Pages

Älä juokse ruma lapsi, törmäät vielä seinään

Pahin virhe, mitä parisuhdetta luodessa voi tehdä, on ruveta luomaan parisuhdetta. Jengi tietää, että Tuplis ei ole mikään optimikaveri ollut siinä touhussa. Perse eellä puuhun on kiivetty lukemattomia kertoja, eli siis lähdetty siitä perusajatuksesta, että katotaan, tuleeko tästä suhde. Kaikki peliin ja menoks. Täysillä vaan vaikka päin seinää, kyllä siitä joskus mennään läpi.

Ei näin, ystäväiseni. Ei näin.

Suhdetta ei saa syntymään rakentamalla suhdetta (tai on se kai mahdollista; ei vaan ole minulta onnistunut). Suhde syntyy itse. Toiseen voi vain tutustua: oli mielessä mitä hyvänsä sillä välin (megapanetus, kullan kiilto, filosofis-teologinen debatti tms), on kaikki tehtävissä oleva kuitenkin tutustumista. Tutustumistahan toki voi tapahtua monella tasolla: yhdessäololla, puhumalla, panemalla, vetämällä yhdessä kauheet perseet ja voivottelemalla sitten jälkikäteen, höpöttämällä kaikenlaisesta ja olla pelaavinaan trivial pursuittia samalla, tekemällä ruokaa, käymällä vaikka lenkillä jne. Tutustuessa voi ihastua.

Mutta tutustuessa ei voi kuitenkaan kuin tutustua.

Tutustuessa toisesta löytyy koko ajan niin paljon uusia puolia, että päässään toisesta muodostettu kuva särkyy jatkuvasti. Ihastus voi laantua ja jopa tuhoutua täysin joksikin aikaa, kunnes havaitsee, että niissä uusissa puolissa on myös odottamattomia hyviä asioita. Sitten, kun toiseen on todella tutustunut ja toteaa, että viihtyy tämän seurassa just sellaisena kuin tämä on, voi ajatella, että hittovie, eiköhän panna seurustellen, alakko nää mua. Mitä vähemmän ennakko-odotuksia tutustuessa on, sen vähemmän toista yrittää pakottaa muottiin, johon se ei kuulu.

Tämä on kuitenkin pitkä tie. Mä olen liian äkkiä tehnyt sen päätöksen, että tästä joko tulee jotain tai ei tule jotain. Jos jotain on tullakseen, se ei vaadi päätöstä. Sen sijaan vaan havaitaan, että piruvie, tässähän on jo jotain. Ei muuta kuin tunnustamaan asia. Niin se homma pelaa. Kiinnostavia ihmisiä on maailma täys, eikä niihin tutustuminen koskaan tee hallaa. Niihin kaikkiin tutustuminen "tässä on mun tuleva kumppani" on kuitenkin lyhytnäköistä, eikä tule sitten hamunneeksi kuin lähiympäristöään sokeasti ja toivoen, että jotain osuu kohdalle. Sen sijaan, että katsoisi kunnolla ja ajan kanssa, että keidenkäs kanssa sitä ollaankaan tekemisissä.

Ei suhteen kanssa oo kiire. Jos on, niin se jo yksistään kertoo, että ei oo pysyvää laatua. Hätäilemällä ei tuu ku rumia lapsia, sanovat.

Sukat mustuu sielun myötä

Harvaa niin vittumaista tunnetta onkaan kuin mustasukkaisuus. Vittumaisen siitä tekee se, että sen tietää olevan jämätunne. Sellainen muisto niiltä ajoilta, kun oli pakko pitää se oma naaras / uros että se omien geenien jatko on varmistettu kovassa maailmassa. Kaksi elätti niin paljon paremmin kuin yksi. Täten omistushaluiset kumppanit pääsivät jatkoon huomattavasti useammin kuin aiheeseen rennosti suhtautuvat.

Ja me, heidän jälkeläisensä, sitten kärsimme siitä, että meitä vituttaa sanoinkuvaamattomasti jos kumppanimme puuhailee jotain selkämme takana tai ylipäätään epäilemme (tästä se kai useammin on kyse) hänen tekevän niin. Saattaa mennä ruokahalu ja kaikki, päässä ei pyöri mitään muuta kuin skenaarioita, joissa kumppanilla on hauskaa muiden kanssa. Sikäli kun ihminen josta ollaan mustasukkaisia edes on mikään kumppani. Jengille harvemmin tarvitsee erikseen kertoa, että mustasukkaisuus synnyttää myös vaarallisia lieveilmiöitä kuten stalkkerointi ja kumppanin terrorisointi siinä toivossa, että edes pelkäisi kun ei kuitenkaan rakasta.

Mustasukkaisuus saattaa esimerkiksi estää meitä tutustumasta mielenkiintoiselta vaikuttavaan ihmiseen, koska heillä on tapaamishetkellä ollut muuta seuraa. Järjellä ajateltunahan tässä ei ole mitään järkeä: ei kenestäkään huomaa sen ainutlaatuista lumihiutaleisuutta sekunnissa, etenkään jos keskittyy tutustumaan samaan aikaan johonkuhun ihan muuhun. Itse olen taatusti ryssinyt tällä tavoin oikeasti hienoja juttuja.Mustasukkaisuudessa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Emme ole sama ihminen kahdelle eri kumppanille; kukin tuo meistä eri puolia esiin (jotain samojakin, tottakai) puhumattakaan siitä, että ajankohta, jossa kukin elää, vaihtelee. Täten se, että joku kumppani on ollut itselle ihan paska, mutta täyttä kultaa toiselle, voi pitääkin paikkansa. Jengi arvottaa toisiaan subjektiivisesti, ja jotakuta kohdellaan huonommin kun kelataan, ettei tämä ansaitse kaikkea mitä iteltä löytyis (runkkarin valinta), ja joku toinen nostetaan jalustalle täysin aiheetta (ovimaton valinta). Jos mieli on avoin ja tuntuu siltä, että tässä ihmisessä vois olla jotain, niin siitä vaan, mene näkemään että onpas pirun ihana ihminen. Kyllä hän sen sulle todistaa. Niistä kannattaa pitää kiinni, jotka antavat sitä efforttia myös takaisin.

Eksyin aiheesta. Mistä mustasukkaisuus sikiää? Ei kahden toisistaan välittävän ihmisen pitäisi kyräillä toisiaan ja väijyä, josko toinen sit-ten-kin pettää reinon kanssa varastossa (sukupuoleen katsomatta). Mustasukkainen yksilö on nostanut kumppaninsa jalustalle. Hän näkee, että on saanut enemmän kuin ansaitsee, ja peilaa oman epävarmuutensa toiseen ja pitää tätä sitten epäluotettavana.

Tähän taas ei ole koskaan aihetta. Joku voisi väittää, että kyllä perkele on, se yksikin huora petti minua ei vain reinon vaan myös Mujalambon kanssa. Kanttura pitää alistaa, että se pysyy ruodussa. Hyvä Joku, olet, paitsi ihmissaastaa, myös väärässä. Sikäli kun suhteenne ei ole avoin (jolloin reinon, Mujalambon ja monen muun) kanssa kopulointi olisi muutenkin täysin okei, on Kanttura ilmaissut, että haluaa kutea muiden kanssa. Kuka sinä olet seisomaan hänen onnensa tiellä? Kyseinen Joku vain kärsisi mustasukkaisuusvimmoissaan kelaten, että heti kun silmä välttää niin Kanttura ottaa ja panee kaikkea minkä kiinni saa. Kanttura puolestaan ei sisimmässään halua edes olla Jonkun kanssa, ja lopputulos on se, että on olemassa parisuhde, jossa molemmat kärsivät. Kuka voittaa? Ei kukaan.

Jonkun ja Kantturan tulisi lopettaa toimimaton parisuhteensa ja jatkaa elämäänsä suunnillaan. Se on ainoa tapa, jolla he voivat tulla onnellisiksi. Jos tätä ei tajuta, tapahtuu ns. Jämsät tai perustetaan Islam - kumpikaan ei järin rakentava tapa selvitä oman riittämättömyydentunteensa kanssa. Kenkään ei ansaitse paikkaa jalustalla: paras parisuhde on sellainen, jossa tunnetaan, että tän kanssa minun on hyvä olla ja tätä ei tarvitse kahlita. Sopiva kumppani kun pysyy viekussa pitämättäkin.

Viimeinen itsetunnottoman parkaisu kuuluu: "Miten niin minulla voi olla kumppani jota en ansaitse!? Olen lumihiutaleinen, ainutlaatuinen, ja ansaitsen vain parasta!" No justiinsa näin, parahin itsetunnoton. Olisko sulle parasta sellainen kumppani, joka saa sut tuntemaan itsesi huonoksi ja riittämättömäksi sen sijaan, että olisit onnellinen? Ei minustakaan. Eroamiset ja sen toteamiset, että kohalla on väärä tapaus, sattuu toki. Aika lailla vähemmän kuin se kidutus, jota mustasukkaisuus vuosien saatossa tulee olemaan kaikille osapuolille.

Kullekin ansionsa mukaan. Natseilla oli hyviä sloganeita.

Ps.(Rokki)staroilla on hauskaa. He ovat yhteistä omaisuutta, eikä heidän ympäriinsä paneskeluistaan tehdä numeroa. Heitä naiset keskimäärin haluavat bylsiä, mutta eivät omistaa. Täydestä urpostakin tulee mies, jossa on Sitä Jotain kun se osaa tehdä tarttuvampia ralleja kuin muut.

Satu Paremmasta Ihmisestä

Olipa kerran pariskunta. Sen osapuolet olivat Ymmärtäjä ja Nainen.

Ymmärtäjälle oli tärkeää elää Totuudessa. Koska ihmiset ovat inhimillisiä, oli sanomattakin selvää, että pariskunnat tuottavat toisilleen pettymyksiä, ja niitä on vain siedettävä, koska inhimillisiä erheitä sattuu, eikä ole ihme, jos kaikki jäävät sinkuiksi kun vaativat toisiltaan niin paljon. Tähän ansaan Ymmärtäjä ei halunnut langeta, sillä hän oli Ymmärtämättömien yläpuolella.

Koska Ymmärtäjä tahtoi elää Totuudessa, ei hän sitä kautta myöskään rangaissut Naista, vaikka tämä olisi tehnyt mitä. Pahaksi onneksi Ymmärtäjä ei päässyt Ymmärtämään juurikaan, Nainen kun ei tehnyt juuri mitään normaalista poikkeavaa. Nainen oli kaunis ja hyvä ihminen, mutta Ymmärtäjän mielestä kaikki ei ollut kohdillaan.

Ymmärtäjä ryhtyi kysymään: "Oletko pettänyt minua?" Naiseltaan, joka sitten vastasi: "En toki", hämmentyneenä kysymyksestä. Ymmärtäjää ahdisti tämä, sillä voihan aina olla, että hänen kumppaninsa vain valehtelee koska olettaa, ettei Ymmärtäjä kestä Totuutta. Ja nimenomaan Totuuden Ymmärtäjä kyllä ymmärtää ja kestää; sitä varten hän on olemassa. Nainen näki Ymmärtäjän ahdistuksen, empaattinen kun oli.

Elo jatkui tyylillään, ja aina silloin tällöin Ymmärtäjä muisti esittää kysymyksensä, ja aina kieltävä vastaus sai aikaan pettyneen ilmeen Ymmärtäjän kasvoilla. Kuinka hän voisi henkisesti kasvaa ilman koettelemuksia?! Seuraava taso oli saavutettava ja hänestä oli tultava Parempi Ihminen, koska vain sille hän eli.

