sitä rajoittaa. Ja niitähän löytyy. Sananvapautta rajoittavat tahot ovat sitä mieltä, että sananvapaus kuuluu heille ja samanmielisille, muttei kenellekään muulle. Näiltä ihmisiltä löytyy niin vähän itsetuntoa ja niin paljon herkkyyttä, että heidän ainutlaatuisen lumihiutaleiset psyykensä traumatisoituvat kuin ruoskitun heidän kohdatessaan lauseita, joiden sisällön tai sanamuodon kanssa he eivät ole yhtä mieltä.

Tämä asettaa ikävään tilanteeseen jokaisen yhteiskunnan, joka pitää itseään demokraattisena: ihmisillä tulisi olla yhteinen oikeus ilmaista itseään, mutta toiset kokevat oikeuksiensa loukkauksena toisten yhtäläisen oikeuden ilmaista itseään. Sananvapauden rajoittamista kannattavat tahot tekevät siis kaikkensa tehdäkseen yhteiskunnasta paitsi epädemokraattisen myös epätasa-arvoisen.

Sananvapaus sisältää oikeuden loukata. Sananvapaudella on merkitystä nimenomaan silloin, kun sanotaan asioita, joita muut eivät halua kuulla.

Stallari-sakke voi olla sitä mieltä, että maahamme tarvitaan Leninin patsas hänen aikaansaamiensa joukkomurhien kunniaksi ja natsi-jouni voi puolestaan olla sitä mieltä, että hänen täytyy saada Hitler-patsas ja tatuoida otsaansa hakaristi ja SS-tunnus. Preka-eetu voi olla sitä mieltä, että valtion tulisi elättää hänet ilmaiseksi, vaikka hän ei tee koskaan mitään hyödyllistä, rasisti-rauno voi olla sitä mieltä, että kaikki neekerit tulee kaasuttaa ja mullah krekar voi olla sitä mieltä, että vääräuskoiset on tuhottava. Leevi lapsenrakastaja voi olla sitä mieltä, että aikuisten ja lasten väliset seksisuhteet olisi laillistettava.

Tiedättekö mitä? Maassa, jossa on sananvapaus, tulisi näiden kaikkien saada sanoa mielipiteensä. Niin kauan, kuin he eivät tee mitään toisten oikeuksia rikkovaa, ei tulisi yhteiskunnan ruveta heistä ketään rankaisemaan.

Maassa, jossa on sananvapaus, ihmisellä ei ole oikeutta loukkaantua puheista. Siitäkin huolimatta, että ahkerasti sitä kerjätessään saattaa onnistua pääsemään tilanteeseen, jossa päätyy keräilemään hampaitaan lattialta.

Suomessa ei ole sananvapautta. Sitä ei myöskään koskaan saavuteta sitä vaatimatta. Täten sanon, että kaikki sananvapauden vastustajat tulee teloittaa aamunkoitteessa.

Tilanteessa, jossa ihminen ei saa sanoa, ihminen ennen pitkää tekee. Miettikää tätä tarkoin.

Jk. Juha Mäki-Ketelä näkyisi olevan omista syistään samaa mieltä.

Jako ja arvostus

Tuli puhetta, kun erästä naista korpesi kovasti se, että hän sai horottelua jos antoi ja piti omituisena sitä, että arvostusta saa vain pihtaamalla. Hänestä sellainen on luonnonvastaista eikä voinut ymmärtää mistä tämä johtui.

Koska olen kuullut saman valituksen vähän eri sanoin lukemattomia kertoja, väännän rautalangasta:

Joillekin seksi on sellainen asia, että sellaiseen kannattaa heidän mielestään ryhtyä vain ihmisen kanssa, jonka kanssa tulee muutenkin juttuun. Jos joku on valmis seksiin käytännössä tuntemattoman (eli jonkun vaikkapa samana iltana tapaamansa) kanssa, antaa tämä toiselle osapuolelle sellaisen kuvan, että tilanne ei ole mitenkään ainutlaatuinen.

Tässä vaiheessa ihminen tekee seuraavanlaisen päätelmän: okei, toi haluaa seksiä jo nyt, eikä se tiedä musta oikeastaan yhtään mitään, joten se ei juurikaan valikoi panokumppaneitaan. Tuo siis toimii lyhytjänteisesti ja on sellaisena lähtökohtaisesti häilyväinen ja epäluotettava. Tällaisia ihmisiä on joidenkin vaikea arvostaa, joten ääneen lausuttu tuomio kevytkenkäiseksi lipsahtaa oraalikaviteetista.

Se on yksinkertaisesti looginen johtopäätös annetusta informaatiosta.

Sukupuolet, sota ja roolit

Iän kaiken on joka kulttuurissa ollut sellainen tilanne, että kun sotaan lähdetään, niin siihen sotaan lähtevät miehet. Naiset jäävät kotiin pitämään yhteiskuntaa kasassa siksi aikaa. Tähän on vissi syy.

Miehillä on melko lailla sisäänrakennettuna sellainen tunne, jonka mukaan naista pitää suojella. Miehet tietävät olevansa naisia voimakkaampia ja tietävät myös, että heillä on sen takia suurempi potentiaali niin pahan tekemiseen kuin sen ehkäisemiseenkin. Tästä velvollisuudentunteesta miehet keskimäärin lähtevät sotaan – eivät hakemaan sankarikuolemaa ja toteuttaakseen sisäsyntyistä tappovimmaansa vaan mennäkseen sen pahantekijän ja suojeltavan väliin.

Tämä suojeluvietti on sen verran voimakas, että se käy valtaosalla yli järjen. Tästä syystä armeijat eivät lähetä naisia taisteluun: armeijan tehtävä on saada aikaan mitä on tarkoitus saada aikaan, mutta se ei saa aikaan yhtään mitään jos siihen kuuluu vahingoittunut nainen tuskanhuutoineen. Ohjeet, käskyt ja tehtävät unohtuvat sen siliän tien ja miehet menevät pitämään huolta naisesta. Ja saavat päihinsä viholliselta, jolla ei ole vastaavaa rasitetta vaan saa miehensä työskentelemään asetettujen tavoitteiden eteen.

Mies kestää oman tuskansa paremmin kuin naisen tuskan. Miehillä ei sotatilanteessa kestä moraali, jos heidän naisensa ovat vastaanottava osapuoli. Nimenomaan tästä syystä jotkut sotajoukot pyrkivät aktiivisesti terrorisoimaan nimenomaan vastapuolen naisia.

Miesten lähtö ottamaan ja antamaan turpareissuja naisten sijaan ei johdu siitä, että miehet haluaisivat alistaa naisia. Se johtuu siitä, että miehet pitävät itseään vähemmän korvaamattomina kuin naisiaan. Mies kokee tehtäväkseen suojelun, ja on siihen sekä fyysisesti että henkisesti paremmin varustettu kuin nainen.

Tämä kirjoitus olisi täysin tarpeeton ja itsestään selvä ilman feministeiksi itseään tituleeraavia ihmisiä, joiden mielestä mies on luonnostaan ja väistämättä paha. Heidän ideologinen vimmansa ei ole saanut viime vuosikymmeninä juurikaan vastakaikua, vaikka jokainen normaali ihminen on ollut selvillä siitä, että koko heikäläinen miesvihapropaganda nojaa äärimmäisen huteralla pohjalla ja edellyttää koko ympäröivän todellisuuden tulkitsemista pirunraamattu kädessä. Ilman molempia sukupuolia sitäpaitsi yhteiskunnan jatkuminen on aavistuksen epätodennäköistä, joten välttämättömän osapuolen demonisointi on yksiselitteisesti mielisairasta.

On joo niin, että väkivalta on väärin, ja niin, että jos kaikki lakkaisivat sotimasta ja tappelemasta niin maailma olisi ihanampi. Mutta siinä tilanteessa, että kaikki eivät lakkaa sotimasta ja tappelemasta, niin on vähän helketin hieno asia, että joku asettuu henkensä kaupalla puolustamaan niitä, jotka eivät siihen muuten kykene.

Muusana tällä kertaa toimi Junis.

Munatonta.

Näin Pariisissa. Vasta 120 poliisia loukkaantunut paskasakin tuhovimman alla. Poliisi tai armeija ei saa mitään aikaan.

Ihan vinkkinä: jos haluaa saada valtavan väkivaltarikollismassan kuriin, se on aika hankalaa jos ei ole itse valmis käyttämään väkivaltaa.

Montako viatonta uhria tarvitaan ennen valtion väkivaltakoneiston konkreettista puuttumista paskasakin rettelöintiin? Onko ranskalaisilla enää ollenkaan munia tai oikeustajua?

Kovat piippuun ja menoksi. Homma on taatusti nopeammin ja kivuttomammin ohi kuin myöhemmin.

Ps. Siltä varalta, että ihmisille ei jäisi epäselväksi, mitä "nuorisojoukoilla" tarkoitetaan, niin valokuvia löytyy tästä, tästä ja tästä.

Selväpäiset Ranskassa

Tällä kertaa varastetulla mopolla itsensä poliisiautoa vasten listineet selväpäiset nuorukaiset ovat motiivi sille, että Ranskassa palavat taas autot ja mellakoidaan kaduilla. Kyseessä on siis HS:n lanseeraama nuoriso, jolla siis ei ole mitään käytännön tekemistä riehujien ikäjakauman kanssa.

Meilläpäin aina on tarvittu melko lailla viinaa, että asiat ovat lähteneet lapasesta rauhan aikana. Nämä selväpäiset ovat kuitenkin siinä mielessä toista maata, että aivoton riehunta, paikkojen tuhoaminen, yllätysseksi ja muu vähemmän rakentava toiminta onnistuu mainiosti ilmankin.

Tässä selväpäisten toikkaroinnissa on sellainen huono puoli, että keskimääräisen viinaanmenevän kulttuurimme vaaralliset mulkut on ollut kohtalaisen helppo välttää: kaikki tietävät känniläisten olevan aggressiivisempia ja harkitsemattomampia kuin normaalit ihmiset. Tämä tekee selväpäisistä arvaamattomia, mikä saa normaalin kaljaavieromattoman kansalaisen helposti nuivaksi arvaamatonta väestönosaa kohtaan.

Viinapäiset ihmiset kuitenkin selkiävät joskus, ja ovat taas kohtalaisen normaaleja ja vaarattomia yhteiskunnan jäseniä, ja näiden kanssa on turvallista olla tekemisissä tai olla olematta. Selväpäisissä on sekin huono puoli, että he eivät lakkaa olemasta selväpäisiä, minkä ansiosta he eivät ole oikein missään tilassa turvallista seuraa.

Meikäläisiä on aina suomittu valtion taholta siitä, että viina vie järjen. Mitenkäs nyt suu pannaan kun selväpäisillä ei ole sitä järkeä viinattakaan?

Ymmärtäähän sen kyllä - hulluksihan siinä tulee jos välillä ei parille pääse.

Kansallissankareista

Kautta historian jokaisen menestyneen kansan voi tunnistaa siitä, että sen keskuudesta on löytynyt tarvittaessa kansallissankari tai useampia. Nämä henkilöt ovat olleet avainasemassa kansan menestyksen ja säilymisen kannalta. He ovat tehneet tarpeelliset – usein hirviömäisetkin – teot kansansa etua silmälläpitäen.

Nykyisenä tasa-arvoistamisen aikana on vaikea löytää ihmistä, jota tituleerata kansallissankariksi: aina löytyy halventajia nollaamaan vaikkapa kansallissankarimme Eugen Schaumanin sankariteon jollain asiaankuulumattomalla seikalla kuten vaikkapa tyttöystävän jättämisellä. Heidän kaltaistensa mielestä sankarin täytyy olla yli-inhimillinen ja virheetön, jotain henkilökultin ja palvonnan ansaitsevaa.

Vaan kun jokainen sankari on ihminen – niin hyvässä kuin pahassa.

Normaaleissa, vakaissa oloissa sankareita ei tarvita. Sankari nousee esiin kriittisessä tilanteessa täyttämään tärkeän tarpeen: kansan jatkuvan sisällissodan lopettaminen (Tokugawa), Eurooppalaisen sivilisaation (Leonidas) ja kristikunnan (Vlad III) pelastaminen valloittajilta tai vaikkapa kansan sortajan ja oikeuksien viejän tappaminen (Eugen Schauman). Sankari tekee sen mikä on tehtävä.

Nykyään kansallismielisyydellä on ruma kaiku, mistä syystä myös kansallissankareita panetellaan. Pääministeri Matti Vanhanen sylki sankarin haudalle tuomitsemalla tämän sankariteon ja haukkuen terroristiksi - juuri sinä maailmanaikana, jona sana terroristi edustaa äärimmäistä pahaa. Tästä on helposti pääteltävissä, että kansallissankaria kohtaan suunnattu viha suunnataan myös kansaan, jonka sankari henkilö on.

