Pages

Satu Paremmasta Ihmisestä

Olipa kerran pariskunta. Sen osapuolet olivat Ymmärtäjä ja Nainen.

Ymmärtäjälle oli tärkeää elää Totuudessa. Koska ihmiset ovat inhimillisiä, oli sanomattakin selvää, että pariskunnat tuottavat toisilleen pettymyksiä, ja niitä on vain siedettävä, koska inhimillisiä erheitä sattuu, eikä ole ihme, jos kaikki jäävät sinkuiksi kun vaativat toisiltaan niin paljon. Tähän ansaan Ymmärtäjä ei halunnut langeta, sillä hän oli Ymmärtämättömien yläpuolella.

Koska Ymmärtäjä tahtoi elää Totuudessa, ei hän sitä kautta myöskään rangaissut Naista, vaikka tämä olisi tehnyt mitä. Pahaksi onneksi Ymmärtäjä ei päässyt Ymmärtämään juurikaan, Nainen kun ei tehnyt juuri mitään normaalista poikkeavaa. Nainen oli kaunis ja hyvä ihminen, mutta Ymmärtäjän mielestä kaikki ei ollut kohdillaan.

Ymmärtäjä ryhtyi kysymään: "Oletko pettänyt minua?" Naiseltaan, joka sitten vastasi: "En toki", hämmentyneenä kysymyksestä. Ymmärtäjää ahdisti tämä, sillä voihan aina olla, että hänen kumppaninsa vain valehtelee koska olettaa, ettei Ymmärtäjä kestä Totuutta. Ja nimenomaan Totuuden Ymmärtäjä kyllä ymmärtää ja kestää; sitä varten hän on olemassa. Nainen näki Ymmärtäjän ahdistuksen, empaattinen kun oli.

Elo jatkui tyylillään, ja aina silloin tällöin Ymmärtäjä muisti esittää kysymyksensä, ja aina kieltävä vastaus sai aikaan pettyneen ilmeen Ymmärtäjän kasvoilla. Kuinka hän voisi henkisesti kasvaa ilman koettelemuksia?! Seuraava taso oli saavutettava ja hänestä oli tultava Parempi Ihminen, koska vain sille hän eli.

Eräänä päivänä Nainen sitten päätti, että tekee asialle jotain. Hän meni kopuloimaan varastoon reinon kanssa, vaikka reino oli vähän läski, lyhytkin eikä kovin komea, vaikka olikin lupsakkaa seuraa ja kova juttumies. Nainen ei suuremmin nauttinut tapahtuneesta, oli vain kiitollinen siitä, että se oli nopeasti ohi. Sitten hän meni kotiin kohdatakseen miehensä.

Ymmärtäjä näki naisensa ilmeestä heti, että tällä oli jotain kerrottavaa. "Petitkö minua?" hän kysyi. Nainen vastasi: "Jo vain, sen hauskan reinon kanssa; hän pani minua varastossa." Ymmärtäjä koetti hymyillä, mutta äkkiarvaamatta hänen suunnattomaan iloonsa sekoittui mustasukkaisuuden perkele, joka sai kyynelet valumaan hänen pettymykseen kivettyneille kasvoilleen, joilta saattoi lukea pettymyksen ja tuskan vahvemmin kuin koskaan ennen.

Hän sanoi Naiselle: "Kyllä tämä tästä, tämä on vain primitiivireaktio. Kuinka onnellinen olenkaan tästä: nyt voimme elää Totuudessa ja rakastaen toisiamme, eikä välillämme ole salaisuuksia." Ymmärtäjä valehteli. Nainen näki sen, ja suri.

Ymmärtäjä ei normaalisti juuri puhunut suhteestaan ystävilleen, mutta nyt hän julisti seuraavina aikoina suureen ääneen, että Nainen oli paitsi pettänyt häntä, saattoi hän myös antaa sen anteeksi. Niin suuri ihminen Ymmärtäjä oli.

Hän ei saattanut hyväksyä rakkautta sellaisena kuin se oli, kaikkineen, huonoine puolineenkin, vaan sitä piti Parantaa. Hän ei ymmärtänyt rakkautta toista kohtaan, koska rakasti vain itseään. Hänen itserakkautensa pakotti hänet holhoamaan kumppaniaan, sabotoimaan toimivaa suhdetta ja kiusaamaan itseään. Mutta nyt hän oli Parempi Ihminen, jälleen yhden vastoinkäymisen pystypäin voittanut. Nainen oli täyttänyt tehtävänsä: mahdollistanut Ymmärtäjän Henkisen Kasvun ja anteeksiannon, jota kautta Ymmärtäjä saattoi siten säteillä moraalista ylemmyyttään vielä kukoistavammin kuin ennen.

Myöhemmin Nainen jätti Ymmärtäjän, koskei voinut elää tämän ymmärrykseksi ja anteeksiantamukseksi naamioidun omahyväisyyden kanssa. Hän tajusi, että Ymmärtäjä ei ollut koskaan rakastanut tätä sillä intensiteetillä, jolla hän oli rakastanut Ymmärtäjää. Hän oli toivonut vain tämän parasta ja jopa pannut reinoa vastoin omaa luontoaan, koska tajusi Ymmärtävän riutuvan jos hän ei sitä tekisi. Erotessaan Ymmärtäjästä hän vain itki; Ymmärtäjä näytti suorastaan riemuitsevan tilanteesta. Ymmärtäjä toivotti hänelle kaikkea hyvää ja onnea, vaikka uuden kumppaninkin kanssa, hän ymmärtäisi kyllä, sillä hänen rakkauttaan ja kiintymystään eivät kahlitse luonnon kahleet, omistushalu tai muutkaan alempien elämänmuotojen heikkoudet.

Naisesta tuli onnellinen myöhemmin Miehen kanssa, joka saattoi olla onnellinen ja hyväksyä rakkautensa sellaisenaan. Mies rakasti Naista sellaisena kuin Nainen oli, eikä pitänyt tätä vain itsekorostuksensa välineenä. Heille tuli lapsia, joista he kasvattivat mahdollisimman hyviä ihmisiä. Ja hienoja näistä lapsista tulikin.

Tarina ei kerro, mitä Ymmärtäjästä tuli, mutta eikös vaan ollutkin erinomainen ihminen?

PS. Reino on edelleen vähän läski, lyhyt ja kova jutunkertoja. Suhteellisen onnellinen hänkin.

2 kommenttia:

reino kirjoitti...

Kyllä mä sen ymmärrän, että reino on vähän läski, lyhytkin eikä kovin komea, mutta minkä helvetin takia se panee aina VARASTOSSA?!? :D :D

Dubbel Jei kirjoitti...

En minä tiedä. Nimekkeen "reino" tunkeminen joka paikkaan lienee omalaatuinen käsitykseni hatunnostosta Mestarin seuraajaa kohtaan. :)