Eräänä päivänä Nainen sitten päätti, että tekee asialle jotain. Hän meni kopuloimaan varastoon reinon kanssa, vaikka reino oli vähän läski, lyhytkin eikä kovin komea, vaikka olikin lupsakkaa seuraa ja kova juttumies. Nainen ei suuremmin nauttinut tapahtuneesta, oli vain kiitollinen siitä, että se oli nopeasti ohi. Sitten hän meni kotiin kohdatakseen miehensä.

Ymmärtäjä näki naisensa ilmeestä heti, että tällä oli jotain kerrottavaa. "Petitkö minua?" hän kysyi. Nainen vastasi: "Jo vain, sen hauskan reinon kanssa; hän pani minua varastossa." Ymmärtäjä koetti hymyillä, mutta äkkiarvaamatta hänen suunnattomaan iloonsa sekoittui mustasukkaisuuden perkele, joka sai kyynelet valumaan hänen pettymykseen kivettyneille kasvoilleen, joilta saattoi lukea pettymyksen ja tuskan vahvemmin kuin koskaan ennen.

Hän sanoi Naiselle: "Kyllä tämä tästä, tämä on vain primitiivireaktio. Kuinka onnellinen olenkaan tästä: nyt voimme elää Totuudessa ja rakastaen toisiamme, eikä välillämme ole salaisuuksia." Ymmärtäjä valehteli. Nainen näki sen, ja suri.

Ymmärtäjä ei normaalisti juuri puhunut suhteestaan ystävilleen, mutta nyt hän julisti seuraavina aikoina suureen ääneen, että Nainen oli paitsi pettänyt häntä, saattoi hän myös antaa sen anteeksi. Niin suuri ihminen Ymmärtäjä oli.

Hän ei saattanut hyväksyä rakkautta sellaisena kuin se oli, kaikkineen, huonoine puolineenkin, vaan sitä piti Parantaa. Hän ei ymmärtänyt rakkautta toista kohtaan, koska rakasti vain itseään. Hänen itserakkautensa pakotti hänet holhoamaan kumppaniaan, sabotoimaan toimivaa suhdetta ja kiusaamaan itseään. Mutta nyt hän oli Parempi Ihminen, jälleen yhden vastoinkäymisen pystypäin voittanut. Nainen oli täyttänyt tehtävänsä: mahdollistanut Ymmärtäjän Henkisen Kasvun ja anteeksiannon, jota kautta Ymmärtäjä saattoi siten säteillä moraalista ylemmyyttään vielä kukoistavammin kuin ennen.

Myöhemmin Nainen jätti Ymmärtäjän, koskei voinut elää tämän ymmärrykseksi ja anteeksiantamukseksi naamioidun omahyväisyyden kanssa. Hän tajusi, että Ymmärtäjä ei ollut koskaan rakastanut tätä sillä intensiteetillä, jolla hän oli rakastanut Ymmärtäjää. Hän oli toivonut vain tämän parasta ja jopa pannut reinoa vastoin omaa luontoaan, koska tajusi Ymmärtävän riutuvan jos hän ei sitä tekisi. Erotessaan Ymmärtäjästä hän vain itki; Ymmärtäjä näytti suorastaan riemuitsevan tilanteesta. Ymmärtäjä toivotti hänelle kaikkea hyvää ja onnea, vaikka uuden kumppaninkin kanssa, hän ymmärtäisi kyllä, sillä hänen rakkauttaan ja kiintymystään eivät kahlitse luonnon kahleet, omistushalu tai muutkaan alempien elämänmuotojen heikkoudet.

Naisesta tuli onnellinen myöhemmin Miehen kanssa, joka saattoi olla onnellinen ja hyväksyä rakkautensa sellaisenaan. Mies rakasti Naista sellaisena kuin Nainen oli, eikä pitänyt tätä vain itsekorostuksensa välineenä. Heille tuli lapsia, joista he kasvattivat mahdollisimman hyviä ihmisiä. Ja hienoja näistä lapsista tulikin.

Tarina ei kerro, mitä Ymmärtäjästä tuli, mutta eikös vaan ollutkin erinomainen ihminen?

PS. Reino on edelleen vähän läski, lyhyt ja kova jutunkertoja. Suhteellisen onnellinen hänkin.

Onnellisuusfantasiaa

Ootteko te törmänny sen sorttisiin ihmisiin, jotka kaipaa onnea yli kaiken? Eli siis keihin tahansa, teihin ja meihin. Suurimmalla osalla meistä on mahdollisuudet onneen, se vain on työn ja tuskan takana. Moni on saanut karvaasti kokea, että parisuhde ei ole onnen a ja o, vaan siihen vaikuttaa moni muukin tekijä. Tärkeimpänä niistä Oma Itse. Silti täyttymystä etsitään nimenomaan parisuhteesta ja kumppanista, Puuttuvasta Puoliskosta joka täyttää Vajaan Elämän.

Jengi myös kelaa, että tämän takia mitään vastuuta siitä onnellisuudesta ei ole itsellä. Mietitään vaan, että joo, onpas elämäni tylsää enkä oikeen tykkää mistään mitä teen ja oon aika paska ihminenkin mutta sitten kun Oikea Kumppani löytyy niin johan on kaikki yhtäkkiä auringonpaistetta. Sitte petytään, kun havaitaan, että helvetin hienon tyypin kanssa se oma tylsä paska itse on edelleen se oma tylsä paska itse. Kaikki ei sujukaan itsestään. Mut ehkä ne rupee sujuu itsestään jos heivataan se kumppani ja etitään uus. Oikein mainiota sijaistoimintaa, jengi hoitaa nykyään muutenkin ennemmin oireita kuin sairauksia.

Lähtökohtaisesti siis jokainen on oman onnensa seppä. Jos sitä ei ole ilman, niin tuskin on kumppaninkaan kanssa. Oli se sitten kuka hyvänsä. Ite on elämästään hyvä tehtävä jos meinaa. Kumppani voi kyllä parantaa hyvää Älyttömän Hyväksi, mutta jos ulkomusiikilliset tekijät ei oo kondiksessa niin tokko sekään niitä parantaa.

Oma valinta se on aina. Ei pitäis olla kovin vaikea miettiä onko sankarin valinta ottaa onni omiin käsiinsä ja etsiä se vaikka joutuisi menemään läpi kiven vai jäädä kotiin parkumaan ja odottamaan, että joku tuo sen valmiina paketissa ja julkkiksen nimmarilla.

Kummallinen virhepäätelmä

"Kun lakkaat etsimästä, löydät."

Kenen mielestä tämä pitää paikkansa? Käsiä nousee, hyväksyvää nyökkäilyä ja muuta mukavaa esiintyy silmänkantamattomiin. Ihmisjoukossa ei näy yhtäkään soraääntä.

Tuplis astuu esiin ja estradille kaikuvat suosionosoitukset hiljenevät. Mitä tuo iäinen vastarannankiiski tänään sanoo? Ei kai taas jotain mielestään sykähdyttävää ja elämäntäyteistä, me niin haluaisimme tietää jotain säkenöivän jännästä arjestaan (jengi tietää, että suurin osa blogeista käsittelee nimenomaan tätä perin kiinnostavaa aihetta)?

Valitan, arvon lukijani, jälleen kerran pureudun idiotian saloihin ja paljastan sen alastomuudessaan. Ylläolevalla keisarisanonnallakaan ei ole vaatteita.

Se sisältää kaksi virheellistä väittämää:
1) Minkäänasteinen ihmissuhde voi syntyä ilman, että kukaan tekee mitään ja
2) Hyvää ihmissuhdetta ei voi syntyä jos tekee jotain.

Jos parisuhde on syntyäkseen, on tehtävä Aloite. Aloite on nimenomaan sen myöntäminen, että haluaa Jotain. Kun haluaa Jotain Toiselta, on siinä jo ihmissuhde. Se voi päättyä äkisti ja täysin ilman vastakaikua, mutta jonkin tarpeen kohdistaminen toiseen aiheuttaa sen, että vähintäänkin haluajalla on jonkinlainen suhde toiseen osapuoleen. Ihmisen on myönnettävä, että etsii jotain, oli se sitten juttuseuraa tahi elämänkumppania. Ensimmäisessä voi hyvin olla potentiaali jälkimmäiseen, ja jälkimmäinen voi kehkeytyä ensimmäiseksi ja noin edelleen. Eihän toisista tiedä jos ei tiedä. Ja jengi tietää, että jengi ei tiedä.

Jos kumpikaan ei tee minkäänasteista lähestymisyritystä, on aika pirun vaikea päätyä vaikkapa yöpymään yhdessä sanan useammissakin merkityksissä. Ilman proaktiivista tekoa ihmissuhteen (esiintyi se sitten missä hyvänsä mielessä) syntymiseksi sellaista ei voi tapahtua.

Fatalistinen "asiat vain tapahtuvat" on hedelmätön asenne, ja sopii yksinomaan runkkarille. Elämässä tehdään aktiivisesti valintoja, ja puolihuolimattomasti elämänsä ihmiseen tutustuminen on valinta sekin.

Tajuutteksnää?

Ihmistä ei voi panna vahingossa.Vahingossa ei voi pettää. Ei voi käydä sillei, että "oho, kompastuinpa matonreunaan ja jostain syystä pystyssä ollut melani lävisti housuni (onhan minulla toki potenssia) ja yhtyi suoraan Liisaan. En minä tarkoittanut, mutta niin siinä vaan kävi". Juupajuu.

Mä tiedän miljoona tapausta, jotka sanoo mulle, että virhe voi käydä kelle vaan. Tähän väitteeseen mä yhdyn täysin rinnoin (olkoonkin, että pektoraalini ovat aika pienet). Ongelmana selityksessä on ainoastaan se, että virhe viittaa tahattomasti tehtyyn vahinkoon. Tunteeko kukaan ketään, joka olisi vahingossa pettänyt jotakuta? Esimerkiksi tarkoituksenaan vain pestä sukkia mutta toteutus sitten olikin naapuriin yhtyminen? Ihan vahingossa, tarkoituksetta?En tunne minäkään.

Kaikki ihmiset, jotka panevat vapaaehtoisesti (eivät siis tule raiskatuksi), tietävät vähän saatanan tarkkaan mitä tekevät. Ne nussii, helvetti. Ei sitä voi tehdä sillei, että luulee tekevänsä jotain ihan muuta."Virheen" lieventäviksi asianhaaroiksi katsotaan päihtymys ja sitä kautta heikentynyt asioiden tajuamiskyky. Vaikuttaako tää kehenkään sillä tavoin, että ei tajuaisi, että se elämää nähnyt rane ei ole se oma kumppani ja sitä ei pitäs nussia? Itse ainakin joka helvetin kerta kun petin, olin täysin tietoinen siitä mitä tein. Huolimatta siitä miten kännissä olin. Täysin absoluuttisen satavarmasti tiesin, että niin ei saisi tehdä.

Siitäkin huolimatta, että pettämisen yleisimmin puhuttu muoto on nimenomaan parisuhteeseen kuulumattoman henkilön nussiminen, pettäminen ei tarkoita nimenomaan parisuhteeseen kuulumattoman henkilön nussimista.

Pettäminen on luottamuksen päälle kusemista. En tunne ketään, joka haluaisi olla tekemisissä ihmisen kanssa, johon ei voi luottaa - kaikkein viimeiseksi sellainen haluttaisiin kumppaniksi. Mihin vetää raja siitä, milloin kuset luottamuksen päälle, sehän on ihan veteen piirretty viiva, voitaisiin sanoa.