Eurooppalaisten maiden kansallistunto on alamaissa. 1960-luvun jälkeen nationalismi on eurooppalaisessa uuskielessä merkinnyt yksinomaan natsismia, ja kaikki kansan suvereniteetin säilyttämiseen ja tukemiseen tähdänneet lausunnot ovat saaneet saman tuomion. Viime vuosina tämä on laajennettu koskemaan myös demokratiaa. Kansalaisen oikeutta ilmaista mielipiteensä ja pyrkiä vaikuttamaan valtionsa asioihin suitsitaan nyt armotta epämääräisin ja mielivaltaisin viharikoslainsäädännöin, jotka tekevät sekä sananvapaudesta että kansan vallasta selvää.

Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa. (Poliittisen) mielipiteensä ilmaisun kriminalisointi suoraan ja vailla tulkinnanvaraa tuhoaa demokratian.

Sananvapauden rajoittaminen ei lakkauta ongelmia, jotka soraääniä ovat tuottaneet. Sananvapauden rajoittaminen aikaansaa vain sen, että seuraavaa protestia ei tehdä sanoin.

Sen protestin tekevät sankarit.

Glossokratiaa ja vasemmistopolitiikkaa

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, mitä sanat oikeisto ja vasemmisto tarkoittavat. Tai siis siitä, mitä niiden pitäisi tarkoittaa. Sanojen merkitysten muuntelulla on pitkät perinteet: vaikka vasemmistolainen politiikka on alusta loppuun ollut nimenomaan yhteisökeskeistä, yksilönvapauksia rajoittavaa, byrokratian ruokkimista ja sanalla sanoen totalitarismin kannattamista, on tätä jostain syystä (ja ilmeisen menestyksekkäästi) kutsuttu työväen asiaksi.

Työväen asia kuulostaa hyvältä ja sellaiselta, että ihmiset saavat ansioidensa mukaan. Ongelmana tässä on se, että totalitarismissa kansan syvät rivit, työväestö, vieraannutetaan päätöksenteosta ja jos muulla ei demokratian kaataminen onnistu, sotketaan termistöä niin, että tarvitaan se vasemmistolainen papisto tulkitsemaan ns. työväen etuja – mikä jostain syystä näyttää korreloivan heidän Virallisten Edunvalvojiensa eli vasemmistolaisten poliitikkojen mielestä aina ja iankaikkisesti yksilön aseman heikentämisen, verokorotusten ja byrokraattien aseman vahvistumisen kanssa.

Kun samaa valhetta hokee tarpeeksi pitkään, jotkut alkavat uskoa siihen. Nykykielenkäytössä vasemmiston ja moraalisen hyvän väliin voi vetää yhtäläisyysmerkit, kun taas oikeisto merkitsee yksiselitteisesti pahaa. Glossokraatit ovat vääntäneet sanojen merkitykset niin kauas varsinaisista merkityksistään, että varsinaiselle oikeistolle ei ole enää nimitystä. Se, mitä oikeisto nykypuheessa tarkoittaa, on totalitarismi. Natsismi. Kommunismi. Mikä hyvänsä epäonnistunut äärivasemmistolainen ideologia.

Vasemmistolainen politiikka on ollut varsin näkyvä osa eurooppalaista länsimaalaista identiteettiä, ja se on ollut ylpeä siitä. Vasemmistolaisuus on eurooppalaista, kun taas oikeisto on mielletty Yhdysvaltain republikaanien kannattajien trailer trash-osastoksi. Ongelmana on se, että vasemmistolaisuus on byrokraattinen ja jatkuvasti itseään kasvattava ilmiö, joka tähtää ihmisten tasapäistämiseen riippumatta yksilöiden ansioista. Pääasia on se, että Oikeaa Mieltä Olevat (eli vasurit) pääsevät päättämään kaikkien kaikista asioista. Ja heille myös maksetaan siitä.

Oikeistoa tämä vaivaa, koska valtio on oikeistolaiselle lähinnä välttämätön paha: systeemi maahantunkeutujan poisajamisen ja lakien ylläpidon varmistamiseksi. Oikeistolainen politiikka korostaa sekä yksilön vapautta että sitä kautta myös vastuuta, mikä tarkoittaa, että niin menestys kuin menetyskin ovat ihmisen omissa käsissä. Oikeistolaisen mielestä asiat ovat sitä paremmin, mitä vähemmän poliitikot puuttuvat heidän asioihinsa – myös tässä on syy siihen, miksi oikeistolaiset eivät juuri hakeudu politiikkaan. Oikeisto kannattaa ihmisten oikeutta päättää omista asioistaan ja on siksi demokratian paras ystävä.

Vasemmisto totalitarismin perikuvana haluaa tuhota demokratian, koska se on vasemmistolaisuuden pahin vihollinen. Tästä syystä systeemi täytyy luotsata suuntaan, jossa yksilöiltä viedään hampaat suusta ja tasapäistetään niin, että kaikilla on yhtäläisen kurjaa riippumatta siitä, tekevätkö he asialle mitään vai eivät. Mitä enemmän yhteiskunnassa on luusereita, sitä enemmän ääniä kertyy vasemmistolle. Tämä on täydellinen syy raahata maahan lisää työhaluttomia ja –kyvyttömiä ihmisiä, mieluiten kielitaidottomiakin, että he pysyisivät avuttomina ja riippuvaisina vasemmistosta mahdollisimman kauan.

Tämä on toteutettava nimenomaan yhteiskunnan varoilla, koska kenelläkään omia rahojaan käsittelevällä ihmisellä ei ole halua eikä tarvetta jakaa rahaansa pois ihmisille, jotka yksiselitteisesti elävät hänen kustannuksellaan vastikkeetta. Moista hyväntekeväisyyttä aika vähän esiintyy, joten vasemmiston on ryövättävä viholliselta – eli tuottavilta kansalaisilta verojen muodossa rahat jaettavaksi heistä riippuvaisille vasemmiston äänestäjille. Tämä on tehokasta kahdesta syystä: tuottavan kansalaisen on pakko raataa niska limassa saadakseen myös omalle perheelleen elannon, minkä ansiosta ei jaksa puuttua tällaiseen yhteiskunnan epäkohtaan, vaan tyytyy vasemmistolaiseen propagandaan ja iltaan telkkarin ääressä, ja toisaalta takaa saamattomien laiskurien, kusipäiden ja luusereiden vankkumattoman tuen.

Todellisuus on siis se, että ns. työväen puolestapuhujat tekevät kaikkensa, jotta tehty työ ei kannattaisi ja jotta loisten määrä yhteiskunnassa lisääntyisi mahdollisimman suureksi.

"Yksi aate löytää heidät,
se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee
ja pimeyteen kahlitsee
maassa glossokratian,
joka vasurien saartama on."

Kyllä vaan

On väärin lyödä jotakuta turpaan ihonvärin takia, mutta ihan yhtä väärin on jättää ihonvärin takia lyömättä jos aihetta muuten on.

Vielä syrjimättömyyslaista

Minun mielestäni koko laki syrjimättömyydestä on paitsi kuolleena syntynyt myös suurin este sananvapauden toteutumiselle yhteiskunnassamme.

Jos kaikki syrjiminen kielletään, kielletään myös omien kansalaisten oikeudet yli ulkomaalaisten ja suomeksi sanottuna lakkautetaan kaikki sisäryhmät rangaistuksen uhalla. Vieläpä sellaisen rangaistuksen, jota ei valtio pysty soveltamaan kuin omiin kansalaisiinsa - ja täten syrjii näitä suhteessa ulkomaalaisiin.

Tulkitsi lakia osapuilleen miten tahansa, on lopputuloksena looginen ristiriita, koska valtion määräysvalta on rajattu.

Ihmisoikeuksien supervalta

Paljonko oikeusvaltioksi itseään tituleeraavaan parlamentaariseen demokratiaan mahtuu kusipäitä, jotka haluavat syrjäyttää perustuslain ja avoimen kansalaiskeskustelun poliittisista kysymyksistä?

Nähtävästi tarpeeksi: Mikko Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä (linkissä) tehtiin aiemmin keväällä tutkintapyyntö ja nyt syyte viedään Espoon käräjäoikeuteen. Muuten en olisi asiasta millänikään; typeriä oikeusjuttuja voi kylähullu jos toinenkin nostaa. Tässä vain on hivenen eri juttu kyseessä. Mielipidevainon takana ei ole yksityishenkilö, vaan valtiomme viranomainen, joka on katsonut asiakseen tehdä nimenomaan virkatehtävänään edellämainitun tutkintapyynnön.

Mikko Ellilän omista kommenteista aiheeseen voitte lukea tarkemman selonteon asiaan liittyvistä menettelyvirheistä ja törkeyksistä, mutta haluaisin painottaa hänen puheenvuoronsa mielestäni olennaisinta asiaa uudestaan tässä:

Valtion edustajat yrittävät kriminalisoida kansalaisen poliittisen mielipiteen.

Kyse ei ole siitä, oletteko Ellilän kanssa samaa mieltä. Kyse on siitä, että saatteko olla Virallisen Liturgian kanssa eri mieltä ja sanoa sen ääneen joutumatta linnaan. Ehkä voisitte hyväksyä sen, että esim. aselainsäädäntöä rukattaisiin huonompaan suuntaan, mutta voisitteko hyväksyä sitä, ettette saisi edes ääneen sanoa, että lakimuutos on mielestänne hanurista ja syystä?

Jos tuomio tulee, on päitä vadilla lukuisia ja olemme päätyneet tilanteeseen, jossa Iso Veli kertoo mitä mieltä ja millä tavoin mistäkin asiasta saa olla. Siinä tilanteessa maamme lakkaa faktisesti olemasta demokratia.

Käsittämätöntä, mitä muutama höyrähtänyt byrokraatti kehtaa yrittää.

Kerran forumilla

Olipa aurinkoinen iltapäivä forumilla, kun hyvänpäiväntutut Servius Autoritatius Totalitarius ja Primus Libertius Justus kohtasivat ja kuulumiset vaihdettuaan alkoivat keskustella päivän polttavasta aiheesta.

SERVIUS: Kai kuulit siitä, kun Publius-Ennius Antisocialus päätti ruveta valamiehistöksi ja tuomariksi ja harvensi tielleen sattuneita ja lopuksi itsensä?
PRIMUS: Jo vain, hankala sitä on ollut säästyä kuulemasta. Muusta ei ole kaupungissa puhuttukaan. Hän ymmärtääkseni toteutti aikeensa heittokeihäillä, joihin sitten loppujen lopuksi itsensäkin syöksi ettei päätyisi lainvalvojien käsiin?
S: Näin on asia. Tämän johdosta olenkin ajatellut, että olisi kerrassaan esimerkillistä kieltää kaikilta aseet jos he eivät ole palveluksessa.
P: Mitäs järkeä tuossa on? Minusta aselainsäädäntömme ajaa asiansa.
S: Jos Antisocialus ei olisi saanut käsiinsä heittokeihäitä, hän ei olisi saanut vapaita kansalaisia hengiltä.
P: Kyllä kyllä, mutta Antisocialus otti itsensä jo hengiltä. Miksi ihmeessä kiusata vapaita kansalaisia ja estää heitä harjoittelemasta aseenkäyttötaitoa kuten ennenkin? Se on kehittävää puuhaa.
S: Mitä kuulenkaan? Oletko muka sitä mieltä, että aseita ei tulisi kansalaisilta kieltää?
P: Kyllä vain, kuomaseni. Kansalaisten elämää toki vaikeuttaisi se, etteivät he saisi kantaa veistä syödäkseen tahi opetella taistelemaan pitääkseen itsensä kunnossa puolustaakseen kansaansa vihollisten hyökkäyksen varalta - esimerkiksi sellaisten kuin Antisocialus.
S: Mutta minä en itse jaksa ruveta moiseen, juon mielummin itseni tainnoksiin ja sammun vomitoriumiin. Eikö aseet kieltämällä olisi ehkäissyt Antisocialuksen tekoset?
P: No kyseiseltä päivältä ehkä. Antisocialus oli hullu ja halusi tappaa muut, ja otti välineekseen ensimmäisen asian jonka keksi. Jos hän ei olisi käyttänyt asetta, hän olisi voinut vaikkapa myrkyttää ihmisten juomaveden ja tappaa paljon isomman määrän.
S: Mutta Antiokiassa tapetaan paljon vähemmän ihmisiä heittokeihäillä, siellä kun niitä ei julkisesti saa omistaa.
P: Tämä pitää paikkansa. Siellä ihmiset tappavat toisiaan muilla keinoin, määrät kuuluvat olevan osapuilleen samat kuin täälläkin.
S: Nyt sinä olet sitä mieltä, että kaikkien pitäisi kulkea ympäriinsä heittokeihäät kourissaan. Minusta sellainen on vaarallista touhua, etenkin orgioissa, joissa ihmiset ovat päissään ja usein pikaistuksissaan alkavat nujakoida.
P: Ystäväni Servius, olet käsittänyt väärin. En kannata nykyisen lain muutosta, vaikka olenkin kuullut, että korrelaatio aseistuksen ja ryöstetyksi tai tapetuksi tulemisen kanssa on laskeva. Ei nykyäänkään saa kantaa orgioissa asetta, ja nekin ovat valvottuja tilaisuuksia.
S: Mutta tämähän kuulostaa aivan siltä kuin olisit sitä mieltä, että aselainsäädännössä ei olisi mitään vikaa.
P: Näin on asia, ystäväiseni.
S: Mutta ihmisethän voivat käyttää aseita väärin!
P: Se pitää paikkansa.
S: Yhteiskunnassa, jossa ihmisillä ei ole aseita, ei niitä voida väärinkäyttää, eikö totta?
P: Logiikkasi on pistämätön.
S: Eikö silloin aseeton yhteiskunta ole turvallisempi kuin yhteiskunta, jossa saa kantaa aseita?
P: En olisi tuosta niinkään varma. Improvisoituja aseita on aika helppo valmistaa, minkä lisäksi rikolliset aika vähän kielloista välittävät. Minua pelottaisi tilanne, jossa vain rikolliset voisivat olla aseistettuja.
S: Tuossa on kyllä tietyllä lailla perää. Tilanne on vain niin, että aseet pelottavat minua, enkä toivoisi niitä näkeväni.
P: Pelottaviahan ne toki ovat, mutta vielä pelottavampia ne ovat silloin, kun niitä on vain vastapuolella. Ajattele niitä vähän samaan tapaan kuin palokuntaa: mieluummin sinulla on sellainen etkä tarvitse sitä kuin päädyt tilanteeseen, jossa sille olisi tarvetta eikä sinulla moista olisi.
S: Millä minä nyt suojaudun Antisocialuksen kaltaisilta hulluilta?
P: Heikäläisiä ei kovin monta ole ja ennen pitkää hänenkaltaisensa päätyvät lainvalvojien hoteisiin. Varmaa turvaa en voi heiltä suoda, mutta todennäköisempää on, että Juppiter itse korventaa sinut salamalla.
S: Minä kyllä pelkään ukkostakin.
P: Sitä en epäile. Nyt minun täytyy kuitenkin jatkaa matkaa, on paljon asioita hoidettavana. Tule käymään ukonilmalla vaimosi kanssa, jos vaikka seura toisi rohkeutta kestää Juppiterin uhka. Meillä ei kotosalla ole tavallisia työkaluja kummempia aseitakaan.
S: Se käy, ystäväiseni. Sain keskustelustamme ajattelun aihetta.

