Pages

Irti maailmanpuusta

Miehisyyden käsite on yhteiskunnallisesti ajatellen ristiriitainen: se tekee miehestä väkivallan orjan, asettaa miehelle vaatimuksen astua ulos ihmisyydestä kohti määrittelemätöntä mieheyttä (ts. määrittelemätön muulla tavoin kuin väkivaltana, mitä ei sitäkään ääneen sanota), joka ilmenee rohkeutena ja vapautena.

Rohkeus ja vapaus eivät ole väkivaltaa, se tosta tekeekin ristiriitaista. Miehen luonto on se, joka suuremmassa mittakaavassa on kyennyt turmelemaan ja tuhoamaan enemmän kuin mikään muu. Ja se on se luonto, joka kahlitsee. En tajua, minkä takia muutoksen tulisi aina mennä vaikeinta mahdollista reittiä ja tuhota pahana kaikki aiempi.

Inhimillisessä yhteiskunnassa täytyy olla johtaja. Johtaja on kuitenkin vastuullisessa asemassa ja epäkiitollinen tehtävä: johtajan täytyy olla erillään yhteiskunnasta voidakseen suhtautua siihen oikeudenmukaisesti ja viisaasti. Tällainen johtaja ihminen ei voi olla. Kuitenkin mies pohjimmiltaan taitaa tähän rooliin pyrkiä, kahlitsemaan itsensä epäinhimillisten vaatimusten ja siitä seuraavan vääjäämättömän yksinäisyyden - todennäköisesti myös onnettomuuden - tilaan. Kuvaan.

Näitä pidetään sankareina. Niitä he ovat, jos ovat oikeita johtajia (väärät taas hirviöitä). Oikea johtaja uhrautuu muiden puolesta, jotta muiden ei tarvitse. Johtaja asettuu maailmanpuun rooliin, erikseen ihmisyydestä, kannattelemaan maailmaa. Tämän roolin voi tarvittaessa ottaa kuka hyvänsä jos tilanne sitä vaatii - niin mies kuin nainenkin, mutta koska rooli on luonnoton, on se epäkiitollinen ja sitä harvempi tahtoo kantaa pitempään kuin on pakko.

Todella vapaa mies ei ole johtaja, ja todella vapaa mies ei käytä väkivaltaa (nämä molemmat voidaan poikkeustapauksessa kumota, mutta vain oikeasta syystä ja lyhyeksi ajaksi). Todella vapaa mies on ihminen. Ei voimiensa, seksuaalisuutensa, häpeänsä, pelkonsa tai vallanhimonsa orja.

Tässä mielessä en voi sanoa tuntevani juurikaan vapaita miehiä, mutta sellainen mä tahdon olla. Onko nainen vapaa?

1 kommenttia:

Kami kirjoitti...

Todella vapaa mies ei aseta vapaudelleen sääntöjä.

Väkivalta on käsite joka vaihtelee kontekstin mukaan. Laissa toiminta jota käsite väkivalta kuvaa on yleensä jo tapahtunut. Täytyy löytää uhri ja syyllinen. Asianomistaja ja vastaaja . Asianomistaja on se joka on saanut enemmän turpaansa.

Pelkkä toiminta, pyrkimys fyysiseen valtaan, on melko neutraali tapahtuma. Yksinkertainen ja tehokas. Koko yhteiskunta rakentuu fyysiselle vallalle jossain muodossa. On tahoja jotka edustavat sitä työkseen ja ilman niitä tahoja maailma olisi ikävä paikka olla "vapaille" miehille ja naisille.

En näe että väkivalta olisi ulkoapäin asetettu rooli tai että se edes kulminoituisi sukupuoleen.

Sen ilmenemismuodot ovat erilaisia.

Se on pikemminkin luonnolaki ja sellaisenaan kauhistuttava niille jotka ovat saamapuolella tai hyvin vähän tekemisissä asian kanssa.

Väkivaltaisten asioiden ihannointi taas kertoo ihmisestä olentona hirveästi. Veikkaan että massat toimivat yksilön alitajunnan indikaattorina. Me olemme erilaisia, mutta samanlaisia.

Fyysisen ja henkisen väkivallan ero on silti jännä juttu. Henkistä potentiaalia ei voi silmin havaita, joten se on jotenkin hyväksyttävämpää ja vaikeampaa todeta käytännön tasolla. Se taas todistaa oikeastaan vain sen että ihminen tarkkailee ympäristöään ja sen ilmiöitä enimmäkseen näköaistinsa varassa. Esim. Jonkin ihmisen pelkkä olemus saattaa olla väkivaltainen kokemus toiselle.