No minäpä kerron.

Tiedät pettäväsi ihmisen luottamuksen kun teet asioita, joita et tekisi kun tämä on läsnä*.

*paskalla käynti ei ole pettämistä, älkää saivarrelko.

Tietääkö jengi?

"While I was fighting, I heard other people speaking in the name of freedom, and the more they defended this unique right, the more enslaved they seemed to be to their parents' wishes, to a marriage in which they had promised to stay with the other person 'for the rest of their lives', to the bathroom scales, to their diet, to half-finished projects, to lovers to whom they were incapable of saying 'no' or 'it's over', to weekends when they were obliged to have lunch with people they didn't even like. Slaves to luxury, to the appearance of luxury, to the appearance of the appearance of luxury. Slaves to a life they had not chosen, but which they had decided to live because someone had managed to convince them it was all for the best. And so their identical days and nights passed, days and nights in which adventure was just a word in a book or an image on the television that was always on; and whenever a door opened, they would always say: 'I'm not interested. I'm not in the mood.'"

- Paulo Coelho

Parisuhdesaalistajat

Jengi tietää: todella puoleensavetäviä ihmisiä on vaikea lähestyä. Mahdollisuus saada nenilleen on melkoisen kova, ja ennen pitkää sitä tajuaa tyytyä siihen mitä saa. Mikä ei itse asiassa pidä paikkaansa, kun mietitään, paljonko pettämistä tapahtuu parisuhteissa.

Jengi tahtoo enemmän kuin saa. Pettäminen on sitä, että antaa itselleen yksilöä suuremman arvon: itselle enemmän kuin muille. Ei pettävä tahdo tulla petetyksi.Mitä ovat suhdesaalistajat? He ovat ihmisryhmä, suhteellisen vaikeasti tunnistettava sellainen, ja heidän periaatteensa on "edetä reittä pitkin". Aloittavat vain vaivoin tyydyttävästä suhteesta ja pettävät kumppaneitaan kartoittaessaan mahdollisuuksiaan saada parempi täky verkkoonsa. Huonoksi koettu kumppani toimii turvaverkkona ja egon kilpenä, koska torjutuksi tulleellakin on joku, jonka viereen palata.

Täten heillä on korkeampi itsetunto kuin heillä olisi sinkkuna, ja he kykenevät lähestymään puoleensavetävämpiä kumppaneita suhteellisen itsevarmoina, siinä missä eivät sinkkuna tähän kykenisi.

Ei sinänsä hullumpi strategia: nostaa parisuhdepajatson palkkioita ja ainoa miinuspuoli on senhetkisen kumppanin musertaminen ennemmin tai myöhemmin.Tuenko mä parisuhdesaalistusta? En. Miksi? Sehän on oikeasti tehokas tapa saada parempaa kuin ansaitsee, luulisi mun individualistina tämän ymmärtävän.*

Kyse onkin siitä, etten suo yksilölle enempää kuin tämä ansaitsee, ja luen itsenikin yksilöksi. Terveen itsetunnon omaavalla ihmisellä täytyy olla ballseja ilmaista halutulle kumppanille kiinnostuksensa ja kyetä selviämään mahdollisesta torjunnasta omin avuin. Toisten käyttäminen heikon egon kävelykeppinä on runkkarin valinta.

Sankari seisoo itse, yksinkin.

*en itse asiassa ole individualisti.

Reveleissöns

Viha on päivän sana. Se on pääosassa tässä meitsin pienessä elämänkerrassa, joka käsittää jollain tasolla viittä viimestä vuotta mun elosta.

Meikäläisen ilmestys liittyi vihaan, minäkuvaan ja hyväksyntään. Minä oon taannoin ollu ihan ehta misantrooppi, huonosti selvillä siitä vihasinko enemmän minua vai kaikkia. Pääosin vaan kaikki vitutti, tuli ryypättyä ja elettyä ku se paska joksi itseni mielsin. Jossain välissä vaan tsekkasin kolmen viikon ryyppyputken jälkeen ympärilleni ja mietin, että ei vittu, ei tää oo sitä mikä mä haluun olla.

Sitte mä duunasin itelleni sellasen kuvan, joka muistutti pikkusen mua itseäni, mutta oli parempi. Se oli kovassa kunnossa, jämäkkä ukko ja aikaansaapa kans. Sitä kuvaa sitte rupesin ihan tietoisesti käyttämään julkisivuna, motivaattorina ja tiesminä. Se oli keppi, johon meitsi nojas, kun kampesin itteäni siitä suosta ylös, minne olin selkärangattomuuttani itseni ajanut.

Tossa oli sitten sellainen knoppi, että se kuva ei kyllä varsinaisesti ollut minä, ja koska sillä oli ominaisuuksia, joita mulla ei luonteena ollut ja siltä taas puuttui joitain, mitä minulta löytyi, olin viime kädessä melkoisen ristiriitainen tapaus. Mä unohdin, että mulla mitään sellasta julkisivujuttua olikaan. Pidin itseni kehittämistä helvetin hienona asiana, ja vihasin muiden saamattomuutta ja niitä piirteitä itsessäni, joista en pitänyt.

Sitte siihen oivallukseen. Tajusin, että mulla on edelleen se kuva edessä, ja etten tarvitse sitä enää. Voin lakata rakastamasta sitä ja alkaa pitää ihan siitä meitsistä, joka musta on ajan kanssa tullut (kuvan muokkaama toki, paljonkin, mutta pohjalla silti ihan oikea mä). Hyväksyä ne luonteenpiirteet mitä meitsistä löytyy ja tsekata, miltä elämä näyttää sitten. Sitä myötä sitten aukesi aika tavalla uusia tapoja katella asioita ja hoksi, että rupes hyväksymään muitakin ihmisiä melko lailla paremmin.

Se viha, mikä mussa oli virinnyt toisten ihmisten saamattomuudesta, ympäriinsä nussimisesta ja tiesmistä (jokseenkin kaikesta?), johtui siitä, että ne muistutti mua itseäni piirteistä meikäläisessä, joita mä pidin heikkouksina ja jotka vitutti mua kovasti. Nyt kuitenkin, kun annan itseni olla luvan kanssa mä, ei mua toisten tapa elää vaivaa. Ei ainakaan siten, että voisin mitenkään väittää enää päällimmäisen tunteeni tuntemattoman ihmisen kanssa olevan epäluulo ja viha.

Mulla on nyt ehtinyt jo jonkin aikaa olla aika tavalla valoisampi elo, huolimatta pimenevistä illoista, ja olen ominut elämänasenteeseeni lex nikke t:n. Miksi helvetissä tyytyä kyräilemään runkkarina, kun voi antaa ja saada kaiken?

Höm.

Pitäsköhän meikäläisen jyrätä tähänastinen blogi hevonvittuun? Sinänsä jutut on hyvin kirjoitettuja, mutta niissä ilmaisemani mielipiteet eivät vastaa nykyisiäni kovin hyvin.

Pitääkö vaan tunnustaa, että Tuplis ja kirjoittaja Tuplis eivät ole aina sama henkilö? Toinen kasvaa ja kehittyy, toinen on luomishetkensä kuva ja sellaisena vajaa.

Ihmisen perusoikeus: lapsen saanti

Kuten aiemminkin olen saattanut asian suuntaan vihjaista, saa mielestäni halutun kumppanin kanssa pyrkiä tekemään jälkeläisiä niin paljon kuin sielu sietää. Nokkelimmat ovatkin jo havainneet, että kumppanin täytyy täyttää tiettyjä reunaehtoja, jotta kopulaatiosta voisi seurata lapsia.

Lasten saanti on siis (terveiden) heteroparien erioikeus. Joidenkin mielestä se on jokaisen ihmisen perusoikeus, josta ei pidä tinkimän. Itse olen vakaasti eri mieltä. Miksi?

Pariskunnan yhteisten kakaroiden tehtävä on jatkaa pariskunnan genomia eteenpäin. Lyhyesti ilmaistuna tämä on geenien tehtävä ja sitä kautta myös elämän tarkoitus, vaikka sille on mahdollista muutakin käyttöä keksiä. Lisääntymiskyvyttömät putoavat geenipoolista hyödyttöminä pois, vaikka olisivat muuten miten neroja ja rauhaa rakastavia.

Hedelmöityshoitoja yksinäisille, samaa sukupuolta oleville, vompattia nussiville ja ties mille muulle, mikä ei tavanomaisissa olosuhteissa kykene lisääntymään, suosivat eivät tuntune tajuavan, että kyseiset kakarat voivat olla tällöin ainoastaan toisen suhteen osapuolen lapsi. Muksun geenit eivät muutu tippaakaan Rampen kaltaiseksi, vaikka sen mielestä Timpan ja vuokrakohtutädin lapsi olis miten rakas. Rampe putoaa epäitsekkään uhrauksensa ansiosta pois geenipoolista, eikä hänen toiminnastaan ole hänen geeneilleen mitään hyötyä. Elämän tarkoitus jää toteutumatta.

Toki voidaan väittää, että lapsen ei ole pakko olla oma lainkaan, adoptoidaanhan kakaroita esmes lapsia saamattomalle pariskunnalle, samoin kuin hedelmöitetään yksittäisillä siittiöillä munasoluja jos nutipäät eivät jaksa omin voimin simmata perille. Adoptiolla pudotetaan sijaisvanhemmat pois evoluution matkasta ja annetaan vieraille geeneille paremmat mahdollisuudet edetä, inseminaatiolla puolestaan annetaan mahdollisuuksia ihmisille, joita ei muuten olisi olemassa - yleensä syystä (jos sperma ei pelaa niin siinä on jotain vikaa, selkeä juttuhan tämä on). Jos elämän tarkoitus olisi olla kivakivaa ja onnellisuutta alusta loppuun, olis tosi hienoa, että surkeimmatkin räähkät saisivat jatkomahdollisuuden ja tuntea olevansa produktiivisia yhteiskunnan jäseniä.

Vaan kun laji ei parane sillä. Evoluution äpäröinti suuntaan, jossa suositaan lisääntymiskelvotonta materiaalia ylikansoittuneella planeetalla, on jotain, mikä ei yksinkertaisesti mahdu meikäläisen kupoliin.

Perhe on sitäpaitsi hieno yksikkö: mies, nainen, lapset. Sankaritarina jos mikä. Vanhemmat parit tietää mistä mä puhun.

Irti maailmanpuusta

Miehisyyden käsite on yhteiskunnallisesti ajatellen ristiriitainen: se tekee miehestä väkivallan orjan, asettaa miehelle vaatimuksen astua ulos ihmisyydestä kohti määrittelemätöntä mieheyttä (ts. määrittelemätön muulla tavoin kuin väkivaltana, mitä ei sitäkään ääneen sanota), joka ilmenee rohkeutena ja vapautena.

Rohkeus ja vapaus eivät ole väkivaltaa, se tosta tekeekin ristiriitaista. Miehen luonto on se, joka suuremmassa mittakaavassa on kyennyt turmelemaan ja tuhoamaan enemmän kuin mikään muu. Ja se on se luonto, joka kahlitsee. En tajua, minkä takia muutoksen tulisi aina mennä vaikeinta mahdollista reittiä ja tuhota pahana kaikki aiempi.