Miehet lähtevät eri suuntiin ja myöhemmin kävi ilmi, että myös senaattorit olivat sitä mieltä, että yhden hullun riehumisesta ei ole tolkkua koko kansaa rangaista.

Hyvä versus paha

On hassua, että on ihmisiä, jotka mieltävät itsensä pahoiksi. Tapahtui tämä sitten vahvemman oikeuden kannattamisen, rasistiksi itsensä ruoskimisen, saatananpalvonnan tai vaikkapa perisynnistä kärsivän sukupuolen nimissä. Kaikkihan sen tietävät, että ei kukaan millään tasolla looginen ihminen ole oikeasti mielestään paha.

Tästä johtuu, että se, mikä pahaksi mielletään, esiintyy yleensä pahiksiksi itsensä lukevien silmissä "hyvää parempana" hyvänä. Vähän siihen tapaan kuin sanotaan, että might makes right (kuten taannoisessa Jokelan tapauksessa), identifioidutaan vahvojen sakkiin - niiden, jotka eivät kitise ja jotka eivät tarvitse apua. Ja leikitään oikein kovasti, että ollaan vahvoja.

Heikoimmalla on suurin tarve identifioitua vahvoihin. Vahvat tietävät pärjäävänsä heikompienkin sakissa. Tästä syystä vahvalla ihmisellä on kanttia lukeutua hyviin - se ei ole kovin paljon häneltä pois - ja heikolla ei: hän vihaa heikkoutta ennen kaikkea itsessään ja haluaa tappaa sen maailmasta muistuttamasta omasta heikkoudestaan jonka kanssa ei tule toimeen. Ja silloin pitää olla kova. Julma. Paha.

Ihan vain siksi, että ehkä siinä vaiheessa kun muut pelkäävät tätä pahaa, kovaa ja julmaa, voisi tämä paha kova ja julma uskotella itselleen olevansa vahva.

Rehellisyys itselle ja muille on se perusta, jolle kaikki muu rakentuu. Pahisten jengi elää itsepetoksesta koska ovat liian heikkoja tunnustamaan asioiden todellisen laidan. Ja jos rehellisyys rakentaa, ei liene vaikea arvata mitä petos saa aikaan.

Ps. Tuli mieleen black metal-ideologiasta ja saatananpalvonnasta sellainen asia, että nämähän ovat täytellisen länsimaalaisia ilmiöitä. Teoriani näiden synnylle ei ole niinkään vastareaktio kristinuskolle, vaikka se pääosin sellaisena manifestoituukin, vaan pikemminkin vastine alituiselle syyllistämiselle. Länsimaalaiselle nuorisolle opetetaan esim. Suomessa 9-12 vuotta putkeen, että he ovat pahoja länsimaalaisia sortajia ja häpeäisivät perkele. Pahuus-ideologia voi tavallaan olla vastareaktio tälle: "no vittu jos myö ollahan pahoja sortajia ja syntyneet saatanoiksi niin ollahan sitte täysillä eikä vuan puolella persiillä!"

Ei näin.

Kiitos ihan vitusti, Pekka-Eric Auvinen. Olisit vaan alottanut sen paskasakin harvennuksen itsestäsi niin pelleilysi ei olisi ollut meiltä muilta pois.

On vähän enemmänkin kuin outoa vihata sossuyhteiskuntaa samalla kun antaa lisää paukkuja sen vapaudenrajoituskoneistolle.

Tapahtuman välittömät seuraukset: Mietitään julkisesti
- Harrastusaseiden
- Musiikin
- Internetin
- Tietokonepelien
vaikutusta kansakuntamme herkkiin ja lumihiutaleisiin nuoriin ja ajetaan vähintään yksi kerrallaan noiden kaikkien kieltämistä tai ainakin lainsäädännön tiukentamista.

Pekka-Eric Auvinen. Jos tarkoituksesi oli ajaa kaiken vihaamasi asiaa, onnistuit helvetin hyvin.

Tolkusta

Älykkyyden kehityksessä olemme saavuttaneet tietynlaisen rajapyykin. Tällä hetkellä länsimaissa on tilanne, jossa ei ole mitenkään tavatonta saada jatkoon kellokäyrän alemmankaan puoliskon geenejä, koska hengissä selviytyminen ei ole enää omasta tahdosta ja älykkyydestä kiinni. Tämä tarkoittaa suoraan sitä, että aiemmin yhteiskunnassa ovat vähemmän laadukkaat resurssit enemmän tai vähemmän lähteneet geenipoolista luonnollisen valinnan seurauksena, mutta nykyisin niillä on mahdollisuus jatkopaikkaan. Edustamme sukupolvea, jolla ei ole perusteltua syytä olettaa olevansa vanhempiaan fiksumpi - meidän ei ole ollut pakko.

Tilanteessa, jossa ihmisen ei tarvitse tehdä mitään tai kehittää itseään, on tavattoman suuri todennäköisyys sille, että ihminen ei myöskään tee mitään eikä kehitä itseään. Kun tarpeet voi tyydyttää käymällä sossussa hakemassa ruoka- ja vuokrarahat ja sutimalla tumppuun nettipornon ääressä, tarvitsisi ihminen motivaation, joka ei kumpua perustarpeista. Tähän asti perustarpeiden tyydyttäminen on pakottanut ihmiset kehittämään itseään ja tekemään asioita, mutta nyt sille ei ole mitään tarvetta. Yhä kasvava määrä ihmisiä muokkaa elämänsä edellä kuvattuun huonekasvia muistuttavaan tilaan, josta ei ole minkään tason hyötyä kenellekään. Edustamme ensimmäisiä sukupolvia, jotka ovat varmasti vanhempiaan saamattomampia.

Huonekasvimentaliteetti saa ihmisestä vain omaa itseään ajattelevan yksilön, jota ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään muu kuin ne omat tarpeet. Koska yhteiskunta huolehtii yksilön omista tarpeista, ei ole yksilöllä tarvetta huolehtia edes yhteiskunnasta. Tämä antaa mahdollisuuden vastuuttomalle ja ideologiselle haihattelulle perustuvalle vasemmistolaiselle teoriamössölle, jota jotkut kutsuvat politiikaksi ja joka on herttaisen irrallaan todellisuudesta. Tämä johtuu yksiselitteisesti siitä, että yksilöllä ei ole tarvetta eikä täten motivaatiota tulla realiteettien kanssa toimeen tai vastata edes itsestään, jolloin tämä ymmärtämätön tapaus kuvittelee, että systeemi on yksilöistä riippumaton ja itsenäinen ruokkiva ja elämää ylläpitävä entiteetti, jolle vapaamatkustaja ei edusta syöpäsolua.

Alimman yhteisen nimittäjän mukaan pelaava viihdeteollisuus täyttää ihmisten päät, koska se nyt vain sattuu olemaan kivempaa kuin itsensä kehittäminen ja koska ilman sitä kehitystäkin tulee toimeen. Tästä seuraa suoraan se, että on vaikeampi löytää yhteisistä asioista ja niiden hoidosta kiinnostuneita ihmisiä kuin vaikkapa ilmapäätä, joka tietää nimeltä kaikkien maassamme kilpailleiden Big Brother-osanottajien nimet ja pari toilausta itse kultakin.

Nykyihminen ei ole riippuvainen tosiasioista, joten nykyihmisen ei myöskään tarvitse ottaa niitä huomioon. Tämä on johtanut mm. multikulturalismiin, tasa-arvon sekoittamiseen tasapäistämiseen, ideologiapohjaisen politiikan pysyvään asemaan reaalipolitiikan rinnalla, sukupuolisen kanssakäymisen holtittomuuteen ja siitä seuraten toimivimman perhemallin murenemiseen ja sanan valitettavan kirjaimellisessa merkityksessä rappioon. Toimivimmat arvot on dekonstruoitu joko merkityksettömiksi tai pahoiksi ja hyvinä ihmisinä pidetään lähinnä niitä, jotka kulkevat päivästä toiseen jalat tukevasti ilmassa.

Kun tarve kehittää itseään ja älykkyyttään suhteessa muihin poistetaan, on tuloksena välitön ja nopea degeneraatio populaatiotasolla.

Nettiväittelyistä

Näin alkajaisiksi sanon, että minä en jaksa nettiväitellä. Keskustelen asioista tullakseni kuulluksi ja ymmärretyksi, ja se riittää. Jos kanssakeskustelijani osoittaa minulle asioita, joista en ole ollut tietoisia ja jotka vaikuttavat olennaisesti kantaani, tarkistan näkemyksiäni. Sen sijaan väittely, jossa asetutaan toista/toisia osapuolia vastaan, on silkkaa ajanhukkaa.

Tämä johtuu siitä, että silloin osapuolilla on lukkoonlyödyt käsitykset, joiden mukaan he ovat oikeassa ja on pakko osoittaa, että vastapuoli on väärässä. Osaako kukaan sanoa "hedelmällisen keskustelun antiteesi"? No, minä sanon. Näistä väännöistä on kokemusta. Niillä on taipumus jatkua kymmenien (ellei satojen) viestien verran ja kiitos lähtöasetelmansa minkäänlaista yhteisymmärrystä ei edes voida saada aikaan.

Väittelyssä osapuolet rakastavat käsityksiään eivätkä luovu niistä ollenkaan ja se poissulkee rakentavan keskustelun mahdollisuuden. Osapuolet myös takertuvat kaikkiin mahdollisiin (ja mahdottomiin) yksityiskohtiin, rakentavat itse viholliskuvaa ja käyvät sen kimppuun kaikella vimmalla mitä saavat itsestään irti.

Tulos? Helvetisti tuhlattua aikaa, jonka olisi voinut käyttää paremminkin. Henkistä runkkailua, joka lähtee tarpeesta osoittaa olevansa toista parempi. Väännön seuraajat seuraavat epäuskoisen huvittuneina vääntäjien pikkumaisuutta ja päätyvät pitämään ennen pitkää kaikkia osapuolia pösilöinä, jotka tarjoavat heille seiskan tasoista sosiaalipornoa.

Pyh.

Peilaus 101

Jokainen psykologiaa koskaan lukenut tietää, mitä tarkoitetaan peilaamisella: projisoidaan omat negatiiviset tuntemukset muihin jotta voidaan sitten sanoutua niistä irti ja saavuttaa katharsis. Toisin sanoen etsitään muista ne asiat, mitkä itsessä vituttaa ja käydään tavattomalla vimmalla niitä vastaan.