Inhimillisessä yhteiskunnassa täytyy olla johtaja. Johtaja on kuitenkin vastuullisessa asemassa ja epäkiitollinen tehtävä: johtajan täytyy olla erillään yhteiskunnasta voidakseen suhtautua siihen oikeudenmukaisesti ja viisaasti. Tällainen johtaja ihminen ei voi olla. Kuitenkin mies pohjimmiltaan taitaa tähän rooliin pyrkiä, kahlitsemaan itsensä epäinhimillisten vaatimusten ja siitä seuraavan vääjäämättömän yksinäisyyden - todennäköisesti myös onnettomuuden - tilaan. Kuvaan.

Näitä pidetään sankareina. Niitä he ovat, jos ovat oikeita johtajia (väärät taas hirviöitä). Oikea johtaja uhrautuu muiden puolesta, jotta muiden ei tarvitse. Johtaja asettuu maailmanpuun rooliin, erikseen ihmisyydestä, kannattelemaan maailmaa. Tämän roolin voi tarvittaessa ottaa kuka hyvänsä jos tilanne sitä vaatii - niin mies kuin nainenkin, mutta koska rooli on luonnoton, on se epäkiitollinen ja sitä harvempi tahtoo kantaa pitempään kuin on pakko.

Todella vapaa mies ei ole johtaja, ja todella vapaa mies ei käytä väkivaltaa (nämä molemmat voidaan poikkeustapauksessa kumota, mutta vain oikeasta syystä ja lyhyeksi ajaksi). Todella vapaa mies on ihminen. Ei voimiensa, seksuaalisuutensa, häpeänsä, pelkonsa tai vallanhimonsa orja.

Tässä mielessä en voi sanoa tuntevani juurikaan vapaita miehiä, mutta sellainen mä tahdon olla. Onko nainen vapaa?

Sinkkuilu

Valtaosalle tuntuu ilmaisu "sinkkuilu" tuovan mieleen läpi öiden bilettämisen, itsensä huumaamisen omavalintaisella aineella ja tuntemattoman vierestä heräämiseen ja mahdollisen tehokkaaseen itsensä kuluttamiseen kaikilla tavoilla. Sen perusteella, mitä olen lukenut, on tämä monen mielestä seurustelua parempi vaihtoehto, kun siinä ei tarvitse sitoutua mihinkään, voi elää omaa elämäänsä ja kaiken lisäksi on haluttavampi kun on mediaseksikäs. "Parisuhteessa elävät ihmiset ovat tylsiä, niitä saa niin harva bylsiä."

Siinä mielessä ymmärrän tämän toiminnan täysin: hakemalla saa tiettyä otantaa haluamastaan sukupuolesta ja kykenee ottamaan selvää siitä mitä tahtoo. Tarjokkaat tosin tapaavat olla samasta puusta veistettyjä - ainakin oman otantani perusteella. Samasta paikasta löytyneillä ihmisillä tapaa olla keskenään samoja intressejä, ja myönnettävä on, että baariympäristössä ihmiset ovat usein vastaanottavaisemmalla päällä kuin muualla.

Kosken saa pään sekasin vetämisestä ja ympäriinsä huoraamisesta mitään irti, on suhteellisen selvää, että monet kokevat minun menettävän jotain. Itse en näin koe, mutta tämä ei estä näitä valistuneempia ilmaisemasta osaaottavaa myötätuntoa ja sääliä Oikeasta Elämästä mitään ymmärtämättömälle naivistille. Se, että koen ajalleni olevan parempaakin käyttöä kuin tilaisuuksien antaminen tahi hakeminen ihmisille, jotka eivät Todella Kiinnosta, ei ole minusta mikään heikkous. Sokeasti hamuamalla kaikkea käsillä olevaa ei näe kauemmas, vaan päätyy vaan sanomaan "ookoo, en halua tätä, tätä, tätä, tätä, tätä, tätä jne ad infinitum".

Mitä sinkkuilu siis minulle on? No se on ihan samaa elämistä kuin parisuhteessakin: toteutan itseäni miten parhaaksi näen ja koen. En tajua, miten parisuhteen voi nähdä kahlitsevana ja esteenä toteuttaa itseään. Suhteessa eläessänikin teen asioita, joista pidän. Ehkä jaan sisintäni enemmän ja teen myös asioita jokseenkin puhtaasti miellyttääkseni kumppaniani, mutta edelleen motiivina on se, että haluan tehdä niin. Sinkkuilu on minulle määritelmällisesti paljon yksinäisempää kuin niille, jotka tarkoittavat sinkkuilulla kaiken mahdollisen ja mahdottoman kuksimista, mutta ei mä näe siinä mitään ongelmaa. Yksinolo on kivaa.

Itse tapaan ajatella, että toisinajatteluni koetaan uhkaavana, koska vaikuttaisin olevan onnellinen elämääni elämällä tällä tavoin. Olen sitä mieltä, että todennäköisemmin kaikkea kokeilemalla saa vain vahvistusta sille käsitykselle, mitä ei tahdo, kuin selvittäisi, mitä todella tahtoo. Kun jonkun ihmisen kohdalla klikkaa, niin se klikkaa. Yksinolo tuntuu olevan näille minua sääliville ihmisille paljon sietämättömämpi vaihtoehto kuin minulle, koska ovat valmiita tarjoamaan helmiä sioille vain kokeakseen hetkisen aikaa sen tunteen, etteivät ole yksin.

Sivuraiteena tulin miettineeksi sitä, että jotkut kokevat jonkun päättyneen suhteensa olleen hyvän ja ovat siitä tosi onnellisia. Voin yhtyä tähän mielipiteeseen ainoastaan sillä tasolla, että oppitunti voi olla tarpeen, ja oppiminen on hyvä asia. Mutta rehellisesti sanoen: jos suhde on oikeasti hyvä, se ei pääty.

Suhdeuunot

Luettuani erään heebiksen känniavautumisen aiheesta "oon helvetin pitkään halunnu yhen naisen mutta en saa", rupes mua sylettämään. On tullu vastaan paljon noita "helvettiläinen, tää ihminen on mulle SE"-lässyttäjiä ja mä miellän, että voisivat olla oikeassakin, jos se "tää ihminen" kokisi lässyttäjästä samoin. Olenpa itsekin moiseen syyllistynyt - luullakseni kyllä lähinnä melkoisen harvoin ja silloin, kun olen ollut siinä uskossa, että ko. immeinen kokee samoin meikäläistä kohtaan. Tämä siis ei ole minkäänasteista itsekritiikkiä, vaan asetun alfana moisen paskan yläpuolelle.

Kukaan ei ole korvaamaton. Etenkään ihminen, joka saa itsen onnettomaksi. On tolkutonta heikkoutta ja typeryyttä jäädä roikkumaan ihmisessä, jonka kanssa hommasta ei syystä tai toisesta tule mitään. Ottaahan se päähän kun homma kaatuu (tai mitään hommaa ei ehdi ollakaan kuin itsen päässä), mutta terveen ihmisen täytyy kyetä repimään itsensä irti sellaisen ihmisen vaikutuspiiristä, josta ei saa mitään onnellisuuteen johtavaa irti.

Ehkä mä olen friikki kun tapaan selvitä nopeasti vastoinkäymisistä. On tapana asennoitua siten, että nää on nyt faktat ja niiden kanssa on elettävä, vaikka se ei olis kivaakaan. Kun sen saa hyväksyttyä, pystyy katsomaan eteenpäin. Hienoja ihmisiä on muitakin - ehkä vieläkin parempia kuin Just Se ihminen, jonka ihanuus perustuu todennäköisesti suurelta osin siihen, ettei sitä saa, ja josta täten voi haihatella vaikka mitä todellisuudelle vierasta omassa päässään ja antaa yksilölle arvo, jota se ei ansaitse.

Älkää perkele madelko, jos se ei ole osa jotain roolileikkiä. Mitään hedelmällistä ette saa aikaan ihmisten kanssa, jos ette kunnioita heitä tai itseänne ja näin herätä kunnioitusta heissäkin. Matoja ei kunnioiteta. Niitä tallotaan, säälimättä.

Smash ASEM!

Prekaeetujen viimeisin taidonnäyte, smash asem-mielenosoitus oli jälleen jymymenestys. Koska lähempää ei kertakaikkiaan löydy apua tarvitsevia, niin täytyyhän sitä kiinalaisen talonpojan puolesta vähän ikkunoita rikkoa ja riehua. Paha vaan kun yhteiskunnan väkivaltakoneisto on tiellä, missä helvetin pohjois-Koreassa sitä asutaankaan?

Nää mielenilmaukset on siitä jänniä, että ne kohdistetaan poikkeuksetta johonkin sellaiseen, mille ei taatusti voida mitään. Vaikka Helsingistä olis rikottu kaikki ikkunat (ja vaikka sytytetty jotain tuleen), en usko, että Ho Li Fuk ja hänen perheensä asiasta millään tasolla hyötyisi (vaikka eihän sitä koskaan tiedä: vuoret ovat ennenkin siirtyneet kun muutama hippi on mesonnut muutaman tuhannen kilometrin päässä toisen yhteiskunnan ihmisoikeudellisista epäkohdista, kuten hyvin muistamme. Ai emme muista? No juku, mistähän johtuis). Tapahtumaa mahdollisesti seurannut kiinalainen edustajisto korkeintaan ajattelisi "lepsua. Meillä olis käytetty tankkeja" ja kuitannut asian sillä.

Ideana näissä mielenosoituksissa on ihan puhtaasti vaan riehua ja rikkoa, vastustaa "systeemiä", jonka huomattavasti itseä viisaammat ovat kasanneet (ei se täydellinen ole, mutta peittoaa anarkian mennen tullen). Se päivä olisi kiva havaita, jolloin prekaeetut hoksaisivat yht'äkkiä, että ainoastaan näin kiltissä ja suvaitsevassa yhteiskunnassa on sijaa heidänlaisilleen hedelmättömille riehujille. Prekaeetun toimintatapa on se, että pidetään saatanasti meteliä, kirjoitetaan mukanokkelia iskulauseita (kuten täydellinen parodia jo sellaisenaan: "Vähintä mitä voimme Kiinan maajussien puolesta tehdä on riehua täällä") ja puhutaan vaihtoehtomisujen (en oikein sitäkään tajua, nehän on karvaisia, meluisia ja rumia) miellyttämiseksi tasa-arvosta.

En oo koskaan kuullut yhenkään prekaeetun auttaneen tai osoittaneen huolta maamme vanhusten puolesta tai tehneen muutakaan rakentavaa vapaaehtoistyötä. Tuskinpa ovat kovin suuria summia sotaveteraaneillekaan lahjoittaneet. Kas kun näiden eittämättä kulttuuriamme rikastavien (olen saattanut sanaa käyttää toisessakin yhteydessä ;P) kullannuppujen edesottamuksista tulee mieleen pelkästään näitä riehumismielenosoituksia toisensa perään, joihin mennään koska se ei vaadi juuri mitään ja pääsee riehumaan. Se, että oikeasti katsoisi missä on ongelma ja menisi tekemään jotain asialle vaatisi oikeasti yritystä, ja sitähän prekaeetu ei voi tehdä. Katsos, paskahommia ei tehdä. Ei tueta kapitalismia tai jotain. Viva Che!

Pointin perille tuomiseksi Kiinaa vastustettiin myös iskulauseilla "Kommunismi on jees", "Talous ja pääoma ovat pahasta", "Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen" ja kuulemma lukuisilla "Valkoinen mies on vastuussa kaikesta maailman pahasta"-kylteillä. Jos en olisi niin nerokas, että tajuan kylttien olevan ovelasti ironisia, voisin jopa kuvitella, että kylteissä ei itse asiassa vastustettukaan Kiinaa - esimerkkiteksteistä löytyneistä ainoassa maata mitenkään koskevassa todettiin sikäläisestä valtiomuodosta että se on jees.

Muistuttakaa minua, että ensi kerralla kun minua vituttaa joku yhteiskunnallinen epäkohta, niin teen lähimpien ihmisten elämästä mahdollisimman epämukavaa. He ovat siitä varmasti vastuussa.

addendum: Logiikkaa löytyy kuin kiihkomuslimilta: nähdään itsensä (ja aateveljet, joita ovat poliittiseen suuntautumiseen katsomatta kaikki maailman vähäosaiset) pahan orjuuttavan tiesminkä uhreina, ja sitä vastaan taistellaan ainoastaan riehumalla ja parkumalla. Historia opettaa, miten monta hyvää yhteiskuntaa kyseinen toiminta on luonut. Jatkakaa jampat ihmeessä. :)

Alku, perä.

Mistä kaikki alkoi on todennäköisesti tyhmin kysymys mitä on koskaan esitetty, jos sillä ei kysytä jonkun spesifin tapahtumaketjun alkua vaan tarkoitetaan todella sitä, mistä kaikki alkoi.
Mä olen saanut tähän poikkeuksetta vastauksia, joiden sisältö on "sitä ei voi tietää eikä ymmärtää, me ollaan vajavaisia olentoja". Millä perusteella ei voi tietää? Ihan selvästi on mitattavissa, että materiaa on olemassa muodossa jos toisessakin. Mittaus voidaan tehdä milloin tahansa, jolloin passeli päätelmä lienee, että materia jatkaa olemassaoloaan muodossa tahi toisessa. Muistelen myös materiaa olleen olemassa myös ennen mittaushetkeä (jos empiirisiin havaintoihin saa tukea), joten olisi looginen päätelmä, että materiaa on olemassa muodossa tai toisessa, sitä on ollut muodossa tahi toisessa ja näin tulee myös asianlaita jatkumaan. Päättymättömästi (ainakaan en ole kuullut ainuttakaan uskottavaa syytä sille, että materia vain lakkaisi olemasta) - aikajanaa (ts. suoraa) molempiin suuntiin.

Vastaus kysymykseen "mistä kaikki alkoi?" voisi siis vaikkapa olla "miten niin alkoi?" Kysymys on nähdäkseni jokseenkin yhtä järkevä kuin "minkä värinen on 2013,5?"

Jonkun mielestä alkuräjähdys todistaa, että kaikki alkoi jostain (eli siitä), mikä antaisi minulle syyn kertoa teoriani, jonka mukaan kyseistä eksploosiota edelsi imploosio. Jne, päättymättömästi.

Jos jollakulla teistä on eriävä mielipide, jonka kykenette perustelemaan, kuulisin sen mieluusti.

Viisasta ja oikeaa - muslimilta!

http://www.nytimes.com/2006/03/11/in...0OZaEMqb8+hF5A

She said the world's Muslims, whom she compares unfavorably with the Jews, have descended into a vortex of self-pity and violence.

Dr. Sultan said the world was not witnessing a clash of religions or cultures, but a battle between modernity and barbarism, a battle that the forces of violent, reactionary Islam are destined to lose.

In response, clerics throughout the Muslim world have condemned her, and her telephone answering machine has filled with dark threats. But Islamic reformers have praised her for saying out loud, in Arabic and on the most widely seen television network in the Arab world, what few Muslims dare to say even in private.

"I believe our people are hostages to our own beliefs and teachings," she said in an interview this week in her home in a Los Angeles suburb.

Perhaps her most provocative words on Al Jazeera were those comparing how the Jews and Muslims have reacted to adversity. Speaking of the Holocaust, she said, "The Jews have come from the tragedy and forced the world to respect them, with their knowledge, not with their terror; with their work, not with their crying and yelling."

She went on, "We have not seen a single Jew blow himself up in a German restaurant. We have not seen a single Jew destroy a church. We have not seen a single Jew protest by killing people."

She concluded, "Only the Muslims defend their beliefs by burning down churches, killing people and destroying embassies. This path will not yield any results. The Muslims must ask themselves what they can do for humankind, before they demand that humankind respect them."

Mun mielestä on ihanaa, kaunista ja ironista, että kyseisen äärimaskuliinisen uskonnoksi itseään kutsuvan meemin isoimmat ballsit löytyivät naiselta.

Kosketus sisäiseen naiseeni

Tänä aamuna sain kokea jälleen kerran, mitä on olla nuori kaunis nainen yhteiskunnassa, jossa miehet lähestyvät. Näin siis kuvaannollisesti.

Minua lähestyi 48-vuotias, noin 20 kiloa minua painavampi tapaus, jota voisin kauniisti luonnehtia hirviöksi. Sain luultavasti peruuttamattomia traumoja jo siitä, että tämä kuona katsoi asiakseen informoida halustaan sekaantua pissavehkeeseeni. Oksettavaa. Kukaan ei halua tulla muistutetuksi vastenmielisten ihmisten seksuaalisista haluista.

Mutta mitä helvettiä tän tankin päässä liikkui? Mysteeriks jää.

addendum: Niinjoo, tarkennukseksi, kyseessä ollut otus oli ilmeisesti joskus ainakin ollut biologisesti ajatellen nainen.

Sain tästä tekstistä palautetta, olen kuulemma julma ja paha ihminen. Mut hähhähhää, enpä oo viiskybänen läski! In your face, kaikki! :D

Pikkunaisten maihinnousu

"Mä oon siis tiätsä ikäsekseni NIIN kypsä, et mä kyllä tarviin vähintään viis vuotta vanhemman miehen. Mun ikäset on niin pienii poikia vielä, ne ei edes tiedä mitä nainen tahtoo!"

Ihmisaivot ovat jännä vempele. Edelläkuvatun kaltaisia kypsyysnäytteitä mä olen kuullut harva se päivä harva se tyhjäpäisemmältä pissaliisattarelta (kasvatin sanaa pikkuisen saadakseni sen kuulostamaan käypäseltä nimitykseltä kaikille alle kaksvitosille aikuisille naisille). Heitä imartelee se, että vanhempi, fiksumpi ja jossain määrin omillaan toimeentuleva (muista voi joustaa, kunhan sitä ikää löytyy) mieshenkilö ylipäätään jaksaa panna hänenkaltaistaan evoluution kukkasta. Hauskaa tästä tekee lähinnä se, että tyttöparat oikeasti kuvittelevat kyseisten miesten jaksavan näiden niinkuperiaatteessakylsätiiätkatoseurassa persoonansa takia eivätkä siksi, että ovat (toistaiseksi) nuoria ja ulkoisesti nättejä kuin vanhanajan tikkarit.

Koska näiden tyttösten ei yleensä ole erityisen vaikea löytää noin kymmentä vuotta itseään vanhempaa miestä, joka heitä mielellään panee ja katsoo teinistelyä läpi sormien, he kuvittelevat oikeasti olevansa näiden kanssa samalla tasolla. "Mä oon seukannu vaan itteäni vähintään 10 vuotta vanhempien miesten kanssa, viis vuotta vanhemman kanssa kokeilin mut se oli kyl ihan pentu et kyl sen pitää olla oikeesti vanhempi, ei noihin nuorempiin voi luottaa" ei myöskään ole korvilleni lainkaan vieras ilmaus.

Ilmiö on sikäli hauska, että kyseessä olevat miehet ja naiset saavat molemmat mitä haluavat. Eli panna toisiaan ja tuntea itsensä erinomaisemmaksi kuin vertailuryhmänsä. Mies kokee itsensä salskeaksi alfaurooksi köyriessään pikku trinsessaa ja pikkutrinsessa puolestaan kokee henkistä ylemmyyttä kanssasisariinsa (ja erityisesti kaikkiin niihin poikiin jotka oli samalla luokalla tai luokan pari ylempänä ja tosi ihanei mut niit ei saanu ku ne haki vaa niit tyhjäpäit (lue: puoleensavetävämpiä naaraita)) kykenemällä tyydyttämään vanhemman miehen.

Mikä tässä mua sitten riepoo, kun kaikkihan on onnellisia? Mua tässä häiritsee se, että tää toiminta rakentaa näille ihmisille valheellista minäkuvaa ja itsetuntoa. Molemmat osapuolet "todistavat" itselleen jotain, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Totta munassa kolmevitonen mies panee mielikseen kakskakkosta tyttöä ja saattaa sitten katella tätä muutenkin, mutta se ei tee kakskakkosesta tippaakaan fiksumpaa tai kypsempää. Myöskään kolmevitonen ei ole minkääntasoinen alfauros, koska tyttö valitsi kumppaninsa nimenomaan iän perusteella. Kolmevitosen voisi korvata kuka tahansa "elämää nähnyt" rane viereisestä baarista.

Loppukaneettina huomautan asian vierestä, että kun katsotaan, miten hyvin joka sortin donaldtrumpin (tms. ukon joka voi sosiaalisen statuksensa, kuuluisuutensa ja varakkuutensa puolesta kohtalaisen vapaasti valita puolisonsa) mukana viihtyy poikkeuksetta nuori, kaunis ja hoikka nainen, saattaa nokkelimmilla herätä pieni epäilys siitä, onko tällä attraktiolla mitään tekemistä naisen älynlahjojen kanssa. Ja joo, uskotaan, taatusti donaldtrumpit tietävät tosi hyvin mitä tekevät (tietävätkin, vaikka sillä ei olekaan välttämättä mitään tekemistä paneskelutaitojen kanssa). Koska tämä kuitenkin luisuu aiheeseen "naiset tykkäävät rahasta"* aiheen "vanhempi mies on statussymboli naiselle siinä missä nuorempi nainen miehelle" sijaan, jätän aivopieruni tähän.

* lainaus H. Harkimolta

Pervormanssi

Biiffi purkautuu jälleen. Kohteena ovat teinien kehittämät gallerian wannabehedonistiyhteisöt, jotka keksivät leikkisiä tapoja ilmaista yhteisöillään, että ovat seksuaalisia ihmisiä. Vähän sama kuin mä duunaisin itelleni 20 yhteisöä, joiden perimmäinen sisältö on se, että mun sukupuoli on mies.

Sana "pervo" on myös kokenut inflaation: ennen se miellettiin negatiiviseksi (no, perversio meinaa kieroutumaa) ja sitä käytettiin haukkumasanana. Nykyään sitä käytetään merkityksessä "muaki panettaa joskus". Mulle kyseisellä sanalla on todella kapea merkitys: mikään, mitä kaksi vastakkaista sukupuolta olevaa ihmistä vapaaehtoisesti keskenään tekevät toisiaan vahingoittamatta, ei voi olla perverssiä. Täten mä lasken perversioiksi lähinnä toisten vahingoittamisen, kuolleisiin, eläimiin ja samaan sukupuoleen sekaantumisen.

Tästähän kaikki kukkahattuihmiset haukkovat henkeään kun rinnastan homoseksuaalisuuden nekrofiliaan, mutta vain niin kauan kuin heillä kestää tajuta, että lopputulos on sama: kopulaatiosta halutun kumppanin kanssa ei voi seurata jälkikasvua vaikka miten jätettäis se ehkäisy käyttämättä.

Samaa logiikkaa venyttämällä voitaisiin sanoa, että sodomiittina olen itsekin perverssi, koska siemenen levittäminen suuhun tahi hanuriin harvemmin saa aikaan muksuja. Tässä unohdetaan se tosiasia, että seksi on myös nautinnon ja välittämisen väline, eikä tähtää yksistään siihen jälkikasvun duunaamiseen. Mä voin kumppanini kanssa ruveta pykäämään muksua, oravannussija ei.