Kaikkein suurimpia muiden arvon alentajia tapaavat olla aina ne, joilla siihen on kaikkein vähiten aihetta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että se on kaikki mitä heillä on. Ihmisen täytyy tuntea olemassaolonsa mielekkääksi ja jos ei löydä mitään missä itse olisi hyvä, on sentään löydettävä muista jotain, missä ne muut ovat huonoja. Koska on egolle kestämätöntä tuntea olevansa huonoin.

Ne, joilla ei ole tarvetta tuntea itsejään tarpeelliseksi tuomitsemalla muita mielivaltaisin kriteerein, on vain parempaa tekemistä.

Valitettavasti nykymaailman yhteisöissä ihmiset tapaavat keskimäärin olla sen verran älykkäitä, että tunnistavat ansiotta egonsa pönkittäjät ja nauravat nämä pihalle.

Ihminen, joka saa menestyksen tunteensa yksistään aukomalla toisille päätään, saa mitä tilaa. Kukaan ei kunnioita eikä pidä minkäänlaisessa arvossa.

Sosiaalisessa yhteisössä elävät ihmiset ovat keskimäärin aika reilua väkeä. He tunnustavat jos ihmisellä on ansioita jossain. Jos siis haluaa tuntea itsensä hyväksi, kannattaa tulla jossakin asiassa sellaiseksi. Yritys pudottaa muut omalle häviäjän tasolle ei palvele kenenkään etuja.

Infantilisaatio

Elämme maailmassa, joka on tehty kakaroita varten. Mitä vaan voi tehdä hetken mielijohteesta ilman, että tarvitsee kantaa huolta seurauksista, sillä Systeemi huolehtii siitä, että kaikilla on hyvä olla. Riippumatta siitä, onko heillä itsellään mitään myötävaikutusta asiaan.

Infantilisaatio tarkoittaa sitä, että ihmisellä on koko ajan oikeus elää lapsen lailla. Kaikilla oikeuksilla mutta ilman vastuuta.

Jos haluat lapsen, voit kyllä tehdä lapsen. Sinun ei tarvitse olla kyvykäs kasvattaja tai edes kykenevä elättämään, kyllä yhteiskunta huolehtii.

Jos haluat elää tekemättä töitä, onnistuu se kyllä. Sinun ei tarvitse mennä töihin, sillä on sossu, joka kyllä maksaa ja huolehtii. Saat luonnollisesti myös oman asunnon, jonka yhteiskunta maksaa.

Sosiaalivaltio myös riisti isältä paikkansa perheen elättäjänä. Samalla se vei länsimaalaisen miehen itsetunnon, ja (yhä) kasvava osa elää edelleen lapsuutensa epärealistisia fantasioita koska ne ovat rakkaita eikä niistä tarvitse luopua. Pelottavan harva tuntee enää kantavansa vastuuta perheensä tai maansa turvallisuudesta. Ihmisille, joilta on viety elämän merkitykselliset asiat pois, jää vain hedonismi ja nihilismi. Omasta egosta kaikki alkaa ja siihen se myös loppuu.

Vastuun vieminen ihmisiltä on mahdollisesti suurin saatana, jonka olen kohdannut (pääasiassa siksi, että se mahdollistaa osapuilleen kaikki muut päättömyydet). Koska mistään ei tarvitse huolehtia, voi kaiken vetää lekkeriksi. Tulos? Helvetinmoinen määrä ihmisiä, jotka eivät ole valmiita, halukkaita tai kykeneviä kantamaan vastuuta omasta elämästään saati toisten.

Vastuunkanto, perheen luominen ja aikuisuuteen tähtääminen on poissa muodista. Lapsuutta jatketaan (usein ennenaikaiseen) hautaan asti.

Milloin ja miksi infantilismi syntyi? Ketkä ovat vastuussa? Ja, kaikkein tärkeimpänä, millä helvetillä siitä pääsee eroon?

Fjordman pohtii osapuilleen samaa, mutta laajemmin.

Perusasioita, osa DCLXVI

Ongelma ei ratkea sen olemassaolon kieltämisellä eikä se myöskään auta tippaakaan niitä, jotka joutuvat ongelmasta kärsimään.

Tätä kutsutaan välinpitämättömyydeksi.

Sosiaaliturvasta

Ihan aluksi sanon, että sossu ja muut vastaavat turvaverkkolaitokset tulisi lakkauttaa välittömästi.

Miksi? Väliinputoajia, tilapäisessä tarpeessa olevia, syrjäytyjiä ja muuta sakkia on pilvin pimein. Mistä he saisivat elantonsa jos yhteiskunta ei sitä suo? Eikö ehdotukseni aja epätoivoiset ihmiset nälissään/tarpeissaan epätoivoisiin tekoihin?

Varman vastauksen tähän voi saada vain kokeilemalla, mutta minä näen asiat seuraavasti:

Yhteiskunnallisen sosiaaliturvaverkoston purkaminen vapauttaa valtavat määrät resursseja ja antaa tilaisuuden laskea verotusta. Ihmisille jää siis faktisesti työstään enemmän rahaa käteen. Tämä tarkoittaa suoraan elintason nousua. Työssäkäyvät ihmiset voivat myös ottaa "suojatikseen" syrjäytyneen tai pari - osakuntasysteemillä tai suoraan - joita avittavat takaisin jaloilleen. Koska suojatti saa rahaa ihmisiltä, jotka näkee ja joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa - ei kasvottomalta "systeemiltä" - on hänen motivaationsa lakata olemasta näiden riippa aavistuksen eri luokkaa kuin prekaeetulla, jolle kasvoton systeemi maksaa.

Olen siis sitä mieltä, että yhteisön tulisi kantaa vastuunsa syrjäytyneiden aseman parantamisesta, mutta olen samaan aikaan sitä mieltä, että tätä ei missään tapauksessa saa tehdä verovaroista. Kasvoton byrokratiapelleily apua tarvitsevien ihmisten kohdalla on suoranaista kusipäisyyttä - heitetään rahaa kaivoon ja unohdetaan kaivossa olevien ihmisten todennäköinen halu ja tarve parantaa tilannettaan.

Aktiivinen, konkreettinen ja vapaaehtoinen apu eroaa merkittävästi myös siinä mielessä nykyisestä, että sekä avun antaja että tarvitsija haluaa eroon tilanteesta, jossa apu on välttämätöntä. Sen sijaan ihminen, joka on verovaroilla töissä instituutiossa, joka perustuu verorahojen suuntaamiseen avuntarvitsijoille, ei käsittele työssään niinkään omia rahojaan ja tästä syystä myös motiivi saada niille vastinetta on aavistuksenomaisesti toista luokkaa.

Näkymättömän käden ojentaman avun vastaanottaja ei myöskään koe likikään yhtä konkreettisesti olevansa hyväntekeväisyyden kohde. Vapaaehtoinen apu konkreettisesti olemassaolevilta ihmisiltä tuo sosiaalisen verkostoitumisen mahdollisuudet, mutta myös ryhmäpaineen ja tiedon siitä, että jos perseily ei lopu ja järki löydy käteen, voi avun määrä ja kohde muuttua.

Peräänkuulutan siis aitoa, ihmisten vuorovaikutukseen perustuvaa yhteisöllisyyttä ja altruismia epäonnistuneen yhteiskunnallisen hyysäyskoneiston tilalle.

Teoria vs. käytäntö

Helpoin tapa selvittää onko ihminen upottanut arvostelukykynsä nihilismin suohon on kysyä tältä kymmenen pisteen kysymys:

Jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, kummassa on vika?

Yhteisöistä

Yhteisöllisyys tarkoittaa sitä, että on tietty porukka, joka vetää yhteen hiileen toistensa parhaaksi. Maailmassa on lukemattomia yhteisöjä joilla on omat etupiirinsä ja agendansa. (Toistaiseksi) olennaisimmat yhteisöt, johon yksilö voi kuulua, ovat perhe ja valtio. Niihin kuulumisesta yksilölle on eniten hyötyä.

Yksi syy sille, minkä takia pidän vasemmistolaisia taivaanrannanmaalareita tekopyhinä paskiaisina on se, että he lukevat kuuluvansa "globaaliin" yhteisöön. Eli siis yhteisöön, joka ei jakaudu sisä- ja ulkoryhmiin ja jonka jäsenillä ei ole mitään yhteistä keskenään.

Globaali yhteisö ei ole yhteisö ollenkaan. Sellaista kannattava ihminen ei ole yhteisöllinen, vaan yhteisövastainen (Kuten IDA asian ilmaisi: "Koko maailman näkeminen yhtenä yhteisönä on luonnollisesti yhteisöllisyyden täydellistä kieltämistä."). Rehellinen ihminen ei myöskään voi olla yhteisövastainen, koska kaikki sosiaalisessa ympäristössä toimivat suosivat niitä ihmisiä, joista pitävät enemmän ja joiden kanssa heillä on eniten yhteistä.

Vasemmistolaisen "globaaliyhteisön" kannattajat oikeasti ajavat eturyhmänsä - eli niiden, jotka eivät menesty omilla ansioillaan - etuja ja valehtelevat silmät päästään väittäessään olevansa kaikkien puolella.

Minulle rehellisyydellä on melkoisesti väliä. Soisin muillekin olevan.

Se pieni ero

Olen kuullut juttuja ihmisiltä, jotka ovat avoimemman maahanmuuttopolitiikan kannalla. Minulle on kerran toisensa jälkeen tolkutettu, että maahanmuutto on ikiaikainen ja luonnollinen asia, eikä sitä kannata mitenkään säädellä.

Minä tunnen kyseisenlaisen ajattelutavan nimellä naturalistinen virhepäätelmä. Samalla logiikalla voitaisiin väittää, että koska raiskaukset ovat luonnollisia asioita joita on ollut aina, ei niitä kannata mitenkään säädellä.

Minä myös väitän, että tämäntyylistä tai -tasoista maahan änkeämisvimmaa ole milloinkaan aikaisemmin ollut huolimatta ajoittaisista kansainvaelluksista. Tässä kuviossa on meinaan yksi, melko lailla ratkaiseva ero kaikkeen maailman aikaisemmin näkemään kansainvaellukseen:

Sosiaalivaltio.

Jos afrikkalaiset kulttuurinrikastajat eivät olisi koskaan kuulleet, että jossakin päin maailmaa on mahdollista elää tekemättä sekuntiakaan töitä koko ikänään ja saada silti ylöspidon, asunnon ja tarhat, lääkärinpalvelut ja muut, niin ihan täysin näppituntumalta veikkaan, että sikäläistä yhteiskunnista tänne pyrkineitä ihmisiä olisi yhteensä alle sata. Ja heillä olisi myös joku oikea syy tulla tänne.

Tuonkaltaiset lypsäjät ovat meikäläiselle yhteiskunnalle kuin hyttysiä: muutamasta ei ole suurempaa haittaa kuin pari paskamaista paukamaa, jotka kuitenkin voivat viedä huomion olennaisemmista asioista. Ja kun niitä on tarpeeksi, lähtee henki.

Kiihkoa ja kansanryhmiä

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuli mieleeni herkullinen huomio: kenelläkään ei mene aivot suvaitsevaisuusoikosulkuun siitä, että sanoo vaikkapa suomalaisten olevan rasistisia. Tai vaikkapa vasurien äänestäjien olevan idiootteja. Tai vaikkapa tietokoneharrastajien olevan nörttejä ja peräkammarin poikia, joiden ainoa ihmissuhde on esinahan ja käden välinen hutera liitto.

Mutta ans kattoo, kun joku sanoo, että neekereissä tai muslimeissa on jotain vikaa. Voi sitä tiedostavan suvaitsevaisuuden hyökyaaltoa, joka havaitsee, että ei perkele, nyt on puhuttu taas kerran kaunistelematta totuuksia - mutta että oikein suojeluksen alaisesta ryhmästä! Sitä ei Hyvä Ihminen siedä, vaan lähettää ajatuspoliisinsa välittömästi aktivoimaan kanssakeskustelijoitaan, lataamaan blogejaan, soittamaan vähemmistövaltuutetulle ja tiedottamaan kaikkia siitä, että nyt on päässyt sekaan se pahin mahdollinen ihmistyyppi: rasisti. Tämä paholaisen ruumiillistuma on välittömästi verbaaliteurastettava Göbbelsin Metodilla (puhutaan samaa - säännönmukaisesti asiaan liittymätöntä - paskaa niin kauan, että vastapuoli kyllästyy).