Heittäkää helvettiin ne merkityssisällöltään "olemme inhimillisiä ja täten seksuaalisia"-yhteisöt. Ne ovat perseestä. Perustakaa yhteisö, jos seksi ei millään tasolla eikä kenenkään kanssa kiinnosta. Se on paljon omituisempaa ja pervompaa kuin täällä niin suosittu lapsellinen wannabepervoilu.

Lakatkaa väärinkäyttämästä sanaa pervo. Se on perverssiä.

addendum: Huolimatta siitä, että tää on selvästi kirjoitettu irc-galleriaa ajatellen, on pointti edelleen relevantti.

RTFM!

"Kertoiko kukaan sinulle elämän sääntöjä? Ei minullekaan. En ole edes nähnyt manuaalia. Alan epäillä ettei sitä ole kirjoitettukaan. Mutta yhden säännön olen oppinut. Kutsun sitä nimellä Lex Nikke T.

Jengi tietää mistä on kyse: Jos haluu saada on pakko antaa. Emme voi kontrolloida sitä kuinka paljon elämältä saamme, koska saaminen johtuu meistä riippumattomista syistä.

Saamisemme (input) on muiden käsissä. Meillä on välineenä vain antaminen (output). Onneksemme outputin ja inputin, antamisen ja saamisen, välillä on korrelaatio.

Se miksi tämä on usein piilossa ihmisiltä johtuu tietysti input/output-suhteiden hämäryydestä. On mahdollista saada jotain antamatta (esim. lotto perustuu tähän fantasiaan): joskus todella ilmaisia lounaita on. Ja on mahdollista antaa muttei saada (tytöt tietää mistä puhun). Mutta korrelaatio pitää, heikkona ja epämääräisenäkin, ja se on tärkeä muistaa. Mitä enemmän elämälle annat, sitä enemmän siltä saat.

Joku voi kiukutella sen tähden, että tuntee esim. tekevänsä enemmän työtä suorituksensa eteen kuin joku toinen, tai jengin huvittamisen eteen kuin muut, tai lihastensa eteen kuin joukkueen muut pelaajat, tai parisuhteen eteen kuin toinen, tai toisen orgasmin eteen. Mutta kun elämässä jaetaan tuottoa, vain tiimin kokonaispotti lasketaan. Ei kiinnitetä huomiota siihen panoksen (effortin) suhteisiin: ei lasketa kuka osallistui milläkin effortilla, vaan kokonaispotti ainoastaan jaetaan osallistujien kesken. Ja jakohetkellä effortti muuttuu elämänlaaduksi, tai nautinnoksi, onneksi, iloksi miksi milloinkin.

Selvennetään matemaattisesti. Kumppanisi laittaa likoon 10. Sinä päätät satsata vain yhtä paljon kuin hänkin, joten laitat 10. Miksi näkisit enemmän vaivaa kuin hän? Eihän sinulta voi vaatia niin epätasa-arvoista käytöstä.

Jakohetki lyö. Yhteensä teillä on 20 yksikköä elämänlaatua.

Jos nouset pikkumaisuudestasi, laitat peliin 30 yksikköä efforttia. Jaossa teille tulee yhteensä 40 yksikköä happyhappyjoyjoyta.

Kaiken lisäksi kumppanisi on seuraavalla kierroksella huomattavasti todennäköisemmin lisäämässä omaa panostaan.

Sen takia pihtaaminen ei elämässä kannata. Anna kaikki mitä sinulla on.

Täsmennän vielä, että koska elämänlaatu on praislessii, sen eteen tehtyä työtä ei voi laskea. Vain se lasketaan kuinka paljon saat. Laiskuudelle ja pihtaamiselle ei siis ole perusteita.

Periaatteen yleisin sovellus on seksissä. Kundit jotka eivät saa naiseltaan tarpeeksi, eivät yleensä myöskään anna naiselleen tarpeeksi. Siis nautintoa. Syntyy pihtaamisen kierre: nainen ei anna koska ei nauti, mies ei jaksa satsata naiseensa&suhteeseensa koska se ei anna.
Pillun ruikuttamisen sijasta kundimme voisikin vaihteeksi keskittyä antamiseen, eli satsata naisensa nautintoon.

Orgasmeja"

Mie nyysin tämän luvatta UFS-foorumin nerokkaalta Kowalskilta, koska en näe järkeä tämän uudelleen kirjoittamiseen omin sanoin. Olen samaa mieltä joka sanasta.

edit: Sain luvan, jee.

Satu

Kävelin tänään kotimatkalla juna-aseman laituria pitkin, kun silmiini osui nuori, kauniinpuoleinen naisihminen. Hänellä oli kiva tukka, aurinkolasit, kohtalainen rusketus ja siinä määrin avokaulainen vaatetus, että hyvinmuodostuneet tissit olivat kauniisti esillä.

Ymmärrettävästi kiinnitin huomioni näihin tisseihin ja neiti närkästyi ihailuuni: "Mun silmät on täällä", hän muistutti minua. Kysyin kummastuneena: "Jos haluat, että katson sinua silmiisi enkä tisseihisi, miksi sun silmät on piilossa ja tissit esillä?"

Ja he elivät elämänsä loppuun asti erillään.

Mie oon tavaton rasisti

Meikäläisen edellytys on se "maassa sikäläisittäin tai sitte helkettihin sieltä", kuten taitaa suurimmalla osalla muistakin järkevästi suhtautuvista (tämäkin subjektiivinen ilmaus, mutta muita mä en käytäkään) olla.

Eihän kukaan muista niitä, jotka käyttäytyvät kunnolla, joten ihmisryhmiä jäävät leimaamaan ne yleistyskelvottomat yksittäistapaukset, jotka antavat sille suurimmalle osalle paskan maineen. Tästä seuraa, että ihmisryhmät, joiden kanssa ei ole välittömässä kanssakäynnissä päivittäin ystäväpohjalta tai jotain, tapaavat vaikuttaa pösilöiltä kun kerran kaikki mieleenpainuva niistä on sitä paskasakkia. Tästä syntyy (ala)kulttuureita sorsivaa rasismia, joka aiheuttaa tietynlaisten ihmisten syrjimisen ulkomuodon perusteella. Ihan järkeenkäypäähän toi on: omia tuetaan, muut on sitte vähän(?) huonompia. Vaikka ei edes olis.

Mutta se juttu, mitä mä peräänkuulutan, on toimiva yhteiskunta. Mulla on yllättävän vähän biiffiä keskivertoblackmetallisteja kohtaan, vaikka blackmetal.fi-foorumilla ne ei muuta tee kuin höpisevät "ois vitun siistiä jos kaikki kuolis"-fantasioistaan ja tuntuvat omaavan ilmeisen nyrjähtäneen arvomaailman. Sen sijaan muslimeja mä en voi sietää juuri yhtään, vaikka niiden elämänkatsomus on kaikilta kanteilta katsoen humaanimpi kuin "kuolema kaikille ja kivuliaasti"-bläkkisnuorilla. Miksi on näin?

Tämä johtuu siitä toimivasta yhteiskunnasta. Bläkkärikakarat lässyttävät lässyttämästä päästyäänkin ja saattavat ajatella päässään ties mitä "fiksua", mutta käyttäytyvät voittopuolisesti tämän yhteiskunnan sääntöjen mukaan ja jättävät haihattelunsa sinne foorumille tahi ryyppyiltojensa rattoisaksi keskustelunaiheeksi. Alakulttuurin sisäinen elitismi on sitäpaitsi niin eristäytyvää, että se pyrkii pysymään pienenä ja sisäsiittoisena ilmiönä eikä taatusti tule koskaan aiheuttamaan isommassa mittakaavassa ongelmia.

Vertailukohdaksi otan muslimit. Tämän herrasväen ansiosta esimerkiksi Vuosaareen ei ole valkoisella yksinäisellä blondilla mitään asiaa jos ei halua tulla raiskatuksi tai vähintäänkin ahdistelluksi (paitsi kaapu päällä). Yleistäen sanon panneeni merkille, että paikat, joissa on paljon muslimeja, kokevat kaikki olonsa turvattomammiksi - ja syystä. Läpi politisoidun uskontonsa turvin he tukeutuvat omaan säännöstöönsä, shariaan, jonka tuovat mukanaan syrjäyttämään suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen, johon he eivät edes pyri sopeutumaan. Toki voi olla, että haihattelen ja maalailen piruja seinille, mutta esim. Ranskan ja Malmön tapahtumat eivät anna mitään syytä olettaa, että täällä ei tapahtuisi samoin. Islamin nimellä kulkeva meemi pyrkii myös aggressiivisesti leviämään, joskin näkisin sen tapahtuvan enemmänkin siittämällä kuin käännyttämällä.

Maailmassa on aika vähän ongelmia, joihin ei liiallinen väestönkasvu jollain tavoin liittyisi. Ja niin kauan kuin jokin ihmisryhmä lisääntyy älytöntä tahtia, muodostuu ennen pitkää yhdentekeväksi, mitä kukaan muu tekee. Tällä väestörakenteen kehityksellä elää mahdollinen jälkikasvumme islamilaisessa Suomaliassa sadan vuoden päästä. Koska pidän globaalista diversiteetistä niin, öh, geneettisten klusterien kuin kulttuurienkin suhteen, on kyseinen ennuste mielestäni valitettava.

Suomen (ja Euroopan) mamupolitiikka luo faktisesti turvattomuutta, pelkoa ja väkivaltaa. Mä olen itse saanut nämä kaikki todistaa omin silmin. Mä olen rasistisempi ja asenteellisempi kuin ennen näihin muihin kulttuureihin törmäämistäni (tässä puhun lähinnä nyt muslimeista; ryssistä ja manneista voin kertoa toiste). Olen oppinut pelkäämään ja se johtaa vihaan Yodankin mielestä. Voisin kuvitella, etten ole ihan ainoa, täältä kun löytyy minua sekä pienempiä että vähemmän rohkeita.

Sus siunaa?

The only thing modern women have to offer men today is sex. So instead of being loving housewives who cook and raise children, they are reduced to being sexual objects only - and they are so messed up emotionally and intellectually that they often spend most of the money they make on their jobs on plastic surgery, cosmetics and tons of clothes they think will make them look good, in a desperate attempt to stay or become more attractive. Well, they have no other qualities attractive to men, so what else can we expect? This is the fruit of feminism. The fruit of "women's liberation".

- Varg Vikernes

Kilisevät urpot

Viimeisin hevikansatrendi vituttaa mua ehkä jopa vielä enemmän kuin ihmiset, jotka elävät vain paheitaan toteuttaakseen. Kyseessä on nää jampat, jotka ostaa 6 kiloa kilisevintä ketjua mitä löytävät, ja näin mainostavat missä tahansa kulkemistaan lähimmän 300 metrin säteelle.

Ihan totta jätkät (nää urpot on poikkeuksetta "miehiä"): toi ei ole kenenkään mielestä siistiä. Sen sijaan se kuulostaa ihan vitun ärsyttävältä ja aiheuttaa ihan oikeasti myötähäpeää sen johdosta, että mut on joskus yhdistetty samanlaisen ihmiskuran sosiaaliseen alaryhmään.

Tietty jos oma hevi bläigää ämpärisoittimesta sen verran kovaa, että ei kuule enää niitä vitun ketjuja, niin sillon sen tajuaa niiden oman itsen kannalta, muussa tapauksessa ei edes sillei. Hullukshan siinä saatanan metelissä tulis.

Mä rupeen tekee omaa ketjua. Se koostuu pitkätukkien huonosti hoidetuista hampaista. Nimenomaan niiden pitkätukkien, jotka kattoo asiakseen melusaastuttaa mun elämää. Toistakaa mun perässä, kakarat: "Jos jollain kaverilla on kulkusia mihin vaan, se tarkottaa sitä, että se on kova äijä, eikä sitä, että sillä on sata kiloa ketjua jalkovälissä".

Kusipäät.

Mie vihaan kaikkea pahaa ja rakastan kaikkea hyvää

"Minulle ei vittuilla!"

No siinäpä vasta saatanan hieno painatus paitaan. Yleensä vieläpä just sen näkösen jätkän päällä, että ei voi olla vittuilematta. Mä kerron teille jotain pikku totuuksia noista paidoista:

Joillakin on "Minulle ei vittuilla!"-paita.

Jotkut taas ei tarvii.

Biologisten totuuksien äärellä

Tän kirjoituksen jälkeen mut lokeroidaan yksiselitteisesti, mutta ei se mitään. Mä olen tottunut siihen.

Naiset. Ne on niitä kivan muotosia otuksia, joista kaikki heteromiehet tykkää koska ovat heteromiehiä - joskus muistakin syistä. Oikeastaan naisista ei voi kirjoittaa paljon mitään, koska yleisenä sanana he merkitsevät meikäläiselle sen verran positiivisia asioita ja jos mä keskittyisin positiivisten asioiden käsittelyyn, multa menis kaikki uskottavuus vakavasti otettavana kynäilijänä (aivopierublogirustailu on nähkäätten sitä vakavaa isolla veellä).

Kirjoitetaanpa siis siitä, miten nykynaisesta on tullut nykynainen, eli feminismin kukkasista.

Nykyisin nainen saa tehdä töitä. Nykyisin nainen saa nussia ympäriinsä. Nykyisin naisella on se paikka, jonka nainen itselleen määrittelee. Naisen markka on 80 senttiä (miehen markka taas ~17 senttiä, mutta ei takerruta siihen). Nainen saa tarvittaessa elatusmaksuja, jotka voidaan nyhtää myös mieheltä, joka ei koskaan muksujaan edes saa nähdä. Nainen saa myös nauttia kaikista niistä oikeuksista ja kohteliaisuuksista, joita miehet hänelle suovat vain siksi, että tämä on nainen.

Loppusumma: Naisten emansipaatio on poistanut nähtävästi kaikki naisten velvollisuudet ja raja-aidat, siinä missä miehen vastuu on ja pysyy samana (ja vanhat oikeudet huvenneet). Jos tasa-arvovouhotusta oltaisiin viemässä tosissaan eteenpäin (mikä nyt on luonnostaankin mahdotonta jo siksi, että miehet ovat jatkuvasti kiimassa), olisi myös odotettava, että nainen alkaa ehdotella miehelle yhtä paljon kuin tämä tälle, osoittaa vastavuoroisia kohteliaisuuksia ja ylipäätään kykenisivät suoriutumaan yhteiskunnassa tismalleen samoin kuin miehet.

Pieni virhe: Naiset eivät ole miehiä, eikä heistä niitä tule. Jo se, että heille annetaan yhteiskunnallisesti oikeuksia, joita miehillä ei ole (esmes tämä elatusasia, se on esimerkkinä helpoin todentaa konkreettisesti), faktisesti osoittaa, että nainen tarvitsee holhousta mieheltä myös yhteiskunnan mielestä, sanottiin valtamediassa mitä hyvänsä.

Sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio, eivätkä sitä ole myöskään sukupuoliroolit. Ei ole sattuman kauppaa, että pojat keskittyvät leikeissään kilpailu- ja suoritushenkiseen toimintaan ja tytöt puolestaan kaunistautumiseen ja perhe-elämäfantasiointiin. Epäuskottavaa? Jos on, niin mainitkaa yksikin kulttuuri, joka kasvattaa miehistä tottelevaisia ja naisista sankareita.

Vastaan puolestanne: nykyinen länsimainen yksinhuoltajaäitikulttuuri. Jostain syystä maskuliinisuus on miehessä nykyisin demonisoitu piirre ja naisessa taas ihailtu. Mä en ihan oikeasti tajua miksi. Kukaan mun tuntema mies ei vaimoehdokkaaksi valitse äijää leikkivää ja ulkonäöstään huolehtimatonta ympäriinsä nussivaa suorittajaa (lue: maskuliinista) naista jos vaihtoehtona on feminiininen nainen. Vastapainoksi en myöskään tunne ainuttakaan naista, joka valitsisi sulhoehdokkaakseen kiltin söpön ja hiljaisen ovimaton*.

Totelkaa perkele biologiaanne, antakaa miesten olla miehiä ja naisten naisia. Unohtakaa se vitun tasa-arvolässytys asioissa, joihin ne eivät kuulu. (Sosio)biologia ei ole politiikkaa.

*Tästä poikkeuksena naiset, jotka haluavat niiden maskuliinisten miesten siittämille kakaroille nukkekodin kasvamista varten.

Danimalia kompaten

"Of course the demographic reality is that because so few people truly believe in lifetime monogamy (many people firmly believe in commitment, right up to the moment when they decide to end their relationships), and because children are the natural waste product of sex, the sexual market will be cluttered with so many single moms at any given time that lots of men will have to settle for them.

A few of them may be worth the added hassle. I'm thinking of Angelina Jolie. Probably more often than is healthy. But in most cases, when a single man can choose between two otherwise comparable women, the childless woman is the clear winner.

This is something for women to consider when contemplating motherhood. If your current relationship fails to go the distance, you will re-enter the sexual market at a lower station than where you left it, in addition to the automatic deduction for increased age. Men will still be plentiful at your lower station, but you may find them inferior to the men you previously attracted." - Danimal

Hämmentävän harva nainen kykenee tajuamaan tämän faktan.

- nimimerkillä "kasvata käenpoikases ite, mä en rupea rohkasemaan evoluutiota suosimaan tuolla tavoin alkunsa saaneiden kakaroiden mahiksia"

Mannet

"Romanien syrjintä lopetettava" kirkuu hesarin pääkirjoitus ja kertoo kuinka nämä yhteiskuntamme valioyksilöt ansaitsisivat tulla kohdelluksi kuin muutkin suomalaiset. Vielä hirveempää on, ettei Hagertin sakki päässyt Porissa ravinteleihin. Syy tähän ovat jälleen kerran vitun rasistiset ja pahat valkoiset suomalaiset (kumma, miten kaikkien ihmisryhmien mesoomiseen ja mellakointiin syypäänä on aina median mukaan sama jengi).

Kelataanpa pari syytä siihen, minkä takia mun mielestä olis edelleen järkevää, että baarit sais itse valita asiakkaansa.
1) Asiakkaat valikoi baarinsa. Jos siellä asioi jatkuvalla syötöllä manneja, syntyy trabelia, ja kunnon asiakkaat kaikkoo ennen pitkää.
2) Trabelia syntyy, koska mä en ainakaan ole tavannut ketään, jolla ei olisi voittopuolisesti negatiivisia kokemuksia mustalaisista ja täten biiffiä näitä kohtaan.
3) Baareissa jengi ottaa viinaksia, estot lähtee. Vaikka mannet eivät kyseisessä baarissa olisikaan aikeissa aloittaa mitään, joku muu sen kyllä tekee, sillä paikalla sopivasti oleva manne voi hyvinkin Arskan mielestä just se, joka on vastuussa kaikesta siitä paskasta, mitä kyseinen henkilö ja hänen lähipiirinsä on leiffien suunnalta päässyt nauttimaan.
4) Mannet ovat aiheuttaneet maineensa ihan itse, ja tuntuvat ylläpitävän sitä riemulla.

Jos manneja kyrpii, etteivät pääse juottoloihin, perustakoot omia, joihin ei valkolaisia oteta. Kaikki voittaa, eikös? Ei olis mitenkään uutta, onhan nykysinkin esmes hevibaareja, joissa ei britnilapset viihdy.

Väkivaltaa!

On aina tietynasteista väkivaltaa toista kohtaan kertoa tälle jotain, mitä tämä ei halua kuulla. Toinen harvemmin edes kokee ansainneensa kyseistä hyökkäystä itseään kohtaan, mikä saattaa hyvinkin loukata ja siirtää huomion itse asiasta nimenomaan siihen, miten toinen julkeaa tehdä niin. Tämä sitten laukaisee vastareaktion, suoranaisen kapinan asian kertonutta osapuolta kohtaan, sillä tällä ei ole oikeutta loukata niin pyhää ja hyvää itseä.

Mä itse suoritan tämäntasoista henkistä väkivaltaa niihin ihmisiin, joista mä pidän. Mä esimerkiksi toivon niiden lopettavan röökin polton, vähentävän juomista, treenailevan enemmän, syövän paremmin, ratkaista ongelmansa sen sijaan että valittavat tai jotain. Syy siihen on yleensä se, että ne ois sen jälkeen terveempiä, menestyneempiä ja vois paremmin. Mulle harvoin tällaisia juttuja kerrotaan, ja sekin voi alkaa vaivata. Pidetäänkö mua niin heikkona, etten mä kykenisi selviämään mahdollisesti niistä jutuista, mitä toiset haluaisivat itsessäni parantaa?

Mä uskon, että jos ihmiset olis vuoden verran joka tilanteessa toisilleen rehellisiä, alun shokin jälkeen valtaosa kääntäis elämänsä suunnan paremmaksi, ottaisi ongelmiaan niskasta kiinni ja tekisi itseistään parempia ihmisiä. Tavalla tai toisella. Täydellisyyttä ei kukaan saavuta, mutta siihen on silti hyvä pyrkiä.

Sitä mä taas en usko, että ihmiset eivät keksisi toisista ihmisistä parannettavaa. Jo Bruce Almightyssa nähtiin, että esimerkiksi sen oman "täydellisen" kultamussun tissit voisivat olla hivenen suuremmat tai vaihtoehtoisesti mies voisi joskus ajatella muutakin kuin itseään. Joistakin täytyy kaivaa syvemmältä, joillekin riittää jo pinta.

Pakkohan ei tietenkään ole muuttua toisten toiveiden mukaan, mutta olen sitä mieltä, että on harvinaisen suotavaa tietää niistä. Itse toki muutumme jatkuvasti (halusimme tai emme), ja jos voimme suunnata muutoksen sellaiseksi, mikä on mukavaa ihmisistä, joista ajattelemme lämpimästi, näen sen ainoastaan positiivisena asiana.

Täten, kaikki viisi lukijaani: tehkää toisillenne ja minulle väkivaltaa. Te (ja minä) olette sen arvoisia.

Yst. terv. Tuplis

Phoenix misanthropia

Seuraava ihminen, joka tulee vastaan huutamaan hedonismin riemuista, saa turpaansa sukupuoleen katsomatta. Nauttikoon siitä, saatana. Oikeesti alkaa pikkuhiljaa kypsyttää, ettei porukan päähän mahdu mitään muuta kuin viina tai paneminen, mieluiten molemmat ja liikaa.

Toinen ääripää taas on ne, jotka elää niin vitun kaukana siellä syvällisessä maailmassa, että ovat päättäneet hyljätä pinnalliset turhuudet kuten itsestään huolehtimisen ja henkilökohtaisen hygienian. Turpaan pitäs läimiä niitäkin. Minä en tajua miks se on muka niin vaikeeta löytää sitä keskitietä ilman, että vedetään jotain överiks?

Joskus on vaan sellanen fiilis, että jokseenkin kaikki ansaitsis turpaansa ja se tekis niille hyvää. Paitsi mä, mä oon hyvä jätkä.