Minusta on kummallista, että on olemassa ihmisryhmiä, joista ei saa ilmaista kursailematonta mielipidettään. Minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että joku tulee minulle kertomaan vaikkapa suomalaisten, miesten, naisten, kristittyjen, muslimien, hindujen, neekerien, jenkkien, juutalaisten, mustalaisten, roolipelaajien, kokoomuslaisten, mars-patukoiden syöjien ja lakkojen ystävien olevan paskasakkia. Toki jotkin näistä voivat huvittaa minua ja saatan jopa udella mikä on vaikuttanut mielipiteen muodostumiseen ja voipi jopa olla, että pidän mielipiteitä typerinäkin.
Siitä huolimatta pidän terveenä ja hienona asiana, että ihminen tuo mielipiteensä julki. Se on hänen oikeutensa.

Suvaitsevaiston (tm) perä-äänenkannattajat taas ovat jatkuvasti sitä mieltä, että joillakin ihmisillä ei ole oikeutta mielipiteeseen tai ainakaan sen ääneen sanomiseen. Heidän mielestään sananvapaus on voimassa vain silloin, kun sanotaan asioita, joita he haluavat kuulla.

He myös käyttävät kantansa tukemiseen aktiivisesti tunneargumentteja, kuten "jos olisit neekeri, haluaisitko kuulla olevasi ihonvärin takia valkoisia tyhmempi"? Kyseinen kysymys on sikäli irrelevantti, että se ensinnäkin olettaa, että olisin tyhmä jos olisin neekeri, ja toisekseen, jos paitsi olisin tyhmä ja se johtuisi nimenomaan ihonväristä niin kyllä sen saa ääneen sanoa. Samaan tapaan kuin esimerkiksi tilanteessa, jossa kaveri tietää eukon minua pettävän: enhän minä nauti totuuden kuulemisesta, mutta mä pärjään maailmassa paljon paremmin silloin kun tiedän sen ja voin toimia sen pohjalta. Tunneargumenttikysymys on senkin suhteen oikein onnistunut esimerkki totaalisesta logiikan puutteesta, että se kertoo kysyjän olevan kyvytön erottamaan toisistaan populaatio- ja yksilötasoja.

Minun nähdäkseni sananvapaudella on merkitystä ainoastaan silloin, kun sanotaan asioita, joita kaikki eivät haluaisi kuulla. Jokin perversio saa minut jopa pitämään tällaisen sietämistä suvaitsemisena.

Suvaitsevaisto on kehittänyt Suojeltuja Ryhmiä, joista ei saa sanoa pahaa sanaa vaikka miten olisi aihetta. Nämä ryhmät ovat naiset, seksuaaliset vähemmistöt, juutalaiset, neekerit ja muslimit. Kyseiset ryhmät ovat luonnollisesti suojeltuja vain silloin, kun niistä kertoo mielipiteensä ihminen joka ei kuulu niihin ryhmiin (paitsi muslimit, jotka saavat jostain syystä sanoa mitä tahansa kenestä tahansa).

Minun mielestäni nämä Suojellut Ryhmät ovat ihan yhtä lailla Suojelun tarpeessa kuin vaikkapa miehet, suomalaiset, kristityt, jenkit, valkoiset ja heterotkin. En näe mitään kategorista eroa puhuttaessa esimerkiksi kristityistä ja muslimeista, valkoisista ja neekereistä, miehistä ja naisista, seksuaalivähemmistöistä ja seksuaalienemmistöistä.

Haluaisiko joku antaa minulle syyn siihen, miksi kategorisointia saa käyttää joissain esim. rodun määritelmässä, mutta jossain muussa puolestaan ei? Onko joku rotu tai vaikkapa sukupuoli kategorisesti huonompi kuin toinen?

Minusta ei, mutta siltikään ette tule näkemään minua pariutumassa neekerin tai miehen kanssa.

Oikeus olla olemassa?

Nationalistina olen sitä mieltä, että kaikilla kansoilla on oikeus olemassaoloon ja valtioon. Siihen, että he voivat aikaansaada yhteiskunnan, jossa heillä on hyvä olla. Olen tältä pohjalta saanut kuulla olevani rasisti enkä eroa millään merkityksellisellä tavalla natseista ja rotuopeista.

Minä nyt vähän sitten valistan. Natsit eivät olleet nationalisteja edellämainitussa merkityksessä. Heidän mielestään valkoisilla oli oikeus muiden yli hallita muita. Tämä on suorassa ristiriidassa yllä sanomani kanssa - olkoonkin, että "kullekin omansa" on ihan käypä slogan.

Myönnän niin roduilla, kansallisuuksilla ja kulttuureilla olevan eroa keskenään - ei sillä, että tällä myöntämisellä olisi sinänsä mitään tekemistä erojen olemassaolon kanssa. Niitä on olemassa täysin riippumatta siitä, myönnetäänkö tätä vai ei. Ne myös ovat siinä määrin merkityksellisiä, että ne voivat mainiosti toimia motiivina konflikteille. Valtio, joka on tälle tosiasialle sokea, on kusessa.

Olen sitä mieltä, että esimerkiksi etnisyyksien erojen aiheuttamat konfliktit johtuvat erittäin pitkälti siitä, että perinpohjin erilaiset etnisyydet joutuvat olemaan jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa. Esimerkiksi Suomesta on aika vaikea löytää ihmistä, jolla olisi mitään intialaisia vastaan, koska täällä ei liiemmin intialaisia ole eikä näinollen sikäläisen ja täkäläisen meiningin yhteensopimattomuusongelmiakaan. Sen sijaan ei tuota minkäänlaisia hankaluuksia löytää ihmisiä, jotka eivät tule toimeen muslimien, afrikkalaisten, venäläisten tai mustalaisten kanssa, kuten ei myöskään muslimeja, afrikkalaisia, venäläisiä tai mustalaisia, jotka eivät tule toimeen valtaväestön kanssa. Tämä luo niitä ongelmia. Ja niitä ongelmia ei todellakaan voi ratkaista sillä, että kasvattaa niitä kärräämällä lisää toistensa kanssa huonosti toimeen tulevaa sakkia samalle alueelle.

Ota kansalta valtio pois ja siitä tulee orpo. Jos Suomi on yhtä paljon iranilaisen Muhammedin kuin minun maani, en voi sanoa kansallani olevan valtiota. Iranilaisen Muhammedin kansalla on. En pysty keksimään järkevää perustetta sille, että Muhammedin kansalla olisi oikeus valtioon kun taas samanaikaisesti meikäläisillä ei.

Konservatiivista mamupolitiikkaa kannattavia ihmisiä sanotaan "äärioikeistoksi" ja "radikaaleiksi", vaikka sanan missään merkityksessä ei ole äärimmäistä, oikeistolaista eikä radikalismia kannattaa kansan oikeutta omaan valtioon. Äärimmäistä ja radikaalia on tehdä kaikkensa toimivien kansallisvaltioiden hajottamiseksi.

Hyvä Bob-setä paheksuu

Kyllä me suomalaiset ollaan paska kansa. Bob Geldof tuli valtiovierailulle vinkumaan että eikö teille ahneille paskiaisille mikään riitä.

Herraseni on hyvä ja katsoo peiliin ja 55 miljoonan euron tililleen.

Sen jälkeen hän voisi perustella minkä takia yhteiskunnan ylläpitoon maksettavia veroja pitäisi antaa yhteiskunnan ulkopuolelle.

Geldof vetosi myös siihen Marshall-avun määrään, jota hänen mukaansa saimme sodan jälkeen ja sen velvoittavan meidät antamaan rahaa pois. Olen kyllä samaa mieltä, voitaisiin aluksi antaa vaikkapa 100 000 kertaa maamme vastaanottama marshall-avun määrä. Tästä voisi itse asiassa kaikin mokomin tehdä vaikkapa vuotuisen kehitysapupakettimme.

Muistelisin, että 100 000 x 0 = 0.

Monikulturistinen dialogi

Günter Wallraff meni ehdottamaan, että kölniläisessä moskeijassa luettaisiin Rushdien Saatanalliset säkeet. Sikäli kun ymmärsin, kyseessä oli yritys aloittaa keskustelua - muslimit vastustavat kirjaa vaikkeivät tiedä sen sisällöstä mitään.

Syntyikö dialogia?

Muslimit vastasivat uhkaamalla murhata Wallraffin, joka nykyään elää poliisin ympärivuorokautisessa suojeluksessa. Muun muassa Islamic News Center on julistanut Wallraffin olevan islamin vihollinen numero uno.

Keskustelussa, jossa yksi osapuoli pitää itsellään mielivaltaisen oikeuden tappaa muut osapuolet, ei ole mitään järkeä. Ihmettelen, kuinka primitiivinen täytyy ihmisen olla jos joka kerta kun kaikki ei mene kuten juuri hän haluaa, täytyy reagoida itkuraivareilla?

"Saksan turkkilais-islamilainen unioni Ditib suhtautui Wallraffin ideaan aluksi myönteisesti, mutta on vetäytynyt siitä nyttemmin Wallraffille osoitettujen murhauhkausten takia." Maltilliset taas vaihteeksi antoivat myöten hulluimmille sekopäille. Ketä kummastuttaa, että ihmisillä on muslimeista se kuva minkä he itsestään antavat?

Kuinka kukaan voi kunnioittaa moista sakkia?

Pragmatiikka vs. moralismi

Jokseenkin poikkeuksetta päätyessäni jostain poliittisesta mielipiteestäni väittelyyn, on kyse idealismin ja realiteettien yhteentörmäyksestä. Idealisti selittää, että tilanteet pitäisi hoitaa moraalisesti oikein ja paheksuu valtavasti mielipiteitäni, joilla puolestaan on pohja käytännössä toimivina. Suurimpana kiistakapulana ei siis yleensä ole se, mitä kannattaisi tehdä, vaan se, mikä on moraalisesti oikein.

Sanotaan se nyt ytimekkäästi: moraalinen oikeutus on yhdentekevää jos halutaan menestyä.

Valtion politiikan ei ole järkevää yrittää olla koko maailman moraalinen tukipilari, koska siitä ei saa kuin paskaa käteen. Käytännöllinen politiikka vahvistaa kansankokonaisuutta ja valtion asemaa suhteessa muihin valtioihin.

Leikkaa itseltäsi käsi irti sympatiasta rampaa kohtaan ja olet itsekin rampa. Rampa nauraa idiotismillesi eikä hyödy siitä itse mitään, mutta voitpahan sen jälkeen vittuilla kaikille kädellisille kun olet niin paljon parempi ihminen kun myötätunnosta itsesi rampautit. Ja sitten nauravat kädellisetkin. Ja harakat. Ja asemasi on julmetun paljon huonompi kuin kellään jolla on kädet.

On totta, että maailmassa on paljon vähäosaisia, joista olisi tosi kiva saada vähemmän vähäosaisia. Koska heidän auttamisensa kuitenkin yksiselitteisesti vie meiltä resursseja, jäämme alakynteen suhteessa niihin, jotka eivät allokoi resurssejaan moiseen haihatteluun vaan huolehtivat ennemminkin vaikkapa hypoteettisestä 100 000 ihmisen työttömyydestä.

Jengi A siis allokoi "ylimääräiset" resurssinsa globaaliin kehitysapuun (perusteena "meidän omat hädänalaiset eivät ole niin hädänalaisia kuin noi muut") ja jengi B allokoi samat resurssit sisäryhmänsä hyvinvointiin ja työllistymiseen (perusteena "omat enste").

Ei tarvita järin suurta älykkyyttä tajuamaan kumpi jengi pärjää globaalissa vertailussa paremmin. No, jäähän A:lle moraalinen ylemmyys. Jota B sanoo kateudeksi. Ja nauraa.

"Kyllä se valkoinen kristitty heteromieskin..."

Natsirasistikortin jälkeen ylivoimaisesti yleisin "refutaatio" keskustelussa muslimien rikollisuudesta on, että kyllä se valkoinen kristitty heteromieskin tekee rikoksia. Kyseessä on vähän sama kuin ihmisen valittaessa "en halua syödä tarjottua keittoa, koska siinä lilluu pökäle" saisi vastaukseksi "ei tuo vielä mitään, sinappijäätelö se vasta pahaa on!"

Tarkoitus ei siis ole kumota toisen ihmisen esittämää faktaa, vaan suunnata keskustelun kulku jonnekin metsään ja toivoa, että pöydälle nostettu kissa unohtuisi. Taktiikka on enimmäkseen käytössä vanhemmilla, joiden lapsilla on taipumus kysyä hankalissa tilanteissa hankalia kysymyksiä. Taktiikka on kuitenkin normaalissa, tasa-arvoisten yksilöiden välillä käydyssä keskustelussa ylimielisyytensä ja harhauttamistarkoituksensa takia äärimmäisen mauton teko.

Siihen syyllistyvät poikkeuksetta ne yksilöt, joita esitetty väite jostain syystä loukkaa mutta jota he eivät syystä tai toisesta kykene kumoamaan. Toiseksi paras vaihtoehto (paras olisi osoittaa toisen olevan väärässä) on pyrkiä sekoittamaan faktan merkitys esimerkiksi etsimällä väitteen (tai sen vertailukohteen) kohteesta tai sen esittäjästä negatiivisia puolia, joilla ei ole mitään tekemistä esitetyn väitteen kanssa.

Otetaanpa esimerkkiväite ja sen "kumoaminen":
Väite: "Muslimit raiskaavat kamalan paljon."
Vastaus: "Kristitytkin raiskaavat ja suurin osa raiskauksista jää ilmoittamatta ja tehdään parisuhteissa."

Vastaus on sikäli mielenkiintoinen, että vaikka se sinänsä sisältääkin paikkansapitävää informaatiota, se ei liity millään tavoin sitä edeltäneeseen väitteeseen. Tarkoitus on kääntää keskustelu siihen, että puhutaan ilmoittamatta jääneistä ja parisuhteiden sisäisistä raiskauksista, jotka ovat sikäli turvallinen puheenaihe, että niistä on tavattoman vaikea saada mitään luotettavaa tietoa. Väitettä siis ei kumota, vaan siirretään ikävästä tosiasiasta huomio muualle ja tavan mukaan myös höystetään kourallisella "leimaat kokonaisen uskontokunnan kaikki edustajat, rasistinatsi"-tahnaa, jotta asiallisen keskustelun kuolinisku olisi varma.

Asiakeskusteluissa on se paska puoli - kuten myös tasa-arvossa ja ihmisten keskinäisessä kunnoituksessakin: se tarvitsee kaikkien osapuolten suostumuksen. Voit kirjoittaa puhelinluetteloittain asiaa, mutta jos vastapuoli ei tee samoin, ei mitään järkevää keskustelua synny.

Nurinkurista

Eikös se ollut nimenomaan näiden kommariprekaeetumaailmanhalaajavasurien tunnuslauseita se "Me ei haluta Nazeja Suomeen!"?

Nyt ne on menny sekasin:

http://www.autanazea.net/

Itsehän olen sitä mieltä, että Suomi pärjää mainiosti ilman Nazejakin.

Khihihi.

Islamilaisesta puolueesta

Suoraan hyysäristä:

" http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Islamilainen+puolue+pyrkii+puoluerekisteriin/1135230096548

Suomeen perustettu islamilainen puolue alkaa kerätä kannattajia ja aikoo asettaa ehdokkaita vuoden päästä pidettävissä kunnallisvaaleissa.

Puoluerekisteriin päästäkseen ryhmän on kerättävä 5 000 kannattajakorttia.

Puheenjohtaja Abdullah Tammi kertoi torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että puolueen tavoitteena on edistää terveitä elämäntapoja ja islamilaista elämäntyyliä.

Tavoitteena on esimerkiksi alkoholijuomien poistaminen kaupoista ja kioskeista. Lisäksi puolue haluaa vaikuttaa muslimien lasten elämään kouluissa, niin että heidän ei tarvitsisi osallistua esimerkiksi musiikkitunneille ja uimahalliretkille, jotka Tammen mukaan ovat islamin vastaisia.

Lisäksi islamilainen puolue haluaa muun muassa halal-teurastamisen ja poikien ympärileikkausten saamista lain piiriin.

Tammelta kysyttiin myös, haluaako puolue pitkällä aikavälillä šaria-lain Suomeen.

"Se olisi mahtavaa", Tammi sanoi. Hän huomautti, että lain tarkoitus on ehkäistä rikoksia ennalta.

Puolue ei hänen mukaansa kuitenkaan tosissaan havittele valta-asemaa.

Tammen mukaan ryhmällä ei ole yhteyksiä mihinkään kansainvälisiin muslimijärjestöihin, vaan se on syntynyt suomalaisesta tarpeesta.

Tiedotustilaisuudessa olleet puolueen edustajat olivat syntyperäisiä suomalaisia, mutta kannattajia ryhmä aikoo hakea kaikista etnisistä ryhmistä."

Ihan vain oman elämäni mukavuussyistä kysyn, että jos Abdullah Tammen mielestä olisi "mahtavaa" elää maassa, jossa on voimassa sharia, miksi hän ei muuta sellaiseen? Minä eivätkä suurin osa suomalaisista halua elää maassa, jossa kustaan tasa-arvon päälle uskonnonvapauden* nimissä.

Väite "puolue ei hänen mukaansa kuitenkaan tosissaan havittele valta-asemaa" on sikäli täyttä paskaa, että joko he eivät ole islamilainen puolue tai he havittelevat tosissaan valta-asemaa. Koraani käskee suoraan alistamaan (tai tappamaan) vääräuskoiset. Islam on paitsi hengellinen, myös poliittinen liike, eikä näitä voi toisistaan erottaa samalla tavalla kuin vaikkapa kristillinen kirkko ja valtio (jonka pää-äänenkannattaja kyllä nykyisellään on ruvennut kehottamaan - mahdollisesti islamin saamien erioikeuksien inspiroimana - rikkomaan lakeja).

Ihan mieluusti kyllä kuulisin, millä tavoin lain, joka käskee tappamaan vääräuskoiset, kieltää kuolemanrangaistuksen uhalla islamista pois kääntymisen, määrää aviorikoksesta kivityksen ym. kliffaa, olisi tarkoitus ehkäistä rikoksia ennalta. Minä muistelisin nimittäin, että ihmisten tappaminen ja kivitys olisi ihan motiiviin katsomatta rikollista.

Mitä olisi siis tehtävä? Ensi alkuun sanon, ettei mitään. Sen verran suuri osa suomalaisista on järjissään, ettei anna valtaa toistaiseksi fasistisimman ihmiskunnan tunteman poliittisen ryhmittymän edustajille. Tosin sikäli toiveeni suomalaisjärjestä voi olla turha, että tällä haavaa leijonasosa poliittisesta vallasta on vihervasemmistolaisilla maailmantuskan sotureilla, prekariaatti-idioottien ja muslimien lainrikkomista katsotaan jatkuvasti läpi sormien ynnä muuta lystikästä.

Yllättävän harvaa tuntuu kiinnostavan sellaiset - ennestään itseisarvoa nauttineet - länsimaiset arvot kuin vapaus, totuus ja tasa-arvo lain edessä. Toivotaan, että jengi herää ennenkuin meilläkin on pari Malmöä.

*tällä uskonnonvapaudella tarkoitetaan siis islamin tunnustamista muiden uskontojen yläpuolelle ja muslimeille erivapauksia, joita muille ei suoda. Glossokratia on jännää ja erilaista, eikö totta?

Oikea-vasen-akseli

Koska nykypäivänä glossokraatit ovat sotkeneet sanojen merkitystä siinä määrin, että ehkä parille prosentille kansasta on selvää, mitä tarkoittavat oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus, ajattelin vääntää asian rautalangasta.

Mitä oikeistolaisempi ihminen on, sitä enemmän hän kannattaa yksilönvapauksia ja vastuuta kollektiivisen (valtiollisen ohjauksen) yli.

Mitä vasemmistolaisempi ihminen on, sitä enemmän hän kannattaa kollektiivin vastuuta yksilön yli. Vasemmistolaisuus on siis totalitarismin ja vahvan valtion ideologia.

Islam, kommunismi, natsismi, fasismi ja sosialidemokratia ovat kaikki vasemmistolaisia ideologioita. Glossokraatit ovat kääntäneet sanojen merkitystä siten, että esimerkiksi helsinginsanomalaisessa diskurssissa islam, natsismi ja fasismi ovat äärioikeistolaisia ideologioita, mikä on asioista millään tasolla perillä olevalle huono vitsi. Kyseisessä diskurssissa äärioikeisto ja -vasemmisto eivät eroa toisistaan millään mielekkäällä tavalla, mistä seuraa, että etuliitteen ääri kanssa sanoilla oikeisto ja vasemmisto ei ole merkityseroa.

Mielekkäässä kielenkäytössä äärioikeistoa edustavat minimivaltiota kannattavat minarkistit, libertaarit ja muut vastaavat. Olennaisesti heitä kauemmas jengiöyhötysmentaliteetista ei voi päästä.

Häpeäisitte, Sven ja Håkan!

Vuoden alkupuoliskolla Ruotsissa on poliisille ilmoitettu 2333 raiskausta. Verrataanpa vaikkapa syntisen Yhdysvaltain synninpesään, New Yorkiin, joka on vielä kaiken lisäksi city - sen asukasluku on osapuilleen sama kuin Ruotsin. Ruotsi voittaa rinnanmitalla, määrä on lähes kolminkertainen nykkiin (831 raiskausta) verraten.

Käsi ylös kuka uskoo, että vastuussa naapurin tolkuttomaksi nousseesta raiskauskulttuurista ovat perimältään ja kulttuuriltaan ruotsalaiset?

Päivän uutiskevennys

Nigerialainen Tony Ochua katsoi asiakseen hypätä Kreikassa kahvilan ikkunasta maahan ja kuoli. Syy tähän on ilmeisesti se, että kuvitteli joidenkin satunnaisten jamppojen olleen siviilipukuisia poliisimiehiä, jotka olivat häntä tulleet noutamaan.

Nigerialaisyhteisö ja antirasistiset öyhöt luonnollisesti nostivat saatananmoisen äläkän poliisien toimien johdosta.

Alleviivataan nyt vielä, että ainoat tapaukseen liittyvät poliisit olivat Tony Ochuan pään sisällä.

Mitä tarkalleen ottaen kreikkalaisen poliisin pitäisi tehdä, että varmasti mihinkään syyttömät nigerialaiset eivät kokisi olevansa pakotettuja hyppimään kuolemaansa kesken normaalin työpäivän (hän luonnollisesti myi työkseen kahvilassa cd-levyjä) kuviteltujen rasististen poliisien pelossa?

Pidätän henkeäni odotellessani parannusehdotuksia ja ihaillessani sitä rikkauden kirjoa, mitä monikulttuuriset huippuosaajat saavatkaan aikaan.

Huoraamisesta ja ahdasmielisyydestä

Tilanne on niin, että mitä paremmin ihminen menestyy, sen paremmin ihmisellä menee. Tästä syystä on yleisesti ottaen helvetin typerää tarkoituksella järjestää menestymiselleen esteitä. Tästä syystä mies on usein valmis panemaan huoraa mutta ei ottamaan sellaista vaimoksi - vaikka ei mustasukkainen olisikaan.

Mies, jolla on kaunis nainen rinnallaan, kertoo, että mies menestyy. Hedelmällisessä iässä oleva erittäin hedelmällisen näköinen naaras on korkean statuksen symboli. Mies, joka sellaisen saa, omaa "sitä jotain", ja on siksi hyödyksi jokseenkin missä hyvänsä tehtävässä johon ryhtyy. Mies, joka saa kauniin naisen rinnalleen, nostaa sillä statustaan.

Kaunis nainen ei kuitenkaan saa rikkoa yhteisön tabuja. Huoralta nyt saa kuka vaan, rahalla. Strippari huoraa parisuhteen sisäisen näyn julkisuuteen. Ottaa rahaa muiden miesten kiihottamisesta. Tämä on tabu, ja tämä tuhoaa täydellisesti kauniin naisen aseman statussymbolina. Hyödyllisestä symbioosista tulee riippa: "Ai se meni naimisiin sen huoran kanssa? Ei mee hyvin silläkään." Naisen ulkonäöstä tulee yhdentekevä, koska tästä on tullut paaria; yhteisön normien rikkoja.

Huoran kanssa styylaava heppu voi toki olla sitä mieltä, että muut ovat vain kateellisia, tekopyhiä ja ahdasmielisiä, mutta hän ei hyödy tästä moraalisesta ylemmyydestään yhtään mitään. Hänen naisensa takia sulkeutuu moni ovi, joka muuten olisi auki. Myötätuntoa tai sääliä hän voi kyllä saada, mutta ne eivät saa ketään menestymään.

Huora saastuttaa kaiken mihin koskee.

Miksi käytän yhä sanaa neekeri

Joku on varmasti tullut ajatelleeksi teksteistäni, minkä takia käytän itsepintaisesti sanaa neekeri, vaikka se on jo pidemmän aikaa herättänyt kielteisiä mielleyhtymiä ja sitä pidetään joidenkin mielestä haukkumasanana.

Olen aikoinani kasvanut yhteiskuntaan, jossa on olemassa suhteellisen arvoneutraali sana neekeri. Tällä on tarkoitettu Saharan eteläpuolisen Afrikan alkuperäisväestöä sen kummemmin kansoja tai heimoja toisistaan erittelemättä. Kyseessä on samanlainen erottelusana kuin vaikkapa keltaihoinen, juutalainen, hispaano tai vaikkapa nainen*.

Sanat itsessään ovat arvoneutraaleja. Niiden merkitykset sen sijaan eivät. Esimerkiksi paska on ruma sana koska se tarkoittaa rumaa asiaa. Ihminen, joka tuomitsee sanavalintani kun sanon neekeri, on hän jostain syystä sitä mieltä, että neekeri on ruma asia.