Yhteiskuntamme sankarit

Mun mielestä anarkistit on ihan vitun siistejä. Jotenkin mahtavaa, että enää ei tarvita pohjolassa muslimeja aivottomaan mekkalointiin ja asioiden tuleen sytyttämiseen. Nyt ovat asialla ihan meidän omat ikkarit rakkaat sosialisti-idealistit, jotka kannattavat vapautta ja rauhaa erityisesti väkivallan keinoin.

Siis poliisithan on fasisteja. Ainakin niin kauan, kuin ne puuttuu kiljupunkkarien riehumiseen. Sitte taas, jos Rampe on pöllinyt soijarahastosta kaikki rahat, niin niiden kyllä pitää auttaa. Ja etenkin jos skinejä tai muita on, niin poliisien pitäis ne kyllä korjata pois ja vähä äkkiä. Ettei vaan pääsis paskasakki riehuun.

Siks onkin täydellinen tapa osoittaa omien elämänarvojen ylivertaisuus muihin sytyttämällä alempiarvoisten kapitalistisikojen (tässä tapauksessa tosin ymmärtääkseni valtion eli osaksi myös heidän) omaisuutta tuleen tai tuhoamalla niitä muuten. Ja poliiseja täytyy heitellä kivillä, ne helvetin fasistithan yritti herraties tulla estämään tätä ihanneyhteiskunnan soveltamista.

Prekariaatti.orgin epelithän tässä vastustavat mm. sitä, että tarvii käydä nöyrtymässä kaiken maailman paperirumbaan että saa rahaa, mikä on vallan hirveetä. Ja perusduunia eli orjatyötähän ei nää älyllisesti ja muutenkin ylivertaiset ihmiset voi tehdä, eihän siitä saa ees herran liksaa.

Mun mielestä ois aika jännää, jos anarkistisääliöille perustettais joku sellanen keskitys... eiku utopialeiri, jossa ne sais toteuttaa ihanneyhteiskuntaansa valitulla muutaman neliökilometrin pläntillä ilman sortavan kapitalistiyhteiskunnan paskakoneistoa. Vois olla, että tuloksena ois aivan täydellinen yhteiskunta, jossa kaikki tukis toisiaan ja tekis iloisesti töitä, kaikki ois tasa-arvoista eikä kukaan kärsis koskaan mistään.

Jotenkin mä silti epäilen, että vuoden päästä leirin perustamisesta paikan päällä käytäessä löydettäis paikalta ainoastaan helvetisti kuolleita anarkisteja, jotka ei sitten tullukaan toimeen sillä solidaarisuudella.

Piis, vai miten se nyt meni. :)

Tatuoidut trendipersehorot

Jälleen plaraillessani erästä foorumia, iski silmiini keskustelu tatuoinneista. Keskustelun päälinja oli se, että naisista tulee eihaluttavia trendipersehuoria, jos sellasia löytyy (pahimpia inkriminoijia ovat luonnollisesti alaselän tribaalit).

Perustelu tälle on se, että monella trendipersehuoralla on moinen tatuointi. Ok, ihan jees järkeilyä, jos kelataan, että kun kaikki murhaajat ovat ihmisiä, niin kaikki ihmiset ovat murhaajia.

Toinen kovasti suosiota saavuttanut peruste on se, että ei se ole enää kovin ainutlaatuista ja individualistista hankkia tatuointi, kun niin monella on jo sellainen. Herramunjee, saattaahan jopa olla, että jollakulla on samanlainen, ja se vasta trendipershoroksi leimaisikin! Ikään kuin puolet näistä väittäjistä eivät olis kaljuja tai jotain muuta vastaavaa, mikä yhdistää ne toisiinsa huomattavasti näkyvämmin kuin mahdollinen samanlainen tatuointi.

Mulla on jotenkin sellainen perstuntuma, että näitä kahta perustetta käyttävillä vesseleillä ei ole itsetunto ihan kohdillaan.

Meikäläisen mielestä tatuointi - etenkin niin trendikäs tribaali on hyvin toteutettuna oiva koriste esteettiseen vartaloon. Epäesteettistä vartaloa puolestaan tatuointi ei missään tapauksessa pelasta - pikemminkin päinvastoin. Jos siis jokin näyttää hyvältä ja sopii ko. ihmiselle, niin mikä on se oikea peruste ruveta siitä vittuilemaan?

Tämä siis kaverilta, jolla ei ole tatuointeja, eikä vältsysti ole niitä hankkimassakaan. Mulla vaan parinvalinnan ykköskriteeri ei ole se, sattuuko jollakulla olemaan samanlainen tatuointi samassa paikassa kuin kumppanilla.

Oikeuden säilä suoraan pimeyden sydämeen

Tiiättekö, yhteissaunominen on luultavasti yksi syvimmältä perseestä olevista ihmiskunnan keksinnöistä.

Mä tiiän, että se on tosi normaalia ja eiseksuaalista ja kaikkea sellasta, mutta haistakaa vittu. Mun mielestä ei ole normaalia olla alasti toista sukupuolta olevan ihmisen seurassa, jos sen kanssa ei ole aikomusta harrastaa seksiä tai se ole sukua. Ja mun mielestä toisen sukupuolen edustaja tapaa olla alasti ollessaan eroottinen, kokee se sitten itsensä miten emansipoituneeksi ja eiseksuaaliseksi hyvänsä.

Mä myös olettaisin olevani kohtalaisen terve ja normaali mies, joten olen tuskin ainoa, joka kokee tilanteen eroottissävytteiseksi. Pitäkäähän, eukot, tämä mielessä, kun ens kerralla meette olemaan "viattomia" ja saunotte "kavereiden" kanssa.

Yst. terv. Tuplis ja seksuaalimoraali 1400-luvulta :)

Hei me roikutaan!

"Ikinä en luovu tästä! Maailman ihanin poika/tyttö/mies/nainen/lehmä! <3<3<3<3<3<3<3<3<3! Rakastan sua aina!"

Tällasta on galleriassa tullut vastaan päivittäin, etsimättä. Mä en tiedä, miten mä reagoisin, jos joku rustaisi musta jotain vastaavaa. Mun mielestä ne kuulostaa kamalilta itselleen todisteluilta, joilla yritetään pitää poissa mielestä ne ajatukset ja halut muita ihmisiä kohtaan (joita sentään kaiketi kaikilla on).

Mikä funktio tällä ikuisuuden julistuksella oikeasti sitten on? Mä tiedän tarkkaan, että jotain ihmistä voi tietyllä hetkellä rakastaa täydestä sydämestään ja toivoa sen tuntuvan siltä ikuisesti, mutta mä tiedän myös vähintäänkin yhtä varmasti, että se ei aina siltä tunnu. Etenkään, jos suhde loppuu syystä tai toisesta. Henkilökohtaisesti en usko, että yksikään näistä julistajista tarkoittaisi sanojaan elämänsä loppuun asti.

Edelleen mä mietin sitä funktiota. Annetaanko sillä itselle missio pysyä suhteessa, vaikka tulisi mitä? "Kun nyt olen näin julkisesti sanonut, niin en kehtaa ensi epäilyksen mukana kaataa suhdetta?" Vai onko ideana "rakkaani ei taatusti uskalla lakata tuntemasta minua kohtaan, kun näin ritarillisen avoimesti tuon tunteeni julki koko maailmalle"-painostus?

Kääntelin mä tätä miten päin hyvänsä, mä en näe noissa ilmauksissa mitään, mitä mä voisin mieltää positiiviseksi. Sama juttu koskee myös perin yleisiä "mun"-otsikoita, joiden alla on yleensä silloisen seurustelukumppanin kuvia. Kumppaniin hankitaan omistussuhde; kumppani halutaan riippuvaiseksi itsestä.

Eipä silti, olen minäkin tuntenut halua omistaa kumppanini ja tulen varmaan vastakin tuntemaan, mutta aion silti pitäytyä määritelmässäni onnistuneesta suhteesta, joka on "kaksi täysin vapaata, toisistaan syvästi välittävää ihmistä yhdessä puhtaasti halusta olla yhdessä, ei sopimuksen, painostuksen tai minkään muunkaan keinotekoisen määreen pakottamana". Ei "sitoutumista", ei "suunnitelmaa tulevaisuudesta", vaan se tunne ja hetki, jossa kulloinkin elää.

Rakastaminen, onnellisuus ja täyttymys eivät koskaan toteudu tulevaisuudessa ja toinen toistaan pidemmälle vievissä suunnitelmissa ja etapeissa. Ainoa todellinen aika kun on nyt.

Yst. terv. Sentimentaalinen vanha hupsu

Eksämiete

Minä en sitte tasan tajua sitä, minkä takia jotkut kitisee siitä, että niiden kaverit menee nussimaan niiden entisiä. Face it, luuserit, jos teillä on tunteita vielä sitä kohtaan eikä teillä ole enää suhdetta, niin te ette ole olleet tarpeeksi hyviä pitämään sitä kumppanianne. Jos taas ei, niin big fucking deal, parempihan se on, että eksäs nussii jonkun kanssa josta pidät kun jonkun kanssa, josta et pidä, vai? Mä en ainakaan rupea määräämään sitä, ketä mun kaverit ja/tai entiset saa panna ja ketä ei, en mä niitä pyri hallitsemaan. Jos pyrkisin, olisin aika vitun nyrjähtänyt luonne. Ihan turhaa ottaa stressiä asioista, jotka ei edes kuulu mulle.

Jos ette pysty käsittelemään sitä, että kaikki ei tanssi teidän pillinne mukaan, niin sopii olla viettämättä aikaa niiden ihmisten kanssa.

Parisuhde on sellanen, missä kaks täysin vapaata ihmistä on täysin vapaasta tahdostaan, ei mistään pakosta tai jostain "olen varattu"-käsitteestä, joka kuulostaa mulle joltain pösilöltä vankilalta, joka on ainoa syy olla erossa muista ihmisistä. Kun oikea kumppani on kohalla, ei sitä tarvitse yrittää kahlita, kyllä se pysyy siinä ilman väkisin pitämistäkin.

Tää teksti ei ole lähtösin siitä, että olisin pannut jonkun kaverini entistä (ainakaan ihan taannoin), kunhan heräs ajatuksia muualla olleesta keskustelusta.

Viksu opetus.

"Se, joka syyttää muita, kertoo oikeastaan vain, että aikoo tehdä saman uudelleen." - G. Hägg

Mainiosti ilmaistu, oli kyse sitten vaikkapa pettämisestä "se johtui viinasta" tai virheestä "alaisteni vika, että saitte virheellisiä tuotteita". Jos on toden syytöksen kohde, on poikkeuksetta fiksumpaa kohdata se suoraan ja myöntää asia. Silloin edes kuulostaa siltä, että voisi tehdä asialle jotain. Syyn vierittäminen jonkun/jonkin toisen niskaan on sikäli hedelmätöntä, että vaikka syytöksen esittäjä voi tuntea sympatiaa tilannetta kohtaan, niin uutta mahdollisuutta hän ei anna. Ei ainakaan, jos päässä on pikkuisenkaan järkeä tahi päättelykykyä - aloitusrivi kun pätee.

Blogin syntymä.

Mä siirrän alkujaan irc-galleriassa olleen blogini tänne, koska mulla ei ole suurempaa hinkua enää kyseisessä mediassa vaikuttaa. Tänään tänne tulee siis älytön määrä postauksia, muuten harvemmin, riippuen siitä, miten muusani katsovat asiakseen minua inspiroida.