Sanojen herättämät mielleyhtymät kohdistuvat nimenomaan merkityksiin, eivät itse sanoihin. Tästä syystä joidenkin ihmisten kokema mielleyhtymä negatiivisiin asioihin esimerkiksi sanan "neekeri" kohdalla tulisi siitä riippumatta, olisiko sanan "neekeri" tilalla "valkoinen", jos se yhtä kaikki tarkoittaisi sitä mitä neekeri kielessämme tarkoittaa.

Tästä syystä on älyvapaata lakata käyttämästä sanoja sitä mukaa kun niiden merkitys mätänee kiitos sanojen merkitysten. Mediassa on sinänsä hauskaa seurata, miten neekeristä tuli musta, sitten tumma ja seuraavaksi jotain todennäköisesti vielä epämääräisempää - minkä ansiosta esimerkiksi rikosuutisointi on ollut jo pitkän aikaa parodian puolella: tuntomerkkinä "ulkomaalaisen näköinen mies" raiskaajaa etsittäessä voi loppujen lopuksi tarkoittaa ihan mitä tahansa Daniel Craigista Hattori Hanzoon ja Silas N'kwaneen.

Jos asioista ei voi puhua, etsitään toinen ilmaisutapa. Fiksuimmat keksii pari mahdollista.

*Sanojen merkitys koostuu eroista: sana merkitsijänä ei kerro tarkkaan mitä se itse asiassa tarkoittaa, vaan kertoo pikemminkin sen, mitä se ei tarkoita. Esimerkkeinä keltaihoinen ei voi tarkoittaa suomalaista, juutalainen ei voi tarkoittaa hindua, hispaano ei voi tarkoittaa slaavia, nainen miestä jne.

Kokemusten keräilystä

Ootte varmaan kaikki kuulleet, että nuorena on kerättävä kokemuksia jotta sitten ollaan mahdollisimman hyvin selvillä niistä asioista mistä pitää ettei tule tehneeksi typeryyksiä kun ei vaan tiedä? Minä ainakin olen, moneen otteeseen ja monesta tuutista.

Omituista tässä väitteessä on se, että sen käytännön sovellukset rajoittuvat yhteen ainoaan asiaan: seksiin enemmän kuin vähemmän satunnaisten kumppanien kanssa. Hulluimmat vielä pitävät sitä jonkinlaisena kilpailuna - mahdotonta määritellä ketä tai mitä vastaan - jossa olennaisinta on pelkästään kumppanien määrä. Yhdet genitaalit lisää listaan kuvitteelliselle metsästäjänseinälle jossa maajussilla olisi hirvenpäitä. Koska paneminen on arvo numero uno, kaikki siihen liittymätön on epäolennaista eivätkä ihmiset, joiden kanssa sitä tehdään, suuremmin kiinnosta.

Perusteluna holtittoman epämääräisnussimisen harjoittamiselle on nimenomaan se, että täytyy kerätä kokemuksia että tietää mistä tykkää. No minäpä valistan sen verran, että parin kumppanin jälkeen luulis viimeistään olevan selvä juttu että seksi on kivaa ja sitä tekee mieli.

Periaate ja järkeily on osapuilleen sama kuin ylensyöjällä: kävelin portaat ylös joten voin vetää pari pussia sipsejä ja kyllähän tuo limpparikin maistuu. Ajattelin myös huomenna käydä lenkillä joten vähintään yksi lenkki on vielä syötävä (ja se huominenhan on ja pysyy huomisessa). Väärinkäytetään omaa kehoa ja uskotellaan, että linja, joka koostuu tarkoitushakuisesta häviämisestä, ei oikeasti olekaan sitä.

Kokemuksia ei siis varsinaisesti keräillä, vaan toistetaan samaa kokemusta kerran toisensa jälkeen siinä muita ihmisiä runkkuleluina käyttäen. Päässä tuskin liikkuu mitään muuta kuin se, milloin pääsee seuraavan kerran vetämään pään täyteen ja jonkun edes suurin piirtein vetävän pissavehkeitä räpläämään.

Nämä yhden asian sankarit - joiden vaikutin on selvästi, häpeilemättömästi ja lyhytnäköisesti kaikkien halujen välitön tyydytys ja kaiken toiminnan perusteena "eläimiähän me vaan ollaan" - ovat luonteensa puolesta vastenmielisiä osapuilleen kaikille ihmisille, joilla on kykyä ja halua nähdä aavistus pidemmällekin ja oikeastikin hankkia elämälleen sisältöä. 15 minuutin verran kiinnostava itse häviää aina oikeasti kiinnostavalle itselle, eikä se palvele kenenkään etua jos sen voi unohtaa vain vartiksi jonkun satunnaisen kanssa.

Motiiviensa tasolla "kokemusten keräilijät" eivät eroa mitenkään realdoll-runkkareista.

Voi olla, että ajan kuluessa havahdutaan siihenkin, että väite "ei se käytössä kulu" ei ihan pidä paikkaansa ja sitä vois oikeasti ajatella jotain muutakin kuin genitaaleja. Montako ihmistä kiinnostaa itsensä kyyniseksi nussinut raunio, jolla ei ole ollut elämässään muuta sisältöä kuin satunnaisseksi ja kyky teeskennellä kolme varttia kiinnostunutta muustakin kuin omasta tyydytyksestään?

Minä vastaan puolestanne: ei ketään. Ihmisiä kiinnostavat sellaiset ihmiset, jotka oikeasti ovat tehneet elämällään jotain; joko saavuttaneet menestystä tai hankkineet kokemuksia, osaamista ja tietoa muiltakin aloilta kuin seksistä (let's face it: satunnaisseksistä ei edes opi mitään; sekin on parisuhteen heiniä). Koska näitä ihmisiä on varsin vähän, on viime aikoina yleiseksi muuttunut dogmi "menneisyyteni ei kuulu muille" - ja koska takanapäin ei ole mitään mistä voisi olla ylpeä, pidetään sitten naama kiinni ja toivotaan, että se toinen osaisi tehdä itsestä sellaisen ihmisen josta pitää ja jolla joskus olisi sellaistakin kerrottavaa mistä voisi olla ylpeä.

Sanoin myös, että satunnaisnussiminen on tarkoitushakuista häviämistä. Tällä tarkoitan sitä, että ihminen on sellainen biologinen olento, jonka kannattaa (ja jonka vietit kehottavat) perustamaan perheen, saamaan jälkeläisiä ja avittaa näitä sitten korkeammalle evolutiivisessa asteikossa kuin vanhempansa. Satunnaisnussiminen ei siis ole luonnollista; sen normaali seuraus olisi älytön määrä lapsia joita kukaan ei kasvattaisi ja joista kukaan ei huolehtisi. Edes puskissa asuvat apinat eivät harrasta satunnaista nussimista joka suuntaan vaikka ovat kaikilla mittapuilla primitiivisempiä kuin me. Minkä tason alkueläin kokemustenkeräilijä kuvittelee olevansa? Kani?

Koska seksi on luonnostaan parisuhteen osa, monta seksikumppania vain kielii siitä, että biologisesti ajatellen on ollut monta epäonnistunutta parisuhdetta. Lähtökohtaisesti siis sellaisen paneminen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua perhettä, on itse tarkoituksella valittua epäonnistumista. Helmiä sioille.

Aikanaan kun kokemustenkeräilijä haluaa vakiintua (eli viimein kypsyy jatkuvaan epäonnistumisten keräilyyn), häntä varmaan lämmittää se, että löytää kumppanikseen todennäköisimmin kaltaisensa ja pääsee jälleen yhdeksi yhdentekeväksi nimeksi listaan.

Tämän sairaan käyttäytymismallin kehittäjää olisi pitänyt ampua toistuvasti päähän.

Abortti 101

Yleensä abortista keskusteltaessa pyörii keskustelu seuraavien väittämien ympärillä: abortti on murha, abortissa on kyse naisen itsemääräämisoikeudesta suhteessa kehoonsa ja jokainen lapsi on jumalan lahja. Kaikki näistä herättävät sen verran vahvoja mielleyhtymiä, että keskustelu ei tapaa edetä minnekään eikä edes huomata, että kaikki väittämät ovat jo lähtökohtaisesti paikkansa pitämättömiä.

Väite 1: abortti on murha.
Tämä ei pidä paikkaansa, sillä murha on rikosoikeudellinen termi ja sillä tavoin myös rankaistava teko. Abortissa tapetaan hedelmöitetty sikiö, joka muuten kyllä kehittyisi ihmiseksi, mutta yhteiskunta on katsonut asiakseen pitää laillisena tämänkaltaisen ihmisen tappamisen. Tappaminen ja ihmisen kuolema ovat kyseessä, mutta ei murha. Tästä on kuitenkin yhteiskunnilla useampia näkemyksiä, joten jos täkäläinen lainsäädäntö on kestämättömän liberaali, voi muuttaa vaikkapa Irlantiin.

Väite 2: abortissa on kyse siitä, saako nainen päättää kehostaan.
Tämäkin on bullshittiä, sillä sikiö ei ole osa naisen kehoa. Terveen ihmisen kehon osat eivät ilman väkivaltaa irtoile eivätkä sisällä vierasta DNA:ta. Abortissa on kyse siitä, että nainen päättää sikiön kehosta, jonka hänen kehonsa kyllä elättää. Sikäli kun nainen kokee "oman kehonsa asiaksi" itsestään riippuvaisen eliön tappamisen, lienee sitä päättelyn loogisena jatkumona myös kaikkien alle täysikasvuisten omien lapsien tappaminen. Tämän puolestaan on yhteiskuntamme murhaksi määritellyt.

Väite 3: jokainen lapsi on Jumalan lahja.
Väitettä ei voi perustella. Ihan yhtä hyvin voidaan sanoa, että jokainen abortoitu lapsi on Jumalan lahja lapselle kun ei joudu syntymään osaksi ongelmaa planeetalla, jonka suurin ongelma on liikakansoitus. Viime kädessä ainoa perustelu väitteen takana on "minä nyt vaan päätin että asia on näin", eikä vaadi kummoisiakaan älynlahjoja pitää perustelua riittämättömänä. Jos se tekee uskovaisen olosta paremman, voi hän vaikkapa kirjoittaa yhden "olen syntymätön lapsi yhyy" -tekstin lisää, julistaa olevansa moraalisesti parempi ja paistatella vertaisryhmänsä hyväksynnässä. Mitään hyvää hän ei voi tuomitsemisellaan saada aikaan, joten yhteiskuntarauhaa ajatellen nassu olisi sopivaa pitää kiinni aborttiin päätyneen läsnäollessa.

Kyseessä on yhteiskunnan hyväksymä oikeus naiselle langettaa sisällään kehittyvälle sikiölle kuolemanrangaistus tietyn ajan kuluessa hedelmöityksestä.

Sivuraiteella huomauttaisin, että on varsin tekopyhää samaan aikaan kannattaa aborttia ja vastustaa kuolemanrangaistusta kun molemmissa tapauksissa kyseessä on yhteiskunnan hyväksymä ihmisen tappaminen ja vain jälkimmäisessä ihminen on tehnyt jotain ansaitakseen kohtalonsa.

Ps. Hankamäkeä aiheesta

Helvetinluojat

Minä vihaan niin maan perkeleesti kaikkia mahdollisia ja mahdottomia globaalihyväjärjestöjä.

Ne on saanu aikaan sellasen globaalin hyvän, että rajallisia resursseja jaetaan Afrikkaan niin paljon kuin mahdollista ja ovatkin saaneet ko. paskaläven väestön kolminkertaistumaan muutamassa kymmenessä vuodessa. Väestöräjähdystä on siis hoidettu kasvattamalla sitä helvetisti.

Afrikkalaiset tuhoavat maanosaansa kiihtyvällä vauhdilla ja globaalihyväjärjestöt tekevät kaikkensa, että tuho tapahtuisi nopeammin.

Maapallon resurssit eivät millään riitä täkäläisen elintason takaamista väestölle, jota planeetta ei kestä. Kun resurssit on kulutettu, on suunta helvetin nopea ja suoraan alaspäin. Väestö kutistuu valtavaa kyytiä ja jengiä kuolee nälänhädässä miljardipäin.

Nimenomaan sen takia en tue yhtäläistä elintasoa kaikille maailman ihmisille, että silloin kun se todellinen ja suuri nälänhätä iskee, olen minä, rakkaani ja perheeni paljon pahemmassa kusessa kuin tilanteessa, jossa nälänhätä on eristetty omalle alueelleen kauas täältä. Yhtäläinen elintaso kaikille maailman ihmisille ei tarkoita meikäläisiä oloja kaikkialle, vaan afrikkalaisia oloja kaikkialle. Hyvä elintaso ei ole sääntö vaan poikkeus. Siitä ei voi tulla sääntö kovin suurelle väestölle, koska hyvä elintaso vaatii enemmän resursseja kuin huono.

Koska globaalihyväjärjestöt ovat sitä mieltä, että meidän tulee elättää ja mahdollistaa globaali väestökatastrofi, vastustan niitä viimeiseen mieheen. Mitä enemmän avustuksista menee varsinaisesti ruoka-apuun, koulutukseen sun muuhun, sitä suuremmaksi ongelma kasvaa. Mitä enemmän avustuksista menee korruptioon, sen paremmin väestöräjähdys pysyy hallinnassa.

Ilmeisesti homman on mentävä kokonaan käsistä ennen hyvähumanistien heräämistä. Niiden mielestä paitsi väestöräjähdystä ei mitenkään saa hillitä on se myös tuotava tänne.

Millä mittarilla noita sairaita paskiaisia voi pitää hyvinä suomalaisina saati ihmisinä? Siksi että sanovat olevansa sellaisia?

Turpareissun paikka

Oli aikoja, jolloin toisia kiusaavan ja häiritsevän kakaran päätä ei paijattu. Oli aikoja, jolloin homomiehet eivät ahdistelleet heteromiehiä kaduilla. Oli aikoja, jolloin kusipäisyyttä pidettiin kusipäisyytenä ja rikollisillekin tehtiin jotain ihan muuta kuin ymmärrettiin.

Oli aikoja, joina kusipäisyydestä sai turpaansa. Sen jälkeen ei oltu kusipäitä koska tiedettiin, että teoilla on seuraukset.

Nykyään tässä pehmeiden arvojen luvatussa maassa ei enää saa kouluttaa ihmistä, joka avautuu nimenomaan provosoidakseen jonkun lyömään. Myöskään ahdistelijaa et saa tirvaista, jos satut olemaan valkoinen heteromies. Paskapäiselle kakaralle ei saa osoittaa fyysistä auktoriteettia, vaikka tämä luonnostaan sitä ymmärtää - ja voi olla, ettei mitään muuta ymmärräkään.

Suomi oli joskus maa, jossa jengi oli kunnolla tai itki ja oli kunnolla. Nykyään Suomi on maa, jossa valkoisen heteromiehen on pyydettävä anteeksi olemassaoloaan ja erityisesti fysiikkaansa, koska tämä mahdollistaa kaapin paikan näytön kun paskapää tulee keppostelemaan.

Nykyään tilanne on se, että puolustautua, kurittaa tahi itsemääräämisoikeutensa varjelua ei yksinkertaisesti saa harjoittaa. Paskapäistä, kiusaavaa kakaraa täytyy ymmärtää koska sillä on varmaan vaikeaa. Erityisesti tätä ymmärrystä tarvitsee harrastaa niiden, joiden elämästä tämä kiusaaja tekee helvettiä. Heteromiehen täytyy sietää homojen lähestymisyrityksiä, vaikka kyse on pienen ryhmän suurempaa ryhmää kohtaan harrastamasta ahdistelusta. Päänaukojalta ei saa siirtää nenää poskelle, koska fyysinen väkivalta nyt vaan on niin paha juttu.

Kaikki nämä asiat myötävaikuttavat siihen, että yhteiskuntamme on pahoinvoivampi ja turvattomampi kuin koskaan ennen. Ihmisten on hankala olla, koska he eivät saa puolustautua.

Jos homot oppivat, että ei kannata lähestyä kaveria jos ei tiedä tätä homoksi, säästyvät lukuisat heterot ahdistelulta. Jos toisia kiusaava kakara oppii, että toisia kiusaamalla saa tukkapöllyä, arestia ja muuta ja kiusatulle osoitetaan tukea, saattaa kiusaajakin ymmärtää, että keinot hankkia ymmärrystä, huomiota ja tukea ovat väärät. Jos suupaltti tajuaa, että aikansa provosoituaan saa keräillä hampaitaan lattialta, hänen harjoittamansa henkinen väkivalta lakkaa.

Lyhyesti siis: jos yhteiskunnan hyväksytyistä normeista poikkeamisella on negatiivisia seurauksia, sitä tapahtuu vähemmän.

Jonkinasteinen balanssi kovien ja pehmeiden arvojen välillä on tarpeen. Vain jälkimmäisellä on viimeiseen ~25 vuoteen ollut puolestapuhujia, ja sillä on saatu aikaan jatkuvasti lisääntyvissä määrin yhteiskunnan jäsenten välistä epäluottamusta, ahdistusta, kiusaamista ja vikinää. Yhteiskunnan järjestyksen tukipilari numero uno, tavallinen työssäkäyvä heteromies, on riisuttu aseista, keinoista ja uskalluksesta tehdä mitään yhteiskuntarauhan säilymisen eteen. Kuka voittaa? Eivät ainakaan ne, jotka kärsivät tämän rauhan järkkymisestä.

On tilanteita, joissa rehellisestä turpaanvedosta ei ole haittaa. Viime kädessä auktoriteetin väline vaikuttaa on väkivalta jos mikään muu ei auta - niin paskamaista kuin se onkin, sellaisia tilanteita on olemassa myös meikäläisessä, kehittyneen feministisessä yhteiskunnassa.

Minä peräänkuulutan yksilön vastuuta itsestään, ympäristöstään ja yhteiskunnastaan - en pelkästään niitä ihania yksilönvapauksia, joilla on jo viitisen miljoonaa puolestapuhujaa. Yksilö ei ole riippumaton yhteiskunnasta, joten hänen persoonallinen ja omintakeinen tyylinsä ei ole kaiken mitta. Yhden oikeuksien ei sovi polkea toisten oikeuksia.

Muistatko sinä ajan, jona ihmiset kantoivat vastuuta paitsi omista asioistaan, myös muiden?

Minä muistan, ja ajattelin, että rupean muistuttamaan muitakin.

Ylenkatsomisen oikeutuksesta

Mistähän se johtuu, että joka jumalan kerta kun esittää väitteen, joka ei ole poliittisesti korrekti mutta perusteltu, ei vastaansanojilla ole koskaan mitään muuta tarjottavana kuin ylenkatsovaa hymistelyä?

Vaikuttaa siltä, että koska poliittisesti korrektit piirit eivät koskaan asetu keskustelemaan asia-argumenteilla, ei heillä myöskään niitä ole. On tavattoman vaikea pitää ihmistä älykkäänä, jos tämä ei kykene tarkastelemaan mielipiteitään kriittisesti ja tarvittaessa puolustamaan niitä ottaakseen selvää niiden kestävyydestä suhteessa vaihtoehtoihinsa.

Sama mitä aikoinaan sanottiin kommunisteista voitaneen siis sanoa myös korrekteista ihmisistä:

Älykäs ja poliittisesti korrekti ihminen ei ole rehellinen.
Poliittisesti korrekti ja rehellinen ihminen ei ole älykäs.
Älykäs ja rehellinen ihminen ei ole poliittisesti korrekti.

Mitä tapahtui sukupuolille?

Tuli tässä mieleen, kun olen vuosien saatossa tutustunut naisihmiseen jos toiseenkin, ja näistä on valtaisa enemmistö lukenut itsensä jonkinasteiseksi "äijäksi" ja kokenut edustavansa sillä tavoin jonkinlaista "parempaa" naiskuvaa kuin naiseuttaan korostavat ja siitä paitsi ylpeät myös nauttivat naiset. Tarkemmin ajatellen sellaisia Oikeasti Ja Ylpeästi Naisellisia Naisia on vastaan tullut yksi - siitäkin huolimatta, että piti idolinaan peppi pitkätossua - ei vaan itse ollut poikatyttö sanan missään merkityksessä.

Kuka ja milloin päätti, että miehet haluavat olla naisten kanssa, jotka leikkivät rempseitä poikia? Luullakseni sama taho, joka päätti myös, että miesten täytyy ruveta herkemmiksi ja tunteellisemmiksi - vähentämään maskuliinisuuttaan (tsekatkaa muuten 50-luvulla tehtyjä telkkusarjoja ja nykyisin tehtyjä telkkusarjoja - miehet ja naiset ovat vaihtaneet osia).

Tuntemani uroudestaan riistetyt lammasmiehet ja äijänaiset ovat pääosin henkisesti pahoinvoivia, masennukseen taipuvaisia ihmisiä - kuin heidän ihmisyytensä palapelistä puuttuisi pala. Joku päätti, että sukupuolten on lakattava olemasta ja edustettava jotain käsiteabstraktia "ihminen", joka ei ole oikein kumpikaan.

Kenen etuja palvelee se, että tuodaan sukupuolet käyttäytymisen puolesta lähemmäs toisiaan?

Ei minun ainakaan - ja päätellen siitä, että nykyään yhä useampi järjestää itselleen vaimon/miehen ulkomailta, jossa sukupuoliroolit ovat vielä selkeitä, en liene yksin.

Samanarvoisuuden kompastuskiviä

Onko niin, että ideaalissa maailmassa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia? Sikäli kun oletetaan ihmisen pysyvän ihmisenä eikä oleteta vaikkapa kommunismin toimivan käytännössä, on vastaus yksiselitteisesti ei, niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla.

"Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" on siis sikäli typerä slogan, että se on ristiriidassa itsensä kanssa. Jos slogan pitäisi paikkansa, olisivat ihmiset samanarvoisia ja yhtä pahoja tai hyviä riippumatta henkilökohtaisista teoistaan, motiiveistaan ja muista ominaisuuksistaan. Esimerkiksi raiskaaja ja raiskattu olisivat ihan samanarvoisia ihmisiä. Kuulostaako järkevältä? Ei minustakaan.

Slogan kehitettiin rasisminvastaiseksi ja sitä on toitotettu sen verran, että sitä pidetään totuutena kontekstista riippumatta. Siinä on sellainen huono juttu, että sen sisältö on paskaa kontekstista riippumatta.

Ihmiset ja heidän tekonsa eivät ole samanarvoisia - nimenomaan siksi, että he ja ne ovat erilaisia. Yhteiskunnallisesti on sovittu, mitkä ovat arvoltaan rangaistavia ja mitkä suosittavia tekoja. Henkilökohtaiset mieltymykset tarkentavat näitä entisestään ja saavat aikaan sen, että pitää joistakin ihmisistä ja heidän teoistaan, kun taas pitää toisia yhdentekevinä inhoten sitten kolmatta.

Tasa-arvoinen kohtelu tarkoittaa sitä, ettei anna henkilökohtaisten (lakiin perustumattomien) preferenssiensä vaikuttaa päätöksiinsä. Tämä vaikuttaa lähinnä virkatehtävissä, koska siviilielämässä tämänkaltainen neutraalius olisi täysin älytöntä. Virkatehtävissäkään tasa-arvo ei toteudu täydellisesti, koska erilaisuudet luovat konflikteja sielläkin kiitos osanottajien inhimillisyyden. Joihinkin ihmisiin ja asioihin ei vain saa mitään kosketuspintaa vaikka miten yrittäisi ja heihin suhtautuminen on vaikeampaa kuin muihin. Asiakaspalvelutehtävissäkin asiakkaat ilmaisevat itseään omintakeisella tavallaan, mikä tekee tasa-arvoisesta kohtelusta käytännössä mahdotonta, vaikka se ihanteena onkin ihan hauska.

Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä siten voi suhtautua toisiinsa samanlaisina ja olla huomioimatta eroja ja antamatta niiden vaikuttaa. Emme ole koneita. Ideaali on mahdollinen vain, jos lakkaamme olemasta inhimillisiä. Sama juttu kuin vaikkapa kommareilla. Jotka ovat vähempiarvoisia typeryytensä takia.On siis absurdia osoittaa toisen "huonoimmuus" (ja täten arvottaa häntä henkilönä, pata kattilaa soimaten) sillä, että hän ei pysty tavoittamaan inhimillisesti mahdotonta ideaalia, koska siihen ei pysty kukaan muukaan.

On syytä hyväksyä ja tajuta se, että toiset tykkäävät mustikoista ja toiset mansikoista. Kumpikaan ominaisuus ei tee heistä objektiivisessa mielessä parempia, koska objektiivinen havainnointi ei ota mitään kantaa. Ihmiset eivät myöskään ole objektiivisia, vaikka vasemmistolaishumanistinen tie heille tällaisen kummallisen luulon herättävän aivovamman helposti aiheuttaakin.

Eurooppalainen kulttuuri elää hirveää alennustilaa menneisyytensä ja nykyisyytensä vuoksi sen takia, että ei ole kyennyt vastaamaan itselleen asettamiin mahdottomiin ja epäinhimillisiin tavoitteisiin. Tämä alennustila saa aikaan haluttomuuden puolustaa sitä mikä on omaa ja halun ymmärtää ulkopuolisia ja heidän erheitään - täydellinen kun ei ole kukaan. Tällainen jaakobinpaini itsen kanssa vain yrittää kivuta inhimillisyyden yläpuolelle ja uppoaa jatkuvasti vain syvemmälle eksistentiaaliangstiinsa ja periluterilaiseen synnintuntoon.

Jälkiuskonnollinen maailma on siksi kusessa, että synti jäi, pelastus ei.